Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 961 538
  • 81 126

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Sanotaanko, että itse en edes pidä kovinkaan tärkeänä sitä, että osuuko käyrä ajallisesti oikeaan kohtaan, vai onko se kolme päivää väärässä paikassa. Tärkeämpää on seurata käyrän kehitystä, ja varoa tekemästä yksittäisistä lukemista liian suuria johtopäätöksiä - kuten toimittajat usein tekivät. Pahinta oli alkuvaiheessa, kun toimittajaraukat usein laskivat kasvuvauhtia uusien tapausten määrällä suhteessa aiemmin sairastuneisiin. Unohtivat vain, että ne kuukausi sitten sairastuneet eivät enää tartuttaisi ketään. Tänä päivänä eivät onneksi iloitse Suomen hiipuvasta epidemiasta, kun 2000 suhteessa 210000 on paljon vähemmän kuin viime vuoden huhtikuun 170 suhteessa 1700....

Kyllähän se on niin, että oikein tehty tilasto ei valehtele, mutta tulkinta niistä voi mennä pieleen.

Amen. Henk. koht. minua myös arveluttaa yleisesti ihmisten, eritoten toimittajien, kyky huomioida muutosten vaikutusta tulkintaan. Joku mittari voi antaa hyvää tilannekuvaa tasaisessa epidemiatilanteessa mutta alas tai ylöspäin mennessä vääristää vaarallisellakin tavalla. Myös taaksepäin katsovassa liukuvassa keskiarvossa on se vaara, että se vähättelee kiihtyvän epidemian sen hetkistä tilanteen vakavuutta. Vieläpä sitä enemmän mitä vahvempaa eksponentiaalinen kasvu on. Tuo ei kuitenkaan liene suurimpia ongelmia ja epidemian alun shokkivau-päivälukemaotsikoiden jälkeen onkin ollut ilahduttavaa että seuranta on siirtynyt pääpainotteisesti tasoitettuihin lukemiin.

Ja kuten olen aiemminkin sanonut, suuret respectit sinulle sitkeästä lukemien seuraamisesta ja maltillisista tulkinnoista ilman johtopäätöksiin sinkoilua.
 
F

Flonaldo

Itsekään en siis tarkoittanut sanoa, että omikron ei voisi lievempää tautia aiheuttaa. Siihen on selviä todisteita jo E-Afrikasta, mutta niiden osalta on kysymysmerkkejä miten ne ovat yleistettävissä Eurooppaan - varsinkin sellaisiin Euroopan maihin, missä sairastamalla saatu immuniteetti on vähäistä. Muutenkin vertailut eri aaltojen välillä ovat vaikeita, koska, noh, virus on syönyt pois tieltään ne kaikkein heikoimmat jo edellisillä kierroksilla.

Se mitä näissä vaan pitää olla, on malttia. Omikron ei mennyt päivässä nollasta 100 % osuuteen, vaan se on kaikkialla kesken, eri vaiheissa. Sairaalaluvut kertovat tilanteesta pari viikkoa sitten, kuolinluvut 3-4 viikkoa sitten. Ja kun missään Euroopassa ei noita viikkoja ole vielä kulunut, lukuja ei vaan ole.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Itsekään en siis tarkoittanut sanoa, että omikron ei voisi lievempää tautia aiheuttaa. Siihen on selviä todisteita jo E-Afrikasta, mutta niiden osalta on kysymysmerkkejä miten ne ovat yleistettävissä Eurooppaan - varsinkin sellaisiin Euroopan maihin, missä sairastamalla saatu immuniteetti on vähäistä. Muutenkin vertailut eri aaltojen välillä ovat vaikeita, koska, noh, virus on syönyt pois tieltään ne kaikkein heikoimmat jo edellisillä kierroksilla.

Se mitä näissä vaan pitää olla, on malttia. Omikron ei mennyt päivässä nollasta 100 % osuuteen, vaan se on kaikkialla kesken, eri vaiheissa. Sairaalaluvut kertovat tilanteesta pari viikkoa sitten, kuolinluvut 3-4 viikkoa sitten. Ja kun missään Euroopassa ei noita viikkoja ole vielä kulunut, lukuja ei vaan ole.
Juu ja onhan se tottakai selvää, että aina on väkisinkin niitä jotka joutuvat sairaalaan kun tartuntaluvut kasvaa tarpeeksi korkeaksi. Eli luvut tulee nousemaan joka tapauksessa. Mutta nyt pitää toivoa että ne oikeasti jäisivät suht alhaiseksi, toistaiseksi kaikki ainekset tällaiselle skenaariolle ovat olemassa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu ja onhan se tottakai selvää, että aina on väkisinkin niitä jotka joutuvat sairaalaan kun tartuntaluvut kasvaa tarpeeksi korkeaksi. Eli luvut tulee nousemaan joka tapauksessa. Mutta nyt pitää toivoa että ne oikeasti jäisivät suht alhaiseksi, toistaiseksi kaikki ainekset tällaiselle skenaariolle ovat olemassa.

Ihan samaa mieltä tästä. Mutta on sekin ymmärrettävää, että iso osa meistä kokee ettei pelkkä toivominen riitä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
0,34% siis varmennetuista Omikron-tartunnoista johtanut sairaalahoitoon Briteissä tällähetkellä.

Ihan noin suoraviivaisesti en tuota laskisi. Pitäisi tietää omikron-tapausten määrä noin viikko sitten, ja vertailla sitä tuohon sairaalalukuun, niin oltaisiin lähempänä totuutta - sairaalaan kun joudutaan noin viikko sairastumisesta.
 
F

Flonaldo

Ja kukaan ei tiedä edes pienimmässäkään määrin meneekö sairaalaan päätyneistä omikron-tapauksista useampi sekvensointiin kuin kaikista tartunnoista. Eikä kukaan tiedä miten käyttäytyy tällaisessa äkillisesti nousevassa tilanteessa sairaalassa koronan takia vs. sairaalassa muusta syystä + korona osastolle oton testissä. Ja muutama muu muuttuja päälle.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitenhän aktiivisesti Briteissä seulotaan näytteitä? Mietin että varmaan ainakin sairaalaan päätyneiltä selvitetään mitä virustyyppiä se on. Voi siis osaltaan vääristää, jos ei selvitetä kunnolla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja kukaan ei tiedä edes pienimmässäkään määrin meneekö sairaalaan päätyneistä omikron-tapauksista useampi sekvensointiin kuin kaikista tartunnoista. Eikä kukaan tiedä miten käyttäytyy tällaisessa äkillisesti nousevassa tilanteessa sairaalassa koronan takia vs. sairaalassa muusta syystä + korona osastolle oton testissä. Ja muutama muu muuttuja päälle.

Se on juuri näin. Omikronin osalta nähdään vaikutus sairaala- ja kuolleisuustilastoihin nähdään viiveellä. Ja alkuun luvuissa on deltan ja omikronin päällekkäisyyttä. Vasta muutaman viikon kuluttua, mikäli kävisi niin, että omikron syrjäyttää täysin deltan, voidaan periaatteessa laskea, mikä on omikronin kohdalla tyypillinen sairaalaprosentti.
 
F

Flonaldo

Ennen omikron-aaltoa briteissä n. 10 000 sekvensointia / pv = 20 % positiivisista. Selvästi vähemmän kuin Tanskassa, mutta enemmän kuin liki missään muualla Euroopassa. Sitäkään ei tiedetä onko nyt pystytty lisäämään tuota määrää vielä.

Onneksi joku oikeasti koko tiedon tietävä tutkija nämä oikeasti pureskelee ja tulee pian johonkin johtopäätökseen. Ehkä jopa Tanskasta voisi tuota odottaa ensin. Tanskan mediaa tietysti hieman harvempi seuraa ja sieltä tutkimukset eivät samaan tapaan leviä globaaliin tietoisuuteen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Se painotettava kysymys on edelleen:

Pitääkö oireinen infektio estää?
Pitääkö kaikki infektiot estää?

Tässä on juuri se pääpointti. On mielestäni kyllä tullut aika selväksi, ettei tartuntoja voida enää estää, eikä tätä pandemiaa voida millään tavalla voittaa. Se hiipuu sitten aikanaan itsekseen, kun on saanut levittyä tarpeeksi. Rokotteet suojaavat ihmisiä ilmeisen hyvin taudin vakavalta muodolta ja sehän se on ollut koko ajan se pääasia. Mutta nyt tuntuu taas siltä, ettei se enää olekaan se pääasia, vaan edelleen voivotellaan, että saatana ku tulee paljon tartuntoja. No tietysti tulee, ei kai kukaan muuta odottanutkaan? Ei rokote estä tartuttamista, mutta taudin vakavan muodon se estää aika tehokkaasti ja vain ainoastaan sillä pitäisi olla merkitystä. Ei sillä saako joku koronan vai ei.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikö wanha kunnon Lehtos Lapangdouni jo eilen Twitterissä kertonut miten Omikron nirhaa kahden rokotteen ja puolen vuoden jälkeen. Rokotteen teho on aivan paska ja kaikki on ilmeisesti kuolemassa kyseiseen varianttiin, ellei nyt huomenna, niin ainakin varmasti ennen jouluaattoa.

Paniikkiin on nyt todellakin syytä. T: Gonapappa
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Opetusministeri Li Andersson ei pidä realistisena, että siirtymisestä etäopetukseen joululoman jälkeen annettaisiin valtakunnallinen suositus. Kunnilla on sen sijaan mahdollisuus siirtää lomien loppua 6 koulupäivällä, jos tautitilanne niin vaatii.

– Me emme valmistele ainakaan opetus- ja kulttuuriministeriössä vielä mitään valtakunnallisia suosituksia tähän liittyen, vaan nämä ovat kuntien toimivallassa. Minun tiedossani ei ole kuntia, jossa olisi tehty tällaisia ratkaisuja koronaan liittyen, Andersson sanoo.

 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
STM:n kantakin vähän lieventynyt, vaikka Kiuru jokaisessa uutisessa pelkoa lietsookin. Helpolla tosiaan ei koronapassia hyllylle saada määräajaksi ja tuskinpa moni viranomainen tämän kannalla on.

Koronatilanteen pahenemisen varalle kaavaillun hätäjarrumekanismin käyttöönoton tarpeellisuus on vielä vähän auki, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä.

STM:n strategiajohtajan Pasi Pohjolan mukaan asiaa arvioidaan parhaillaan.

– Alkuviikosta näemme, ovatko joulukuun alkupuolella käyttöön otetut tiukemmat rajoitukset riittäviä epidemiatilanteen hallintaan, Pohjola kertoo sähköpostitse STT:lle.

Keskeisiä keinoja voisivat Pohjolan mukaan olla esimerkiksi entistä tiukemmat kokoontumisen rajoitukset tai jopa yleisötilaisuuksien kielto. Lisäksi olisi mahdollista rajoittaa julkisen liikenteen liikennevälineiden matkustajamääriä ja tehdä tilojen käytön kieltopäätöksiä.

STM:n Pohjolan mukaan koronapassin hyllyttäminen on mahdollinen toimi. Hän huomauttaa, että lain mukaan se kuitenkin edellyttää THL:n ilmoitusta käytön kieltämisen tarpeesta.

Jos sellainen ilmoitus tulisi, se käynnistäisi Pohjolan mukaan asetuksen valmistelun ja edellyttäisi myös oikeudellisten perusteiden arviointia.

Sen jälkeen hallitus voisi asetuksella päättää koronapassin ottamisesta pois käytöstä.

 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Onko kukaan esittänyt mitään suunnitelmaa mitä tapahtuu sen jälkeen kun vedetään hätäjarrusta? Odotetaanko sitten että 80% on saanut kolmannen piikin? Ja vedetäänkö sitten kohta uudestaan hätäjarrusta kun 80% ei ole saanut neljättä piikkiä?

Olo on todella hämmentynyt tällä hetkellä. Ei voi muuta sanoa.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
sairaalassa muusta syystä + korona osastolle oton testissä.

Tästä muuten puhutaan edelleen hämmentävän vähän, niin Suomessa kuin muuallakin. Suomessakin ollut niitä hoitokotiepidemioita, kuten Suursuon sairaalan epidemia, joiden seurauksena sairaalaluvut pompanneet ylös.

Ymmärrän tämän tilastoinnin sairaaloiden näkökulmasta, kun koronaan sairastunut on eristettävä muista potilaista ja tämä toki taas aiheuttaa logistisiakin ongelmia sairaaloissa ja hoitokodeissa ja vie osaltaan paikkoja pois muilta potilailta. Mutta noin periaatteessahan tämän kaltainen tilastointi voi vääristää sairaalalukuja koronan osalta ja antaa väärän kuvan siitä, kuinka monta prosenttia sairaalaan koronapositiivisista päätyy.

Sanottakoon nyt vielä, ettei nämä sairaalassa valmiiksi olevat varmasti kovin suurta osaa sairaalaluvuista edusta, mutta silti niitä voisi ehkä jossain julkaista…
 
Viimeksi muokattu:

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Positiivisia merkkejä, että Omikron olisi tosiaan lievä tauti.

Etelä-Afrikassa vain 1,7 prosenttia todetun koronavirustartunnan saaneista ihmisistä on joutunut sairaalaan omikronmuunnoksen aiheuttaman neljännen tautiaallon toisella viikolla.

Samalla kerrottiin, että Gautengin alueen uusien tartuntojen päivittäinen määrä näyttää jo saavuttaneen huippunsa. Gautengin alue on Etelä-Afrikan runsasväkisin. Positiivisten tulosten osuus testatuista oli lauantaina raportoiduissa luvuissa pudonnut 28,8 prosenttiin, kun se oli 1,5 viikkoa sitten noin 40 prosenttia.

Perjantaina Etelä-Afrikan sairaaloissa oli noin 7 600 ihmistä koronaviruksen takia. Tämä on noin 40 prosenttia huippumääristä maan toisessa ja kolmannessa tautiaallossa.

Lisähappea tarvitsevien potilaiden määrä on viime aikoina ollut myös vain noin kolmannes, korkeimmillaan puolet siitä, mitä se oli deltamuunnoksen aiheuttaman aallon aikana. Suhteelliset osuudet ovat myös pudonneet jo pari viikkoa putkeen. Hengityskoneeseen näyttää joutuvan vain noin yksi prosentti sairaalahoitoa tarvitsevista, kun delta-aallon aikana hengityskoneeseen joutui joinain viikkoina jopa yhdeksän prosenttia sairaalahoitoa tarvitsevista.


Ja kun ylimääräinen kuolleisuus oli tässä vaiheessa aiempia tautiaaltoja merkittävässä nousussa, se ei ole noussut Etelä-Afrikassa omikrontautiaallon aikana vielä juuri lainkaan.

Groomen mukaan näyttää siltä, että rokotteet tarjoavat varsin hyvän suojan vakavaa tautia vastaan.

Kuolleiden rokotustiedot eivät Jassatin mukaan ole täydellisiä, mutta potilaiden omien tietojen perusteella näyttää siltä, että 93 prosenttia marraskuun puolenvälin jälkeen kuolleista oli joko rokottamattomia tai vain kertaalleen rokotettuja.

 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Korona ei petä! Joka viikolle aina jotain uutta ja mielenkiintoista seurattavaa. Ensi viikon jännitys huomiset kauheat luvut ja millaiset rajoitukset leivotaan päälle. Siinähän sitä taas riittää seurattavaa kun lätkäkin on tauolla.
 

Oadie

Jäsen
Onko kukaan esittänyt mitään suunnitelmaa mitä tapahtuu sen jälkeen kun vedetään hätäjarrusta? Odotetaanko sitten että 80% on saanut kolmannen piikin? Ja vedetäänkö sitten kohta uudestaan hätäjarrusta kun 80% ei ole saanut neljättä piikkiä?

Olo on todella hämmentynyt tällä hetkellä. Ei voi muuta sanoa.
Eihän ne tiedä vielä edes mitä tuo hätäjarru tarkoittaa. Ensin pitää se keksiä ja sitten vasta jatkotoimet.

Tuommoista Pohjolan Pasi nyt maalaili ennen hätäjarrua. Eli rajoituksia taas tapahtumiin tai jopa kieltoja. Se ei selvinnyt koskeeko kaikkia vai rokottamattomia. Ja julkista liikennettä meinaisi rajoittaa. Olisi kiva ollut kuulla mitä se tarkoittaa? Matkustajia jätetään pysäkille?

 
Viimeksi muokattu:

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Paljonko siellä on potilaita sairaalassa? Millä ihmeellä ne selvisivät 2016, kun siellä TAYS:ssa oli 183 influenssapotilasta samaan aikaan???

E. Hidas. @Normandia jo tuohon ensimmäiseen vastasikin.

Ei noilla luvuilla kyllä kaikkea kiinni pistetä.

Tossa Pirkanmaan koronaryhmän viimeinen viikkokatsaus. TAYS:ssa siis 23 sairaalahoidossa, joista teholla 6. Varmaa muutamia potilaita ehkä vielä esim. terveyskeskuksissa?

Sekä erikoissairaanhoito että perusterveydenhuolto ovat Pirkanmaalla kuormittuneet koronapotilaiden hoidosta. Taysissa on tällä hetkellä hoidossa 23 koronapotilasta, joista teho-osastolla on kuusi potilasta.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös