Luin isosta tutkimuksesta, jonka mukaan pääriskiryhmiin kuuluvissa oli kuolleisuutta viisi kertaa enemmän kuin terveillä. Eli suurin osa nuoremmista kuolleista kuuluu riskiryhmään, mutta täysin terveitäkin menee samalla liikaa. Täytyy myös muistaa, että aika huomattava osa kansasta kuuluu johonkin riskiryhmään. Uuden tutkimuksen mukaan joka toisella suomalaisella on korkea verenpaine ja korkea verenpaine lasketaan riskitekijäksi koronalle.
Mielestäni korkean verenpaineen raja on asetettu liian alas, mutta yhtä kaikki meidän ei pidä tuudittautua, että se korona iskee pahasti vain riskiryhmäläisille, kun iso osa meistä kuuluu juuri tuohon ryhmään, usein tietämättämme. Tämän vuoksi uskon, että suuri osa riskiryhmään lasketuista kuolleista on ollut aika lailla perusterveitä. Sitä en tosin osaa sanoa kuinka paljon esim. ylipaino on vaikuttanut taustalla.