Käsi pystyyn virheen merkiksi. Ei tässä näytä olevan enää järjen hiventäkään. Mikään ei näköjään riitä.Pointti on edelleenkin se, että terveydenhuolto ei romahda.
Käsi pystyyn virheen merkiksi. Ei tässä näytä olevan enää järjen hiventäkään. Mikään ei näköjään riitä.Pointti on edelleenkin se, että terveydenhuolto ei romahda.
Minkähän ikäisistä junnuista kyse. Ihan lapsista ei ainakaan jos kuntosali on ohjelmassa.
Eiköhän kuntavaalien aikaan ole ulkonaliikkumiskielto, niin saavat siirrettyä ne jonnekin hamaan tulevaisuuteen?
Viime kesänä ei taidettu jäljittää yhtään tartuntaa festareilta. Tällä faktalla tai viruksen huonolla tartuttavuudella ulkotiloissa tuskin on merkitystä, kun päätöksiä taas tehdään.Voi festarijärjestäjiä ym tapahtuma-alan toimijoilla kiristää vanne.
Olisivat edes ottaneet sen ehdotetun koronanyrkin tosissaan ja käyttöön. Silloin olisi tullut minullekin tunne että tätä hoidetaan kylmästi faktoihin perustuen. Halusivat hoitaa jostain käsittämättömästä syystä koko asian itse ja jälki on nyt täyttä paskaa mikä ei ole aikoihin perustunut faktoihin. Ulkonaliikkumiskielto kun mitä, noin 20(?) ihmistä tehohoidossa. Et sä nyt edes väläyttele tässä yhteydessä tuota keinona mihinkään jos täysjärkinen olet. Varsinkaan kun tuoreimmat luvut Espanjaa ja Portugalia lukuunottamatta eivät tilanteen pahentumisesta anna viitteitä.
Eikö se tavoitetaso ainakin Kiurun papereissa ole tuo kolmostaso? Jos ensin löydetään edellytykset siirtyä tasolle kaksi, niin sen jälkeen voidaan alkaa suunnittelemaan sitä seuraavaa steppiä kolmostasolle.Mikä on taso nolla? Mikä on se porkkana, jota tavoitellaan?
Kertokaa nyt joku.
Toisaalta hankala tuosta on vetää johtopäätöksiä. Tautia ei ollut silloin Suomessa, joten aika vaikea siinä tilanteessa löytää festareilta tapauksia. Onhan se nyt päivänselvä asia että mikäli tautia löytyy ja joku eksyy väkijoukkoon huutamaan että tauti leviää.Viime kesänä ei taidettu jäljittää yhtään tartuntaa festareilta. Tällä faktalla tai viruksen huonolla tartuttavuudella ulkotiloissa tuskin on merkitystä, kun päätöksiä taas tehdään.
Eli nämä ovat vanhimmat mahdolliset pojat/tytöt ollakseen alle 16-v.C1-junnuja. 2005 syntyneitä.
Kyllä @Ikävänkantaja kaikessa vaahtoamisessaan aika paljolti oikeassa oli. Ulkonaliikkumiskiellon mainitseminen on täysin absurdia tässä tilanteessa. Vieläpä nyt kun lupauksien vastaisesti ei saadakaan rokotuksia käyntiin niin kuin oli puhe.Tämän maan hallitus on aivan sekaisin. Ei pitäisi johtajien panikoida noin. Ne vitsillä aiemmin heitetyt ulkonaliikkumiskiellot etc toteutunevat, kun tällä viisikolla on mennyt tunteisiin. Vasemmistolainen suljettu kontrolliyhteiskuna koronan varjolla nyt ja hamaan tulevaisuuteen.
Koska vaaliuurnat ovat kaikkien aikojen koronalinko ja helvetin tulet pääsevät viimeistään niissä irti. Nämä samaiset harhaiset ministerit tulevat harhoissaan tämän toteuttamaan, koska villiviirus on jo piirittänyt meidät joka puolelta.Miksi ne haluttaisiin siirrettävän tulevaisuuteen? Keitä nämä siirtämistä ja ulkonaliikkumiskieltoa haluavat ovat?
Joo, ehkä pitää ajatella, et (festari)kesä on peruttu taas. Sideways on jo Kesäkuussa, joten tuskin tapahtuu. Flow on elokuussa ja se on vähän siinä ja siinä. Toki pitää ajatella myös, että tuskin mitään kauhean isoja ulkomaisia nimiä saadaan Suomeen kesällä, vaikka festarit voitaisiinkin järjestää, kun tuskin matkailu ois täysin vapaata elokuussakaan.Voi festarijärjestäjiä ym tapahtuma-alan toimijoilla kiristää vanne.
Siitä löytyy tutkimuksiakin, että virus tarttuu todella huonosti ulkona ja aurinko tappaa viruksen lopullisesti. Enemmän sitten tapahtumiin liittyvät mahdolliset jatkot kaupungin ravintoloissa ovat niitä riskialttiimpia tapahtumia.Toisaalta hankala tuosta on vetää johtopäätöksiä. Tautia ei ollut silloin Suomessa, joten aika vaikea siinä tilanteessa löytää festareilta tapauksia. Onhan se nyt päivänselvä asia että mikäli tautia löytyy ja joku eksyy väkijoukkoon huutamaan että tauti leviää.
Niin enemmän minäkin olen sitä mieltä että tässä on kyse päätäntävaltaa käyttävistä ihmisistä kuin puoluekannoista. Nyt tämä porukka on kuitenkin puoleidensa äänestäminä siinä asemassa kukin missä puolueensa sisällä nyt on. Sikäli siihen mutkan kautta sotkeutuu puoluepolitiikkakin. Nyt tämä porukka on oikeasti hirttänyt kiinni johonkin periaatteeseensa josta eivät pysty päästämään irti vaikka mitä tulisi.No siis oon ihan samaa mieltä kanssasi tästä järjettömyydestä ja epäloogisuudesta sekä Krista Kiurun maailmanlopun tasoisesta pelottelusta, kun tilanne Suomessa on hyvän verrattuna muuhun eurooppaan. En kumminkaan nää, että poliittisella näkökulmalla olisi näiden päätösten kanssa niin paljon merkitystä loppujenlopuksi. Ihan yhtälailla se on jossittelua, että toinen hallituskokoonpano olisi toiminut niin ja niin paljon paremmin, kun ei tiedä miten he ois toiminut.
Mikä on taso nolla? Mikä on se porkkana, jota tavoitellaan?
Kertokaa nyt joku.
Eli ehkä joskus 2022 kesällä on kaikki hyvin taas. Siihen asti normaali kansalainen maksaa maksaa hinnan rajoituksilla ja lompakollaan.Onkohan se kirjaimellinen nollataso, eli ei yhtään tartuntaa? Eiku niin, aina voi olla niitä oireettomia, vaikka itse tartunnat on nollassa. Eli pitää odottaa rokotuksilla saatavaa laumasuojaa.
Muista, että oireettomillekin voi altistua. Ja altistuneille altistua. Kun brittiläinen villivirus on kyseessä, niin jokainen altistuminenkin on liikaa.Onkohan se kirjaimellinen nollataso, eli ei yhtään tartuntaa? Eiku niin, aina voi olla niitä oireettomia, vaikka itse tartunnat on nollassa. Eli pitää odottaa rokotuksilla saatavaa laumasuojaa.