Niin. Ei siinä tapahdu yhtään mitään muuta, kuin se, että tämmöisillä kovilla suluilla vaan pidennetään entisestään vääjäämätöntä. Nyt Itävallan tartuntamääristä on oikein hyvin jo luettavissa se, että miten typerää tuollaisten kovien sulkujen asettaminen on.
Viisainta olisi nyt se, että tämän annetaan vaan tulla sillä tavalla päälle, kuin se olisi tulossakin. Onneksi näyttää nyt siltä, että omikron ei aiheuta vakavia tautimuotoja ollenkaan samassa mitassa, kuin edelliset variantit, joten sen voi antaa vyöryä tsunamina koko kansan yli.
Huomionarvoista on lisäksi se, että vaikka "totaalilockdown" tartuntamääriä saisikin alaspäin, tulee se muuten yhteiskunnalle äärimmäisen kalliiksi.
Monelle kansantaloustiede ei terminäkään sano juuri mitään, mutta siinä vaiheessa kun talouden alasajo realisoituu kohonneina veroina ja alentuneena julkisen sektorin palvelutasona, osa tukahduttajistakin miettinee kantaansa, mikäli yritysten suoranainen kohtalo ei niin kiinnostaisikaan.
Vaikka kaikkien ykkösfokus onkin ymmärrettävästi aina tässä päivässä, soisin maassamme ymmärrettävän lockdownien vaikutuksen myös tulevaisuuden kilpailukyvyllemme. Nykyinen kriisitila ei tule jatkumaan ikuisesti ja uskallan väittää pandemiasta vähemmin vahingoin selvinneiden ja yhteiskuntansa avoimena pitäneiden saavan varaslähdön normaalimpien aikojen taas koittaessa.