Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 837
  • 81 140

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Helsingin oman seurannan mukaan tartunnat ovat nyt olleet kasvussa yhdeksän päivää putkeen. Kovin jyrkkää kasvu ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut ja tänä aikana viikkokeskiarvo on kasvanut n. 60 tartunnasta 76 tartuntaan/päivä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Koronasynti

Ei jumalauta, termit paranee päivä päivältä. Jutun mukaan esimerkiksi kuntosalilla käynti tai ravintolassa syöminen ovat koronasyntiä.

Sen sijaan käyttäytymistieteilijä Pilvikki Absetzilta tuossa jutussa todella fiksua puhetta siitä, minkä takia ihmiset eivät aivan pilkuntarkasti jaksa enää rajoituksia noudattaa.

"Pakkokeinot eivät Absetzin mukaan ole hyvä keino. Ne herättävät pikemminkin vastarintaa ja houkuttelevat ”tekemään koronasyntiä”. Koronaviruksen muunnoksella pelottelu ei liioin motivoi. RASKAAN huolipuheen sijaan Absetz toivoisi ilopuhetta ja ratkaisupuhetta."

Juuri näin kuten Pilvikki tässä toteaa. Toivottavasti viesti menee perille vaikka K. Kiurulle asti.
Harvoin olen elänyt näin syntistä elämää. Lähestulkoon viikon jokaisena päivänä teen syntiä. Kirkkoonkaan en kuulu, kyllä tämä elämä taisi olla tässä.

Onko toi joku valelääkäri: – Oireettomilta löytyi yllättävän paljon positiivisia tuloksia. On epäselvää, miten virus on levinnyt Vuokkokodissa, Peltoniemi sanoo.

Viruksethan eivät ikinä ennen ole levinneet helposti tuollaisissa paikoissa, varotoimista huolimatta. Ja lisäksi tässäkin taas tuttu mantra: Oireettomia positiivisia. Suoraan tätä ei missään sanoa, mutta rivien välistä voi aina lukea että muutaman oirellisen jälkeen n tehty massatestit ja sitten huomattu, että suurin osa näistä saastuneista on ollut oireettomia.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.

"Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi tänään 26.1.2021, että Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa ovat edelleen kiihtymisvaiheessa. Oulussa kaksi epidemiavaiheiden kriteereistä, ilmaantuvuus ja positiivisten näytteiden osuus, vastaavat leviämisvaihetta."

Oulun kaupunkihan avasi lasten ja nuorten harjoittelun taannoin vedoten käsittääkseni, että ovat kiihtymisvaiheessa. Mitkä ovat muut mittarit leviämisvaiheen kriteereistä?
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Helsingin oman seurannan mukaan tartunnat ovat nyt olleet kasvussa yhdeksän päivää putkeen. Kovin jyrkkää kasvu ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut ja tänä aikana viikkokeskiarvo on kasvanut n. 60 tartunnasta 76 tartuntaan/päivä.
Seitsemän päivän seurannassa viimeisimmät ovat tuottaneet 104 taruntaa enemmän kuin sitä edelliset seitsemän. Noista todennäköisesti (ihan puhdas oma mutu!) noin puolet on tehostuneen testaamisen ansiota (täsmät maahantulossa sekä kouluissa) ja puolet sitten taas pienen nousuvireen tuomaa. Herää taas kysymys siitä, että onko tilanne oikeasti parempi vai huonompi kuin viikko sitten? Enemmän tartuntoja tilastossa, mutta tartunnat paremmin tiedossa.
 
Morgoth

Jäsen
Nyt kun täällä on viisaampia kuin minä, niin huolestuneena kysyisin että mitä tapahtuu jos minuun iskee samanaikaisesti sekä britti- että eteläafrikan variantti ja sen päälle vielä villiviirus? Muuttuuko englanti britti-englanniksi ja aiheuttaako taas villiviirus pukeutumistyylin muuttumisen Tarzan malliseksi? Tuleeko minusta siis vähän kuten John Clayton III, uusi lordi Greystoke?

Vielä pahempaa; sinusta tulee Krista Kiuru tai tuomiopäivä-Lasse.

On kyllä niin sakeata settiä, että olen huomannut parempi olla lukematta mitään koronauutisia. Tässä vielä kuntavaalit päälle niin omia virheitä kukaan ei myönnä. Äänisaalis pitää saada maksimaaliseksi sekä ottaa käyttöön äärimmäiset keinot laajimmassa mahdollisessa muodossa... Tyhmemmäksi nämä jutut menevät kunnes saamme kenties joskus sen piikin. Ainoa mielenkiinto, että millaiseen mielipuolisuuteen tässä ehditään vajota.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun täällä on viisaampia kuin minä, niin huolestuneena kysyisin että mitä tapahtuu jos minuun iskee samanaikaisesti sekä britti- että eteläafrikan variantti ja sen päälle vielä villiviirus?

Todennäköisesti tulet kipeäksi.

Pirkanmaalla tosiaan näyttää tilanne rauhoittuvan. Täällä näytteli median mukaan melko isoa osaa vaihto-opiskelijoiden asuntola, jossa uutisoitiin olleen yli 20 tartuntaa. Sen lisäksi ainakin Valkeakoskella on ollut median mukaan edelleen jatkotartuntoja ennen joulua olleen yläasteen tartuntaryppään tiimoilta. Itse kyllä vähän epäilen, että pystytäänkö noita enää yhdistämään tuohon kovin luotettavasti, kun perheen sisäiset tartunnatkin ovat jo pitkälti tapahtuneet aikaa sitten. Ja tartunnat painuivat vuodenvaihteen lomien aikana hyvin lähelle nollaa.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Seitsemän päivän seurannassa viimeisimmät ovat tuottaneet 104 taruntaa enemmän kuin sitä edelliset seitsemän. Noista todennäköisesti (ihan puhdas oma mutu!) noin puolet on tehostuneen testaamisen ansiota (täsmät maahantulossa sekä kouluissa) ja puolet sitten taas pienen nousuvireen tuomaa. Herää taas kysymys siitä, että onko tilanne oikeasti parempi vai huonompi kuin viikko sitten? Enemmän tartuntoja tilastossa, mutta tartunnat paremmin tiedossa.
Juu, vaikea tuosta on tehdä kovin isoja johtopäätöksiä, R-luku kuitenkin hieman yli ykkösen. Positiivisten osuus testatuista on pysynyt suht samana, viime viikolla 3,5%. Rajatestien määrä oli Lasse Lehtosen mukaan hieman pudonnut tiukennuksista huolimatta. Itse en osaa arvioida miten rajatestit ylipäänsä vaikuttaa Helsingin lukemiin ja kuinka paljon esim. satamissa tehdään testejä. Ei näillä lukemilla kuitenkaan ihan heti olla Helvettiin menossa...
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
"Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi tänään 26.1.2021, että Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa ovat edelleen kiihtymisvaiheessa. Oulussa kaksi epidemiavaiheiden kriteereistä, ilmaantuvuus ja positiivisten näytteiden osuus, vastaavat leviämisvaihetta."

Oulun kaupunkihan avasi lasten ja nuorten harjoittelun taannoin vedoten käsittääkseni, että ovat kiihtymisvaiheessa. Mitkä ovat muut mittarit leviämisvaiheen kriteereistä?

Leviämisvaiheessa epidemian kasvu nopeutuu edelleen, ja tapaukset leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin. Jäljitys vaikeutuu.

Seuraavia kriteereitä voidaan käyttää apuna väestöleviämisen arvioinnissa:
  • tartuntojen alueellinen 7 vuorokauden tapaussumma on suuruusluokkaa > 15 / 100 000 asukasta ja 14 vuorokauden tapaussumma on suuruusluokkaa > 25–50 / 100 000 asukasta vähintään kahtena peräkkäisenä viikkona
  • positiivisten näytteiden osuus on > 2%
  • alle puolet tartunnanlähteistä on selvitettävissä
  • sairaalahoidon tarve kasvaa ja uusien tehohoitojaksojen määrän ennustetaan kääntyvän nousuun.

Lähde: STM: Koronavirusepidemian tasot sekä niihin liittyvät toimenpiteet
 
Pete vaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна , kärpät

"Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi tänään 26.1.2021, että Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa ovat edelleen kiihtymisvaiheessa. Oulussa kaksi epidemiavaiheiden kriteereistä, ilmaantuvuus ja positiivisten näytteiden osuus, vastaavat leviämisvaihetta."

Oulun kaupunkihan avasi lasten ja nuorten harjoittelun taannoin vedoten käsittääkseni, että ovat kiihtymisvaiheessa. Mitkä ovat muut mittarit leviämisvaiheen kriteereistä?
Sairaala potilaiden määrän kasvu on ainakin yksi kriteeri ja Oys.sissa hoidossa tällä hetkellä alle viisi potilasta. Joten tuo ei ainakaan täyty.
Ja olikos niin että leviämisvsijeessa yli puolet tartunlähteistä jää pimentoon. Tuokaan ei täyty. Suurin osa ketjuista tiedetään.
Ja yksi kriteeri oli tartuntamäärät kasvaa päivittäin. No aika samoissa on pysynyt toki heilahtelee muutamalla joka päivä.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Huvittavinta on todellakin hallituksen suunnaltakin usein kuuluvat vapaaehtoiset karanteenit muualta Suomeen tuleville. Mikähän voisi olla toteutumisprosentti näiden kohdalla? Oma veikkaus on luokkaa 1%, mikä voi olla rajusti optimistinen.

Tuossa maaliskuussa tuttu pariskunta tuli sellaisesta maasta, josta tuleviin kohdistui karanteeni. Tää oli aikana, jolloin testeihin oli käytännössä mahdotonta päästä ilman oireita ja oma-aloitteisuutta, joten ei ollut negaa taskussa. Tottelevaisina siihen menivätkin karanteeniin. Mitä nyt jo toisena päivänä hehkutti läheisen ravintolan ruokaa, ekalla viikolla piti hakea Stockalta joogamatto "jotta aika menee karanteenissa" ja muutoinkin meno näytti täysin normaalilta. Kuulema oli melkoisen rankka kokemus, vaikka näin puheita kuulleena ja somea seuraamalla ainoa ero normiarkeen taisi olla olla joku henkinen lukko. Eiköhän kohtuullisen monen vapaaehtoinen karanteeni olisi/ole tuota tasoa, ollaan olevinaan ja ehkä jopa mielletään se sellaiseksi, mutta ulkopuolinen voi vain heiluttaa päätään.

edit: Sääli kun ei nyt muista mikä oli reaktio näiltä kun maa pamahti käytännössä heti noiden paluun jälkeen "kiinni". Saattoi rassata, kun ei ulos päässyt syömään kerta jo toisena karanteenipäivänä piti saada muiden tekemää ravintoa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Koronasynti

Ei jumalauta, termit paranee päivä päivältä. Jutun mukaan esimerkiksi kuntosalilla käynti tai ravintolassa syöminen ovat koronasyntiä.

Sen sijaan käyttäytymistieteilijä Pilvikki Absetzilta tuossa jutussa todella fiksua puhetta siitä, minkä takia ihmiset eivät aivan pilkuntarkasti jaksa enää rajoituksia noudattaa.

Oli asiaakin, mutta myös kummallista propagandaa. Hänen mukaan USA:ssa tauti on ollut selvästi tappavampi kuin meillä. Suuri syy on huonosti toimiva ja epätasa-arvoinen terveydenhoitojärjestelmä.

Todellisuudessa suuri syy oli Trumpin toimettomuus. Jos USA olisi laittanut keväällä isot resurssit ja parhaan osaamisensa koronan taltuttamiseen, tilanne olisi toinen. USA meni tunne ja sekavat verkosta poimitut väitteet edellä, joita Trump kiikutti asiantuntijoille ohjeistuksenaan. USA olisi voinut kulkea tiede ja terve järki edellä, ja antaa asiantuntijoiden tehdä ratkaisut.

Pilvikki Absetz ohitti todennäköisesti keskeisimmän syyn USA:n kuolemiin edes mainitsematta sitä, joten en itse kovin korkealla hänen näkemyksiään muissakaan koronaan liittyvissä asioissa osaa noteerata. Mutta kyllä hän varmaan oikeassa on Saksasta lainaamansa termin koronasynnin osalta.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Pirkanmaalla tilanne on hieman rauhoittunut. 8 uutta tapausta ja testejä hieman alta 1200. Hyvä homma, toivottavasti trendi pysyy.

Pirkanmaalla AVI on myös aloittanut täsmäiskut ja käy urheilupaikoilla tarkkailemassa tilannetta
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Koronasynti

Ei jumalauta, termit paranee päivä päivältä. Jutun mukaan esimerkiksi kuntosalilla käynti tai ravintolassa syöminen ovat koronasyntiä.

Sen sijaan käyttäytymistieteilijä Pilvikki Absetzilta tuossa jutussa todella fiksua puhetta siitä, minkä takia ihmiset eivät aivan pilkuntarkasti jaksa enää rajoituksia noudattaa.

"Pakkokeinot eivät Absetzin mukaan ole hyvä keino. Ne herättävät pikemminkin vastarintaa ja houkuttelevat ”tekemään koronasyntiä”. Koronaviruksen muunnoksella pelottelu ei liioin motivoi. RASKAAN huolipuheen sijaan Absetz toivoisi ilopuhetta ja ratkaisupuhetta."

Juuri näin kuten Pilvikki tässä toteaa. Toivottavasti viesti menee perille vaikka K. Kiurulle asti.

K.Kiurun toimintapalettiin ei kuulu mitään muuta kuin uhkailu, toisten syyllistäminen, vastuun välttely, kyykyttäminen sekä omien etujen ajaminen hinnalla millä hyvänsä. No, onhan tuokin tietysti aika laaja työkalupakki.

Koronasynti on hyvä asia, sillä kaikki synnithän saa anteeksi, kun vain pyytää.

Että silleen...
 
Suosikkijoukkue
IFK
Vapaus on myös välttämättömyyksien tunnustamista. Sen takia meillä on mm. rikoslaki, koska kaikki eivät kunnioita toisen tai omaa terveyttään.

Esimerkiksi Kymsote tiedotti marraskuussa 2020 ulkomailta saapuvien tartuntatapausten kattavan kaikista tapauksista neljänneksen. Korostunut osuus juontaa juurensa Venäjälle. Ja aivan hiljaista ei itärajalla ole. Lokakuussa 2020 itärajalla tapahtui yhteensä liki 62 000 rajanylitystä suuntaan tai toiseen.

Kun koronatestejä tehtiin viime viikolla kuudella Tallinnasta Helsinkiin saapuneella laivalla, testeissä kävi vain 192 matkustajaa. Matkustajia oli yhteensä 1569.

Oma käsitys on, että ko. pakollisia testejä kannatetaan suuremmista puolueista Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan piirissä. Kiuru taitaa olla poikkeus vasemmalla, muuten siellä ei haluta tähän asiaan pakkoa.

Vuonna 2019 itärajan yli mentiin 9,5milj kertaa, eli 791000/kk.

Joten aika iso kato on tuollakin matkailijoissa käynyt. Itselläni ei olisi mitään pakollista testausta vastaan, mutta ymmärrän niiden vitutuksen, joille se olisi päivittäinen/viikottainen riesa.

Suurin tautipesäke on kodit, koska perheestä yksi tartunnan saanut levittää sen lähes poikkeuksetta muihin. Tuohon on millään lainsäädännöllä hankala puuttua.

Mutta edelleen, pitäkää itsenne terveinä, nopein, halvin ja helpoin tie ulos rajoituksista.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On vähän karmivaa, että hysteria mennyt tässä vuoden aikana pahemmaksi, kuin mitä se oli alkujaan. Valtiojohtoa myöten. Vaikka luulisi, että kun rokote on ovella ja taudista tiedetään jo paljon enemmän, niin osattaisiin ottaa rauhallisemmin. Mutta ei. Nyt höpistään kaikenmaailman varianteista, villiviruksesta, FFP2-maskeista, kuntosalien sulkemisesta jne. En pelkää enää itse virusta yhtään, vaan mihin tämä kaikki johtaa. Ihmistä itseään tässä saa pelätä. Maalaisjärki on hävinnyt jonnekin jo kauan aikaa sitten.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suurin tautipesäke on kodit, koska perheestä yksi tartunnan saanut levittää sen lähes poikkeuksetta muihin. Tuohon on millään lainsäädännöllä hankala puuttua,

Muusta samaa mieltä, mutta kommentti yllä olevaan. Tutkittuna suurin tautipesäke ei ole kodit, vaan "ei tietoa". Se voi olla vähän vääräkin arvio, mutta "ei tietoa" on luokkaa 200 % sama talous/perhepiiri (HUS viikot 40-47). Ja totta kai "ei tietoa" osuu myös koteihin, mutta samasta taloudesta tartunnanlähde on helppo tunnistaa. Siksi kodit ylikorostuvat (HUS/Järvinen). Tarkkaa tietoa ei siten ole.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Todellisuudessa suuri syy oli Trumpin toimettomuus. Jos USA olisi laittanut keväällä isot resurssit ja parhaan osaamisensa koronan taltuttamiseen, tilanne olisi toinen. USA meni tunne ja sekavat verkosta poimitut väitteet edellä, joita Trump kiikutti asiantuntijoille ohjeistuksenaan. USA olisi voinut kulkea tiede ja terve järki edellä, ja antaa asiantuntijoiden tehdä ratkaisut.
USA:ssa käsittääkseni ihan arvostettu lääketieteen professori John Ioannidis oli aktiivinen tuottamaan tutkimustuloksia, joiden mukaan koronavirus ei ole kovinkaan paha uhka. Nämä tulokset otettiin ilolla vastaan Trumpin hallinnossa ja olivat ainakin osaltaan vaikuttamassa valittuun politiikkaan. Sittemmin Ioannidiksen tulokset ovat saaneet paljon kritiikkiä, mutta ilmeisesti professori ei ole käsityksiään hirveästi muuttanut. Vähän Tegnellin tyylinen hahmo kaiketi.
 
Jos katsotaan huippua, Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci oli mukana myös Trumpin työryhmässä, ja hänet Trump sivuutti, vaati vaikenemaan, uhkasi erottaa, haukkui asiantuntemattomaksi. Fauci on antanut selonteon Trumpin hallinnon toimista Bidenin hallinnolle, ja se ei ole mukavaa luettavaa Trumpin kannattajien kannalta. Tosin tuskin heitä faktat haittaavat.
 
Joo, varmasti näin. Ioannidis on jäänyt pieneen vähemmistöön tuloksineen. Hieman kyllä ihmetyttää nämä Ioannidiksen kaltaiset hahmot ja hän ei ole ainoa ns. opposition professori. Keväällä oli juttua, että jonkun lentoyhtiön omistaja olisi ollut sponsoroimassa jotakin näistä Ioannidiksen tutkimuksista Stanfordin yliopistossa. Tuntuu, että tutkimusten valittu agenda on vähätellä virusta ja esim. viimeisimmässä tutkimuksessa Ioannidis vähättelee rajoitustoimien vaikutusta viruksen vaikutusten hoidossa. Koronadenialistien joukossa nämä Ioannidiksen kaltaiset hahmot on toki korotettu gurun asemaan.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
496 tänään. Päiväkohtaisena lukuna kovalta vaikuttava, mutta menee enemmän päivävaihtelun piikkiin. Aika lailla linjassa, liukuvalla keskiarvolla lievä nousu (R-luku noin 1.1) jatkuu.

Se pisti silmään, että Varsinais-Suomesta olisi nopeasti katsottuna tullut yli 80 tartuntaa. Se on varsin paljon aiempiin päiviin nähden. Turussa oli joku hoivakotirypäs, mikä selittää osan tuosta, mutta tartuntoja oli yllättävän paljon myös kehyskunnissa.

Edit: insinööri ei osaa päässälaskua. Varsinais-Suomessa 93 tartuntaa.
 
Viimeksi muokattu:

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Hieman kyllä ihmetyttää nämä Ioannidiksen kaltaiset hahmot ja hän ei ole ainoa ns. opposition professori. Keväällä oli juttua, että jonkun lentoyhtiön omistaja olisi ollut sponsoroimassa jotakin näistä Ioannidiksen tutkimuksista Stanfordin yliopistossa. Tuntuu, että tutkimusten valittu agenda on vähätellä virusta ja esim. viimeisimmässä tutkimuksessa Ioannidis vähättelee rajoitustoimien vaikutusta viruksen vaikutusten hoidossa. Koronadenialistien joukossa nämä Ioannidiksen kaltaiset hahamot on toki korotettu gurun asemaan.

Näitä "ionnidiksia" löytyy aina. Oli kyseessä sitten koronapandemia, tupakkatutkimus, ilmastonmuutos, biodiversiteetti, yleinen kuolleisuus, tms. Valitettavasti.

Lääketiedehän pelaa aina suurilla massoilla ja on riippuvainen pitkäaikaisuudesta. Se on ns. "taaksepäin katsovaa" tietoa. Eli todelliset tulokset mistä vain saadaan vasta isosta datasta ja riittävän suoja-ajan jälkeen. Sitten aina tehdään korjauksia ns. oikeaan suuntaan ja edetään tutkijakunnan laajemman enemmistön näkökulman mukaisesti. Muutokset ovat hitaita ja tulokset vievät pahimillaan vuosikymmeniä. Siksi tutkitun tiedon anti esim. nopeassa pandemiatilanteessa on aina vaativa. Suurin osa tutkimuksestakin tehdään aina vastaisuuden varalle. Kuten nytkin on hyödynnetty tietojamme menneistä pandemioista ja esim. koronaviruksista laajemmin. Perustutkimusta tarvittaisiin kuitenkin valtavasti - sen on tämä kriisi osoittanut globaalisti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös