Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 396
  • 81 140
Suosikkijoukkue
Ässät
Huomattavasti enemmän suomessa edelleen testataan mitä elokuun puolessa välissä, jolloin ilmaantuvuus oli huipussaan. Toki testaaminen on vähentynyt parin viikon takaisista ennätyslukemista. testaamisen vähentäminen voi olla yksi syy ilmaantuvuuden laskussa, mutta ei missään kärkipäässä.
Hmmm. Noo ehkäpä tarkoitan enempikin suhteellista testaamista. Ainakin on muutettu käytäntöjä, joiden mukaan tarvitaan isompi riski tartunnan saamiselle, ennen kuin testataan.

Pointtini siis on, että vaikka testausmäärät siis ovat nousussa, niin luultavasti väestössä on jokaista positiivista näytettä kohti nyt suhteessa enemmän niitä tunnistamattomia koronapositiivisia.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Helsingissä rekisteröity eiliselle siis 57 tartuntaa. 5.9. rekisteröity 90 tartuntaa. Eli alaspäin on tultu.

7 päivän keskiarvo tartuntojen osalta 12.9. 95. 11.9. oli 99.
3.9. sama keskiarvo oli 155. Keskiarvo tullut siis alaspäin 10pv:ssä 39%.

14pv:n ilmaantuvuus nyt 245, kun edellisten 14pv:n aikana se oli 294.

Sairaalahoidossa 12.9. 16. Yksi tullut lisää perjantain tilanteeseen verrattuna.
Ei ole tullut uusia kuolemia rekisteriin.

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään vain 213 tartuntaa. Onpa vähän tartuntoja. Koskas ollut näin vähän tartuntoja viimeksi? Sillasena päivänä, kun vielä THL:n rekisterit toimi normaalisti.

Viikko sitten 408 tartuntaa ja 2 viikkoa sitten 472 tartuntaa.

Sairaalahoidossa 100, joista teholla 28. Sairaalahoitoon 6 nousu perjantaihin nähden ja teholle myös 6 nousu.

7pv:n tartuntamäärä nyt 3 341. Pudotusta viikontakaiseen määrään 15,3%.
14pv:n tartuntamäärä nyt 7 286. Pudotusta viikontakaiseen määrään 10%.

14pv:n ilmaantuvuus nyt 129,9. Hurjaa tämä ilmaantuvuusluvun lasku tällähetkellä.

Havaintoja:

1. Pirkanmaalla vain 1 tartuntaa. Alkuviikosta saadaan siis joku keräilypäivä Pirkanmaan osalta. Joten myös alkuviikosta saadaan *oikea kuva* Pirkanmaan tämän hetkisestä tilanteesta.
2. Varsinais-Suomessa pienoinen lasku jatkuu. 7pv:n tartuntamäärä 13,7% laskussa.
3. HUS:ssa 14pv:n ilmaantuvuus enään 204,7. Lasku vain jatkuu. 7pv:n tartuntamäärä 26,7% laskussa.
4. Vaasan sairaanhoitopiirin ihmeen pieni määrä, vain 2 tartuntaa. Alkuviikosta tulee taas siis keräilypäiviä.
5. Pohjois-Savossa ikävästi 23 tartuntaa.
6. Muuten aika turha vertailla sairaanhoitopiirien lukuja, kun tuli niin pieni maanantai lukema. Odotellaan tiistain - ja keskiviikon lukemia.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Oma veikkaukseni on, että tämän päivän osalta kyse on kirjausviiveestä etenkin maakuntien osalta. HUS:n ulkopuolelta kirjaantui vain 91 tartuntaa, mikä on todella vähän jopa aiempiin maanantailukemiin verrattuna.

Näin yleisesti, linja tuntuu olevan, että HUS-alue laskee kovaa vauhtia, mutta HUS-alueen ulkopuolella on tasaisempaa. Viimeisen kahden ja puolen viikon aikana yhteenlaskettu ilmaantuvuusluku HUS-alueen ulkopuolella on ollut hyvin vakaa (vaihteluväli 97.3 - 103.6), mutta HUS-alueella tullaan alaspäin (nyt 208.1, viikko sitten 254.5, kaksi viikkoa sitten 275.0).
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Sairaalahoidossa 100, joista teholla 28. Sairaalahoitoon 6 nousu perjantaihin nähden ja teholle myös 6 nousu.
Kova prosenttiaalinen nousu hoitoa tarvitsevien osalta.

Mutta sinänsä ymmärrettävää, koska rokottamattomia liikkuu edelleen vapaalla jalalla saastuttamassa ympäristöään ja toisiaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
HUSlabin uusimmista tilastoista pientä poimintaa. Näytteitä analysoitiin noin kolme kertaa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Positiivisuusprosentti oli pienempi kuin kaksi viikkoa sitten. Tuosta voi päätellä aina hyvin sen, miten massiivinen käännös tässä parin viikon aikana on tapahtunut.

E: allekirjoittanut oli jollakin ilveellä onnistunut näkemään kahden viikon takaisiin lukuihin ykkösen varsinaisen summan eteen. Todellinen pudotus siis 1/3, eli 2/3.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kymsotessa on nyt 4 koronapotilasta sairaalahoidossa. Tässä oli välissä varmaan useampi kuukausi, ettei ollut yhtään
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kova prosenttiaalinen nousu hoitoa tarvitsevien osalta.

Mutta sinänsä ymmärrettävää, koska rokottamattomia liikkuu edelleen vapaalla jalalla saastuttamassa ympäristöään ja toisiaan.
Hieno haku tuo yksittäisen päivän kova prosentuaalinen nousu. Tosiasiassa sairaanhoidon tarve on ollut todella oudon tasaisesti sen noin 100 potilasta jo 1,5 kuukautta.
HUSlabin uusimmista tilastoista pientä poimintaa. Näytteitä analysoitiin noin kolme kertaa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Positiivisuusprosentti oli pienempi kuin kaksi viikkoa sitten. Tuosta voi päätellä aina hyvin sen, miten massiivinen käännös tässä parin viikon aikana on tapahtunut.
Tarkoittaako kolme kertaa vähemmän tässä yhteydessä kolmasosaa verrattuna edelliseen? Jos joo, niin hienosti ainakin pääkaupunkiseudulla on opittu olemaan menemättä testiin kaikenlaisista mielikuvitusoireista ja mahdollisista altistumisista.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Nyt rupeaa olemaan järkeä uutisoinnissa. En tiedä oliko se aika vasta nyt kypsä kun tartuntalukuja ei rummuteta joka päivä vai olisiko pitänyt tehdä se jo aikaisemmin. Pikkuhiljaa varmasti monelta unohtuu tämä korona ja päästään kohti normaalia elämää.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tarkoittaako kolme kertaa vähemmän tässä yhteydessä kolmasosaa verrattuna edelliseen? Jos joo, niin hienosti ainakin pääkaupunkiseudulla on opittu olemaan menemättä testiin kaikenlaisista mielikuvitusoireista ja mahdollisista altistumisista.
Kyllä, juuri nimenomaisesti tätä. Aina tulee kirjoitettua noin ja kaikki tietysti ymmärtävät mitä tarkoitan, mutta kirjaimellisesti tulkittuna saadaan suhteellisen höpsö lukema. Tai no, jos oltaisiin tehty -300000 testiä, niin sitten ilmaisua olisi käytetty korrektisti. Niin siinä käy, kun maanantaina kirjoittelee.
 
Mistä nuo Huslabin luvut ovat? Lasu Lehtosen Twitterin lukujen mukaan HUS-alueen testimäärissä tiputusta viikossa n. 21% (77k -> 61k).
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mistä nuo Huslabin luvut ovat? Lasu Lehtosen Twitterin lukujen mukaan HUS-alueen testimäärissä tiputusta viikossa n. 21% (77k -> 61k).
Ja kahdessa viikossa 85k->61k. Joka on 30 % vähemmän, ei 67 % vähemmän. Tämä pudotus kuulostaakin hieman järkevämmältä. Kaivoin lasun twitteristä nuo kahden viikon takaiset luvut.

Tai sitten tässä puhutaan jostain ihan eri asioista?
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
@Pete Malmi @Myyrä Koronavirus lukuina Katsoin luvut täältä tänään aamupäivällä. Nyt grafiikka on taas poistunut ja näkyvillä on koronanäytteiden toimitusajat. Tässä on toki voinut käydä niin, että oletin automaattisesti alalaidan olevan nollataso ja vertasin vain pylväiden korkeuksia keskenään katsomatta tarkempia lukuja. Muistaakseni päättyneen viikon kokonaissumma oli noin 60000/50000, siinä siis näkyy aina kaikki HUSlabissa tutkitut näytteet sekä HUSlabissa tutkitut HUS-alueen näytteet. Mutta uskotaan tietysti ennemmin Lapan Twitteriä kuin minun pikaista silmäystä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Salminen ja Lehtonen puhuvat järkeviä. Toivottavasti tämä alkaa vaikuttaa niihin pahimpiinkin panikoijiin.

– Tällä hetkellä THL:n kanta on se, että jos on saanut kaksi rokotetta ja toisesta annoksesta on kulunut viikko, silloin voi aika turvallisin mielin matkustaa, erityisesti Euroopan ja EU:n alueella, Salminen sanoo HS:lle.

– Oikeastihan sillä ei ole väliä, tuleeko Kuopiosta Helsinkiin vai Berliiniin. Ero taitaa olla niin, että ilmaantuvuus on pienempi Berliinissä kuin Helsingissä. Virus ei kunnioita rajoja, Lehtonen sanoi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Salminen ja Lehtonen puhuvat järkeviä. Toivottavasti tämä alkaa vaikuttaa niihin pahimpiinkin panikoijiin.

Eritoten toivoisin järjen purevan "eroon koronasta"-janttereihin, joiden mielestä Suomen pitäisi jatkaa omalla tukahduttamislinjalla tiukkoine rajakontrolleineen ja rajoituksineen, vaikka muualla ihmiset liikkuisivat normaalisti monine kontakteineen.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Salminen ja Lehtonen puhuvat järkeviä. Toivottavasti tämä alkaa vaikuttaa niihin pahimpiinkin panikoijiin.

Hauska, että nuo ns. kaikki kiinni -ihmiset vieläkin viihtyvät noiden kaikkien lehtien kommenttipalstoilla. Minulle on jotenkin täysin oman ymmärryskyvyn yläpuolella, miten joku ei ymmärrä tätä rokottamista ja luulee oikeasti, että yhteiskuntaa pidettäisiin koronan takia vuodesta toiseen säpissä. Onneksi kansan enemmistö on aika tiukasti sen kannalla, että auki nyt vaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Herätit sen verran mielenkiintoani, että kävin vilkaisemassa. Valtava enemmistö kansasta ei ajattele näin, ja hyvä niin. Mutta onhan tuo nyt jotenkin surullista, että joillekin tuntuu nähtävästi olevan jotenkin täysin mahdoton ajatus mennä tästä koronasta eteenpäin. Joillakin ihmisillä on paljon pahoinvointia, ja tämä "tartunnat pitää saada nolliin" harha on näköjään yksi sen oireista.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös näistä kiihtymis-/leviämisvaiheista pitänyt jo luopua? Edelleen ne siellä möllöttävät rajoittamassa ihmisten tekemisiä

Tarkkuutta. Rajoitukset poistetaan, kun tämä abstrakti 80-90 % rokotekattavuus on saavutettu. Ennen sitä ei. Uusi strategia ei tule voimaan ennen sitä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tarkkuutta. Rajoitukset poistetaan, kun tämä abstrakti 80-90 % rokotekattavuus on saavutettu. Ennen sitä ei. Uusi strategia ei tule voimaan ennen sitä.

Okei, eli palataan asiaan joskus vuonna 2022
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös