Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 265 353
  • 81 151
4

444

Ok, vaikeaa on kyllä. Tässä piilee perimmäinen syy tämän hetken tilanteeseen myös yleisesti asennoitumisessa maailmalla. n. 50 tapauksen vierestä seuraaminen ja siitä keskusteleminen HUS:n kolmiossa henkilöiden kanssa on tosiaan kyllä hivenen eritasolla kuin palstalaisten kanssa.

Boldasin. Sinä väität siis että esimerkiksi nyt Espanjassa jos olisi testattu Suomen tasoisesti vain 50 000 ihmistä, niin espanjan tilastot olisi siinä sitten? Espanjassa purettaisiin jo rajoituksia?

Jengi katselee Iltasanomien kolmea lukua mitkä päivittyvät, hienoa kyllä.

Minkä takia tälläkin hetkellä Suomen ennuste tartunnan leviämisestä n. joka kolmanteen suomalaiseen on edelleen voimassa? Ihan todella paskaa tällä hetkellä tuo +3000 määrä.

Antti Liinpää kyllä kertoi hienosti miten Suomessa koronaa hoidetaan tällä hetkellä. Ihmiset ovat kotona siihen asti kunnes oikeasti ollaan kuoleman portailla. Kaveri kyykkäsi kaksi kertaa hoitoväen edessä ja jäi silti kotiin, ilman testausta. Suomi on aina ja tulee joka asiassa olemaan lukujen vääristelijä ja ns. "ennaltakävijä ja suunnannäyttäjä".
Jos Suomessa testattaisiin kaikki ihmiset, niin kasvaisiko koronakuolleisuus samassa suhteessa? Oireettomia kantajia tai oireettomasti / lievästi sairastaneita löytyisi todennäköisesti enemmän.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ole vielä tehnyt mitään maskivirityksiä. Jollain tavalla maskin pitäisi kuitenkin ns. hengittää.

Pakkasella huivi auttaa hengityksen suojaamisessa kunnes kastuu ja olet ihan hiessä, kun henki ei kulje senkään vertaa. Katupölyltä suojautumisessa aikalailla sama juttu.

Huono kasvosuoja olisi siinä mielessä tietysti hyvä, ettei kukaan sen kanssa pysty kovin kauan missään kodin ulkopuolella liikkumaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ok, vaikeaa on kyllä. Tässä piilee perimmäinen syy tämän hetken tilanteeseen myös yleisesti asennoitumisessa maailmalla. n. 50 tapauksen vierestä seuraaminen ja siitä keskusteleminen HUS:n kolmiossa henkilöiden kanssa on tosiaan kyllä hivenen eritasolla kuin palstalaisten kanssa.

Boldasin. Sinä väität siis että esimerkiksi nyt Espanjassa jos olisi testattu Suomen tasoisesti vain 50 000 ihmistä, niin espanjan tilastot olisi siinä sitten? Espanjassa purettaisiin jo rajoituksia?

Jengi katselee Iltasanomien kolmea lukua mitkä päivittyvät, hienoa kyllä.

Minkä takia tälläkin hetkellä Suomen ennuste tartunnan leviämisestä n. joka kolmanteen suomalaiseen on edelleen voimassa? Ihan todella paskaa tällä hetkellä tuo +3000 määrä.

Antti Liinpää kyllä kertoi hienosti miten Suomessa koronaa hoidetaan tällä hetkellä. Ihmiset ovat kotona siihen asti kunnes oikeasti ollaan kuoleman portailla. Kaveri kyykkäsi kaksi kertaa hoitoväen edessä ja jäi silti kotiin, ilman testausta. Suomi on aina ja tulee joka asiassa olemaan lukujen vääristelijä ja ns. "ennaltakävijä ja suunnannäyttäjä".
En ole käsittääkseni ottanut missään vaiheessa kantaa Espanjan tilanteeseen, vain puhunut ainoastaan Suomesta. Ja tuohon Espanja-esimerkkiisi vastaan saman kuin tähänkin asti: testaaminen ei tee ihmisestä koronapotilasta, vaan COVID-19:sta sairastuminen tekee. Vaikka ei tehtäisi yhtään testiä, epidemia leviäisi ja kuolonuhreja sekä vuodepotilaita tulisi. Tällaisen piilottelu olisi mahdotonta sekä myös järjetöntä jo pelkästään epämääräisten sairastumisten taloudelle aiheuttaman epävarmuuden ja työvoimapulan vuoksi.

Jos siis Suomen luvut ovat huijausta ja meillä on todellisuudessa satoja kuolleita ja tuhansia vuodepotilaita ilmoitettua enemmän, olen saanut todistaa joko ihan uskomattoman taitavasti laadittua vedätystä tai vaihtoehtoisesti koko maan laajuista massahypnoosia.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole käsittääkseni ottanut missään vaiheessa kantaa Espanjan tilanteeseen, vain puhut ainoastaan Suomesta. Ja tuohon Espanja-esimerkkiisi vastaan saman kuin tähänkin asti: testaaminen ei tee ihmisestä koronapotilasta, vaan COVID-19:sta sairastumien tekee. Vaikka ei tehtäisi yhtään testiä, epidemia leviäisi ja kuolonuhreja sekä vuodepotilaita tulisi. Tällaisen piilottelu olisi mahdotonta sekä myös järjetöntä jo pelkästään epämääräisten sairastumisten taloudelle aiheuttaman epävarmuuden ja työvoimapulan vuoksi.

Jos siis Suomen luvut ovat huijausta ja meillä on todellisuudessa satoja kuolleita ja tuhansia vuodepotilaita ilmoitettua enemmän, olen saanut todistaa joko ihan uskomattoman taitavasti laadittua vedätystä tai vaihtoehtoisesti koko maan laajuista massahypnoosia.
Saat ottaa hypnoosimies talteen tietoni, mutta vuoden lopussa Suomessa tullee olemaan n. 250 000 - 300 000 todettua sairastunutta ja kuolleita n. 5 000 - 8 000 ihmistä. Suomi ei mitenkään tule poikkeamaan koronan vaatimassa tilassa.

Työttömyys tulee nousemaan yli 20% luokkaan koronan seurauksena ja jo nyt YLE:llä parhaillaan menossa asiasta keskustelua. Jos puhuttaisiin taudista mikä jäisi näihin 'vaatimattomiin' lukemiin, niin ei täällä finaissikriisistä puhuttaisi tai yleisesti sukellettaisiin. Ihmiset ylempänä tietävät asiasta helvetisti enemmän ja todelliset luvut ovat aivan jotain muuta mitä meille kerrotaan, niin tartunnoista, taloudellisista asioista ja testaamisista.

Jylhä&Sarmasteen pelleilyllä Suomi olisi tuplannut testauksien määrän nykyiseen verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Saat ottaa hypnoosimies talteen tietoni, mutta vuoden lopussa Suomessa tullee olemaan n. 250 000 - 300 000 todettua sairastunutta ja kuolleita n. 5 000 - 8 000 ihmistä. Suomi ei mitenkään tule poikkeamaan koronan vaatimassa tilassa.
Asia vilpitön! Otetaan luvut talteen ja katsotaan, missä tilanteessa ollaan vuoden päättyessä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ajallaan, mutta laumaimmuniteetti vie aikaa.

Suomessa on päälle 5.5 miljoonaa suomalaista joista noin 50 000 on sairastanut, olettaen että 100% sairastuneille muodostuu immuniteetti (on olemassa vihjeitä siitä ettei se tule kaikille), suoja on noin 0,9% äkkiseltään laskettuna. Laumasuoja vaatii 50% kansasta ja muuttumattoman viruksen, tällä tahdilla sinne menee noin 3-8 vuotta.
Tämän takia Uudenmaan raja avataan. Ei meillä ole aikaa odottaa.
 

Undrafted

Jäsen
Kyllä on pirullinen sairaus mutta ilmeisesti yksinkertainen ratkaisu. Ei testejä, ei kuolleita
Jos ihminen kuolee metsässä, eikä kukaan ole testaamassa, niin kuoleeko ihminen oikeasti?

Sikälihän todennäköistä, että laajalla testaamisella koronaa-kuolleiden määrä muuttuisi nykyisestä. Oletan ettei nyt kuolleita testata, joten muihin syihin kuolleissa voi olla koronaan kuolleita, koronan myötä sairastuneita tai korona-kuolleissa voi olla muihin syihin kuolleita.

Hallituksen suunnitelmat jatkosta olisi kiinnostava tietää. Rokotetta tai laumasuojaa emme voi odottaa vuosia, jos rokote kostaan valmistuu. Itse näkisin, että eristyksellä siirretään huippua. Eristyksen aikana kasataan resursseja ( hengityskoneita, suojavaruisteita jne. ) ja valmistellaan hoitopaikkoja. Sitten avataan yhteiskuntaa ja otetaan ne sairastuneet sekä kuolleet kun on tullakseen.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Ihmiset ylempänä tietävät asiasta helvetisti enemmän ja todelliset luvut ovat aivan jotain muuta mitä meille kerrotaan, niin tartunnoista, taloudellisista asioista ja testaamisista.

Tuskinpa nyt sentään. Sehän me tiedetään ilman salaliittoteorioita, että kaikkia tautia kantavia ei testata - kaikki tautia kantavat eivät edes tiedosta olevansa kipeänä. Kun tilastoja tehdään, niin tilaston pitää perustua johonkin. Esimerkiksi laboratoriovarmennettuihin tapauksiin. Esimerkiksi sikainfluenssan osalta meille kerrottiin todettujen tapausten ollee muistaakseni noin 2 500 ja noin miljoonan suomalaisen sairastuneen tauti. Oletettavaa siis on, että valtaosa sairasti taudin tietämättään. Toki on ihan oletettavaa, että myös tässä influenssassa suhdeluku lienee samankaltainen. Eli jos saamme 5 000 varmennettua tapausta niin noin kaksi miljoonaa sen tullee sairastamaan.

Ei tässä kuitenkaan kyse ole siitä mitä meille kerrotaan, tai jätetään kertomatta. Kyse on siitä mitä voidaan laskea nyt, ja minkälaisia matemaattisia toimituksia voimme tehdä jälkilaskennassa. Jälkilaskennasta saamme jonkin viitteen, kuinka moni taudin lopulta sairasti, mutta sitä ei edes voida laskea tai ilmoittaa nyt.

Se on toki totta, että resurssisyistä testejä tehdään viiveellä. Esimerkiksi tartuntaketjuun kuulunut työkaveri pääsi testiin noin viikko sairastumisestaan koska resurssit. Tähän päälle vielä muutamia päiviä testaamista ja käsittelyä. Näin ollen tartuntojen määrä ei kerro nykyhetken tilannetta, vaan nykyhetken testitulosten tilannetta. Lääketieteen kuitenkin pitää vedota testituloksiin, eikä se voi ihan hatusta lukuja onkia.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tietenkin tässä skenaariossa sinne kauppoihin mentäisiin kuitenkin palloilemaan suurin joukoin. Jos taas tiedetään, että hanat menee kiinni, niin tulee ennennäkemätön hamstraamisilmiö.

Joo eiköhän taas joku oululainen keksisi matkustaa Helsinkiin saakka ihmettelemään sitä, että miten voikin olla hanat kiinni ihan pääkaupunkia myöden.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saat ottaa hypnoosimies talteen tietoni, mutta vuoden lopussa Suomessa tullee olemaan n. 250 000 - 300 000 todettua sairastunutta ja kuolleita n. 5 000 - 8 000 ihmistä. Suomi ei mitenkään tule poikkeamaan koronan vaatimassa tilassa.

Työttömyys tulee nousemaan yli 20% luokkaan koronan seurauksena ja jo nyt YLE:llä parhaillaan menossa asiasta keskustelua. Jos puhuttaisiin taudista mikä jäisi näihin 'vaatimattomiin' lukemiin, niin ei täällä finaissikriisistä puhuttaisi tai yleisesti sukellettaisiin. Ihmiset ylempänä tietävät asiasta helvetisti enemmän ja todelliset luvut ovat aivan jotain muuta mitä meille kerrotaan, niin tartunnoista, taloudellisista asioista ja testaamisista.

Jylhä&Sarmasteen pelleilyllä Suomi olisi tuplannut testauksien määrän nykyiseen verrattuna.

Se nyt on todennäköisesti melko varmaa ettei tuota määrää todettuja tule olemaan, vaatisi melko reilun kasvattamisen testauskapasiteettiin nykyisiin lukuihin peilaten. Osumatarkkuus kun on jossain 10% nurkilla niin tuo tarkoittaisi kolmisen miljoonaa testiä seuraavien 45 viikon aikana eli voidaan sanoa ettei tule onnistumaan. Toki jos siirrytään pelkästään oireen mukaisiin määritelmiin ilman testausta niin silloin voisi onnistua.

Myös loppuvuodesta kuolleina 5000 tarkoittaa noin sata per viikko ja jos noihin kuolinlukemiin per viikko päästään vasta juhannukselta niin tarkoittaa silloin noin 200 kuollutta per viikko koko loppuvuoden. Todennäköisesti ei siis tuokaan tule olemaan todellisuutta.

Täällä on rajoitettu huomattavan paljon vaikka ruotsiin verrattuna ja ollaan heidän verrokkiluvuista noin 1/10 vasta menossa, epäilen ettei päästä ensimmäisen aallon osalta lähellekkään tuota vertailulukua eli puolta heidän kuolemien määrästä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
+132 uutta tapausta eilisestä

Suomessa on todettu nyt yhteensä 3369 vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
 
Lukekaa alempaa. En ymmärrä kyllä oletteko täysin IS tai IL varassa näiden tietojen suhteen? Siis luuletteko tosiaan että tämän hetken tilanne on se mikä Suomessa on koronan suhteen käynnissä? Totta vitussa jos täällä testattaisiin Espanjan malliin niin tartuntaluvut olisivat aivan eri sfääreissä, tälläkin hetkellä sairastuneiden määrä on kymmenkertainen siihen nähden mitä testitulokset ovat antaneet ilmi.

Ei helvetti. Nyt ne iltapulut kiinni ja järki käteen.

Ei helvetti. Nyt sitä logiikkaa sinnekin oikein sylin täydeltä.

Totta hemmetissä tartuntaluvut olisivat eri luokkaa jos testausmäärät olisivat eri luokkaa. Puhuit edellisissä viesteissä kuitenkin kuolleista ja siihen minun logiikkani ei enää taivu. Eli selitä nyt vielä tällaiselle yksinkertaiselle, että miten Suomessa koronakuolemien määrä olisi aivan eri mittaluokassa jos testattaisiin enemmän. Mielellään selkokielellä, koska kuten sanoin, olen varsin yksinkertainen.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
+132 uutta tapausta eilisestä

Suomessa on todettu nyt yhteensä 3369 vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Testimäärät alkuviikon osalta erittäin matalia. Koska kapasiteettia on kasvatettu, ei tuossa jää enää oikein muuta syytä kuin se, että näytteitä ei ole juuri tuota enempää testattavaksi. Toki ihan mutulla tämä.

Alhainen näytemäärä viittaisi taas mahdollisesti siihen, että tartuntaketjut alkavat olla aika hyvin hanskassa ja viime viikon isoilla testimäärillä kurottiin aikaisemmin syntynyt jälkeenjääminen umpeen.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Pannaas vähän posia kaiken maailman maailmanlopun ennustajien kiusaksi. Täällä Pirkanmaalla pyyhkii melko mukavasti. Ja on meillä tällainenkin.

 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun kepu ajaa näitä rajoitusten kiristämistä, niin ihan kuin yksi asia olisi jäänyt loppuun asti miettimättä. Nimittäin, mikä on exit plani? Jos rajoitetaan ja rajoitetaan, niin lopputuloksena meillä on epidemia, mikä jatkuu johonkin vuodn 2022 loppupuolelle ja oheisruumiiden määrä ylittää koronauhrien määrän.

Jos tavoitteena on aidosti estää taudin eteneminen, niin pitäisi:
- testata kaikki pienimmästäkin syystä ja jäljittää tarttuneet
- aloittaa massiiviset rajoitustoimet, suojaukset mm. ruokakaupat kiinni ja varusmiehet avaruuspuvuissa roudaamaan ruokaa
- eristää terveydenhoitohenkilökunta
- vasta-ainetestata massiivisesti, että taudin jo sairastaneet pääsisivät pois piinasta
- sulkea rajat täydellisesti

Tämän pitäisi jatkua niin kauan, kun virusta löytyy maailmalta, eli varmaan yli vuoden.
Muuten hyvää pohdintaa, mutta vaikka rokotus keksittäisin tänään, niin virus ei maailmasta kokonaan häviä vielä vuosikausiin. Kaikkia ihmisiä ei voida rokottaa ja joillakin mailla ei ole varaa/infraa/osaamista. Yleisestä ottaen sellaistenkin tautia joihin on rokotteet häviäminen kokonaan on kestänyt ennemmoikin kymmeniä vuosia kuin vuosia. Ehkä optimistina joku 3-5v voisi riitää sellaiseen lähes häviämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Suhteessa väkilukuun ovat Euroopassa eniten testanneet Islanti ja Luxemburg.
Heidän tilastonsa, testejä per miljoona asukasta/todettuja tapauksia:
Luxemburg
49080/3373 (kuolleet 69)
Islanti
109558/1727 (kuolleet 8)
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Kiinassa eläintorit avattu
Linkki vie mtv:n uutiseen

Semmoista menoa siellä, puolustelevat vielä kaiken lisäksi auki pitämistä. En voi sille mitään, mutta itselle on noussut kyllä melkoinen inho kaikkea Kiinaan liittyvää kohtaan tässä viime kuukausien aikana, enkä ole varmasti ainoa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kiinassa eläintorit avattu
Linkki vie mtv:n uutiseen

Semmoista menoa siellä, puolustelevat vielä kaiken lisäksi auki pitämistä. En voi sille mitään, mutta itselle on noussut kyllä melkoinen inho kaikkea Kiinaan liittyvää kohtaan tässä viime kuukausien aikana, enkä ole varmasti ainoa.
WHO kyllä katsoo touhua läpi sormien, kun se ei ole vaatinut ruokatorien sulkemista.
 
Ihmettelen vain miten tämä nykyinen koronavirus poikkeaa 1960-luvulta saakka tunnetuista koronaviruksista, jotka eivät ole sulkeneet yhteiskuntia eikä ajaneet miljoonia ihmisiä työttömiksi.

Kuten vanhat koronavirukset, tämä uusi on osoittautumassa enemmän pohjoisen pallon puoliskon infektioksi. Australia ja Afrikka on kärsinyt siitä huomattavasti vähemmän. Aiheuttaa kyllä tautipiikkejä, mutta esimerkiksi Arto Luukkasen ennustukset 70 prosentin sairastumisesta samanaikaisesti ovat täyttä huuhaata. Koska suuri osa sairastaa oireettomana, ei ole mitenkään edes matemaattisesti mahdollista sitä kautta.

"Although HCoV is widespread globally, the frequency of detection of its four major strains varies significantly both by geography and over time."

Kreikkalaisen professori Ioannidisin mukaan kymmeniä miljoonia infektoituu HCoV:in seurauksena vuosittain ja kuolleisuus hoitokodeissa saattaa olla 8 prosentin luokkaa:
"Could the Covid-19 case fatality rate be that low? No, some say, pointing to the high rate in elderly people. However, even some so-called mild or common-cold-type coronaviruses that have been known for decades can have case fatality rates as high as 8% when they infect elderly people in nursing homes. In fact, such “mild” coronaviruses infect tens of millions of people every year, and account for 3% to 11% of those hospitalized in the U.S. with lower respiratory infections each winter."

Ranskalaistutkimuksen mukaan kuolleisuus on HCoV:ssa 0,8 prosenttia kun taas kuolleisuus OECD-maissa Sars-Covid2019:ssa 1,3.
"In OECD countries. the mortality rate for SARS-CoV-2 (1.3%) is not significantly different from that for common coronaviruses identified in public hospitals of Marseille, France (0.8%; P=0.11).2

Maailmanlaajuisesti hengitystieinfektioihinhan kuolee vuosittain 2,6 miljoonaa ihmistä, joten koronaan on tähän mennessä kuollut 1/26 siitä. Lisäksi esimerkiksi aivoverenvuotoihin kuolee vuosittain 500 000 ihmistä, joista yli puolet alle 50-vuotiaita. Nuorelle ihmiselle aivoverenvuoto on siis tilastollisesti tarkasteltuna suurempi terveysriski kuin korona. Jos joku sitä neuroottisesti pelkäisi, kuten media ja sosiaalinen media patistaa nyt pelkäämään koronaa, olisi psykiatrinen hoito paikallaan.

Tuleeko tästä median lietsomasta kaaoksesta uusi normaali, jos kaikki liikkeellä olevat hengitystieinfektiot johtavat maiden sulkemisiin ja talousshokkeihin? Se olisi samalla myös järjestäytyneen yhteiskunnan loppu.

Samuli Parosta mukaillen:
Jonakin päivänä laikkaa ihminen kuolemasta hengitystieinfektioihin. Se on hänen loppunsa.
 
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Meneeköhän Löfvenillä kahvi väärään kurkkuun kun häneen viitataan "miesjohtajana joka vastustaa tiedettä" Trumpin ja Hobo the Clownin rinnalla.

Tämän takia Uudenmaan raja avataan. Ei meillä ole aikaa odottaa.

Ei ole se syy, tuskin tuolla ole mitään taktiikka-teoreetikkoa miettimässä kansan altistuksia ja muita. Lähinnä saavutettu etu on hyvin rajallinen koska sulku ei ole ollut tälläkään hetkellä pitävä ja jotta sulkua voitaisiin jatkaa, tulisi eristää kukin maakunta tai vähintään Länsi-Pohja, Kainuu, Oulun lääni ja niin edelleen eikä siihen riitä edes koko varuskunta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästäkin oli jo aiemmin eräässä uutisessa ja silloin sitä jo ihmeteltiin, että miten voi valokuvasta päätellä, että uurnassa on koronaan kuolleen tuhkat? Ja että eikö Wuhanissa kukaan ole kuollut muuhun kuin koronaan tässä parin kuukauden aikana?

Suomessa jos kuolee semmoiset 55 000 ihmistä vuosittain ja sen suhteuttaa Wuhanin väkimäärään niin siellä kuolisi noin 10 000 ihmistä kuukaudessa (en osaa sanoa kuoleeko enemmän vai vähemmän kiinassa keskimäärin kun Suomessa). Se tekisi yli 40 000 kuolemaa normaalissa tilanteessa alkuvuoden aikana tähän päivään. Jos siellä on 7-8 Krematoria niin kiirettä pitää muutenkin. Jos olettaisi että täyttöaste noissa lähellä 100% normaalistikin niin jo muutaman tuhat kuolutta voisi aiheuttaa sitä että sairaaloissa paikat täynnä ja tuhkaamot ei kerkee samaa tahtia kun normaalisti. Toki kukaan ei varmaan epäile etteikö kiinassa olisi yli 2000 kuolemaa koronan takia ollut, mutta sitten voidaan vain arvaila kuinka paljon enemmän.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
WHO:n dirika Tedros piti pari päivää sitten puheen, missä hän esitteli strategiaa ja vaatimuksia exitin toteuttamiseen. Aika vähälle jäänyt suomessa tämänkin siteeraaminen.

Tästä löytyy kirjoitettuna: WHO Director-General's opening remarks at the media briefing on COVID-19 - 13 April 2020

Avainkohdat:
The new strategy summarizes what we’ve learned and charts the way forward. It includes six criteria for countries as they consider lifting restrictions:

First, that transmission is controlled;

Second, that health system capacities are in place to detect, test, isolate and treat every case and trace every contact;

Third, that outbreak risks are minimized in special settings like health facilities and nursing homes;

Fourth, that preventive measures are in place in workplaces, schools and other places where it’s essential for people to go;

Fifth, that importation risks can be managed;

And sixth, that communities are fully educated, engaged and empowered to adjust to the “new norm”.

Every country should be implementing a comprehensive set of measures to slow down transmission and save lives, with the aim of reaching a steady state of low-level or no transmission.

Countries must strike a balance between measures that address the mortality caused by COVID-19, and by other diseases due to overwhelmed health systems, as well as the social economic impacts.

Aika järkevältä ja loogiselta kuulostaa. Huomioitu jopa balanssi muiden sairauksien kanssa. Toki tässäkin näyttää tavoitteena olevan toisaalta hidastaa etenemistä, mutta kuitenkin halutaan tautiketjujen selvittämistä. Vähän niin, että koitetaan tehdä kaikkemme, vaikka tiedämme, että ei se toimi kuitenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös