Mutta miksei se sitten estänyt niillä toisilla?
Koska lapsilla ei ollut vielä käsittääkseni kuin yhdet rokotteet, ja toisella aikuisella oli vasta kaksi rokotetta.
Mutta miksei se sitten estänyt niillä toisilla?
Joo ei se muakaan stressaa, mutta uskon, että yhteiskunta hyötyisi siitä enemmän kun ihmiset alkaisivat välttelemään maskin käyttöä.Minua ei stressaa jos joku käyttää tai on käyttämättämättä maskia, minusta vähän samanlainen aihe kuin stressata siitä kun joku ei halua ostaa toyotaa ja toinen haluaa. Itse "kohteliaisuus" käyttäjä eli jos jossain on suosituslappu seinällä niin otetaan maski käyttöön mutta samoin kun jos jossain suurimmalla osalla näyttäisi olevan maski naamalla mutta muuten ei.
Yleisemminkin outoa kytätä pitääkö joku maskia ja miettiä miksi se sitä pitää, mutta jokainen tietysti voi itseään viihdyttää miten haluaa.
Joensuunkin keskustassa arviolta 95 prosenttia kulkee maski naamalla joka paikassa. Ei vaan voi enää ymmärtää mutta onneksi kaikkea ei tarviikaan ymmärtää.
Katsoin tässä TikTokissa jotain haastattelupätkää jossa THLn Salminen mainitsee, että koronaan kuolleeksi rekisteröidään mikäli virallisen tartunnan ja kuoleman aikaväli on alle 30 päivää. Aika suoraan vielä sanoi, että kuolinrekisterissä ei vielä tuossa vaiheessa ole kuolinsyytä. Aika hurjaa, enkä nyt ole ollenkaan varma miten suhtautua näin alkeelliseen tilastointiin näin isossa asiassa.
Töissä puhuin tästä epäkohdasta kahvitauolla ja nämä vässykät katsoi minua kauhuissaan, että onko tästä tullut joko korona epäuskoinen kun noin kriittisiä uskaltaa puhua.
Ja sitten tulee nimenomaan tämä "ootko persu" kommentti, jos julkisesti uskaltaa kritisoida tätä kyseistä järjestelmää.
Katsoin tässä TikTokissa jotain haastattelupätkää jossa THLn Salminen mainitsee, että koronaan kuolleeksi rekisteröidään mikäli virallisen tartunnan ja kuoleman aikaväli on alle 30 päivää. Aika suoraan vielä sanoi, että kuolinrekisterissä ei vielä tuossa vaiheessa ole kuolinsyytä. Aika hurjaa, enkä nyt ole ollenkaan varma miten suhtautua näin alkeelliseen tilastointiin näin isossa asiassa.
Katsoin tässä TikTokissa jotain haastattelupätkää jossa THLn Salminen mainitsee, että koronaan kuolleeksi rekisteröidään mikäli virallisen tartunnan ja kuoleman aikaväli on alle 30 päivää. Aika suoraan vielä sanoi, että kuolinrekisterissä ei vielä tuossa vaiheessa ole kuolinsyytä. Aika hurjaa, enkä nyt ole ollenkaan varma miten suhtautua näin alkeelliseen tilastointiin näin isossa asiassa.
Islannin kattava ja tarkka koronatartuntadata kertoo hienosti sen, kuinka joulusta lähtien eli Omikron-aikana aikuisväestöstä tartuntojen ilmaantuvuus on ollut 2 rokotetta saaneilla jopa suurempaa kuin rokottamattomilla. 3 rokotetta saaneilla taas ilmaantuvuus on ollut selvästi pienempää, mutta taas sen porukan käyrä sojottaa tällä hetkellä ylöspäin, samalla kuin kahden aiemman ryhmän ilmaantuvuus polkee paikallaan. Rokotteen tuoma suoja tartunnalta on siis hyvin vähäinen ja kestää vain joitakin viikkoja.Takaisin ketjun aiheeseen: kovasti noita tapauksia tuntuu olevan. Ja omikronin kohdalla on tullut hyvinkin selväksi, että tartunnan saaamisen kannalta on aika sama, että onko rokotettu vai ei. Rokotteiden hyöty on kuitenkin selvä, kun katsoo näitä sairaala-, tehohoito- ja kuolleisuustilastoja, joissa noiden "ilmaantuvuuslukuja" eri ikäryhmissä vertaillaan. Kolmannen rokotteen merkitys tartunnan estämisessä on selvästi pienempi kuin alkuun annettiin ymmärtää. Joitain tapauksia omassa kuplassani tiedän, missä tuore kolmas piikki on estänyt oireisen tartunnan, vaikka muu perhe ympärillä sairastuu. Mutta kovasti on myös tapauksia, joissa suhteellisen tuoreella kolmannella rokotuksella oireet ovat yllättävänkin rajut.
Tähän on pakko hieman täsmentää. Koska suurin osa ihmisistä on matemaattisesti surkeita ja suhteellisuuksien /todennäköisyyksien ymmärtämisessä vielä surkeampia, että on hieman huolimatonta julkistaa suurimman osan tartunnan saaneista olleen 2 rokotusta saaneita ilman seikkaperäistä selvitystä siitä, miksi se ihan järjellisistä syistä näin menee. "Tyhmimmät" tulkitsevat sen niin, että rokotus altistaa tartunnalle suhteessa ei rokotettuihin. Samoin näille pitäisi kertoa joka päivä erikseen, että on eri asia saada tartunta rokotettuna kuin ilman rokotusta..He eivät lue eikä kuule mitään seiskan tai netin viihdeuutisten lisäksi.Islannin kattava ja tarkka koronatartuntadata kertoo hienosti sen, kuinka joulusta lähtien eli Omikron-aikana aikuisväestöstä tartuntojen ilmaantuvuus on ollut 2 rokotetta saaneilla jopa suurempaa kuin rokottamattomilla. 3 rokotetta saaneilla taas ilmaantuvuus on ollut selvästi pienempää, mutta taas sen porukan käyrä sojottaa tällä hetkellä ylöspäin, samalla kuin kahden aiemman ryhmän ilmaantuvuus polkee paikallaan. Rokotteen tuoma suoja tartunnalta on siis hyvin vähäinen ja kestää vain joitakin viikkoja.
Sairaalahoitoa vaativissa tapauksissa rokottamattomat ovat edelleen selkeästi muita ryhmiä edellä, mutta tämänkin tilaston osalta Omikron-aikana on ero rokottamattomien ja rokotettujen välillä kaventunut.
Data
Latest updates on confirmed infections, the number of people in quarantine or isolation, and more.www.covid.is
Juu, en usko että kyse on siitä että rokote mitenkään erityisesti altistaisi tartunnalle. En tiedä miksi tilastot näyttävät tuolta, niin en lähtenyt veikkailemaan syitä sille. Ehkäpä rokottamattomat ovat saaneet Delta-aikana tartuntoja enemmän, minkä myötä heille on kertynyt immuniteettia? Tai sitten rokotetut ovat Islannissa vaan hakeutuneet testattavaksi useammin. Joka tapauksessa toki on näin että rokotteet edelleet hoitavat hyvin tärkeimmän tehtävänsä eli suojaavat vakavalta tautimuodolta.Tähän on pakko hieman täsmentää. Koska suurin osa ihmisistä on matemaattisesti surkeita ja suhteellisuuksien /todennäköisyyksien ymmärtämisessä vielä surkeampia, että on hieman huolimatonta julkistaa suurimman osan tartunnan saaneista olleen 2 rokotusta saaneita ilman seikkaperäistä selvitystä siitä, miksi se ihan järjellisitä syistä näin menee. "Tyhmimmät" tulkitsevat sen niin, että rokotus altistaa tartunnalle suhteessa ei rokotettuihin. Samoin näille pitäisi kertoa joka päivä erikseen, että on eri asia saada tartunta rokotettuna kuin ilman rokotusta..He eivät lue eikä kuule mitään seiskan tai netin viihdeuutisten lisäksi.
Sairaalahoitoa vaativissa tapauksissa rokottamattomat ovat edelleen selkeästi muita ryhmiä edellä, mutta tämänkin tilaston osalta Omikron-aikana on ero rokottamattomien ja rokotettujen välillä kaventunut.
Esimerkki omalta kohdalta juuri tästä hetkestä:
Tytär altistui viime la, tiistaina testistä posi, tein kun kuume nousi. Itsellä to selkeät flunssan oireet, negaa tarjoaa. Nuorempi likka perjantaina kuumeeseen ja plussaa sieltäkin. Lasten äidillä to illasta flunssan oireita, sama kuin meikäläisellä eli nuha, yskä ja kylmästä kuumaan hyppimistä, ei kuumetta. Posi tänään.
Pitäisin kovin erikoisena, että itsellä olisi jotain muuta, johtuen ihan siitä, että viimeksi ihmisten ilmoilla kolme viikkoa sitten ja silloinkin pari päivää Coxassa lonkkaleikkauksen takia. Eli olen keppien kanssa kävellyt postinumeroa ympäri käytännössä ilman muita kontakteja kuon omat muksut ja lasten äiti.
Meikäläisellä kolme piikkiä, muksuilla nolla. Äitinsä sai kolmannen viime viikon pe joten se ei ollut Vielä täydellä hyödyllä.
Mitään syytä ei ole lähteä testiin joten jääköön arvoitukseksi.
Tulihan se sieltä. 5 päivää oireiden alusta sain selkeän viivan. Jippii.
Tänään sen verran niiskuttanut ja nokka sen jälkeen tukossa, että kun kerran yksi testi vielä oli niin mielenkiinnosta kokeiltiin.
Tulihan se sieltä. 5 päivää oireiden alusta sain selkeän viivan. Jippii.
Samaa suosittelen itsekin. Meillä kävi korona kääntymässä, lapsen koulussa meni aallon lailla läpi, ja tuli sitten vuorollaan meillekin. Ipanan ensioireista seuraavan päivän aamuna sylkitesti näytti posia (vaikka en olisi etukäteen uskonut vielä näkyvän) ja itsellä alkoi samana päivänä päänsärky. Siitä 2vrk kun tein sylkitestin, ja positiivinen oli. Vaimo kävi sote-alalaisena virallisessa testissä 2vrk myöhemmin ja sieltäkin positiivinen tulos. Vaimolla ei tosin kaksikaan sylkitestiä näyttänyt koronaa, että ei nuokaan erehtymättömiä ole.Sylkitesti antoi ainakin itselleni kirkkaat positiivisen tuloksen viivat, vaikka tartuntani oli käytännössä oireeton. Vaihtakaa ihmeessä niihin, testaaminenkin toimenpiteenä mukavampaa.
Olen päässyt tämän asian konkreettisesti varmistamaan ja se pitää paikkansa.Sylkitesti antoi ainakin itselleni kirkkaat positiivisen tuloksen viivat, vaikka tartuntani oli käytännössä oireeton. Vaihtakaa ihmeessä niihin, testaaminenkin toimenpiteenä mukavampaa.
Helsingissä eiliselle 331 tartuntaa.
7-päivän tartuntojen keskiarvo 20.2. 452. 18.1. vastaava keskiarvo oli 2 086.
Reilussa kuukaudessa näillä testauskäytännöillä keskiarvo pudonnut 78,3%.
Helsingin kaupungin sairaaloissa 54 koronapotilasta 20.2. 16.1. oli vielä 141 potilasta.
Reilussa kuukaudessa Helsingin kaupungin sairaaloiden koronapotilaiden määrä tippunut 61,7%.
Tietoja Helsingin koronavirustilanteesta
Tietoja Helsingin koronavirustilanteesta graafein ja numeroin.www.hel.fi