K
kiwipilot
Tämä. Tässä on eletty nyt pari viime vuotta karkeasti ottaen kahdessa todellisuudessa: niiden jotka ovat alusta saakka käyneet töissä ja sitten sen porukan joka on pian kaksi vuotta kikkinyt kotitoimistossaan villasukat jalassa. Luojan kiitos itse olen kuulunut ensimmäiseen ryhmään… Työt ovat jääneet töihin ja koti on ollut koti: tuo raja on itselleni pyhä. Elämä on onneksi ollut kohtuullisen normaalia omalla kohdalla jos lasten etäkouluja ei lasketa. Matkustaminenkin on onnistunut.Jos näistä asioista puhuttaisiin enemmän siltä kantilta, että joillain aloilla elämä on pyörinyt suhteellisen normaalisti niin se voisi rohkaista monta ihmistä paljon enemmän kuin se, että puhutaan, kun toimistolle ei saa mennä eikä pääse kollegojen kanssa syömään.
Sellaisen empiirisen havainnon olen tehnyt, että pahiten korona-ahdistus on iskenyt näihin etätyöläisiin: missään ei uskalleta käydä, ruoka tilataan kotiovelle ja autoa ajetaan maski naamalla sekä tottakai jeesustellaan matkustavien ja ylipäätään elämäänsä elävien tekemisiä. Ja mitenkään ei voida ymmärtää sitä miksi etäkoulu on aivan perseestä. Tää jengi istuu himassa ja töiden lomassa skrollaa jatkuvaa koronapelkoa lietsovaa uutisfeediä. Vähemmästäkin pää hajoaa. Ja tähän sakkiin Kiuru & Co.:n pelottelu sekä valheet uppoavat parhaiten. Tämä maa ei tarvitse enää yhtään rajoitusta, suositusta tai pelonlietsontaa. Tämä maa tarvitsee kansallisen traumaterapian jolla tuosta henkisestä suosta päästään ulos.