Kun ylivoimainen valtaosa työikäisistä sairastaa koronan nykyään (rokotteiden ja viruksen muuttumisen takia) lievästi ja lyhyesti, ei yhteiskuntaa sisältä kalvavia rajoituksia voi mitenkään perustella millään samanaikaisen sairastumisen aiheuttamalla yhteiskunnan lamautumisella, vaan ne ovat naurettavaa hätävarjelusekoilun liioittelutohottamista.
Sen sijaan pitäisi lopettaa tolkuttoman pitkät tartunnan saaneiden eristämiset sekä samassa huoneessa tartunnan saaneiden kanssa mahdollisesti käyneiden henkilöiden pikkuserkkujen karanteenit, ja suhtautua sairastumiseen niinkuin sairastumiseen pitää suhtautua: eli saikkua tarvittavaksi ajaksi sairastaville. Kyllä meidän pelastus- ja poliisilaitokset, sairaalat, sähkö- ja kantaverkkoyhtiöt, vesilaitokset, sekä vientiteollisuus ynnä muut tärkeät toiminnot ovat ennenkin selvinneet täysin ilman eksistentiaalisia ongelmia siitä, että flunssat ovat käyneet läpi suurimman osan henkilöstöstä pienessä ajassa.
Ihmiset vaikuttavat olevan keskimäärin tolkuttoman pessimistisiä ja alarmistisia, ja sen huomaa jo jutellessa koronasta useiden ihmisten kanssa. Jos olisi luonut tilannekäsityksen pelkän sosiaalisen kanssakäymisen perusteella, rokotus olisi ollut mahdoton tai kehittämisessä kestänyt kymmenen vuotta, ja sitten, kun se vastoin kaikkia odotuksia kuitenkin kehitettiin nopeasti, sen jakelussa Euroopan Unioniin olisi kestänyt "vähintään seittemän vuotta". Lisäksi tauti olisi muuttunut koko ajan tappavammaksi ja se olisi nopeasti "kiertänyt rokotesuojan täydellisesti tehden rokotukset täysin turhiksi". Ihmekös saatana, että iltapäivälehtien kurajournalismi myy kuin häkä, ja hyvät koronauutiset näköjään aiheuttavan reaktion, joka vaikuttaa lähinnä hätääntyneeltä luopumisen tuskalta ennakkoon: "joo, vielä ei ole sairaalat täyttyneet mutta katsotaan nyt kun blaablaa". Ei tauti nyt tapakaan paljoa aktiiviväestöä, mutta sairaalat täyttyy - ja sitten kun eivät enää täyty, niin pitää alkaa pelkäämään, että yhteiskunta lamautuu muuten vaan. Kun tämmöisestä ei ole mitään merkkejä, niin en oikein näe tuolle ilmiölle mitään järjellistä selitystä, vaan kyseessä vaikuttaa ennemminkin olevan joku pandemiaa kohtaan tunnettava Tukholman syndrooma.
Ehkä turhauttavin asia korona-ajassa on ollut kanssaihmisten pessimismi ja kyynisyys, joilla on ollut negatiivisvääristyneen uutisoinnin kanssa väkevä keskinäisriippuvuus ja ne ovat muodostaneet toisiaan ruokkivan kierteen.