Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 474
  • 81 125

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ajattelin, että pidän nyt pääsiäisloman koko tuosta pirun viruksesta. Ei ole lapsiviikko eikä mitään velvollisuuksia niin teen ruokaa, luen ja katselen Netflixiä (viinin ja viskin kera) enkä tsekkaa mitään uutisia. Jotenkin tämä on hiipinyt rasittavaksi päivärutiiniksi että käy läpi tilannetta ympäri maailmaa, vaikka siihen ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Maailma nyt pitää huolen itsestään.
Pienen alkushokin jälkeen tässä on ainakin itselle käynyt niin, että elämä on asettunut omiin uomiinsa ja ei korona sillä tavalla enää vaikuta. Elämä on kuitenkin jatkunut, ja jatkuvaan koronauutisten seuraamiseen alkaa kyllästymään.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

No, seuraan yleensäkin aika tarkkaan maailman tapahtumia ja kun pääaine oli historia niin siihen nähden kerrankin näkee itse jonkin suuren prosessin - onhan tämä kriisi selvästi oman elinajan dramaattisin ja suurin. Mutta nyt mennyt sitten vähän överiksi, kun juuri mitään muuta ei edes tapahdu.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
onhan tämä kriisi selvästi oman elinajan dramaattisin ja suurin. Mutta nyt mennyt sitten vähän överiksi, kun juuri mitään muuta ei edes tapahdu.
Näin se on toki itse kullakin. Tekee kuitenkin ainakin omalle mielenterveydellekin ihan hyvää, että ei koko ajan tapita asiaan liittyviä uutisia. Jotenkin tämäkin tilanne on "normalisoitunut" omassa päässä. Ihminen on kai aika sopeutuvainen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Sinänsä kyllä päivät kuluvat ihan mukavasti kriisinkin aikana, mutta itselleni tulee välillä mieleen että mitä jos nyt elettäisiin ns. normaalia arkea. Liigassa olisi playoffit kiivaimmillaan, ja keskustelu mm-kisajoukkueen kokoamisesta kävisi kuumana. Kesäkuussa saisi todistaa, kun Huuhkajat pelaa jalkapalloa arvokisoissa. Perinteinen vappukin olisi kaiken tämän välissä. Ja tärkeimpänä tietysti, saisi hyvällä omallatunnolla ja turvallisin mielin tavata ikääntyneitä sukulaisiaan. Nyt sekin on pannassa määrittelemättömän ajan, eikä ole takeita että heitä enää koskaan näkee koska ovat jo vanhuksia. Vaikka covid-19 ei heitä veisi, niin jokin muu sairaus voi sen tehdä.

Eli jos elämää ei vertaa ns. normaaliin elämään tämän kriisin aikana, niin päivät kuluvat mukavasti. Mutta jos alkaa asioita todella miettiä, niin onhan tämä ankeaa aikaa. Tosin olen vakuuttunut että kaikesta tästä lopulta seuraaa vähintään yhtä paljon hyvää kuin pahaa.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
niin joku maallikompi voisi äkkiä ohjeistuksien perusteella kuvitella, että nimenomaan riskiryhmien tapaamista on kehotettu välttämään, ja poikapuolen tapaaminen olisikin näiden tietojen valossa OK. Joku THL:n ylilääkärin näkemyksiä tarkemmin uskova voi tarvittaessa selventää, että miksi työnantaja ohjeistaa juuri nurinkurin omaan toimintaan nähden.
En tiedä miten tämä vastaus liittyy lainaukseesi mutta kerron että alkusyksystä eräs lähisukulaiseni sairasti keuhkokuumeen ja siitä toipuminen oli kuukausien prosessi, vielä joulunakin monet asiat oli rankkoja. Itse olen takavuosina sairastanut agressiivisen ja lähes pari viikkoa kestäneen influenssan, toipuminen täyteen kuntoon otti useamman viikon. Näillä asioilla ei silti ole mitään tekemistä sen kanssa että olisi yhä sairas ja voisi tautia levittää.
 
Nick Neim

Tuo vastaukseni oli pätkä, johon piti sisällyttää se ylempikin osuus. Sen takia siinä olikin mainittu erikseen yllämainittu osuus(/lainaus), ja jatkoin tuota lainaamaasi tekstiä pienellä kirjaimella. Ehkä sekava, mutta oletin sen olevan ymmärrettävä.

Ohjeistusta kritisoin ja lainaukseen vastasin siis siinä mielessä, että jos poikapuolen tapaaminen pääsiäisenä ei ole viisasta, niin miten ihmeessä 89-vuotiaan isän tapaaminen THL:n ja hänen oman ohjeistuksensa perusteella sitten olisi. Varsinkin, kun on itse sairastunut koronaan maaliskuun puolivälissä, ja sairastanut sitä ainakin kahdella eri viikolla. Kun laskee päiviä, niin ei tässä kovin montaa tervettä jää tuohon väliin.

Oletan toki, että 14 päivää tulee täyteen, mutta onhan tuo nyt aivan hillittömän turha ylimääräinen riski ammattilaiselta.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ajattelin, että pidän nyt pääsiäisloman koko tuosta pirun viruksesta. Ei ole lapsiviikko eikä mitään velvollisuuksia niin teen ruokaa, luen ja katselen Netflixiä (viinin ja viskin kera) enkä tsekkaa mitään uutisia. Jotenkin tämä on hiipinyt rasittavaksi päivärutiiniksi että käy läpi tilannetta ympäri maailmaa, vaikka siihen ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Maailma nyt pitää huolen itsestään.

Suosittelen. Alkuun tuli seurattua 10min välein uusimmat käänteet. Nyt pari viikkoa menty niin, että hesarista aamulla lukee mitä vastaan tulee. Huomattavasti parempi fiilis.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ajattelin, että pidän nyt pääsiäisloman koko tuosta pirun viruksesta. Ei ole lapsiviikko eikä mitään velvollisuuksia niin teen ruokaa, luen ja katselen Netflixiä (viinin ja viskin kera) enkä tsekkaa mitään uutisia. Jotenkin tämä on hiipinyt rasittavaksi päivärutiiniksi että käy läpi tilannetta ympäri maailmaa, vaikka siihen ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Maailma nyt pitää huolen itsestään.

Näin se pitäisi itsekin tehdä ihan oman mielenterveyden ja myös niiden töiden takia, jotka ovat rästissä, mutta on todella vaikeaa, koska relevanttia uutista aidosti tulee melkein tunneittain (varsinkin kun on kiinnostunut kaiken omaan elämään liittyvän ohella mm. USA:n tilanteesta ihan itsessään). Lisäksi kiinnostaa laajemman kuvan ohella monien sairastuneiden tilanne: tällä hetkellä mm. Johnsson ja kyllähän se Ahtisaarikin hieman mietityttää, kun ei ole mitään (kai?) kuulunut.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Jos hän ei kerta enää pelkää tartuttavansa muita vasta-aine testin myötä, niin miksi poikapuolen ja hänen tyttöystävänsä kutsuminen syömään pääsiäisenä ei ole viisasta?

Siinä jutussahan on haastateltu kahta henkilöä ja tuo oli juuri sen toisen kommentti. Sinänsä en pitänyt järkevänä Nohynekin isänsä tapaamista jo esimerkkisyistä.
 
Nick Neim

Jäsen
Siinä jutussahan on haastateltu kahta henkilöä ja tuo oli juuri sen toisen kommentti. Sinänsä en pitänyt järkevänä Nohynekin isänsä tapaamista jo esimerkkisyistä.
No tämä sen kommentin selittääkin huomattavasti paremmin. Kiitos.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No, seuraan yleensäkin aika tarkkaan maailman tapahtumia ja kun pääaine oli historia niin siihen nähden kerrankin näkee itse jonkin suuren prosessin - onhan tämä kriisi selvästi oman elinajan dramaattisin ja suurin. Mutta nyt mennyt sitten vähän överiksi, kun juuri mitään muuta ei edes tapahdu.
Omalta osaltani töiden paljous on pitänyt ajatuksia erossa koronasta, mutta aamuisin ja iltaisin tulee kieltämättä pääasiassa virusuutisia luettua. Koska, no, mitään muuta ei tapahdu köytännössä, vaan liki kaikki merkittävät uutiset linkittyvät virukseen tavalla tai toisella. Lisäksi tällaisen globaalin kriisin ja murrosvaiheen seuraaminen on kieltämättä erittäin mielenkiintoista, kun tosiaan vastaavaa ei ole tässä mittakaavassa tapahtunut sitten 40-luvun. Ja korona on tässä alkuvaiheessaan ollut sotaa tasa-arvoisempi, tosin alkaa ymmärrettävästikin näyttää jälleen siltä, että heikoimmassa osassa olevat kantavat sen suurimman uhrin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä se tiedetään, että immuniteetti tulee. Kestosta ei tiedetä, mutta tiedetään että ainakin kuukausia.

Mistä tämä tieto en peräisin?

Juurihan oli Etelä-Koreasta uutinen, että 51 henkilöä sairastuivat koronaan uudelleen. Toki tuo on pieni otos. Oli epäilys, että lievemmin sairastuneille ei kehity vasta-aineita. Tuo olisi ns. katastrofi ja silloin vain rokote tulisi auttamaan.

Toinen vaihtoehto on tietysti ollut se, että nuo Etelä-Korean 51 henkilö ovat usemman viikon sairastaneet koronaa, eikä virus ole talttunut. Testit ovat silti näyttäneet negaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Minua ihmetyttää tässä em. artikkelissa lähinnä se, miten THL ja muut auktoriteetit esiintyvät ja antavat esimerkkiä kansalaisille. Vaikka olisikin totta, että tartuttavuus sairastamisen jälkeen olisi todella pieni, heidän asemassaan pitäisi olla erityisen tarkkoja antamiensa ohjeiden noudattamisessa - mieluummin liian tarkkoja. Tämänkaltainen huoleton toiminta ei ainakaan edesauta siinä, että kansalaisia saadaan noudattamaan rajoituksia.

Tämä on tietenkin relevantti näkökulma (joka ei poista tieteellistä taustaa) ja se, millaisia valintoja näkyvät henkilöt tekevät ei ole triviaalia. Toimii myös tosin esimerkkinä niin päin, etteivät koronan jo sairastaneet lukittautuisi koteihinsa. Vastuullisuutta tässä esimerkissä voi problematisoida, mutta ainakin Belgiassa on pohdittu erilaisia merkintöjä (ei, ei Daavidin tähteä tai käsitatuointia), joilla immuunit henkilöt voitaisiin vapauttaa rajoituksista. Tämä siksi, että voidaan sekä keventää rajoituksia että on henkilöitä hoitamaan tiettyjä kriittisiä toimia.

Aina kun voi lukittautua sinne perunakellariin vuodeksi, jos se muutoin onnistuu, mutta myös tulevaakin on ainakin järjestelmätasolla mietittävä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos hän ei kerta enää pelkää tartuttavansa muita vasta-aine testin myötä, niin miksi poikapuolen ja hänen tyttöystävänsä kutsuminen syömään pääsiäisenä ei ole viisasta?

Tämä paljastaa karulla tavalla, että näitä juttuja ei lueta kunnolla. Siinä mielessä toki ymmärrän, että Nohynekin ihan sinänsä järkevä toimintatapa ei ole ihmisille järkevä, jos ja kun ei edes eroteta, kuka jutussa kommentoi ja mitä asiaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisi ollut tarjolla 20v kokemus Kiinan maskimarkkinoista mutta piti väkisin ostaa hämäräperäisiltä yrittäjiltä (HVK:n johtajan kavereita?) käyttökelvottomia maskeja....

"– Meillä on 20 vuoden kokemus Kiinan markkinoilta, käytössämme on paikallisia laadunvalvojia ja olimme valmiit auttamaan ilmaiseksi, eli emme halunneet tehdä voittoa tällä, Optinovan toimitusjohtaja Anders Wiklund sanoo Ylelle. "

"– Emme ole noudattaneet taustojen tarkastamisessa sitä huolellisuutta, joka meiltä on syytä edellyttää, Lounema sanoi. "

Herää iso kysymys: miksi? Onko tässä aihetta jo jonkinlaiselle syytteelle tahallisesta huolimattomuudesta
 
Täh?

Eihän tuo muuta millään muotoa alkuperäisen viestin pointtia mihinkään suuntaan, vaikka sen kätevästi ohititkin. Koko poikapuolikuviokin tuli esille vasta neljännessä viestissäni tätä aihetta sivuten, ja liittyi enemmänkin hämmästelyyn Nohynekin ristiriitaisesta puheesta, ei hänen toimintatavan järkevyydestä. Haasta nyt sitä mielipidettä tosissasi jos olet siitä eri mieltä. Nyt tuo vaikuttaa vain helpolta keinolta ohittaa kirjoitus.

Avaatko nyt vielä tätä järkevää toimintatapaa sieltä tornista? Miksi ylimääräinen liikkuminen riskiryhmien kanssa jälkioireilevalta henkilöltä joka on sairastunut tautiin alle 4 viikkoa sitten ja kärsii edelleen jälkioireista on yhtäkkiä järkevää toimintaa?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
ainakin Belgiassa on pohdittu erilaisia merkintöjä (ei, ei Daavidin tähteä tai käsitatuointia), joilla immuunit henkilöt voitaisiin vapauttaa rajoituksista. Tämä siksi, että voidaan sekä keventää rajoituksia että on henkilöitä hoitamaan tiettyjä kriittisiä toimia.
Myös Suomessa tällaista on pohdittu jo maaliskuussa:

Tietenkin THL:n joka tekee ohjeistukset olisi kosher ensin tehdä ohjeistus ja julkaista se ja sitten vasta alkaa näyttää esimerkkiä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisi ollut tarjolla 20v kokemus Kiinan maskimarkkinoista mutta piti väkisin ostaa hämäräperäisiltä yrittäjiltä (HVK:n johtajan kavereita?) käyttökelvottomia maskeja....

"– Meillä on 20 vuoden kokemus Kiinan markkinoilta, käytössämme on paikallisia laadunvalvojia ja olimme valmiit auttamaan ilmaiseksi, eli emme halunneet tehdä voittoa tällä, Optinovan toimitusjohtaja Anders Wiklund sanoo Ylelle. "

"– Emme ole noudattaneet taustojen tarkastamisessa sitä huolellisuutta, joka meiltä on syytä edellyttää, Lounema sanoi. "

Herää iso kysymys: miksi? Onko tässä aihetta jo jonkinlaiselle syytteelle tahallisesta huolimattomuudesta
Tää on kyllä ihan käsittämätön fiasko. Onko siellä huoltovarmuuskeskuksessa vietetty vaan leppoisia eläkepäiviä ja kun ollaan oikeasti jouduttu töihin, niin mennyt päin vittua? Ei anna kovinkaan hyvää kuvaa kyseisestä organisaatiosta. Eiköhän siellä jossain vaiheessa johto laiteta uusiksi. POLIITTISET PÄÄT VADILLE.

Vähän photoshoppiakin käytetty
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä Saksassa tehty tutkimus on ihan toivoa herättävä. Vaikka virus näyttää säilyvän pinnoilla pitkään, se on ilmeisesti aika nopeasti lisääntymiskyvytön, eli ei kykenisi tartuttamaan enää ihmisiä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että on varsin epätodennäköistä saada tartunta ohikulkijoilta tai vaikkapa kauppareissulla, kunhan vaan ihmiset muistavat huolehtia käsihygieniasta ja välttävät yskivänä ja nuhaisena liikkumista julkisilla paikoilla. Lisäksi tämän perusteella yleisötapahtumiin kielto ja julkisten tilojen sulkeminen ovat hyvinkin tärkeitä, koska viruksen leviäminen vaatii sen läheisen kontaktin sairastuneen kanssa.

Ei siis oikeastaan mitään uutta tietoa, mutta ehkä tämä hieman karsii kaikkein rajuimpia skenaarioita? Ja tukee tätä Suomen valitsemaa linjaa.

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Avaatko nyt vielä tätä järkevää toimintatapaa sieltä tornista? Miksi ylimääräinen liikkuminen riskiryhmien kanssa jälkioireilevalta henkilöltä joka on sairastunut tautiin alle 4 viikkoa sitten ja kärsii edelleen jälkioireista on yhtäkkiä järkevää toimintaa?
Sillä mitään koronaan liittyviä jälkioireita ole. Kunto romahti tai kyykkäsi taudin takia ja nyt sitten lihaksiin sattuu ja puuskuttaa, kun vähänkin liikkuu. Ihan normaali tilanne minkä tahansa influenssan tai muun vähänkin pidemmän sairauden kanssa.

Kun tauti itsessään on parantunut, ei yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan enää tartuta muita. Tämä pätee influenssaan, noroon ja aika lailla kaikkiin taruntatauteihin.

Ja eikös THL:n ohje ole ollut koko kevään, että kun olet sairastunut, pysy kotona. Kun olet parantunut, pysy kotona 1-2 päivää vielä lopuksi. Yleiskunnon lasku sairauden myötä ei ole taudin oireilua, vaikka toki taudin sairastukseen yhteydessä onkin.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Selittäisikö joku vielä, että mistä tuo poikapuolen tapaaminen nousi pohdintaan tuon koronan sairastaneen THL:n ylilääkärin tapauksessa?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuliko tämä 3,5 viikkoa siis tuosta @dana77 laskutoimituksesta?

Eli kun oireet pahenivat merkittävästi toisella viikolla, hän luonnollisesti ehti tervehtymään saman viikon aikana, vaikka sitä jutussa ei jostain syystä mainittukaan. Ja kuin sattumalta hän on oirehtinut ainoastaan 3,5 viikkoa tervehtymisensä jälkeen. Oireita kuvaillaan mm. seuraavasti:

Kuulostaa vittumaiselta taudilta, kun vaivaa parantunuttakin henkilöä lähes kuukausi parantumisesta. Ei taida olla toivoa Suomen avaamisesta hetkeen, jos työikäisetkin oirehtivat parantumisestaan huolimatta kuukausikaupalla, joten danalle ja Suomen taloudelle ainakin huono uutinen tämä.

Ja jos ihan tosissani olen, niin ei, en osaa antaa arviota. Osaan tosin antaa sen arvion, että kyse tässä(kin) ja niin monessa muussakin rajoituksessa on riskienhallinnasta. Mikäli ihmisten halutaan pysyvän pääsiäisen ajan kotonaan ja itsekin niin ohjeistetaan, tulee omaakin mallia noudattaa. Paitsi, jos joku pystyy ihan 100% varmuudella tuon todistamaan, että on täysi 0% mahdollisuus sille, että edelleen jälkioireista kärsivä henkilö ei muita voi mitenkään sairastuttaa. Kyse ei ole tällaisessa tapauksessa siitä, kumpi on todennäköisempää.

Muuten kyseessä on ylimääräinen turha riski, ja huonoa esimerkkiä omasta ohjeesta.

Väsymys ja keuhkojen huono toiminta saattaapi johtua siitä, kun siellä taistelussa virusta vastaan on niitä verisoluja ja keuhkosoluja tuhoutunut, ja niiden vaurioiden korjaaminen vie aikaa. Elimistö on kuitenkin taistelun voittanut ja virus on hävitetty, lisäksi on syntynyt immuniteettia, eli elimistö on valmis tuhoamaan virukset, jos niitä kehoon uudestaan jostain ilmaantuu. Vasta-aineet veressä osoittaa sen.

Eli juurikin tuollainen todistetusti koronasta parantunut henkilö on varmasti virusvapaa, ja voi tavata riskiryhmiäkin huoletta. En näe siinä mitään ristiriitaa yleiseen ohjeistukseen, että riskiryhmiä ei pidä tavata edes terveeksi itsensä tuntevan henkilön (koska voi olla ns. oireeton tartuttaja, jos ei ole tautia vielä sairastunut).
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli juurikin tuollainen todistetusti koronasta parantunut henkilö on varmasti virusvapaa, ja voi tavata riskiryhmiäkin huoletta.

Jotain tutkimuksiahan oli hetki sitten, että koronasta parantunut voisi jopa 5 viikkoa levittää vielä virusta? Mutta tästä on vielä niin vähän tutkimusdataa, että kovin luotettava tälläinen arvio ei voi vielä olla. Vasta pidemmän ajan ja tutkimuksen jälkeen tähän saadaan kunnollinen varmuus
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kuulostaa vittumaiselta taudilta, kun vaivaa parantunuttakin henkilöä lähes kuukausi parantumisesta. Ei taida olla toivoa Suomen avaamisesta hetkeen, jos työikäisetkin oirehtivat parantumisestaan huolimatta kuukausikaupalla, joten danalle ja Suomen taloudelle ainakin huono uutinen tämä.
Onko se jo faktaa, että taudista on lievä ja vakava muoto? Tai siis se, että lievä tai oireeton versio on noin 85-90%:lla positiiviksi testillä todetuista? Hitaahko täydellinen toipuminen vaivaa nimenomaan näitä vakavan muodon sairastaneita.
Jos tämä pitää paikkansa, niin suuri enemmistö parantuneista on työkunnossa melko pian. Kunhan vain on varmaa, että eivät enää levitä tautia eteenpäin kun on saatu negatiivinen testitulos.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuohon Nohynekin juttuun sellainen huomio että näköjään lääkärilehtikin harrastaa klikkien metsästystä otsikoiden avulla.

Juttuhan oli otsikoitu:
"keuhkot eivät ole enää entisellään" joka ainakin minulle antaa mielikuvan että tauti olisi voinut jättää pysyviä vaurioita. Näistähän on jossain kirjoiteltu.

Itse jutussa sitten Nohynek kertoo että:" Lihasmassa on sulanut sen aikana (3vk) pois. Kun yrittää pyöräillä, ylämäessä tuntuu, että keuhkot eivät ole sitä mitä ne olivat ennen tautia"

Itse kestävyysurheilua harrastavana toteaisin että ei tarvitse olla kuin viikon verran kipeänä niin "keuhkot eivät ole entisellään" Toki treenaamalla ja kuntoilemalla säännöllisesti saattaa taudin jälkeen asiaan saada helpotusta.

Ja voi olla että tämä virus jättää vakavimmissa tapauksissa pysyviäkin vaurioita ihmisten keuhkoihin. Mutta tuskin 100% tapauksissa. Se lienee prosentti siihen että suorituskyky laskee ihmisen sairastaessa 3vk.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös