Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 347
  • 81 126

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kesäkuun lopussa testien määrät olivat noin 2000testiä/päivä, nyt testien määrät lähentelevät jo kymmentä tuhatta päivässä.

Missä noin kovia lukuja on? THL kartassa on 1. piikki 8200 testiä, sekä kerran yli 6000. Määrät ovat kasvaneet selvästi, mutta ka. taitaa olla siinä 5000 kpl tienoilla. Eikä varmasti tuosta hirveästi kasva, ellei resursseja tule lisää. Nythän jo testiin on jo useita päiviä ja päälle tuloksen odotus jopa 5 päivää.

Testauskapasiteetin nosto taitaa olla Kiurulta lähinnä politiikkaa, ellei muita tarvittavia resursseja lisätä. Eikä tuo liene realistista. Kohta on pakko tulla uusi ohje testaamiseen, eli lieväoireiset pysyvät kotona sen muutaman päivän ja lapsia ei testata. Muuten testaus leviää käsiin syksyllä ja tuosta kärsivät myös muut potilaat.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nythän jo testiin on jo useita päiviä ja päälle tuloksen odotus jopa 5 päivää.

Mites se oli, lähetettiinkö näytteitä tutkittavaksi esim. Viroon vai tutkitaanko kaikki Suomessa?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, onhan sitä matkustusta ja lomailua kohteineen erilaista (on ihan pakollisiakin matkoja). Ongelmana on se lähinnä, jos korkeamman riskin maista tullaan lomailemasta Suomeen ja ei jäädä vapaaehtoisesti karanteeniin joksikin aikaa. En halua mitenkään hyvesignaloida, mutta olisi vaan kiva välttää elämisen rajoitukset tällä kertaa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mites se oli, lähetettiinkö näytteitä tutkittavaksi esim. Viroon vai tutkitaanko kaikki Suomessa?

Tuosta ei ole tietoa. Ainakin Satakunnasta osa näytteistä menee Helsinkiin tutkittavaksi, tuosta sitten tulee viivettä lisää, kun tilanne on Helsingissä myös ruuhkautunut.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ongelmana on se lähinnä, jos korkeamman riskin maista tullaan lomailemasta Suomeen ja ei jäädä vapaaehtoisesti karanteeniin joksikin aikaa. .

Se yksi lehdissä viime aikoina paljon pyörinyt huumekauppiassankari ramppasi tutkintovankeuden jälkeen useamman kerran Espanjassa ja sieltä suoraan Porvooseen terassille notkumaan. Ei näin vaikka olisi miten viileä kaveri
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No koska ihmiset ovat juuri nyt paljon kipeänä. Sen takia testeissä kestää kauemmin, yksinkertaista.

Lähipiiristä oli kipeänä viimeisen 3 viikon aikana n. 10 henkeä ja yksi kävi testissä, koska hän oli ensimmäinen sairastunut.
Ylipäätänsä testeihin otetaan aika nihkeästi ja selkeämmät epäilyt ovat etusijalla, tottakai.
Uudellamaalla taas tällä hetkellä testikutsu heilahtaa samantien pienistäkin flunssan oireista. Jopa meidän 5-vuotiaalle jolla normaalin flunssan nuhaa/kurkkukipua oireena.

Normaali flunssakin alkanut kiertää niin testiajat tulleet kahden vuorokauden päähän. Ruuhkaa siis tuntuu olevan.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Missä noin kovia lukuja on? THL kartassa on 1. piikki 8200 testiä, sekä kerran yli 6000. Määrät ovat kasvaneet selvästi, mutta ka. taitaa olla siinä 5000 kpl tienoilla. Eikä varmasti tuosta hirveästi kasva, ellei resursseja tule lisää. Nythän jo testiin on jo useita päiviä ja päälle tuloksen odotus jopa 5 päivää.
Ne luvut on testejä joista on tulokset saatu. Testejä tehty enemmän viime päivinä, kaikkien tulokset ei vielä näy. THL ilmoittaa kapasiteetiksi13000. Nuo kertomasi odotusajat lähellä sitä ylärajaa, keskiarvo on parempi ja paljon alueellisia eroja.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Kuusistolla on pointtinsa. Mutta en sitten tiedä, että kumpi on suurempi paha; täyteen ahdatut yökerhot pääkaupunkiseudulla, mikä on ollut normi jo pidempään, tai ulkoilmatapahtuma Seinäjoella, jossa lavan eteen on kerääntynyt porukkaa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Kuusistolla on pointtinsa. Mutta en sitten tiedä, että kumpi on suurempi paha; täyteen ahdatut yökerhot pääkaupunkiseudulla, mikä on ollut normi jo pidempään, tai ulkoilmatapahtuma Seinäjoella, jossa lavan eteen on kerääntynyt porukkaa.

Itseä taas ahdistaa eniten ne ihmiset jotka tulee omasta ahdistuksestaan kertomaan lehtiin varsinkin jos kuitenkin viranomaiset on sallinut jonkin asian.

Käsittääkseni kuitenkin festaritkin on pääasiassa mennyt omissa karsinoissa, pöydissä istumisessa ja oman porukan kesken on heiluttu lavojen lähettyvillä, varmasti poikkeuksiakin on mutta ei nyt ihan kaikesta kannata aina herneitä vetää nenään, varsinkin jos on itse tullut sinne festareille. Oikeastaan nähnyt montakin tapausta omassa kaveripiirissä että musiikki on todella tärkeä ollut elämässä ja nämä loppukesän muutamat festarit on monelle jopa henkireikä ollut. Teoriassa nyt korona voi levitä mitä tahansa kautta mutta kyllähän nuo on monella paikkakunnalla melko turvallisesti tartuntatilanteeseen nähden järjestetty.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Teoriassa nyt korona voi levitä mitä tahansa kautta mutta kyllähän nuo on monella paikkakunnalla melko turvallisesti tartuntatilanteeseen nähden järjestetty.

Onhan noita tosin viime päivinä peruutettukin, kun ei olla saatu järkevillä kustannuksilla tehtyä niitä mahdollisimman turvallisiksi. Mikä on ihan ymmärrettävää, yleisön/työntekijöiden/artistien turvallisuus on tietysti tärkein mutta järjestäjille pitäisi jäädä jotain tulojakin kaikkien maksujen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan noita tosin viime päivinä peruutettukin, kun ei olla saatu järkevillä kustannuksilla tehtyä niitä mahdollisimman turvallisiksi. Mikä on ihan ymmärrettävää, yleisön/työntekijöiden/artistien turvallisuus on tietysti tärkein mutta järjestäjille pitäisi jääda jotain tulojakin kaikkien maksujen jälkeen.

Jyväskylässä käsittääkseni juuri tuon takia että olisi vaatinut niin kovia muutoksia alkuperäisiin suunitelmiin rajoituksien osalta, ehkä juuri osittain alueviranomaiset ei kuvan kaltaista tilannetta halua vaan että oltaisiin pöydissä väljästi omassa "karsinassa". Mutta siis edelleen kyllä kuitenkin itseä ihmetyttää miten ihmiset jaksaa tulla omaa ahdistustaan kertomaan lehteen. Kuitenkin melko maltillinen tilanne menossa vielä koronan suhteen ja järjestäjät tekee tapahtumissa parhaimpansa että ne olisi turvallisia. Lukittautuisivat sinne kotiinsa mielummin kun itsekin ovat noissa paikoissa joissa muita ihmisiä.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uudellamaalla taas tällä hetkellä testikutsu heilahtaa samantien pienistäkin flunssan oireista. Jopa meidän 5-vuotiaalle jolla normaalin flunssan nuhaa/kurkkukipua oireena.

Normaali flunssakin alkanut kiertää niin testiajat tulleet kahden vuorokauden päähän. Ruuhkaa siis tuntuu olevan.

Jep perusflunssat jäivät keväällä ilmeisesti tämän lockdownin vuoksi väliin. Nyt ne kevään flunssat tulee jonkinlaisena kesäflunssan aaltona. Todella paljon ympäri maata flunssaa liikkeellä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Uudellamaalla taas tällä hetkellä testikutsu heilahtaa samantien pienistäkin flunssan oireista. Jopa meidän 5-vuotiaalle jolla normaalin flunssan nuhaa/kurkkukipua oireena.

Normaali flunssakin alkanut kiertää niin testiajat tulleet kahden vuorokauden päähän. Ruuhkaa siis tuntuu olevan.
Jep, täälläkin pojalla nuha, pientä kuumetta ja aivastelee niin koronatestiin kävi tie. Mehiläiseen joskin menivät, vajaan tunnin jonotus.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Juurikin näin. Työkaverini matkustaa seuraavaksi Aasiaan työkeikalle ja siellä karanteenimääräykset ovat monta kertaa kovemmat kuin Suomessa. Eli lennon jälkeen koronatesti ja "odotusajaksi" jokainen lennolla ollut ohjataan hotelliin. Jos kaikki testit ovat negatiivisia niin ihmiset saavat jatkaa eteenpäin, mutta jos yhdelläkin koneessa oleella on tartunta niin kaikki ovat karanteenissa 12-14 päivää, jonka jälkeen uusi testi. Tämän jälkeen negatiivisen näytteen antaneet saavat jatkaa eteenpäin.

Olisi hyvä jos Suomi olisi jatkanut turismimatkustuksen rajoittamista ja toiminut edes vähän tämän suuntaisesti. Tämä ei olisi kuitenkaan rajoittanut Suomessa ihmisten normaalia elämää mitenkään enempää vs nykytoimet. Nyt ollaan hohhoijjaa hyshys linjalla ja sitten kun paska osuu tuulettimeen niin kielletään kaikki koska mitään muuta vaihtoehtoa ei enään ole.
Jep, itsellä työn kautta tullut seurattua niin Aasian kuin meidän naapurimaidenkin toimia.

Hyvin toimii esim. Thaimaan lähestyminen, jossa maahan tullessa pakollinen karanteeni ja testit. Julkisiin paikkoihin kuumemittaus ja maskipakko. Toimii tuollaisessa noin 70 miljoonan ihmisen maassa, mut ei vaan Suomessa.

Tanskaan mentäessä pitää olla tuore testitulos ja olet Tanskassa tietyn määrän, muistaakseni kuusi päivää suunnitellusti = et siis voi vain lähteä pyörimään sinne päämäärättömästi.

@Reksa&Torkkeli

Tunnen useita jotka tuon ovat sairastaneet. Alle 40 terve, urheilullinen mies kertoi, että tauti itsessään ei ollut paha. Sivuoireet olivat: maku- ja hajuaistin menettäminen pitkäksi aikaa, 4 kuukautta kesti hapen oton palautuminen normaaliksi jne. Toinen, hiukan yli 40, sairasti taas taudin todella kovilla oireilla mutta jälkitaudit loisti poissaolollaan.

Vaihtelee siis suuresti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itseä taas ahdistaa eniten ne ihmiset jotka tulee omasta ahdistuksestaan kertomaan lehtiin varsinkin jos kuitenkin viranomaiset on sallinut jonkin asian.

Oiskohan tuo ahdistuminen muiden asiallisesta kommentista - ja aivan syystä - jo mennyt muodista? Joku näkee suuren ihmismäärän sulloutumisen yhteen riskinä ja sitä se myös on.

Tuossa hyvä syy määrätä testit ja karanteeni pakollisiksi.

Kyllä. Suomeen tuleville (ainakin tietyistä maista) olisi syytä saada pakolliset testit. Ja Venäjän rajan pitäisin kiinni toistaiseksi pitempään, koska tauti ottaa sielläkin kierroksia virallisten lukujen mukaan mm. Moskovassa.
 

Barney

Jäsen
Tuo on kyllä hauska nähdä, että ihmiset tuomitsemat muita omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella. Jos joku asia ei itseä kiinnosta, niin sitä eivät saa kyllä muutkaan tehdä koronan aikana. Jos taas on joku myös mahdollisesti tautia levittävä asia, mikä itseä kiinnostaa, niin se on sitten taas ihan hyväksyttävää. Tässä kohtaa ihmiset voidaan jakaa viiteen porukkaan:

Porukka A: Viettävät kaikki päivät neljän seisän sisällä lukien kaikki aiheeseen liittyvät uutiset. Käyvät kaupassa hiljaisimpaan aikaan, töissä jos on pakko ja mahdollisesti ulkoilemassa yöaikaan, kun muut ovat jo nukkumassa. Paheksuvat kaikkia muita ihmisiä ja luulevat itse tietävänsä ammattilaisia paremmin, että miten Suomessakin tämä koronatilanne pitäisi hoitaa.

Porukka B: Tykkäävät matkustelusta, joten matkustelu on ihan okei. Paheksuvat kuitenkin sitä, että ihmiset käyvät baareissa, ulkoilmafestareilla tai pussikaljalla pienellä porukalla.

Porukka C: Viettävät kaikki viikonloput baareissa ja baarien terasseilla, mikä on ihan okei. Eivät kuitenkaan ymmärrä sitä, että joku menee johonkin ulkoilmafestivaaleille. Tai matkustaa johonkin Pohjois-Norjaan, missä korona tarttuu vuoristoistakin. Onhan se sentään ulkomailla.

Porukka D: Käyvät ulkoilmafestivaaleilla tai muissa yleisötapahtumissa, mutta eivät voi ymmärtää sitä, että joku menee baariin tai matkustaa ulkomaille. Kyllä livemusiikista pitää saada nauttia nytkin. On paljon hyväksyttävämpää kokoontua kuuntelemaan musiikkia kuin nauttia isolla porukalla alkoholia.

Porukka E: Eivät tuomitse muita ihmisiä, jos muut ihmiset toimivat rajoitusten mukaan. Pyrkivät omassa elämässään vähän normaalia enemmän miettimään esimerkiksi hygieniaan ja kokoontumisiin liittyviä asioita. Tämä on suomalaistenkin keskuudessa se hiljaisin, mutta samalla kuitenkin myös yleisin, porukka.

Noiden lisäksi löytyy varmaan vielä joku sellainenkin porukka, jonka tarkoituksena on levittää virusta mahdollisimman paljon ja saada se leviämään mahdollisemman laaja-alaisesti, mutta se on varmaan aika pieni vähemmistö. Tuo on kuitenkin todella mielenkiintosita huomata, että ihmiset suhtautuvat näihin(kin) asioihin noin subjektiivisesti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiköhän valtaosa kuulu tuolla jaolla @Barney ryhmään Porukka D:

Sallii mutisematta muiden matkustaa, bilettää ja kokoontua vapaasti ja on itsekin mukana joissakin tilanteissa. Kulkee aktiivisesti, käy kaupassa katsomatta muiden aikatauluja ja juttelee naapureiden kanssa. Varoo ainoastaan täyteen pakattuja joukkoliikennevälineitä, jos niitä käyttää. Ja silloin on maski päällä.

Omasta lähipiiristä en tiedä ketään, joka ei yllä olevaan kuuluisi.

e: hyvin lähellähän tuo on ryhmää E.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuntuu kuitenkin että varmaan 99% elää arjessa kuitenkin melko normaalisti ja sitten tulevat kuitenkin aina jostain puskasta näiden tiettyistä asioista moralisoimaan kuten maskit tai turvavälit kaupoissa, vaikka hyvällä tuurilla itsekään niitä noudata kun tietyissä tilanteissa.

Hauskimmat tapaukset on ehkä ne jotka juuri itse käynyt vaikka Riikassa ja sitten on silti joka paikassa toitottamassa kuinka ihmiset tuo taudin ulkomailta ja eivät enää välitä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuntuu kuitenkin että varmaan 99% elää arjessa kuitenkin melko normaalisti ja sitten tulevat kuitenkin aina jostain puskasta näiden tiettyistä asioista moralisoimaan kuten maskit tai turvavälit kaupoissa, vaikka hyvällä tuurilla itsekään niitä noudata kun tietyissä tilanteissa.

Hauskimmat tapaukset on ehkä ne jotka juuri itse käynyt vaikka Riikassa ja sitten on silti joka paikassa toitottamassa kuinka ihmiset tuo taudin ulkomailta ja eivät enää välitä.

Onko tällaisia oikeasti vai ovatko nämä Riikasta tulleet ja silti joka paikassa toitottamassa kuinka ihmiset tuo taudin ulkomailta ja eivät enää välitä, puhdasta kuvitelmaa?

En ole törmännyt, vaikka ovat sinusta joka paikassa. Toki ymmärrän kielikuvana, mutta tämä paketti on silti aivan uusi.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tällaisia oikeasti vai ovatko nämä Riikasta tulleet ja silti joka paikassa toitottamassa kuinka ihmiset tuo taudin ulkomailta ja eivät enää välitä, puhdasta kuvitelmaa?

ehkä enemmän tuommoinen vertauskuvallinen mutta kyllä tässä facebookin perusteella on ainakin muutama tapaus jossa on käyty itse ulkomailla jos ei nyt ihan muutaman viikon sisään niin kesän aikana ja sitten silti kirjoittanut kuinka ulkomailta tuo taudin ihmiset ja homma lähtee kohta käsistä viestejä. Nimenomaan yllättävän paljon näitä tuntuu olevan jotka kuitenkin itse aika paljon liikkuvat eri jutuissa ja ovat sitten moralisoimassa sitten muita vaikka puskaradion viesteissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös