Pääoppositiopuolue Kokoomuksen hiljaisuus Suomen tämänhetkiseen koronalinjaan pistää jo silmään. Seisomme Sannan takana-linjan luulisi olleen ohi jo hyvän aikaa sitten ja kynsien olevan teroitettuna johtoa myöten. Ehkä puolue laskelmoi merkittävän osan base-kannattajistaan (erityisesti iäkkäämmät) kannattavan suurimmalta osin maan tämänhetkistä varovaisuuslinjaa, ettei kovin äänekkäitä kannanottoja uskalleta vielä tehdä. Keväältä toki muistamme Kokoomuksen tiukan linjan Marinin ajamia liikkumisrajoituksia vastaan, että jossain vaiheessa näkyvämpiä kannanottoja voinee odottaa.
Näin yleisesti ei voi sanoa muuta, kuin Suomen kontrollilinjan ottavan vietävästi päähän. Siinä missä muualla Euroopassa (USA jo toki hyvän aikaa aiemmin) ollaan vähitellen irrottamassa vanerilevyjä ikkunoista ja palaamassa normaaliin arkeen, jatketaan täällä kriisitilamoodia, juuri ilman tietoa paremmasta. Poikkeustoimenpiteet ymmärtäisi sinänsä, jos epidemiatilanne olisi maassamme poikkeuksellisen paha, mutta jokainen internet-taitoinen huomaa, että näin ei ole asian laita, vaan rajoituksia pitkitetään jo trendien vastaisesti.
Tiukimman linjan marinisteille riittänee, jos baariin pääsee klo 20. asti ja urheilukatsomot pysyvät tyhjinä, mutta muiden toivoisi näkevän elämää myös pandemian jälkeen.