Mikä tässä on enää vaikea ymmärtää? Tämä homma kusi jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tartunnat todettiin ja esimerkiksi Italiasta tulleet päästettiin tarkastamatta ihmisten ilmoille. Ei tuo yleisötilaisuuksien sulkeminen auttaisi enää mitään. Ehkä hidastaisi tulevaa.
Huh! Ensin oli salaliitto, sitten vaan surkeaa tekemistä. Nyt kun esitin samaa toimintoa kuin vaikkapa Norjaan (Holmenkollen), Sveitsiin tai useisiin muihin maihin eli suuren yleisötilaisuuden perumista (ainakin yleisön osalta), sellaista ei enää tarvitakaan. Ei silloinkaan, vaikka kyse on Venäjästä, josta voi tulla mitä tahansa, koska mitään todellista tietoa ei ole.
Trollasit siis alkuun hallituksen salaliitolla, ja vaadit tekoja. Kun pitäisi jotain tehdä missä Venäjä ja KHL ovat kohteena, enää ei tarvitakaan mitään. Tosi outoa ajattelua kirjoittelusi tänään huomioiden. Jää vaikutelma, että toistelet ensin niitä Pro Kremlin näkemyksiä Koronan levittämisen tarkoituksellisuudesta, ja sitten stoppaat juttusi kun huomaat, että KHL ja Venäjä ovat kärjessä, mitä pitäisi yleisön osalta rajoittaa. Tai kenties koko tapahtuma perua, mikä olisi myös perusteltavissa muiden vastaavien tapahtumien tapaan.