Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 263 934
  • 81 150

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
28% teholla olevista potilasta on siis no-covid potilaita. Kivasti tämäkin luku kasvanut, oli joitakin aikoja sitten muistaakseni alle 20% lukemissa.

Tehohoidossa olevia koronapotilaita on nyt hieman enemmän kuin viikko sitten.

Maanantaina tehohoidossa oli 43 koronapositiivista potilasta, joista 31 oli hoidossa koronataudin vuoksi, kertoo anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen kansallisesta tehohoitoa koordinoivasta toimistosta.

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Täällä kans tärähti pari viivaa kotitestissä perjantaina. Hommahan meni niin, että Levillä laskuhommissa ja kurkku tuntui vähän karhealta ja siihen sitte mynthoonia hoidoks. Testiä en olisi tehnyt, ellei rouvalle olisi tullut viimeisenä aamuna samankaltaista karheutta ja anoppilaan oli tarkotus mennä yöksi. Oireina vähän limaa kurkussa, ääni hieman maassa ja lauantaina oli höntti olo.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minulla kolmen rokotteen jälkeen koronan flunssanomaiset oireet olivat muutaman päivän kova nuha ja ikävä päänsärky. Lisäksi olin ihan hemmetin väsynyt noiden muiden oireiden helpottamisen jälkeenkin. Jatkuvasti olisi voinut nukkua.
 
Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Itsellä menossa päivä 5. tätä tautia. Perjantaina tuli haettua virallinen posi pcr-testistä. Torstaina nousi lämpö 37.5, jossa se pysyi suht tasaisesti eiliseen asti. Tämä päivä ollut kuumeeton. Tämän lisäksi selällä maatessa tai nojatuolia vasten ollessa tuppaa yskittämään, pystyssä ollessa yskää ei juuri ole. Tänään olo jo suht normaali eli näyttää siltä, että lievänä selvisi tästä. Jännä kyllä raskaana olevaan puolisoon ei ole onneksi tarttunut, vaikka altistuminen ollut käytännössä jatkuvaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjoittelin viime viikolla oman kuplani tapauksesta, jossa tauti iski vain kahden kuukauden jälkeen toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla omikron, toisella sen BA2-muunnos. Molemmilla kerroilla oireet ovat olleet varsin kovat, mutta jälkimmäisellä ne tulivat nopeasti "kertarysäyksellä". Nyt muutamaa päivää myöhemmin ne ovat kuulemma jo menossa ohi. Toisen kierroksen yhteydessä kuume on ollut kovempi ja nyt haju- ja makuaisti ovat menneet.

Sairastaneen puoliso selvisi mahdollisesti reilun viikon takaisen kolmannen piikin ansioista ensimmäisellä kerralla ilman oireita, eikä kotitestikään näyttänyt missään vaiheessa positiivista. Nyt tällä kierroksella rokote ei enää estänyt tartuntaa. Kuume on ollut jopa 39 asteen paikkeilla.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjoittelin viime viikolla oman kuplani tapauksesta, jossa tauti iski vain kahden kuukauden jälkeen toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla omikron, toisella sen BA2-muunnos.
Meneekö tämä niin että kun on jotenkin poikkeuksellinen tartunta (esim. lyhyen ajan sisään uusiutuminen) , niin näytteistä automaattisesti selvitetään variantti?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meneekö tämä niin että kun on jotenkin poikkeuksellinen tartunta (esim. lyhyen ajan sisään uusiutuminen) , niin näytteistä automaattisesti selvitetään variantti?

En osaa sanoa pykäliä, mutta henkilöllä oli omien sanojensa mukaan lukenut testituloksissaan ensimmäisellä kerralla, että "todennäköinen omikron" ja nyt "todennäköinen omikron BA2". Oma käsitykseni on, että tuo variantin tarkka testaus on hitaampi prosessi, joten ilmeisesti tuossa testin yhteydessä olisi tehty joku "ei ihan sataprosenttisen tarkka" alustava testi. Kuitenkin henkilö (terveydenhuollon ammattilainen) totesi, että käytännössä tuo olisi testattu ja selvitetty. Tai ainakin hän piti sitä selvänä. Voi myös olla, että testaavat tuon siksi testin yhteydessä, koska kyseinen henkilö on raskauden vuoksi riskiryhmää. Ilmeisesti osin juuri tuosta syystä tauti iski näin pian uudestaan.

Yhden tuttavan puoliso sairasti omikronin silloin kun tauti oli vasta tullut Suomeen. Häneltä oli testi analysoitu variantin osalta pistokokeena, jonka tarkoituksena oli ymmärtääkseni selvittää varianttien yleisyyttä Suomessa. Hän sai yli kuukausi parannuttuaan jäljityksestä puhelun, jossa taudin kerrottiin olleen omikronin aiheuttama. Mutta tuskin tuossa analyysi ihan kuukautta vei, vaan jäljityksen viiveet selittävät ison osan tuosta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään sairaalahoidossa 953 potilasta. Viikko sitten 859 potilasta. 84 potilasta kasvua.
Viikossa sairaalaluvut noussut siis 11%. Saa nähdä tuleeko rajoituksia pian lisää, toivottavasti pidetään maltti tässä touhussa.

Vaikka näissä varmasti myös näkyy lisääntyneet kontaktit niin voisiko näissä alkaa myös näkyä 3 koronarokotteen tehon laskemista niiltä jotka ensimmäisten joukossa tuota sai? Eli lähinnä siltä kannalta itse tuota pohdin että jos tilanne pahanee niin pitääkö ainakin ensin harkita esimerkiksi 4 annoksien suosittamista laajemmpiin kohderyhmiin mitä nyt on?
 
Eilenköhän se oli, kun silmiini osui uutinen, jossa tuota neljättä piikkiä pohditaan laajemmalle joukolle... Eli asia oli prosessissa.

Omikronin BA2-muunnos on joidenkin tutkijoiden mielestä vielä selvästi alkuperäistä omikroniakin pahempi tarttumaan, ja Tanskassa se aiheutti pienen laskun jälkeen ison nousun (joka on nyt taittunut). Meillähän tuo on vasta ymmärtääkseni nyt syrjäyttänyt alkuperäisen omikronin.

Rokotteilla on varmasti osittain vaikutuksensa. Jossain on arvioitu, että kolmannen piikin suurin hyöty tartunnan estämisessä on ohi jo parin kuukauden kuluttua. Mutta tiedän useammankin tapauksen, joka on sairastanut 2-3 viikkoa piikistä, joten vähän kyseenalaistan tätä teoriaa. Rokotteiden ainoa hyöty on vakavan taudinkuvan torjunta. Ja siinä ne toimivat helvetin hyvin. Neljäs kierros kaikille ei siksi ole kovinkaan todennäköistä, ellei vakavan taudinkuvan suoja ala jossain vaiheessa heiketä.
 
Tässä uutinen asiasta. Eli kyllä asiaa pohditaan jo KRAR:n toimesta.

Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä (Krar) kokoontuu nyt maanantaina Huvudstadsbladetin (HBL) arvion mukaan keskustelemaan neljännen koronarokotuksen tarpeesta Suomessa.

”Vaikuttaa siltä, että kolmannen koronarokoteannoksen teho ikääntyneillä on alkanut heiketä. Voisi olla hyvä, että heidät rokotettaisiin neljännellä annoksella”, Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen sanoi sunnuntaina HBL:ssä.

axe

Jäsen
Tänään 21.3.2022 Iltalehti on ottanut selvää miten varoa koronaa: Lääkärien ohjeissa suositellaan maskien käyttöä julkisessa liikenteessä ja myös muissa lukuisien, tiheiden ja pitkäaikaisten kontaktien tilanteessa sekä käsien pesua. Jos on oireita, ei pidä mennä tartuttamaan muita.

Melko mullistavia juttuja hei. Onneksi selvitettiin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Tällä hetkellä on suurin riski sairastua koronaan". Muuten artikkeli on minusta ihan kohtuullinen. On siellä joitain sellaisia ohjeita, joiden lukemiseenkin 95% suomalaisista on todennäköisesti kypsynyt, mutta samassa yhteydessä annetaan myös pehmennys:

Toisaalta hän ei pidä parhaana vaihtoehtona sitäkään, että joku, jolla ei ole siihen erityisen painavia syitä, tekisi edelleen kaikkensa virusta välttääkseen.

Vähemmän tarkka varominen voisi Nohynekistä olla paras vaihtoehto.

– Kehottaisin siirtymään järkevästi normaaliin elämään.

Lisäksi artikkelissa on myös muutakin mielenkiintoista koskien mm. rokotussuojaa ja sitä, miten tauti tarttuu joskus kaikkiin perheessä, joskus taas ei.

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
"Tällä hetkellä on suurin riski sairastua koronaan". Muuten artikkeli on minusta ihan kohtuullinen. On siellä joitain sellaisia ohjeita, joiden lukemiseenkin 95% suomalaisista on todennäköisesti kypsynyt, mutta samassa yhteydessä annetaan myös pehmennys:

Lisäksi artikkelissa on myös muutakin mielenkiintoista koskien mm. rokotussuojaa ja sitä, miten tauti tarttuu joskus kaikkiin perheessä, joskus taas ei.

Vähän on tässä Nohynekilla sellaista turhaa roikkumista vanhoissa käytännöissä ja kenties tiettyjen ryhmien miellyttämisen yrittämistä, kun suositellaan edelleen maskeja julkisessa liikenteessä yleisesti. Samaan aikaan Järvinen kuitenkin sanoo, että kaikki saa taudin. Ainoa logiikka Nohynekin puheille olisi järjestelmäriskin estäminen, mutta hän puhuu asiasta yksilön näkökulmasta. Ja eipä se järjestelmäriskikään taida mikään ongelma olla, vaikka sitä hän ajattelisikin taustalla. Olisi toteutunut jo.

Saisi nyt asiantuntijat laittaa selkeän stopin tällä maskiteatterille ja lopettaa kaikki viimeisetkin yleiset näennäissuositukset niiden käytölle. Halukkaat toki käyttäkööt, mutta olisi jo aika sanoo lepo vaan sille isolle porukalle, jotka niitä vielä sosiaalisen tarpeen vuoksi roikottaa naamallaan.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ihanku fiksua puhetta THL:n Nohynekiltä.

Suomessa odotetaan THL:n suosituksia neljänsistä koronarokoteannoksista tänään tai huomenna.

Taustalla on Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) arvio. KRAR on käyttänyt esityksensä pohjana suomalaisista kerättyjä terveysrekisteritietoja ja myös ulkomailta saatuja kokemuksia.

Suosituksessa painavat viime viikkoina lisääntynyt erikoissairaanhoidon potilasmäärän nousu ja omikron BA.2 -virusmuunnoksen voimakas leviäminen, kertoo THL:n ylilääkäri ja rokotusasiantuntijaryhmän jäsenen Hanna Nohynek.

Tiedoista on täytynyt selvittää, ovatko ihmiset sairaalassa kuolleet koronan vuoksi vai koronan kanssa. On tärkeä erottaa, minkälaisesta ilmiöstä on kysymys. Se mitä tiedetään tällä hetkellä rokotteiden tehosta omikron BA. 2:a vastaan, on, että teho on yhtä hyvä kuin mitä se on omikron BA.1 -varianttia vastaan. Siinä mielessä ei ole tullut huononnusta asiaan, Nohynek sanoo.

– Fokuksessa on pidettävä koko ajan, mitä me haluamme rokotusohjelmalla saada aikaan. Sen ytimessä on vakavan taudin ja koronakuolemien ehkäisy.

Uudessa arviossa on tarkasteltu suomalaista aineistoa yhdistämällä tietoja tartuntatautirekisteristä, sairaanhoidosta ja tehohoidosta ja rokotusrekisteristä.

– Näin voidaan katsoa, mikä on suomalaisilla eri ikäisillä ihmisillä rokotteen teho ihan viime aikoina. Se on meille tietysti erittäin tärkeä tietolähde, Nohynek sanoo.

Toistaiseksi maailmalla ollaan tilanteessa, ettei yhdellekään rokotteelle ole myyntilupaa neljännelle annokselle. Kansanterveysviranomaiset voivat kuitenkin poiketa myyntiluvasta, jos se katsotaan lääketieteellisesti ja epidemiologisesti perustelluksi.

Nohynekin mukaan tartuntojen määrään nykyisillä rokotuksilla ei voida tämän hetkisessä epidemiatilanteessa kovin paljon vaikuttaa. Punnittavana on ollut, pystytäänkö Suomessa rokotteiden lisäannoksilla estämään vakavan taudin aiheuttamia kuolemia ja mikä on oikea hetki.

– Se riippuu siitä, mitä suojatehoa halutaan. Jos ollaan vakavassa epidemiatilanteessa, rokote voidaan antaa reilusti alle 6 kuukauden, mutta ihan immunologisten perussääntöjen mukaisesti saadaan parempi suojateho, jos kolmannen ja neljännen annoksen väli on pidempi. Esimerkiksi Saksa on terveydenhuollon ammattilaisten kohdalla toteuttanut tätä kuuden kuukauden minimiä.

Syksyllä on todennäköisesti odotettavissa uusia suosituksia rokotteisiin liittyen. Varmuutta ei vielä ole myöskään siitä, kenelle rokotukset tullaan jatkossa kohdistamaan.

– On mietitty, pitäisikö rokotteita antaa joka kuudes kuukausi vai olisiko parempi antaa kerran vuodessa, eli syksyllä vuoden välein. Jos koronavirus jää tänne ja aiheuttaa talvikautisia epidemioita, niin kyseeseen voisi tulla kerran vuodessa annettava tehoste juuri ennen epidemian alkamista. Samaan tapaan kuin influenssarokote, arvio Nohynek.

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sen verran on päässyt korona unohtumaan jo, että kolmas rokote on hakematta ja mietin, että jaksaisko sitä hakea. Kertokaas asiantuntijat, että onko tuosta Elokuussa haetusta toisesta rokotteesta vielä sen verran hyötyä vai pitääkö jossain kohtaa haeskella toi kolmaskin rokote?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Jos aikoo matkustaa johonkin niin pitää hakea. Eikös tuo rokotustodistus vanhen 9 (?) kuukauden kohdalla. Itselläni sama tilanne pian ja ainoa syy hakea kolmas rokotus on tuo vapaa liikkuvuus.
 
topdog

mulla 2 piikkiä ja sairastettu. Sairastetun todistus vanhenee heinäkuun alussa. En meinannut enää piikkejä ottaa. Maahan jossa käyn lomalla pääsee 2 piikillä tai negatestillä. Voihan se olla että kohta muuttuu noi matkustussäännötkin.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkästä aikaa oli tultava legendaariseen koronatopiciin, kun bongasin aamupöhnässä tämän uutisen:

Jostain syystä repesin aivan täysin. Kyllähän tosiaan parempi jäädä pommituksen alle kuin ottaa riskiä, että voisi jumalauta KORONAA levittää!
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Pitkästä aikaa oli tultava legendaariseen koronatopiciin, kun bongasin aamupöhnässä tämän uutisen:

Jostain syystä repesin aivan täysin. Kyllähän tosiaan parempi jäädä pommituksen alle kuin ottaa riskiä, että voisi jumalauta KORONAA levittää!
Voisihan näistä tehdä jonkun listan, johon sitten asiantuntijat vastaavat:

"Voinko soittaa ambulanssin itselleni, mikäli joudun tapaturmaan koronatartunnan alaisena, vai tuleeko sairaalaan pyrkiä ensisijaisesti omalla autolla / jalan?"

"Voiko koronatartunnan saanut mennä pelastamaan jäihin vajonnutta henkilöä, vai onko sopivampaa odottaa terveen ohikulkijan saapumista paikalle?"

"Tuleeko koronatartunnan saaneen välttää lähitaistelua mahdollisessa sota/kriisitilanteessa?"
 
Viimeksi muokattu:

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika kauan tämä omakin korona oireilee. Viime viikon torstaina alkoi paikat kolottaa, saman päivän kotitesti oli nega mutta perjantaina positiivinen vaikka kolotus oli helpottanut. Paljon irtoaa räkää ja yskittää myös runsaasti. Viikonloppuna tuli yskittyä niin että keuhkoista vihloi, nyt on parempi. Ei vielä jaksa lähteä normikävelyille, tuntuu ettei jaksa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronakartalle kirjautuu tänään tiistaina 22.3. uusia koronavirustapauksia vain 207.

Tapausmäärä on tänään tavallista pienempi, sillä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä saatiin aiemmin suuri määrä variantti-ilmoituksia. Suurin osa ilmoituksista saatiin prosessoitua helmikuun lopulla. Ilmoitusten prosessointi tartuntatautirekisteriin eli liittäminen aiemmin ilmoitettuihin tapauksiin on kuitenkin hidasta, ja ilmoitusten prosessointia jatketaan tällä viikolla.

MegaForce

Jäsen
Itselläni oli korona tuossa toissa viikolla. Aluksi oli noin kolme päivää kuivaa yskää ja kurkkukipu yltyi melko rajuksi. Kuumetta oli noin 37 asteessa 2-3 päivää. Tämän jälkeen oireet alkoivat lieventyä ja täysin oireeton olin noin kuuden päivän jälkeen oireiden saamisesta. Tuon 2-3 päivää se oli suhteellisen vittumainen tauti, mutta ei lopulta kuitenkaan kovin paha. Kolme rokotusta alla.

Koronaa kannattaa hoitaa teellä, hunajalla, kuumalla vedellä ja särkylääkkeillä. Vahva alkoholi tai suolavesi kurlattuna myös lievittää kurkkukipua.
 
Viimeksi muokattu:

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Itselläni oli korona tuossa toissa viikolla. Aluksi oli noin kolme päivää kuivaa yskää ja kurkkukipu yltyi melko rajuksi. Kuumetta oli noin 37 asteessa 2-3 päivää. Tämän jälkeen oireet alkoivat lieventyä ja täysin oireeton olin noin kuuden päivän jälkeen oireiden saamisesta. Tuon 2-3 päivää se oli suhteellisen vittumainen tauti, mutta ei lopulta kuitenkaan kovin paha. Kolme rokotusta alla.

Koronaa kannattaa hoitaa teellä, kuumalla vedellä ja särkylääkkeillä. Vahva alkoholi tai suolavesi kurlattuna myös lievittää kurkkukipua.
Minulla tuli ensimmäiset oireet lauantai-iltana. Sunnuntaina testi näytti kahta viivaa. Kolmannen rokotuksen sain jo tammikuun alussa. Oireet ja hoito just ylläolevan kaltaisia. Kyllä tämä tästä.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pitkästä aikaa oli tultava legendaariseen koronatopiciin, kun bongasin aamupöhnässä tämän uutisen:

Jostain syystä repesin aivan täysin. Kyllähän tosiaan parempi jäädä pommituksen alle kuin ottaa riskiä, että voisi jumalauta KORONAA levittää!
Onkohan Ukrainassa Maripolissa porukka siellä kotona jos nokka vuotaa? Vai saakohan ne mennä pommisuojaan? Aika vastuutontahan toi on nuhassa lähteä muita tartuttamaan sinne suojaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös