Voin vaan kuvitella miten tässä itse kukin hajoaa mikäli tätä jatkuu monta kuukautta. Nythän tässä ollaan vasta alussa ja mitään hirveän ikävää ei ole vielä tapahtanut, mutta millaiset on fiilikset 2-3 kk kuuluttua mikäli eristys ja poikkeustila vielä jatkuvat vain jatkumistaan eikä loppua näy. Sairaalat täynä, kuolleita, konkursseja ja ties mitä paskaa. Kuukausi tai pari menee varmaan ihan "uutuuden viehätyksessä" ilman suurempia ongelmia ellei joku läheinen kuole tai oma firma satu menemään konkurssiin ja voi seurata vaan ikäänkuin "ulkopuolisena".
Miksi hajota?
Huomenna kannattaa aina herätä uuteen elonpäivään niin kauan kun tolpillaan pysyy, koska ainakin ylihuominen on jo parempi päivä. Tai sitten se on vähän huonompi välipäivä, mutta viikon kuluttua unohdettu, koska seuraavaa päivää pukkaa jo jonossa.
Päiviä riittää, hyviä ja toki huonojakin, useimmille ihmiselle aika paljon.
Minä olen lapseton ja nykyään orpo enkä muutenkaan yhteiskunnallisesti merkittävä toimija.
Setämies aatteeltaani ja tupakoija eli sikälikin joutilas ja otollinen poistumaan reservistä, mutta silti pesen käsiäni enkä mene töihin jos alkaa tuntua joltakin uudelta vaikutukselta jjumalattomassa kehossani. Jatkan elämääni pyrkien välttämään tauteja ja varsinkaan tartuttamasta ketään.
On muuten tyhmä tuo juttu, mikäli alikessu on reserviläinen kuuskymppiseksi, upseerit ymmärrän kyllä.
Se tässä hieman jurppii, jos rintamalle tässä kondiksessa vielä joutuisi vaikka en enää osaa kopata sähkötystä. Eli siinä suurin huolenaiheeni, mutta olen valmis kuolemaan.
Viimeksi muokattu: