ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pahat tilanteet. Kaksi viikkoa niin räjähtää käsiin. Naapurin pappa tätä jo kauhisteli.
Kahden viikon sääntö on hyvä. Oklahomassa taisi juuri käydä niin, että kaksi viikkoa yleisötilaisuuksien jälkeen homma levisi käsiin. Kuka tietää, miten olisi käynyt jos Trump olisi vetänyt täyden tuvan, kun puolityhjäksi jäänyt hallikin sai tartunnat nousuun.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)

Jenkeissä tehdään päiväkohtaisia tautitapausennätyksiä melkein joka päivä. Ei näytä taittuvan nousu yhtään.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sisko ja sen mies ja lapset tulivat Sveitsistä Suomeen pari viikkoa sitten, viettivät omaehtoisen karanteenin ja huomenna olisi sitten tarkoitus juhlistaa siskon syntymäpäiviä. Tänään jo tavattiin ja sen kyllä huomasi heti, että ovat edelleen huomattavasti varovaisempia meihin Suomessa asuviin verrattuina. Etäisyydet pidetään myös juhliessa.

Zurichissa homma on edelleen melko rajoitettua, esim. kaupoissa asiakkaiden määrää kontrolloidaan ja kaupungilla liikutaan maskin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tähän liittyen, olen jo jonkun aikaa ihmetellyt sitä miten Suomessa voi olla niin hyvä tartuntatilanne päällä kuin mitä nyt on, verrattuna muuhun maailmaan. Täällä ihmiset huolettomasti istuskelevat terasseilla, käyttävät julkisia liikennevälineitä (jopa laivoja ja lentokoneita ulkomaanmatkoihin) ja tapaavat ystäviä melkeinpä normaaliin tapaan.

Todella suuressa osassa maailmaa maskeista on tullut "uusi normaali", eriasteiset lockdownit ovat arkipäivää ja ylipäänsä ihmisten käyttäytyminen on ihan erilaista. Argentiinassa Buenos Airesin seutu on ollut kohta 4 kuukautta lockdownissa, ja silti maassa tehdään päivittäin uusia ennätyksiä tartuntatapauksien määrässä.

Paras selitys mitä itse keksin, on se, että koronavirus ei vaan tykkää kesästä. Hyvä juttu hetken aikaa, mutta syksyllä ja varsinkin talvella voipi olla aika ankea meno täälläkin.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
snow mocking team

Spekulaatiota omalta osalta toki, kestänee useampi vuosi ennen kuin vertailukelpoista dataa saadaan kaikista maista, mutta a) olihan maa jokseenkin pitkälti silti "lockdownissa" useamman kuukauden, ihmiset terassilla on vasta viime aikainen ilmiö, b) Uudenmaan eristyksellä vähäksi aikaa saattoi olla merkitystä muun maan tautitilanteeseen, ja c) sosiaalinen eristäytyminen sopii täkäläiseen mentaliteettiin oikein hyvin (toisin kuin Etelä-Euroopassa/-Amerikassa, missä ihmiset on paljon lähempänä toisiaan keskimäärin ja koskettelevatkin vielä).
 
Volvot ulvoo kuun savuun / ihmislapset hullaantuu / auuuuuu

Nagiri

Jäsen
Todella suuressa osassa maailmaa maskeista on tullut "uusi normaali", eriasteiset lockdownit ovat arkipäivää ja ylipäänsä ihmisten käyttäytyminen on ihan erilaista. Argentiinassa Buenos Airesin seutu on ollut kohta 4 kuukautta lockdownissa, ja silti maassa tehdään päivittäin uusia ennätyksiä tartuntatapauksien määrässä.

Paras selitys mitä itse keksin, on se, että koronavirus ei vaan tykkää kesästä. Hyvä juttu hetken aikaa, mutta syksyllä ja varsinkin talvella voipi olla aika ankea meno täälläkin.
Saat tämän kuullostamaan ihan kuin tämä olisi ollu joku jatkuva trendi. Homma oli hyvin käsissä koko maassa kunnes sitten lähti leviämään "villoissa" köyhien keskuudessa, joka oli vain ajan kysymys. Välissä jo ehdittiin jo löysätä rajoituksia BA kaupungissa ja provinssissa ja päästä vähän takaisin normaaliin, kunnes muutama päivä sitten lähti luvut nousemaan. Suurimmassa osassa muuta maata ei ole edes sen ihmeellisempiä rajoituksia enään. Buenos Aires ei edes ole sitä kylmintä seutua, vaan siellä missä on kylmintä maassa niin on oikein hyvin hommat hallussa.
 
Viimeksi muokattu:

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun kotimaasta ei saa enää revittyä otsikoita, niin täälläkin tuntuu homma menevän siihen, että nyt niitä klikkikatastrofiuutisia kaivetaan maailmalta. Vähän sama meininki kun roskalehdillä.

Tietysti tämä on keskustelupalsta, joten sinällään tuollaiset kai kuuluukin tänne. Siltikin havaittavissa samanlaista meininkiä kun jo mainitussa keltaisessa lehdistössä.

Pitäisiköhän alkaa vastapainoksi pommittamaan positiivisia uutisia tänne!

Koronatapaukset entistä harvempia - Tampereella ei yhtään tapausta kuukauteen

Linkki Ylen sivustoon!

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Pitäisiköhän alkaa vastapainoksi pommittamaan positiivisia uutisia tänne!
Brasiliassa, jossa tämä kaikki paska on valunut täysin käsiin, ihastellaan suuresti Suomea ja Sanna Marinia, jotka toiminnallaan ja päätöksillään ovat lähes täysin kukistaneet Wuhanin räkäyskän kotimaassamme.

Hyvä Sanna, hyvä Suomi! Torilla tavataan.

Aina on olemassa ne ikuiset haihattelut toisesta aallosta ja massatartuinnoista ja blaablaablaa, mutta Suomi ihan oikeasti on yksi maailman parhaimmista paikoista elää. Sitä pitäisi osata arvostaa. Jos nyt kauhistelee jotain telakkatartuntoja, niin suosittelen avaaman silmät ja katsomaan mikä tilanne on muualla maailmassa, taikka ihan vain länsinaapurissa.

Hakemalla kuin hakee, niin aina löytää jotain negatiivista, mutta sehän on meidän suomalaisten kansantauti.

Minä sen sijaan näen, että Suomi painaa taas ylivoimaisena voittajana eteenpäin isossa mittakaavassa.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
1963

JD #17

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Jenkeissä tehdään päiväkohtaisia tautitapausennätyksiä melkein joka päivä. Ei näytä taittuvan nousu yhtään.
Jenkit veti hoimman täysin metsään ja lopettivat lockdownit liian aikaisin. Jättivät huomiotta omien asiantuntijoidensa ohjeet. Nyt niittävät satoa siitä. Sikäläiset asiantuntijat alkaa suosittelemaan uutta lockdownia pahimille alueille...
Paras selitys mitä itse keksin, on se, että koronavirus ei vaan tykkää kesästä. Hyvä juttu hetken aikaa, mutta syksyllä ja varsinkin talvella voipi olla aika ankea meno täälläkin.
Huono selitys. Yllä mainituissa jenkeissä on kesä ja täysi katastrofi tulossa. Euroopassa on jotain paikallisia alueita pistetty kiinni, kesä sielläkin. Australiassa sama homma, meni osavaltioiden raja kiinni ensi kertaa sitten espanjantaudin.
edit
Australiassa talvi ja lämmöt alta 20, mikä moka...
/edit

Kun 15-50% on oireettomia levittäjiä ja oireellisetkin levittää pari päivää ennen oireita, niin tän kanssa ollaan kusessa rokotteeseen saakka. Tai ainakin maskit päässä, jos ja kun wuhanilainen pääsee uuteen hyökkäykseen meillä. Ja se riippuu siitä, miten me käyttäydytään.

Onneksi meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paras selitys mitä itse keksin, on se, että koronavirus ei vaan tykkää kesästä. Hyvä juttu hetken aikaa, mutta syksyllä ja varsinkin talvella voipi olla aika ankea meno täälläkin.
No tämä on hyvä uutinen ainakin Kalifornialle, jossa päivälämpötilat ovat tuolla 30-35 asteen tuntumassa.

Nythän Suomessa on aikalailla samat lämpötilat kuin Buenos Airesissa, joten oletettavasti meidän ei tarvitse odottaa syksyä kun meno muuttuu ankeaksi.
 
Are you Bockybautakallio?

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jenkeissä tehdään päiväkohtaisia tautitapausennätyksiä melkein joka päivä. Ei näytä taittuvan nousu yhtään.
Katsoin noita Wikipedian ilmoitettuja tapauksia. En tiedä, että ovatko ne kuinka linjassa virallisten tilastojen kanssa. Niiden perusteella olisi kuitenkin jotain pientä utuista toivoa näkyvissä. Uusien tapausten trendi on kyllä edelleen kasvussa, mutta kasvuvauhti on ollut selvässä laskussa jo jonkin aikaa. Jos tuo suunta jatkuu, niin jonkin ajan päästä ollaan jo tilanteessa, missä r-luku muuttuu 1:ksi, tai jopa sen alle, jolloin tapaukset kääntyisivät laskuun.

Mahdoton ennustaa, että miten tuo oikeasti menee, mutta tuollainen havainto kuitenkin tuli tehtyä. Ei sillä, että tuo pieni uusien tapausten lasku mitään vaikuttaisi kokonaiskuvassa. Tapauksia on niin paljon, että niiden pitäisi laskea voimakkaasti, jotta asialla olisi suurta merkitystä.

Pirkanmaalla ensimmäinen tapaus noin kuukauteen. Uutisen mukaan saatu muualta Suomessa.
 
Hö.

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuvailemattomat linkit
Kun 15-50% on oireettomia levittäjiä ja oireellisetkin levittää pari päivää ennen oireita, niin tän kanssa ollaan kusessa rokotteeseen saakka. Tai ainakin maskit päässä, jos ja kun wuhanilainen pääsee uuteen hyökkäykseen meillä. Ja se riippuu siitä, miten me käyttäydytään.
Olennaistahan on nimenomaan levittäminen. Suomessa iso ero tulee jo siitä, ettei täällä oikeasti olla iholla koko ajan ja ihmiset pitävät luontaisestikin etäisyyttä toisiinsa. Siihen vielä kovaäänisen puheen puuttuminen jolloin syljen mukana ei kulje niin paljon scheissea naapureille niin kyllähän sitä eroa tulee. Kun riittävän monta pikkuasiaa vaikuttaa niin tulos voi olla tämä. En nyt sanoisi, että tämän kanssa ollaan kusessa meillä.
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
No tämä on hyvä uutinen ainakin Kalifornialle, jossa päivälämpötilat ovat tuolla 30-35 asteen tuntumassa.

Nythän Suomessa on aikalailla samat lämpötilat kuin Buenos Airesissa, joten oletettavasti meidän ei tarvitse odottaa syksyä kun meno muuttuu ankeaksi.
Kesäsää on ihan hyvä siihen asti kunnes ulkona on liian lämmintä jolloin porukka hakeutuu ilmastoituihin sisätiloihin. Jos taas on aurinkoista ja lämmintä, mutta porukka viettää aikaansa paljon ulkona niin koronavirus ei leviä niin helposti.

Katsoin noita Wikipedian ilmoitettuja tapauksia. En tiedä, että ovatko ne kuinka linjassa virallisten tilastojen kanssa. Niiden perusteella olisi kuitenkin jotain pientä utuista toivoa näkyvissä. Uusien tapausten trendi on kyllä edelleen kasvussa, mutta kasvuvauhti on ollut selvässä laskussa jo jonkin aikaa. Jos tuo suunta jatkuu, niin jonkin ajan päästä ollaan jo tilanteessa, missä r-luku muuttuu 1:ksi, tai jopa sen alle, jolloin tapaukset kääntyisivät laskuun.

Mahdoton ennustaa, että miten tuo oikeasti menee, mutta tuollainen havainto kuitenkin tuli tehtyä. Ei sillä, että tuo pieni uusien tapausten lasku mitään vaikuttaisi kokonaiskuvassa. Tapauksia on niin paljon, että niiden pitäisi laskea voimakkaasti, jotta asialla olisi suurta merkitystä.

Pirkanmaalla ensimmäinen tapaus noin kuukauteen. Uutisen mukaan saatu muualta Suomessa.
Ongelma taitaa olla tosin siinä, että monissa niissä jenkkien osavaltioissa, joissa tuo jyllää pahiten niin aletaan olemaan testauskapasiteetin ylärajoilla, labrat prosessoivat tuolla yötäpäivää koneet kuumina noita testejä ja testaukseen tarvittavista kemikaaleista alkaa olemaan jo pulaa. Myöskin jonot testeihin rupeavat venymään ja tulokset viivästymään, mikä nyt saattaa alentaa tuota r-lukua.
 
- Kaiken maailman apinat kopioivat kansainvälistä hulluutta. Joukkueurheilu pitäisi kieltää, kommentoi tilannetta pelästynyt ohikulkija, joka ei tiennyt, mistä urheilutapahtumasta oli edes kyse.

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ongelma taitaa olla tosin siinä, että monissa niissä jenkkien osavaltioissa, joissa tuo jyllää pahiten niin aletaan olemaan testauskapasiteetin ylärajoilla, labrat prosessoivat tuolla yötäpäivää koneet kuumina noita testejä ja testaukseen tarvittavista kemikaaleista alkaa olemaan jo pulaa. Myöskin jonot testeihin rupeavat venymään ja tulokset viivästymään, mikä nyt saattaa alentaa tuota r-lukua.
Pidän tätä ihan varteenotettavana selityksenä. Ja muistaakseni Trump oli jo jossain vaiheessa ajamassa testaukselta liittovaltion rahoitusta alas (vai vähentämässä?). En tiedä, että mikä on tuon suhteen nykytilanne, mutta varmasti tuo näkyy juuri tuolla tapaa.

Mutta näin se menee. Tilastot ovat tilastoja ja tulkinnat ovat ne, mitkä merkitsevät.
 
Hö.

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Ongelma taitaa olla tosin siinä, että monissa niissä jenkkien osavaltioissa, joissa tuo jyllää pahiten niin aletaan olemaan testauskapasiteetin ylärajoilla, labrat prosessoivat tuolla yötäpäivää koneet kuumina noita testejä ja testaukseen tarvittavista kemikaaleista alkaa olemaan jo pulaa.
Testaus laahaa jenkeissä pahasti jäljessä. Testien tulokset on ruuhkan takia viivästyneet ja odotus voi olla ongelma-alueilla jopa 10 päivää. Eli testaaminen on lähinnä muodollista, noin vanha tulos on pandemian pysäyttämisen kannalta hyödytön. En nyt muista osavaltiota, mutta pahimmassa niistä n 30% testatuista on positiivisia.

USA testaa isosti, mutta tautitilanteen takia auttamatta liian vähän.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaihteeksi kaksinumeroinen lukema eli 12 kappaletta uusia tartuntoja. Pysyisi nyt näissä eikä lähtisi nousemaan
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
Olennaistahan on nimenomaan levittäminen. Suomessa iso ero tulee jo siitä, ettei täällä oikeasti olla iholla koko ajan ja ihmiset pitävät luontaisestikin etäisyyttä toisiinsa. Siihen vielä kovaäänisen puheen puuttuminen jolloin syljen mukana ei kulje niin paljon scheissea naapureille niin kyllähän sitä eroa tulee. Kun riittävän monta pikkuasiaa vaikuttaa niin tulos voi olla tämä. En nyt sanoisi, että tämän kanssa ollaan kusessa meillä.
Jep. Oma asioidentuntijamielipiteeni on, että tämä ja ajoissa tehdyt rajoitukset nitistivät yhdessä hyvin koronan. Jos rajoja pidetään kiinni ongelmamaihin, niin en usko, että syksyllä tulee täällä mitään ongelmia. Jos Venäjän raja olisi auki normaalisti syksyllä, niin sitten sieltä voi tulla tuliaisia.

Isot propsit kyllä hallitukselle asian hoidosta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Jos rajoja pidetään kiinni ongelmamaihin, niin en usko, että syksyllä tulee täällä mitään ongelmia.
Onko jäänyt huomaamatta, että Suomessa on yksittäisiä tapauksia joka päivä? Tauti on myös meillä, mutta koska jengi toimii suht viisaasti, niin tilanne on pysynyt hallussa. Riskin toteutuminen on kiinni ihmisten käytöksestä, ei rajojen avaamisesta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
Onko jäänyt huomaamatta, että Suomessa on yksittäisiä tapauksia joka päivä? Tauti on myös meillä, mutta koska jengi toimii suht viisaasti, niin tilanne on pysynyt hallussa. Riskin toteutuminen on kiinni ihmisten käytöksestä, ei rajojen avaamisesta.
Ei tietenkään ole vaan yksinkertaistin asiaa. On toki mahdollista, että homma lähtee tuostakin leviämään käsiin, mutta kuten edellisessä viestissäni lainaamassani viestissä todettiin, suomalaisten etäisyydet ja sosiaalinen käyttäytyminen riittänee ettei homma leviä käteen.

Jos venäläiset sitten syksyllä alkavat kulkemaan itärajan yli normaalisti, saattaa tautipesäkkeiden määrä lisääntyä huomattavasti ja sitä kautta tautitapaukset kääntyä nousuun.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Ei tietenkään ole vaan yksinkertaistin asiaa. On toki mahdollista, että homma lähtee tuostakin leviämään käsiin, mutta kuten edellisessä viestissäni lainaamassani viestissä todettiin, suomalaisten etäisyydet ja sosiaalinen käyttäytyminen riittänee ettei homma leviä käteen.
Näin on ollut tähän asti, toivottavasti tilanne säilyy...ja jos ei säily, niin maskipakolla voidaan välttää pahimmat rajoitukset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
12 uutta tartuntaa tänään.
Nivala ottaa roolia.

- Nivala: 11 tartuntaa (muutos eiliseen: 4)

- Turku: 203 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Helsinki: 2755 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Hollola: 13 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Lahti: 73 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Oulu: 95 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Espoo: 823 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
hs.fi
 
Last Night a DJ Saved My Life

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy