Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 263 247
  • 81 150
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Edelleen ihmettelen näkemystä, että Suomen linja oleellisesti eroaisi useimmista verrokkimaista. Norja, Ruotsi ja Tanska ovat kaikki ottaneet uuden vuoden yli menevät, melko rajutkin rajoitukset käyttöön. Saksassa on maskipakko ja reippaat karanteenimääräykset, Hollannissa täysi lockdown. Viro on mielestäni enemmänkin poikkeus kuin esimerkki yleisestä eurooppalaisesta linjasta. En sano, että Suomen valitsema linja on oikea, mutta mitenkään erityisen poikkeava se ei ole.
Tässä tuotu hyvin esiin sitä, että ei tässä nyt Suomi mitenkään poikkeuksellista linjaa vedä. Saksan meininki on varsinkin jotakin sellaista, jota yksikään tämän palstan (Suomessa majaansa pitävä) aktiivi ei kestäisi pään hajoamatta. Joka helvetin paikkaan kaksi piikkiä + testi, sanktioina kovat sakot ja siihen päälle vielä pollarit vahtimassa sääntöjen noudattamista.

Itseäni jurppii nykyisessä linjassa eniten taas kerran viestintä. Mitä näillä rajoituksilla tavoitellaan ja miten ne perustellaan? Vastaavasti vastaanoton kynnystä olisi ollut helppo lieventää optimistisella sanomalla: "tämä on nyt kolmen viikon välttämätön varotoimi (+muutama perustelu) ja rajoituksista luovutaan porrastettuna heti, kun terveydenhoidon kapasiteetin on todettu selviytyvän omikron-aallon kanssa." Liikuntapaikat olisi pitänyt ehdottomasti pitää edelleen auki koronapassilla.

Ravintolat ja niiden rajoittaminen on päässyt pandemian aikana jonkinlaiseen symboliseen asemaan. Kun tämä tehdään, on tosi kyseessä. Osa pyörittelee silmiään, mutta sitten ne isot massat muuttaa käytöstään ja menee hetkellisesti astetta vähempikontaktiseen moodiin. Itse kuulun pyörittelijöihin, mutta ymmärrän myös idean rajoittamisen taustalla. Se ei ole tässä tapauksessa varsinaisesti se, mitä julkisuuteen sanotaan, vaan enemmänkin kyseessä on monialainen hybridivaikuttaminen suomalaisten suureen enemmistöön erilaisilla epäsuorilla viesteillä.

Kyllä tässä taas pari viikkoa kärvistelee helposti (toki pieni vitutus pinnassa), vaikka en nykyisiä toimia tässä laajuudessa kannata. JOS taas rajoitusten purkaminen lähtee venymään, saattaa oma turhautumiskäyrä raketoida viimeaikaisten tartuntalukemien tavoin.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Pirkanmaassa eiliselle vain 58 tartuntaa. Taas kivasti noita joulupyhien kovia lukemia..
Mahtaako näin pienestä lukemasta tulla edes uutisia, tuskin.

Viimeisen 7pv:n aikana todettu 1 631 tartuntaa. Edellisenä 7pv:nä todettu 1 636 tartuntaa.

Oho, tuli positiivinen uutinen. Mut silti pitää jauhaa joulunpyhien suurista lukemista. Joka uutiseen pitää saada negatiivinen sävy.

Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 58 uudesta koronatartunnasta. Tämä on selvästi vähemmän kuin useina viime päivinä.

Joulun aikaan Pirkanmaalla todettiin keskimäärin vajaat 300 koronatartuntaa päivässä. Joulun luvut olivat suurempia kuin koskaan aiemmin epidemian aikana.

Sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut samassa tahdissa kuin tartuntojen määrä.

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Etelä-Suomen AVI:n ylitarkastaja Oona Mölsältä välillä vähän positiivista uutistakin. Oona Mölsä ei kyllä ole aina asettanut aina niitä rajoituksia, mitä sairaanhoitopiirit ovat toivoneet, vaan arvioi oikeesti sitä välttämättömyyttä.

Hän kertoo aluehallintoviraston tiedostavan, että sulkupäätös rajoittaa voimakkaasti toimijoiden elinkeinonharjoittamisoikeutta.

– Päätökset on kuitenkin nähty tässä vaiheessa välttämättömiksi vakavasta epidemiatilanteesta johtuen, ja uskomme ja toivomme, että toiminnanharjoittajat kantavat vastuunsa siitä, että määräyksiä noudatetaan, eikä niitä pyritä kiertämään. Päätökset kumotaan heti, kun se on mahdollista, Mölsä muistuttaa.

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vantaallako tämä? Helsingissä ei edes riskiryhmäläisenä (ykköstyypin diabetes) saanut varattua aikaa tämän vuoden puolelle, piikitys vasta tammikuun puolivälissä.
Helsingissä, avasin ajanvarauksen tuona päivänä ja samalle päivälle oli avattu iso liuta aikoja Jätkäsaareen. Ne hupenivat siinä silmien edessä ja ehdin saamaan viimeisen. Lisäksi noita peruutuspaikkoja näkyy välillä kalenterissa.
 
PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Ne, jotka ajattelee, että Suomessa on aivan poikkeuksellisen kovat rajoitukset, kannattaa lukea vaikkapa tämä Euronewsin uutinen: COVID in Europe: citizens urged to hold back on celebrations

Aivan selvää on se, että Suomi ei ole tässä tapauksessa ollenkaan poikkeuksellinen. Enemmänkin jopa keskilinjan kulkija, sillä monessa Euroopan maassa on huomattavasti tiukemmat rajoitukset. Maskien käyttö on Suomessa panikointia, mutta ilmeisesti Espanjassa ulkotilojenkin maskipakko on rauhallinen ja tieteeseen täysin perustuva päätös.

Toki esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa vedetään hieman vapaampaa linjaa. Britanniasta ei voi kokonaisuudessa puhua, sillä Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat rajoittaneet joulukuussa lisää ravintola- ja kulttuurielämää. Ranskakin on kyllä joulukuussa sulkenut jo yökerhot sekä Pariisi ja Lontoo peruuttanut uudenvuoden yleisöjuhlat. Tällä hetkellä yleinen suunta on kuitenkin Euroopasa selkeä: rajoituksia kiristetään. Poikkeuksena sellaiset valtiot, joissa oli loka-marraskuussa edellinen voimakas piikki ja sen seurauksena kovat rajoitukset jo päällä. Tällaisia ovat Viro, Romania ja Itävalta. Nämä ovat joulukuussa hieman helpottaneet rajoituksia.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Helsingissä, avasin ajanvarauksen tuona päivänä ja samalle päivälle oli avattu iso liuta aikoja Jätkäsaareen. Ne hupenivat siinä silmien edessä ja ehdin saamaan viimeisen. Lisäksi noita peruutuspaikkoja näkyy välillä kalenterissa.

Joo juuri äsken sain aikaistettua myös omaa aikaani reilulla kahdella viikolla, rokotus siis jo tänään.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mielenkiintoinen linjaus, että A-nuorten treenitkin on tauolla tuon ajan. No eihän tälläkään pitänyt olla mitään vaikutuksia lapsiin ja nuoriin mutta totuus on taaskin toisenlainen ja hallitukselta, joka on viime kädessä tästä kaikesta vastuussa ei tule mitään selitystä.
Lisäksi tuo tulkinta, että ulkotiloissa olevissa tapahtumissa pitää olla istumapaikka niin monessako talvitapahtumassa näin on? Täysin järjetöntä toimintaa.

Myöskin koronapassi tulee käyttöön sisäpelien harjoituksiin. Jokainen voi arvata onko koskaan poistumassa. Tiedän pari ihan kärkipelaajaa 16-vuotiaista sekä salibandystä,että jääkiekosta joilla pelaaminen loppuu toistaiseksi sitten tähän. Mitenkään nuorten rokotuksiin kantaa ottamatta aikamoista kansanterveystyötä liikuntapääkaupungilta. Kyllä on käsittämätöntä.

Ja kaikki junnujen pelit tauolle. Vittu että vituttaa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tässä tuotu hyvin esiin sitä, että ei tässä nyt Suomi mitenkään poikkeuksellista linjaa vedä. Saksan meininki on varsinkin jotakin sellaista, jota yksikään tämän palstan (Suomessa majaansa pitävä) aktiivi ei kestäisi pään hajoamatta. Joka helvetin paikkaan kaksi piikkiä + testi, sanktioina kovat sakot ja siihen päälle vielä pollarit vahtimassa sääntöjen noudattamista.
Kyllä toi itselle sopisi. Eli jos viikonloppuna ei käy missään, niin 2kpl testiä viikossa? Mutta muuten siis normaalisti kuntosalit, ravintolat yms auki?
Myöskin koronapassi tulee käyttöön sisäpelien harjoituksiin. Jokainen voi arvata onko koskaan poistumassa. Tiedän pari ihan kärkipelaajaa 16-vuotiaista sekä salibandystä,että jääkiekosta joilla pelaaminen loppuu toistaiseksi sitten tähän. Mitenkään nuorten rokotuksiin kantaa ottamatta aikamoista kansanterveystyötä liikuntapääkaupungilta. Kyllä on käsittämätöntä.

Ja kaikki junnujen pelit tauolle. Vittu että vituttaa.
Miksi loppuu? 16-17v saa ilmaiseksi testit ellei halua rokotetta ottaa, ottaa ne piikit sitten kun on täysi-ikäinen
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mielenkiintoinen linjaus, että A-nuorten treenitkin on tauolla tuon ajan. No eihän tälläkään pitänyt olla mitään vaikutuksia lapsiin ja nuoriin mutta totuus on taaskin toisenlainen ja hallitukselta, joka on viime kädessä tästä kaikesta vastuussa ei tule mitään selitystä.
Lisäksi tuo tulkinta, että ulkotiloissa olevissa tapahtumissa pitää olla istumapaikka niin monessako talvitapahtumassa näin on? Täysin järjetöntä toimintaa.

Niin Avihan on linjannut kai kaikkialla, että sisätiloja suljettaessa ikäraja on 18 vuotta. Käytännössä tuo on mennyt niin, että sisätiloissa tapahtuvien harrastusten sulku ei ole koskenut 2004 syntyneiden tai sitä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa. Tuosta johtuen U19-, U20- ja U22-sarjoissa ei päästä treenaamaan eikä pelaamaan sulkupäätöksen ollessa voimassa. Kaikissa noissa sarjoissa pelaa myös alle 18-vuotiaita pelaajia, joten kyllä tuokin rajoitus koskee myös alaikäisiä ja itse kyllä katson myös kaikki alle 22-vuotiaat vielä nuoriksi. Jos lasten ja nuorten harrastuksia ei haluttaisi rajoittaa, olisi viisaampaa laittaa rajoituksen ikäraja esim. 20 tai 22 vuoteen.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Miksi loppuu? 16-17v saa ilmaiseksi testit ellei halua rokotetta ottaa, ottaa ne piikit sitten kun on täysi-ikäinen

Ei kelpaa testitulokset ainakaan infoissa mitä joukkueille on annettu. Toki tämä on toisen käden tietoa.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin Avihan on linjannut kai kaikkialla, että sisätiloja suljettaessa ikäraja on 18 vuotta. Käytännössä tuo on mennyt niin, että sisätiloissa tapahtuvien harrastusten sulku ei ole koskenut 2004 syntyneiden tai sitä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa. Tuosta johtuen U19-, U20- ja U22-sarjoissa ei päästä treenaamaan eikä pelaamaan sulkupäätöksen ollessa voimassa. Kaikissa noissa sarjoissa pelaa myös alle 18-vuotiaita pelaajia, joten kyllä tuokin rajoitus koskee myös alaikäisiä ja itse kyllä katson myös kaikki alle 22-vuotiaat vielä nuoriksi. Jos lasten ja nuorten harrastuksia ei haluttaisi rajoittaa, olisi viisaampaa laittaa rajoituksen ikäraja esim. 20 tai 22 vuoteen.
Niin samalla treenata saa monessa lajissa divari yms. Sarjojen aikuiset, joilla se ammattilaisuus on urheilusta todella kaukana. Ei ole oikein linjassa nämäkään rajoitteet kun toisilta estetään se ammatinharjoittaminen, mutta toiset saa samalla harrastaa.

Lisäksi usealla paikkakunnalla on käynyt niin, että hallit on suljettu kun pelkästään junnujen vuoromaksuilla ei paikat pysy pystyssä. Tule nyt Sanna I kertomaan miksi nämäkin rajoitukset sitten osuvat lapsiin ja nuoriin?
 
Viimeksi muokattu:

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No siinä tapauksessa. Miten vitussa Vantaa voi olla kuukauden+20 vuotta edellä Nykäskylää?

Täydyt olla hoitotyössä.
Minäkin vantaalaisena sain ennen joulua kolmannen piikin. Täällä ei ole muita vaatimuksia kuin 5 kk edellisestä rokotuksesta. Jumbossa kävin piikin ottamassa jouluostosten lomassa. Jonossa oli alle 20 ihmistä ja aikaa koko touhuun meni alle 10 minuuttia + vartin istunto päälle.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei kelpaa testitulokset ainakaan infoissa mitä joukkueille on annettu.
Ei koronapassi (suomessa käytössä oleva) kerro mistä se tulos on tullut. Tuohon olisi kyllä hyvä että testillä saisi keltaisen valon, jossa näkyisi kuinka kauan se on vielä voimassa. Muutenkin nykyisellä lainsäädännöllä tuo on laitonta. Että terveystietoja noin paljon sörkittäisiin
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei koronapassi (suomessa käytössä oleva) kerro mistä se tulos on tullut. Tuohon olisi kyllä hyvä että testillä saisi keltaisen valon, jossa näkyisi kuinka kauan se on vielä voimassa. Muutenkin nykyisellä lainsäädännöllä tuo on laitonta. Että terveystietoja noin paljon sörkittäisiin

Tässä testiruuhkassa voi olla haasteellista uusia 2-3 päivän välein. Jospa rokotteet alkaisi maistua tämän seurauksena.
 
Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Poikkeuksellisen Suomen linjasta tullee tekemään rajoitusten ajoittaminen. Siinä missä hyvin todennäköisesti viimeistään parin viikon kuluttua muissa Pohjoismaissa eletään kuin marraskuussa ikään, voi Suomen sulkutila jatkua vaikka kuinka pitkään.
OK, eli kyse on spekulaatiosta. Tämä selvä, jäämme odottamaan miten käy.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Miksi ylipäänsä noita liikuntaharrastuksia pitää rajoittaa sen enempää nuorisolta kuin aikuisiltakaan? Tuskin noista on mitään tartuntoja tähän astikaan tullut. Näiden rajoitusten jatkuessa taas ties kuinka pitkään, putoaa osa porukasta kokonaan pois sekä monella muullakin motivaatio vähenee ja sitten ihmetellään kun meillä on huonokuntoisia lapsia/nuoria. Ja vaihtoehdot eivät voi olla mitään lumisotia tai katutappeluita, koska maailma ja sen mukana ihmiset ovat muuttuneet siitä ajasta, kun puolet kansasta meni aamulla lypsylle tai metsätöihin.
 
Niin faktana eräästä Suomen isommaista salibandy seurasta on porukkaa tippunut melkoisesti keväällä 2020 junioreita oli n.1200 tällä hetkellä n.700. Suurin vähennys on tullut nimenomaan tuonne nuorimpiin ikäluokkiin ja heidän houkutteleminen ohjattuun toimintaan takaisin parin vuoden tauon jälkeen on aika mahdotonta.
Suurimpana syynä se, että ei tiedetä milloin saa harrastaa ja ei sen takia haluta maksaa.

Monesta joukkueesta se 20% lapsista on hävinnyt ja tälle liikkumattomuudelle ei haluta edes laskea hintaa. Sillä sen hinta tulee olemaan huomattavasti suurempi kuin näissä suluissa säästetyt kulut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kyllä toi itselle sopisi. Eli jos viikonloppuna ei käy missään, niin 2kpl testiä viikossa? Mutta muuten siis normaalisti kuntosalit, ravintolat yms auki?
Ja sitten sunnuntaina kun tarvitset jotakin kaupasta ja tajuat, että edellinen testi on mennyt vanhaksi. Okei, itsensä testauttaminen on helppoa ja paikkoja tiuhassa, mutta esimerkiksi julkisiin ei ole asiaa ilman sitä testiä, joten kyllä tuossa rumbassa varmasti harmaita hiuksia tulisi aina toisinaan. Mutta toki mahdollistaa aukiolot. Ottaako sitten mieluummin tuota kuukausikaupalla vai tämmöisen meidän kolmeviikkoisen, itse ainakin valitsen mieluummin jälkimmäisen.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Onhan nämä säännöt osin täysin toimimattomat. Esimerkki urheilusta. Kaikki seuran joukkueet voivat harjoitella ja pelata, mutta ei 21-v joukkue, mikä ei saa harjoitella eikä siis pelata ainakaan kotiotteluitaan. Pääsarjajoukkue on kai se ammattilaisjoukkue sitten ja nämä alle 18-v ikäiset eivät osaa tartuttaa ketään. Ei tuossa ole mitään logiikkaa eikä mielestäni tuota voi myöskään perustella millään.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ne, jotka ajattelee, että Suomessa on aivan poikkeuksellisen kovat rajoitukset, kannattaa lukea vaikkapa tämä Euronewsin uutinen: COVID in Europe: citizens urged to hold back on celebrations

Aivan selvää on se, että Suomi ei ole tässä tapauksessa ollenkaan poikkeuksellinen. Enemmänkin jopa keskilinjan kulkija, sillä monessa Euroopan maassa on huomattavasti tiukemmat rajoitukset. Maskien käyttö on Suomessa panikointia, mutta ilmeisesti Espanjassa ulkotilojenkin maskipakko on rauhallinen ja tieteeseen täysin perustuva päätös.

Toki esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa vedetään hieman vapaampaa linjaa. Britanniasta ei voi kokonaisuudessa puhua, sillä Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat rajoittaneet joulukuussa lisää ravintola- ja kulttuurielämää. Ranskakin on kyllä joulukuussa sulkenut jo yökerhot sekä Pariisi ja Lontoo peruuttanut uudenvuoden yleisöjuhlat. Tällä hetkellä yleinen suunta on kuitenkin Euroopasa selkeä: rajoituksia kiristetään. Poikkeuksena sellaiset valtiot, joissa oli loka-marraskuussa edellinen voimakas piikki ja sen seurauksena kovat rajoitukset jo päällä. Tällaisia ovat Viro, Romania ja Itävalta. Nämä ovat joulukuussa hieman helpottaneet rajoituksia.

Tanskassa, joka on rajoituslinjaltaan hyvin samankaltainen kuin Suomi, on tällä hetkellä maailman korkein tartuntatiheys. 1612 tartuntaa 100 000 kansalaista kohti. Ei ne kovat rajoitukset estä omikron-muunnoksen leviämistä pätkääkään. Tanskassa nyt maailman korkein tartuntatiheys – ensimmäistä kertaa yli 15 000 koronatapausta päivässä
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ne, jotka ajattelee, että Suomessa on aivan poikkeuksellisen kovat rajoitukset, kannattaa lukea vaikkapa tämä Euronewsin uutinen: COVID in Europe: citizens urged to hold back on celebrations

Aivan selvää on se, että Suomi ei ole tässä tapauksessa ollenkaan poikkeuksellinen. Enemmänkin jopa keskilinjan kulkija, sillä monessa Euroopan maassa on huomattavasti tiukemmat rajoitukset. Maskien käyttö on Suomessa panikointia, mutta ilmeisesti Espanjassa ulkotilojenkin maskipakko on rauhallinen ja tieteeseen täysin perustuva päätös.

Toki esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa vedetään hieman vapaampaa linjaa. Britanniasta ei voi kokonaisuudessa puhua, sillä Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat rajoittaneet joulukuussa lisää ravintola- ja kulttuurielämää. Ranskakin on kyllä joulukuussa sulkenut jo yökerhot sekä Pariisi ja Lontoo peruuttanut uudenvuoden yleisöjuhlat. Tällä hetkellä yleinen suunta on kuitenkin Euroopasa selkeä: rajoituksia kiristetään. Poikkeuksena sellaiset valtiot, joissa oli loka-marraskuussa edellinen voimakas piikki ja sen seurauksena kovat rajoitukset jo päällä. Tällaisia ovat Viro, Romania ja Itävalta. Nämä ovat joulukuussa hieman helpottaneet rajoituksia.

Joo eipä todellakaan kovimmat, mutta monessa suhteessa epäloogisimmat. Nyt saa ilmeisesti siis ravintoloihin astella ihan vapaasti myös rokottamattomat, jos oikein olen ymmärtänyt. Vielä viimeviikolla tiesi, että jos syömään tai vaikka oluelle menet, niin kaikki ovat rokotettuja, jotka ovat paikassa. Nyt ei ole näin enää, eli missä se käytännön järki ja loogisuus on. Kyllähän siellä nyt pitäisi edelleen olla koronapassi ihan normaalisti, ja lisätoimet sitten sen jälkeen, kun niitä ilmeisesti on pakko ollut laittaa.

Ja miksei esimerkiksi kuntosalit voi olla auki passilla ja henkilömäärärajoituksilla? Nyt ne on kokonaan kiinni, vaikka voisi ihan hyvin olla pienillä ihmismäärillä auki rokotetuille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös