Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 493 683
  • 16 370
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jätän tämän tähän:

Uskoisin, että kaikissa seuroissa tehdään kiivaasti suunnitelmia sen varalle, ettei kausi ala ajallaan/ollenkaan. Tänä vuonna syksy tulee olemaan entistäkin synkempi ilman Liigaa.
Jatkuvaa pelon, hysterian ja psykoosien lietsontaa. Voi vain pohtia, kenen etua tämä palvelee.

Korona-aalto vyöryy, koronalinko, joukkoaltistuminen, maskipakko, superlevittäjä...

Samaan aikaan surullista ja häpeällistä, miten sekaisin tämä kansakunta on saatu infodemialla vajaassa puolessa vuodessa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ei kenenkään eikä ole tarkoituskaan. Mediakin koostuu ihmisistä, jotka ovat taipuvaisia inhimilliseen heikkouteen kuten pelkoon ja typeryyteen. Plus kaikki tietävät pelon keräävän paljon paremmin huomiota kuin oikeastaan mikään muu. Kirjoitetaan että tilanne on Suomessa vielä hyvä kaikesta huolimatta, ei se kerää niin paljon huomiota mitä halutaan. Kirjoitetaan jotta mikä tahansa Taivaan ja Tuonelan välillä on mahdollista loppuvuoden aikana, myy hetimmiten ja rutkasti. Yksinkertaista, vaikkei sitä halutakaan luonnollisesti tunnustaa julkisesti.
Niinpä. Ja on äärimmäisen halpamaista myydä pelolla ja epätietoisuudella, on kyse sitten klikkijutuista, painetuista lehdistä tai omasta poliittisesta agendasta.

Tässä on nyt 24/7 niin paljon korppikotkia haaskalla, iltapäivälehdistä ja Maikkarista alkaen, että huh huh.

Aivan absurdi, käsittämätön näytelmä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Tuossa tilanteessa jossa kausi jätettäisiin pelaamatta olisi kyllä huomattavasti suuremmat vaikutukset kun mitä muutamat täällä miettivät eli oletan olevani asioissa samaa mieltä kanssasi. Todellisuudessahan tilanne ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, että lomauttamalla pelaajat voidaan sinnitellä kausi ja jatkaa kaudella 2021-2022 kun mitään koronaa ei olisi ollutkaan.

Seurojen tulot tosiaan riippuvat suoraan ottelutapahtuman yleisömääristä sekä sponsorirahoista ja se on varsin helppoa kuvitella mitä molemmille rahahanoille kävisi jos kautta ei pelattaisi. Siinä on hienoa lyödä 5-8 miljoonan euron bisnes jäihin kun rahaa ei kassaan tule vuoden aikana senttiäkään, mutta jonkinlainen kulurakenne on kuitenkin olemassa. Tuskin kaikki lomautetut pelaajat, valmentajat, jääkoneenkuskit, kaljanmyyjät ja toimaritkaan jäävät vuodeksi laakereilleen lepäämään vaan etsivät jotain muuta työtä siksi aikaa. Mikäli siis seurojen talous kestäisikin vuoden tauon, voitaisiin ensi kausi aloittaa tilanteessa jossa seuroilla ei ole ollenkaan työntekijäresursseja vetää kautta läpi.

Tällaisessa äskeisessä "jätetään kausi väliin" -skenaariossa palautettaisiin varsin nopealla ranneliikkeellä Suomen jääkiekon taso johonkin puoliammattilaisuudeen ja amatöörisarjojen välimaastoon. Eli mikäli kausi jäisi pelaamatta, niin näin jääkiekon ystävänä todella toivoisin valtiolta seurojen kulujen kattamista. Sen verran suuri laji jääkiekko kuitenkin koko Suomen identiteetille on.

Juu ja ei tarvitse tukea yhtään mitään urheilua. Pärjätköön omillaan tai sitten vain puoliammattilaisuutta kehiin jollei rahkeet riitä välivuoteen. Tukea tarvitaan paljon enemmän muualla. No ei mennä asioiden edelle vielä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suomesta käsin on kovin vaikea hahmottaa ja käsittää sitä, että miten nopeasti tämä virus lopulta voi levitä, jos sen leviämiseen ei puututa ankarasti. Suomella on käynyt paljon tuuriakin, että tartuntaketjut on tavoitettu ajoissa ja saatu näin ollen katkaistua.

Pari ratkaisevaa virhettä voi johtaa siihen, että virus pääsee leviämään maassa täysin holtittomasti, jolloin sen pysäyttäminen on hyvin vaikeaa.

Eli ei kannata nyt liikaa tuudittautua Suomessa toistaiseksi vallitsevaan hyvään tilanteeseen. Tähän on päästy kieltojen, rajoitusten, tehokkaan toiminnan ja tuurin avulla. Nyt ei todellakaan ole vielä sellainen tilanne, että virus voitaisiin unohtaa ja palata täysin normaaliin elämään.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Nyt keskustan puoluehallitus on päättänyt muuttaa syyskuun alussa pidettävän puoluekokouksen järjestelyjä niin, että kokous järjestetään alueellisesti hajautetulla mallilla. Oulu toimii kokouksen pääpaikkana.

Päätös kertoo siitä, että suuret yleisötapahtumat ovat menossa uudelleen pannaan, koska koronatilanne on pahentunut.

-----

Olisi nyt laittanut otsikkoon suoraan, että isot tapahtumat kielletään, ilman mitään kysymysmerkkejä. Alkaa todellakin olemaan viime kevään merkkejä ilmassa median osalta, kun näitä omia mielipiteitä heitellään näin vahvasti julki.
 
Uncle Ben

Jäsen
Hauska ennustus siltä määrin että koronaa esiintyisi toisessa aallossa enemmän yhden viikon aikana kuin tähän asti Suomessa ylipäätään
Njoo.. tuollahan mainittiin ainakin tuosta kakkosskenaariosta, että siinä on mukana ne jotka testataan ja joita ei testata.. eli ilmeisesti vain arvio kokonaismäärästä, ei ainoastaan testein varmistetuista tapauksista?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kausi peruuntuu niin kaikki seurat lomauttaa pelaajansa ja pistää putiikin toistaiseksi kiinni. Kyllä ne menot aika pieneksi menisi, joten en usko hirveän moneen konkurssiin. Lähinnä sinne jäisi vain hallitukset nimellisesti odottelemaan parempia aikoja ja ne ei yleensä palkkaa saa. TJ:stä lähtien kaikki lomautettuina ja kortistossa nostamassa rahaa.

Kyllä palautuminen tuosta olisi hidasta, mutta seurat olisi sentään hengissä.

Kyllähän tuossa vain on se ongelma jos ei pelata niin sitten myös esim. Telian sopimuksessa voi liigalle tulla niin kova lasku ettei tuosta toivuta, jo keväällä puhuttiin että liiga voisi joutua korvaan 5 miljoonaa Telialle, mikähän olisi lasku koko kaudesta, nimenomaan vielä niin että ei vain jää saamatta se 1,5 miljoonaa per seura vaan pitäisi myös takaisin päin rahaa siirtyä. Tietyt vuokrasopimukset, lainat, jne.. pitäisi nollatuloilla pyörittä. Palkkakulut on kuitenkin lopulta vaan yksi osa kokonaisuutta, varsinkin jos jäädään vielä siihen tilaan että jäädään odottaan että kausi jatkuisi niin ihan koko toimintaa ei voi alas vetää.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Jos koko kausi jäisi pelaamatta mitä en usko mutta siinä tapauksessa Telia ei maksaisi tästä kaudesta mitään eli ei tulisi mitään sanktioita liigalle, sillä jos viranomainen (avi) tai maan hallitus kieltää ammatin harjoittamisen niin silloin laukeaa aina myös ylivoimainen este pykälä. Toki toivon että kausi saadaan pelattua normaalisti tai ainakin lähes normaalisti läpi ja ihan hyvät mahdollisuudet siihen vieläkin on.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Vaikea minun on uskoa, että Telia haluaa Liigan tappaa. Ei sekään kovin kannattavaa bisnestä olisi. Mitä tulee noihin vuokrasopimuksiin yms. niin ne toki juoksee, siis jostain toimistoista jne. mutta ei ne mitään kovin isoja rahoja kuitenkaan ole Liigassa ja ei kellään ihan niin huono tilanne seuroista ole, että se vielä joukkueita kaataisi. Lainoihin saa kyllä pankeilta aikaa, sekään ei ole ongelma, koska ei kukaan usko, että loputtomasti tämä kestää ja pankit haluaa kuitenkin rahansa, ei niiden intresseihin kuulu ajaa jääkiekkoa konkurssiin. Lisää lainaakin varmasti Liigajoukkueet saisivat. En nyt ihan ymmärrä tätä yltiöpessimismiä asian suhteen.

Liigassa on jokaisella joukkueella niin isot tulonlähteet, että mikään taho ei ole niin typerä, että kuvittelee noiden kaatuvan yhden talven takia jos menot on liki nollassa. Pelkästään TV tulot on tulevaisuudessa niin merkittävät, että rahojen saaminen takaisin on käytännössä täysin varmaa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos koko kausi jäisi pelaamatta mitä en usko mutta siinä tapauksessa Telia ei maksaisi tästä kaudesta mitään eli ei tulisi mitään sanktioita liigalle, sillä jos viranomainen (avi) tai maan hallitus kieltää ammatin harjoittamisen niin silloin laukeaa aina myös ylivoimainen este pykälä. Toki toivon että kausi saadaan pelattua normaalisti tai ainakin lähes normaalisti läpi ja ihan hyvät mahdollisuudet siihen vieläkin on.

Tässä kuitenkin päästään siihen että vielä ei olla lähelläkään siinä tilanteessa että joku taho olisi jääkiekkoa kieltämässä lähinnä keskustelu on pyörinyt siinä saako yleisöä olla täysi määrä katsomoissa ilman rajoituksia. Tietenkin voihan sekin mennä jossain kohti siihen 10 hengen kokoontumisrajoitukseen, mutta matkaa siihen on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikea minun on uskoa, että Telia haluaa Liigan tappaa. Ei sekään kovin kannattavaa bisnestä olisi. Mitä tulee noihin vuokrasopimuksiin yms. niin ne toki juoksee, siis jostain toimistoista jne. mutta ei ne mitään kovin isoja rahoja kuitenkaan ole Liigassa ja ei kellään ihan niin huono tilanne seuroista ole, että se vielä joukkueita kaataisi. Lainoihin saa kyllä pankeilta aikaa, sekään ei ole ongelma, koska ei kukaan usko, että loputtomasti tämä kestää ja pankit haluaa kuitenkin rahansa, ei niiden intresseihin kuulu ajaa jääkiekkoa konkurssiin. Lisää lainaakin varmasti Liigajoukkueet saisivat. En nyt ihan ymmärrä tätä yltiöpessimismiä asian suhteen.

Eiköhän Teliankin tarkoitus ole tuottaa itselleen voittoa eikä olla hyväntekeväisyys laitos liigalle. Eikä varmaan nuo pankkiasiat nyt varmaan ihan noin yksinkertaisia ole että sormia napsauttamalla ei pidä vanhoja lainoja olla maksamatta ja uutta saisi tuosta vaan (ainakaan järkevillä ehdoilla). Lähinnä itse tässä haen omilla viesteillä sitä että ei tuo nyt kuitenkaan pelaamatta oleminenkaan mikään kovin edullinen vaihtoehto olisi mitä äkkiseltään luulisi, puhumattakaan miten saa organisaatiohin työntekijät takaisin kun taas pelataan. Ainakin niin kauan kun pelaaminen on mahdollista niin pitäisi pystyä käymään vaihtoehtoja läpi kauden läpivientiin. Hyviä vaihtoehtoja ei varmaan ole jos yleisörajoitukset ei poistu.
 
No ei tietenkään lainaa saa nappia painamalla ja Teliaa voi vituttaa kanssa, mutta sellaista se elämä nyt on kaikille. Minä vain haluan tätä yltiöpäistä pessimismiä hieman toppuutella. Ei se kauden pelaamattomuus olisi mikään maata kaatava asia, mutta ei mikään mukavakaan juttu.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Hyviä vaihtoehtoja ei varmaan ole jos yleisörajoitukset ei poistu.

Mielestäni hyvä pointti tuo televisiointisopimuksen merkitys - nythän tuolla rapakon takana pelataan lähinnä siksi, että tv-sopparista olisi tullut jäätävät mätkyt.

Omalla kohdallani spekulaatiot kauden lykkäämisestä/perumisesta pohjautuvat puhtaasti Liigan toimarin antamiin lausuntoihin, mutta ihan hyvin nekin saattavat jonkinlaista lobbausta pitää takanaan.

edit: ajatuskatko rajoitusten osalta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omalla kohdallani spekulaatiot kauden lykkäämisestä/perumisesta pohjautuvat puhtaasti Liigan toimarin antamiin lausuntoihin, mutta ihan hyvin nekin saattavat jonkinlaista lobbausta pitää takanaan.

Kyllähän varmasti yksi vaihtoehto on myös palkkojen ja menojen sopeuttaminen tuloihin nähden, ainakin siltä ajalta kun rajoituksia on, mutta tietenkin jos pitää antaa painetta päättäjiä kohtaan niin ei voi liiankaan positiivisesti puhua kauden läpivienin mahdollisuuksista. Sitten varmasti on myös jonkinlaista "liigan tukipaketti" systeemiä mahdollista luoda mitä mestiksen kauden läpivientiin tehtiin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllähän tuo nyt näyttää melkoisen pahalta sisäpalloilujen kannalta, liigan varsinkin.

Sellaista hyvääkään tartuntaskenaariota ei taida olla olemassa että liigaa voitaisiin lokakuussa, ehkä koko kaudellakaan pelata.

Pienempien yleisömäärienkin lajit jäävät pelaamatta. Tuo 500:n rajoitus tulee varmasti jo tässä kuussa. Nuorisourheilun jatkuminen saattaa olla mahdollista.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jatkuvaa pelon, hysterian ja psykoosien lietsontaa. Voi vain pohtia, kenen etua tämä palvelee.

Korona-aalto vyöryy, koronalinko, joukkoaltistuminen, maskipakko, superlevittäjä...

Samaan aikaan surullista ja häpeällistä, miten sekaisin tämä kansakunta on saatu infodemialla vajaassa puolessa vuodessa.

Katsoin kaksi sivua tätä ketjua, joissa oli vielä välissä noin 10 sivua tekstiä, mutta sun postaukset pistää kieltämättä silmään. Oletko niitä, jotka painaa heti ulkomaille tilaisuuden tultua ja palaa Suomeen karanteeneista välittämättä?

Minusta Suomi on onnistunut koronatorjunnassa hyvin, Ruotsi ei kovin hyvin. Suomessa voitaisiin nytkin olla ihan rauhassa, jos jengi ymmärtäisi jättää hupimatkustelut väliin ja keskittyisivät viettämään aikaa kotimaassa. Oli ihan kivaa kesällä, vaikkei päästykään suunnitellulle reissulle, mutta tulipahan katseltua kotimaata sitten enemmän.

Nyt, kiitos em. ihmisryhmien on kohta koko Suomi kiinni. Toivottavasti ei tarvitse koskea kouluihin tai lasten harrastuksiin. Itse kyllä pystyn tinkimään omista menoistani, mutta toivottavati nuo pennut nyt saisi harrastella.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Jos liigaa ei pelattaisi, mutta Mestistä ja U20 SM-sarjaa pelattaisiin niin lisäisiköhän se ihmisten kiinnostusta näitä sarjoja kohtaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nyt, kiitos em. ihmisryhmien on kohta koko Suomi kiinni.
Tämä on juuri käsittämättömintä psykoottista suhtautumista sinänsä vakavaan tartuntatautiin: muiden syyllistäminen sekä täysin kriitikitön suhtautuminen median välittämään kohu-uutisointiin ja populistiseen mediapeliin. "Suomi on kohta kiinni", "Lockdown tulee", "koronalinko siellä, koronalinko täällä" jne.

Samaa huutoa on jatkunut toukokuussa, kun koulut palasivat lähiopetukseen, kesäkuussa kun ravintolat avattiin, heinäkuussa kun matkustusrajoituksia purettiin, ja viimeksi nyt elokuussa, kun yleisötapahtumat ovat yleistyneet.

Täysin käsittämätön metelöinti ja hysteria.

Viime keväänä olisi pärjätty mainiosti tartuntautilain keinoin sekä alueellisin rajoituksin, aivan normaaliolojen tapaan, ilman valmiuslain käyttöönottoa sekä teatraalista yhteiskunnan sulkua, joka on aiheuttanut sekä inhimillisiä että taloudellisia vahinkoja, jotka käynevät ilmi vasta vuosien päästä. Ruotsissa, 10 miljoonan asukkaan maassa, on menehtynyt koronavirukseen sinänsä paljon, noin 4000-5000 ihmistä. Heistä kuitenkin ylivoimainen enemmistö on ollut yli 70-vuotiaita tai muuten erityisiin riskiryhmiin kuuluvia.

En yhtään ihmettele, että esimerkiksi Saksassa on jo ollut laajoja mielenosoituksia, vaikka siellä lukuisat toimet - mm. rajoitusten alueellinen kohdentaminen ja kriisin ammatillinen, ei-poliittinen johto - ovat aivan eri tolalla kuin Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos liigaa ei pelattaisi, mutta Mestistä ja U20 SM-sarjaa pelattaisiin niin lisäisiköhän se ihmisten kiinnostusta näitä sarjoja kohtaan.

Aivan varmasti, mutta samat ongelmat tulee Mestiksessä eteen. U20 peleissä on yleensä ollut esim Kisapuistossa 100-200 katsojaa, mahtuu siis paljon kasvua ilman ahtautta.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos liigaa ei pelattaisi, mutta Mestistä ja U20 SM-sarjaa pelattaisiin niin lisäisiköhän se ihmisten kiinnostusta näitä sarjoja kohtaan.

Aivan varmasti, mutta todennäköisesti kuitenkin varsin marginaalisesti ja maltillisesti. Itse ainakin seuraan Liigaa lähinnä tunnesiteiden vuoksi ja mikäli Liiga nyt koronan vuoksi jäisi kaudeksi pois, niin kääntäisin omat urheilunseuraamiset taidollisesti laadukkaampien sarjojen esim. NHL:n ja NBA:n pariin (mikäli Yhdysvalloissa niitä talvella aloitellaan).

Hankalaa kuvitella, että kävisin katsomassa vaikkapa Forssassa muuta kuin sen yhden ottelun kuriositeettina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös