Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 958 156
  • 81 126

axe

Jäsen
Tässä tullaan taas tähän viestimiseen. Me kaikki tiedämme, että maailmassa niin lähellä kuin kaukana on paikkoja, jossa koronatilanne on järisyttävän paljon pahempi kuin meille. Me myös tiedämme, että Suomi on selviytynyt tässä kriisissä oikein hyvin, edelleen varsinkin verrattuna muihin maihin. Näin meille on sanoneet asiantuntijat, hallitus, media ja kaikki, ja niin meille todistavat myös kaikki ne miljoonat tilastot joita meille päivittäin syydetään päälle.

Samaan aikaan kuitenkin yhden ankeuttajan johdolla ollaan päivä toisensa jälkeen kertomassa myös, että Suomessa on tilanne hyvin vakava, nyt vedetään viimeisistä lenkeistä, kovemmat rajoitteet on vain päivien päässä, alkaa olla kovat piipussa, uhka on vakava, muuntoviruksen uhka, luonnonlait määrää että muuntovirus tulee, mieli on hyvin synkkä jne.

Kerrotut viestit eivät ole yhtään synkassa toistensa kanssa. Jälkimmäisen kappaleen viesti on myös hyvin paljon sitä vastaan, mitä tavallinen ihminen näkee jokapäiväisessä elämässään.

Millainenhan mieli Krista Kiurulla olisi, jos hän joutuisi hoitamaan hommaa niissä vertailumaissa, joissa tilanne on sen sata kertaa Suomea pahempi?
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jo edellisessä hallituksen tiedoitustilaisuudessa Kiurulla ja myös PM Marinilla ääni värisi kuin nuorella miehellä ensivierailulla appivanhempien luona. Että siinä suhteessa tämä Kiurun ja Marinin tämänpäiväinen purkaus värisevine äänineen ei enää ihan kauheasti yllättänyt. Jonkun pitäisi nyt oikeasti huolehtia, että asioista päättävät tahot ovat työkykyisiä. Tällä hetkellä tilanne ei todellakaan siltä näytä.
 
Tässä tullaan taas tähän viestimiseen. Me kaikki tiedämme, että maailmassa niin lähellä kuin kaukana on paikkoja, jossa koronatilanne on järisyttävän paljon pahempi kuin meille. Me myös tiedämme, että Suomi on selviytynyt tässä kriisissä oikein hyvin, edelleen varsinkin verrattuna muihin maihin. Näin meille on sanoneet asiantuntijat, hallitus, media ja kaikki, ja niin meille todistavat myös kaikki ne miljoonat tilastot joita meille päivittäin syydetään päälle.

Samaan aikaan kuitenkin yhden ankeuttajan johdolla ollaan päivä toisensa jälkeen kertomassa myös, että Suomessa on tilanne hyvin vakava, nyt vedetään viimeisistä lenkeistä, kovemmat rajoitteet on vain päivien päässä, alkaa olla kovat piipussa, uhka on vakava, muuntoviruksen uhka, luonnonlait määrää että muuntovirus tulee, mieli on hyvin synkkä jne.

Kerrotut viestit eivät ole yhtään synkassa toistensa kanssa. Jälkimmäisen kappaleen viesti on myös hyvin paljon sitä vastaan, mitä tavallinen ihminen näkee jokapäiväisessä elämässään.

Millainenhan mieli Krista Kiurulla olisi, jos hän joutuisi hoitamaan hommaa niissä vertailumaissa, joissa tilanne on sen sata kertaa Suomea pahempi?

Krista Kiurun nerous on siinä, että hän toiminnallaan estää joutua hoitamaan hommaa tilanteessa, jossa se olisi sata kertaa pahempi.

Krista suojaa meitä mm. Ruotsin, Brittien ja Yhdysvaltojen tieltä.

Eiköhän Poriin saada patsas hänelle ja lupaan käydä paikalla vuosittain. Tulevaisuudessa sitä kutsutaan nimellä Koronataistelun pyhä paikka.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En itsekään pidä Krista Kiurua mitenkään erityisen pätevänä viestijänä, mutta kyllä täytyy todeta, että hän on erittäin epäkiitollisessa paikassa. Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.

En jaksa oikein uskoa, että maamme tilanne olisi oikeastaan yhtään sen parempi, vaikka meillä olisi joku muu henkilö tuossa roolissa. Veikkaisin turhautumisen kanavoituvan häneenkin...

Mainitaan varmuudeksi, etten äänestä SDP:tä. Oma puolueeni on oppositiossa.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oulussa on ainakin halukkuutta tehdä muutoksia myös toiseen suuntaan. Vaan saapa nähdä miten käy lopulta. Joka tapauksessa pidemmällä tähtäimellä ihan positiivinen signaali, että jossain kolkassa sentään edes pohditaan rajoitusten lieventämistä.

Kaleva
Kiuru ja Marin tulee yrittämään tämän torppaamista vielä, sen verran heitä tuntuu ärsyttävän eri alueiden linjaerot hallituksen kanssa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En itsekään pidä Krista Kiurua mitenkään erityisen pätevänä viestijänä, mutta kyllä täytyy todeta, että hän on erittäin epäkiitollisessa paikassa. Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.

En jaksa oikein uskoa, että maamme tilanne olisi oikeastaan yhtään sen parempi, vaikka meillä olisi joku muu henkilö tuossa roolissa. Veikkaisin turhautumisen kanavoituvan häneenkin...

Mainitaan varmuudeksi, etten äänestä SDP:tä. Oma puolueeni on oppositiossa.
Viestinkin voi ilmaista niin monella eri tavalla. Kiurun ylidramaattisuus ja negatiivisuus ärsyttää ihmisiä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.
Tällä hetkellä vaan tuo Kiurun viestintä, tai "viestintä" kuulostaa sellaiselta vauhkoontuneelta sotilaalta, joka juoksee vihollisen hyökkäyksen alta ja huutaa, että "mitään ei mahdeta, kaikki on tapettu" ja se on se mikä ainakin minua vituttaa ja totta kai myös se, että kun tämä solttu on samalla rintaman komentaja, niin - kuten aiemmin sanoin - mietityttää, että mitähän sieltä on vielä tulossa toimenpiteiden suhteen. Mutta totta kai, olet oikeassa siinä, että osa on sitäkin, että jengiä vituttaa ylipäätään kaikki koronaan liittyvä tällä hetkellä, etenkin kun rokotejutut eivät ole lähteneet paraatimarssilla liikkeelle, niin silloin sitä rapaa saa myös nämä, joiden pitäisi hommaa johtaa. Tai etenkin he.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestinkin voi ilmaista niin monella eri tavalla. Kiurun ylidramaattisuus ja negatiivisuus ärsyttää ihmisiä.

Kyllä. Silti minun on vaikea kuvitella, että tuossa asemassa oleva henkilö ei saisi kansan vihoja niskansa, vaikka olisi kuinka hyvä ilmaisemaan näkemyksiään.
 

Oadie

Jäsen
En itsekään pidä Krista Kiurua mitenkään erityisen pätevänä viestijänä, mutta kyllä täytyy todeta, että hän on erittäin epäkiitollisessa paikassa. Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.

Ei Kiuru ole vain mikään viestinviejä/tuoja. Hän on päättävässä asemassa oleva ministeri, jonka esiintymisestä alkaa huokua paniikki ja mielen horjunta ainakin ulospäin.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En itsekään pidä Krista Kiurua mitenkään erityisen pätevänä viestijänä, mutta kyllä täytyy todeta, että hän on erittäin epäkiitollisessa paikassa. Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.

En jaksa oikein uskoa, että maamme tilanne olisi oikeastaan yhtään sen parempi, vaikka meillä olisi joku muu henkilö tuossa roolissa. Veikkaisin turhautumisen kanavoituvan häneenkin...

Mainitaan varmuudeksi, etten äänestä SDP:tä. Oma puolueeni on oppositiossa.
Tiedän että Saarikko on aivan eri roolissa kuin Kiuru mutta hän on mielestäni erinomainen viestijä. Todella taitavan poliittisen pelurin kuva hänestä ainakin muodostuu. Kiuru sensijaan on aivan katastrofaalinen tapaus ulosanniltaan. Möyhöttää kuin olisi oppositiossa.

Minä siis oikeasti väitän ettei esimerkiksi Saarikko olisi tuossa toimessa läheskään yhtä epäsuosittu hahmo. Ei olisi kansan väsymys, joka on jo muuttumassa raivoksi Kiurua kohtaan, yhtä korkealla tasolla jos työn raskaan tekijä olisi paremmin viestivä ihminen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kiuru on nyt siinä asemassa, että häneen kaikki kohdistaa turhautumisensa. Jos valtionvarainministeri on yleensä saanut nauttia sitä koko kansan kusitolpan roolia, niin nyt se täysin kiistatta on langennut Kiurun osaksi.

Krista ei ole kyllä semmoinen hahmo ollenkaan, että hänellä olisi kyky innostaa ihmisiä. Sen sijaan hän on noissa hautajaisasuissaan hahmo, joka vaan ankeuttaa.

Enkä mä nyt siis mitenkään sammiokaupalla paskaa hänen niskaansa kuitenkaan lähtisi kaatamaan. Ajatteli takuulla hallitukseen lähtiessään, että ministerin pesti tulisi pitämään jotain kovasti erilaista hommaa sisällään.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En itsekään pidä Krista Kiurua mitenkään erityisen pätevänä viestijänä, mutta kyllä täytyy todeta, että hän on erittäin epäkiitollisessa paikassa. Kansalaisista osa on niin väsynyt koko touhuun, että muinainen sotataktiikka on otettu käyttöön: viestinviejän ampuminen.

En jaksa oikein uskoa, että maamme tilanne olisi oikeastaan yhtään sen parempi, vaikka meillä olisi joku muu henkilö tuossa roolissa. Veikkaisin turhautumisen kanavoituvan häneenkin...

Mainitaan varmuudeksi, etten äänestä SDP:tä. Oma puolueeni on oppositiossa.

Kiurun viestintä on ollut paskaa ensimmäisistä tiedotustilanteista lähtien. Eli ei tässä mistään muutoksesta ole kysymys.





Suositus, vahva suositus, käsky, eiku suositus, ei kun kehotus ei kun mitäs helvettiä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei Kiuru ole vain mikään viestinviejä/tuoja. Hän on päättävässä asemassa oleva ministeri, jonka esiintymisestä alkaa huokua paniikki ja mielen horjunta ainakin ulospäin.

Hän ei kuitenkaan ole diktaattori, vaan päätökset tehdään hallituskumppaneita kuunnellen. Siinä mielessä hän on viestintuoja, että hän viestii tehdyt päätökset kansalle. Toki hän on myös muodostamassa päätöstä, mutta ei voi sooloilla, mitä joskus syksyllä muistaakseni Skopjen lentoihin liittyen yritti.

Näin yleisesti: toimintaa voi ja saa ja pitääkin kritisoida, ja tässä on kritiikille hyvinkin paikkansa ihan asiakysymysten osalta. Nämä Kiurun ulkonäköön tai ääneen liittyvät kommentit ovat sitten taas pelkästään asiattomia ja kuvastavat vain sitä turhautumista, mitä ihmisillä on tällä hetkellä koko tilanteesta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiurun viestintä on ollut paskaa ensimmäisistä tiedotustilanteista lähtien. Eli ei tässä mistään muutoksesta ole kysymys.




Kuten sanoin, en pidä häntä mitenkään kaksisena viestijänä, eikä mielipiteeni ole muuttunut. Turhautuminen näkyy kuitenkin siinä, että hän saa kritiikkiä myös ulkonäöstään ja äänensävystään. Minusta se on turhaa, kun ihan asiastakin löytää kritisoitavaa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuosta Kiurun tavasta viestiä vielä, niin minusta hänellä on monella poliitikolle tyypillinen ongelma puheen tuottamisessa. Normaalissa päiväjärjestyksessä tuo ei vielä ole iso ongelma, mutta tämmöisessä kriisitilanteessa se sitä kyllä on, kun ihmisille pitäisi oikeasti saada kerrottua, että mikä on homman nimi.

Eli Kiurukin tekee tosi paljon tuota, että kun lähtee vastaamaan johonkin kysymykseen, niin se tulee jotenkin niin kautta rantain ja lukuisten mutkien, sekä käänteiden kautta, että kuulija ei lopulta ymmärrä yhtään sitä, että mitä ollaan tekemässä. Kun menisi vaan suoraan asiaan, kertoisi että tämä on nyt tilanne ja näin olemme tekemässä ja sillä selvä. Sen sijaan hän höpisee aivan helvetisti sellaista täysin turhaa poliittista virkamieshöpinää, jonka kuuleminen ei tuota kansalaiselle mitään lisäarvoa. Päinvastoin sekavoittaa vaan ja jättää ihan liikaa kuulijalle pohdittavaa, että mitä hän nyt mahtoikaan tarkoittaa.

Monestihan tämä on tapa jolla peitetään omaa epävarmuutta, tai oman osaamisen puutetta. Puhutaan paljon hienoja, jonka tarkoitus on antaa kuulijalleen kuva siitä, että ihminen on nyt asian päällä kovastikin, kun näin hienosti osaa asiansa ilmaista. Poliitikothan tekevät tätä aivan jatkuvasti, kun heitä vähänkin tarkemmin kuuntelee. Enkä nyt siis sano, että Kiurulla ehdottomasti tästä olisi kyse, mutta onhan se mahdollista.

Matti Vanhanen on poliitikosta piristävää vaihtelua, että hän puhuu asioista semmoisella kansantajuisemmalla kielellä ja siinä ollaan usein jotenkin niin ytimessä koko ajan, että sellaiselle turhalle liirumlaarumille ei jää sijaa.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiuru ja Marin tulee yrittämään tämän torppaamista vielä, sen verran heitä tuntuu ärsyttävän eri alueiden linjaerot hallituksen kanssa.
Marinin pitäisi rohjeta haastaa Vapaavuori tästä linjaeropolitiikasta julkiseen väittelyyn hallituksen uskottavuuden nostamiseksi.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Hän ei kuitenkaan ole diktaattori, vaan päätökset tehdään hallituskumppaneita kuunnellen. Siinä mielessä hän on viestintuoja, että hän viestii tehdyt päätökset kansalle. Toki hän on myös muodostamassa päätöstä, mutta ei voi sooloilla, mitä joskus syksyllä muistaakseni Skopjen lentoihin liittyen yritti.

Näin yleisesti: toimintaa voi ja saa ja pitääkin kritisoida, ja tässä on kritiikille hyvinkin paikkansa ihan asiakysymysten osalta. Nämä Kiurun ulkonäköön tai ääneen liittyvät kommentit ovat sitten taas pelkästään asiattomia ja kuvastavat vain sitä turhautumista, mitä ihmisillä on tällä hetkellä koko tilanteesta.

Mitä nyt viimeksi tällä viikolla uutisoitiin kuinka jyräsi Keskustan harrastusten rajoituksiin liittyen. Tai soittelee Vapaavuorelle ja ohjaa julkisesti.

Kuten sanoin, en pidä häntä mitenkään kaksisena viestijänä, eikä mielipiteeni ole muuttunut. Turhautuminen näkyy kuitenkin siinä, että hän saa kritiikkiä myös ulkonäöstään ja äänensävystään. Minusta se on turhaa, kun ihan asiastakin löytää kritisoitavaa.

Valitettavasti on loogista, että esimerkiksi lasten liikuntaa rajoittavaa ihmistä kohtaan jossain kohtaa, kun kaikki muut kortit on jo käytetty, saatetaan kohdistaa ulkonäköpääteltyä kysymystä, että jos ei itse halua harrastaa niin eihän se ole muilta pois.

Kyllä Kiuru on itse kuoppansa kaivanut.

Toki myös Marin alkaa olla one trick pony. Mainetta tuli Kalemaisella jyrähtelyllä Tre valtuustossa ja eipä sieltä muita kortteja ole vieläkään löytynyt
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tsemppausta kansa kaipaa. Ei mustiin pukeutunutta Kiurua uhkailemassa ja synkistelemässä naama norsunvitulla. Anteeksi ruma sana.

Kiurun päälle on helppo kaataa paskaa ja olen tehnyt niin monta kertaa itsekin. En tiedä löytyykö poliittisesta historiastamme toista yhtä onnetonta esiintyjää.

Mutta en myöskään käsitä mikä olisi se "tsemppaus" mikä tässä nyt parantaisi asioita. Jos ja kun ihmisiä kuolee koronaan, johtavat poliitikot ovat ainakin epäsuorasti vastuussa. En minäkään Kiurun asemassa liiemmin virnuilisi.

Sekin on syytä pitää mielessä että vaikka Suomessa on päästy verraten vähällä, potentiaali siihen että asiat voivat mennä huonompaan suuntaan on edelleen ja koko ajan olemassa. Tästä kansalaisia pitää muistuttaa tasan niin kauan kunnes tilanne on joskus ratkaisevasti parempi.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä hetkellä vaan tuo Kiurun viestintä, tai "viestintä" kuulostaa sellaiselta vauhkoontuneelta sotilaalta, joka juoksee vihollisen hyökkäyksen alta ja huutaa, että "mitään ei mahdeta, kaikki on tapettu" ja se on se mikä ainakin minua vituttaa ja totta kai myös se, että kun tämä solttu on samalla rintaman komentaja, niin - kuten aiemmin sanoin - mietityttää, että mitähän sieltä on vielä tulossa toimenpiteiden suhteen. Mutta totta kai, olet oikeassa siinä, että osa on sitäkin, että jengiä vituttaa ylipäätään kaikki koronaan liittyvä tällä hetkellä, etenkin kun rokotejutut eivät ole lähteneet paraatimarssilla liikkeelle, niin silloin sitä rapaa saa myös nämä, joiden pitäisi hommaa johtaa. Tai etenkin he.

Tämä on totta.

Jotain fiksulta tuntuvaa asennetta paniikin ja rehvakkaan ”Mennään tuon suon yli niin että heilahtaa” väliltä toivoisin ”komentajalta” kuulevani.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Näin yleisesti: toimintaa voi ja saa ja pitääkin kritisoida, ja tässä on kritiikille hyvinkin paikkansa ihan asiakysymysten osalta. Nämä Kiurun ulkonäköön tai ääneen liittyvät kommentit ovat sitten taas pelkästään asiattomia ja kuvastavat vain sitä turhautumista, mitä ihmisillä on tällä hetkellä koko tilanteesta.
Itselleni ei ole ongelma eikä kiinnosta kuinka Kiuru pukeutuu tai miltä hänen äänensä kuullostaa. Täysin epäolennaisia asioita. Se kuinka hän asiat kertoo ja esittää on mielestäni ala-arvoista touhua viestinnän näkökulmasta. Ei kukaan oikeasti jaksa kuunnella päivästä toiseen sitä miten hän onnistuukin viestimään maailmanlopun olevan lähempänä ja lähempänä vaikka mikään ei tätä edellisen päivän tilanteeseen nähden tukisikaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eivätköhän asiantuntijaorganisaatiot ohjaa koronan torjumiseen liittyvää päätöksentekoa Suomessa vaikka päätäntävalta (lue: leimasimena oleminen) onkin muodollisesti hallituksella. Ja hyvä näin, niin pitääkin olla, sillä hallituksessa ei käsittääkseni istu ainoatakaan tartuntatautiasiantuntijaa.

Sen sijaan asiantuntijaorganisaatiot eivät vastaa työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä eikä viestinnästä, jotka hallitus on vetänyt jokaisella mittarilla täysin vihkoon. Vaikken hallitukselle juurikaan krediittiä anna, enkä pidä Marinia tehtäväänsä lainkaan pätevänä henkilönä (Kiurusta puhumattakaan), niin silti en ole voinut olla pohtimatta, että millaista kriisiviestintä olisi ollut mikäli puikoissa olisi ollut Antti Rinne. Huh. Työllisyystoimet olisi varmaan ulkoistettu AY-liikkeelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös