Itse seuraisin päiväkohtaisia tartuntamääriä siihen saakka, kunnes saavutetaan se 80% rokotekattavuus 2.rokotteen osalta yli 12v:sta.
Jaahas. Täysin rokotettujen ei tarvitsisi hakea enää testaukseen lieväoireisena. En kyllä tiedä miksi lieväoireisena olisin tähänkään mennessä hakeutunut koronatesteihin.
Olin 1,5 vuotta terveenä kuin pukki ja kun toisesta rokotteesta oli kulunut 2 viikkoa, niin sain sitten pitkästä aikaa kunnon flunssan. Varaudu siihen.Itse selvisin rokottamattoman korona-ajan läpi ilman flunssia ja myös testeissä käyntejä. Nyt toisesta rokotteesta on jo kaksi viikkoa, joten viikon verran on ollut "vapaus". Tämä on varsin hienoa, etten sanoisi.
Olin 1,5 vuotta terveenä kuin pukki ja kun toisesta rokotteesta oli kulunut 2 viikkoa, niin sain sitten pitkästä aikaa kunnon flunssan. Varaudu siihen.
Niinpä. Covid-fasistit in a nutshell, niinsanotusti.Yhden maskittoman matkustajan takia on ok laittaa koko vaunu kärsimään lapsen peliäänistä?
Sama täällä, paitsi että toinen rokotusaika on ensi viikolla, tarkemmin ke 22.9. Viime viikolla iski ensimmäinen flunssa lähes kahteen vuoteen. Sitä on liikkeellä todella paljon ja leviää kuin kulovalkea. Koronatestiin en mennyt lainkaan koska veljelläni oli samankaltainen tauti hetkeä aiemmin, hän meni testiin ja nega tuli.Olin 1,5 vuotta terveenä kuin pukki ja kun toisesta rokotteesta oli kulunut 2 viikkoa, niin sain sitten pitkästä aikaa kunnon flunssan. Varaudu siihen.
Homma kyllä normalisoitunut lasten tarhassa. Viime kaudella ei mitään isompia flunssaepidemioita missään vaiheessa. Nyt heti alkuun iso määrä poissaoloja, ja kun sieltä käy lapsia hakemassa, niin joka toisella nenä vuotaa kuin hana. Hyvä homma näin, normaaliin mennään sielläkin ja lapset saavat sairastaa flunssansa ja kehittää vastustuskykyä. Hienoa.
Ei voi kuin ihmetellä näitä vaatimuksia tartuntamäärien julkaisemisen lakkauttamisesta. Jos ne luvut ahdistaa niin lakatkaa lukemasta niitä!
Onhan näihin ihan hyviä perusteita, joita tulee nopeasti mieleen muutamia: Jos lähipiirissä on riskiryhmäläisiä, työnantaja vaatii tai suosittelee vahvasti, tai sitten ihan sellainen näkökulma, että mieluummin siellä testissä käy lieväoireisena kuin vuodepotilaana, jollaiseksi "The Corona" vie helposti muutamassa päivässä.
Itse selvisin rokottamattoman korona-ajan läpi ilman flunssia ja myös testeissä käyntejä. Nyt toisesta rokotteesta on jo kaksi viikkoa, joten viikon verran on ollut "vapaus". Tämä on varsin hienoa, etten sanoisi.
Pari kertaa korona-aikana jotain köhää ollut. Nämä olen hoitanut omaehtoisella kotikaranteenilla. Ei minun omatuntoni antaisi minun ravata jatkuvasti testeissä joilla tuotan tuhansien eurojen laskun veronmaksajille, sekä samalla kuormitan terveydenhuoltoa estäen ja hidastaen jonkun toisen hoitoonpääsyä, joka hoitoa oikeasti tarvitsee.
Minun omatuntoni taas kestäisi, koska minä maksan veroja. Ja päätöksen niiden rahojen käytöstä tällaiseen on tehnyt joku muu puolestani. Toki nyt kun kahteen kertaan olen rokotettu, en ohjeiden mukaan mene testiin pikkuflunssasta, mutta jos sellainen olisi rokottamattomana tullut, niin toki olisin mennyt. Minusta se olisi ollut ihan itsestään selvää, koska en olisi halunnut aiheuttaa vaikkapa sellaista skenaariota, jossa olisin altistanut avovaimon, ja hän olisi laiminlyöntini takia vienyt oireettomana tartunnan työpaikalleen ja vaikka tartuttanut sen edelleen riskiryhmäläisiin.
EI minun omatuntoni olisi sallinut sitä.
Todellisuudessa sinun ollessa lenssussa vaimosikin voi noudattaa erityistä varovaisuutta ja olla ainakin tapaamatta riskiryhmäläisiä ja vähintään pitää maskia tavattaessa.
Minun omatuntoni taas kestäisi, koska minä maksan veroja. Ja päätöksen niiden rahojen käytöstä tällaiseen on tehnyt joku muu puolestani. Toki nyt kun kahteen kertaan olen rokotettu, en ohjeiden mukaan mene testiin pikkuflunssasta, mutta jos sellainen olisi rokottamattomana tullut, niin toki olisin mennyt. Minusta se olisi ollut ihan itsestään selvää, koska en olisi halunnut aiheuttaa vaikkapa sellaista skenaariota, jossa olisin altistanut avovaimon, ja hän olisi laiminlyöntini takia vienyt oireettomana tartunnan työpaikalleen ja vaikka tartuttanut sen edelleen riskiryhmäläisiin.
EI minun omatuntoni olisi sallinut sitä.
pojalla kun oli tässä juuri korona niin itse kävin salilla ja muualla normaalisti koska kaksi piikkiä nahassa. Ei omatunto kolkuttanut kun ohjeetkin sellaiset että ei tarvitse karanteeniin jäädä. Ei ennenkään kukaan mitään influenssia ole miettinyt et tartuttaako riskiryhmiä kaupassa tai muualla.
Tuohan on täysin eri asia, kuin mistä olemme tuossa yllä väitelleet. Puhuimme nimenomaan ajasta ennen rokotteita. Silloin testiin meneminen on minusta hyvinkin suotavaa. Kun on täysi rokotesuoja, niin ei silloin tietenkään tarvitse mihinkään testeihin mennä, suosituksen mukaan. En itsekään mene.
my bad! Ketjun seuraaminen jäänyt vähemmälle viime aikoina ja tuli vaan nopeasti vilkaistua salilla.
Arkansasin yliopiston tutkijat ovat löytäneet todennäköisen syyn pitkäkestoiselle koronalle. Kyseessä on immuunijärjestelmän säätelyä häiritsevä vasta-aine, joka aktivoituu useita viikkoja infektion saamisen jälkeen.
Pitkäaikaisen koronan syy ehkä löytynyt - MTVuutiset.fi