Eikös viime kaudella ryssitty nimenomaan siinä, että kausi alkoi aivan liian myöhään? Seuroilla oli optimistinen taka-ajatus, että jos aloitetaan pelit lokakuussa syyskuun sijasta, niin lokakuussa saadaan ehkä mennä jo halliin aivan normaalisti. Jälkiviisaana voidaan sanoa, että tuo päätös oli todella huono. Elo-syyskuussa tilanne oli vielä jotenkin hallussa, mutta päivä päivältä syksyä kohden homma meni huonompaan suuntaan. Kaiken huippuna marraskuun lopussa hallien laittaminen säppiin.Kaikki rajoitukset poistuvat lokakuun alussa hallituksen uuden koronalinjausten mukaan, niin tuskinpa mitään ihan maata mullistavaa yhdenkään seuran taloudessa tapahtuu, jos vain ihmiset uskaltavat mennä halliin viimeistään lokakuussa.
Ja eiköhän tuota otteluohjelmaa syyskuulta saada vielä muutettua, vaikkapa niin että pelataan siellä missä saa yleisöä ottaa.
Jos mietitään viime kautta, niin en tiedä onko ratkaisu lykätä kauden alkua ja luottaa siihen, että homma helpottuu.