Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 256 218
  • 10 614

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Rokotteen antaminen suomalaisille vaikuttaa 100% suomalaisiin, virolaisille annetut joitain prosentteja maksimissaan. Jos on 3 ihmistä, 2 suomalaista ja 1 virolainen, ja 2 jaettavaa rokotetta, ja tavoite on että suomalaiset eivät sairastu, on kahden rokotteen antaminen suomalaisille vitusti järkevämpi ratkaisu suomalaisten kannalta kuin 1 antaminen suomalaiselle ja 1 virolaiselle. Vaikka virolaiselle annettu rokote marginaalisesti toisen suomalaisen sairastumisriskiä vähentääkin.

Aivan helvetin typerä päätös, ja tuon päätöksen jälkeen voisi sitten saman tien avata koko Suomen, kun epidemia ei täällä niin paha ole etteikö meillä olisi antaa 40 000 rokotetta muuallekin.
Koska on täysin kulkutautivastainen, niin koen että tautia vastaan on fiksuinta taistella siellä missä sitä eniten esiintyy ja missä vastatoimista on eniten hyötyä. Olen myös täysin sitä mieltä että Suomessa tulisi panostaa rokotuksissa ongelma-alueisiin ja näin toimittaisiinkin jos ei sattuisi olemaan kunnallisvaalit tulossa ja kepu yrittäisi tällä järjellisen rokotekohdistuksen vastaisella toiminnalla osoittaa maakuntiin että kyllä me hallituksessakin ollessa pistetään kova kovaa vastaan ja taistellaan (kehittyvien, ja tämä on pilkkasana nyt) maakuntien puolesta! Toisaalta koska sulkutoimet kohdistetaan urbaaneille alueille, ei kepulla ole mitään niitä vastaan, parempi vaan kun voidaan vielä näyttää miten ollaan suljettu ne hesalaiset sinne karsinaansa kärsimään kun ovat niin surutta sairastuneet ja muutenkin olevinaan.

Eli hallituksen toiminta on ristiriitaista ja typerää mitä tulee maan sisäiseen koronan vastaiseen toimimiseen (johtuen niistä kunnallisvaaleista), mutta melko loogista ja oletettavasti myös terveysalan asiantuntijoiden kehotusten mukaista mitä tulee euroopanlaajuiseen toimintaan. Piikki hihaan Tallinnassa on panos-tuottosuhteelta kerta kerrasta fiksumpi valinta myös suomalaiselle, kuin vaikka piikki hihaan Luvialla. Toki jos Viro ripottelee ne lisäannoksensa joidenkin omien paikallisvaalien markkinointikeinoina jonnekin Peipsjärven peräpitäjiin missä ei koronasta ole kuultukaan, niin sitten mieluummin piikkiä sinne Luvialle tai mihin tahansa muuhun pikkupitäjään Suomessa.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Vihreiden konkaripoliitiikko Osmo Soininvaara kertoo raivostuneensa hallituksen päätöksestä olla painottamatta korona-rokotuksia sinne, missä tautia on eniten.

”Kammottava päätös hallitukselta”, hän kirjoittaa blogissaan.

”Hallitus siis ei päättänyt, ettei rokotusjärjestystä muutettaisi koskaan, mutta päätti, että se tehdään niin myöhään, ettei sillä ole enää mitään tehoa – jos siis tehdään lainkaan. Sota-aikana valtionjohto joutuu tekemään päätöksiä, jotka merkitsevät omien kansalaisten hengen uhraamista, mutta rauhanoloissa sellaista ei pitäisi tehdä”, Soininvaara jatkaa.

Osmo Soininvaara kirjoittaa Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän KRAR:n laskelmiin viitaten, että päätöksellään hallitus tietoisesti tartuntoja, sairaanhoitojaksoja, tehohoitojaksoja ja kuolemia neljänneksellä.

Hallituksen neuvotteluissa pöydällä olleet paperit eivät ole julkisia, mutta on täysin mahdotonta, etteivät ministerit olisi olleet tietoisia luvuista”, Soininvaara kommentoi
Soininvaaran blogista:
Televisioidussa haastattelussa Krista Kiuru (sd) ilmoitti säätytalon portailla rehellisesti, että hänen tavoitteensa on estää kohdentaminen hallinnollisella jarruttamisella, jossa hän on tunnetusti taitava. Hallituksen päätös vastasi Kiurun ennalta sanomaa.

Ai että, kyllä saa Suomi nyt nauttia täysin rinnoin tämän hahmon edesottamuksista.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Koska on täysin kulkutautivastainen, niin koen että tautia vastaan on fiksuinta taistella siellä missä sitä eniten esiintyy ja missä vastatoimista on eniten hyötyä. Olen myös täysin sitä mieltä että Suomessa tulisi panostaa rokotuksissa ongelma-alueisiin ja näin toimittaisiinkin jos ei sattuisi olemaan kunnallisvaalit tulossa ja kepu yrittäisi tällä järjellisen rokotekohdistuksen vastaisella toiminnalla osoittaa maakuntiin että kyllä me hallituksessakin ollessa pistetään kova kovaa vastaan ja taistellaan (kehittyvien, ja tämä on pilkkasana nyt) maakuntien puolesta! Toisaalta koska sulkutoimet kohdistetaan urbaaneille alueille, ei kepulla ole mitään niitä vastaan, parempi vaan kun voidaan vielä näyttää miten ollaan suljettu ne hesalaiset sinne karsinaansa kärsimään kun ovat niin surutta sairastuneet ja muutenkin olevinaan.

Olisiko lyödä jotain kättä pidempää tiskiin tästä perinteisestä "Kepun syytä kaikki"-itkusta, varsinkin kun esim tuo Soininvaaran juttu viittaa siihen että siellä kyllä muutkin hallituspuolueet ovat huolissaan omasta menestyksestään PK-seudun ulkopuolella kunnallisvaaleissa?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
2. riskiryhmään kuuluva äitini sai tänään AstraZenacan koronarokotteen. Tällä hetkellä se on tuonut hänelle sivuvaikutuksena päänsärkyä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On se nyt vitun outoa, että Suomi vapaaehtoisesti kohdentaa rokotteita EU:ssa, mutta omassa maassa niitä ei saada kohdennettua. Toivottavasti kovin montaa kertaa tuohon pelleilyyn ei lähdetä mukaan, sillä nuokin menetetyt olisi voinut kohdentaa mieluummin Uudellemaalle.

On tuossa silti mielestäni pieni ristiriita jos kerta Suomessa on niin paha tilanne että ulkonaliikkumiskieltoja yritetään asettaa ja sitten vapaehtoisesti annetaan rokotteita pois niin onko tääläkään tilanne sitten oikeasti niin paha kun annetaan ymmärtää. Olisihan tuolla 40 000 rokotteella saatu jo aika hyvin paikallisesti rokotettua kokonaisia kaupunginosia.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Soininvaaran blogista:
Televisioidussa haastattelussa Krista Kiuru (sd) ilmoitti säätytalon portailla rehellisesti, että hänen tavoitteensa on estää kohdentaminen hallinnollisella jarruttamisella, jossa hän on tunnetusti taitava. Hallituksen päätös vastasi Kiurun ennalta sanomaa.

Ai että, kyllä saa Suomi nyt nauttia täysin rinnoin tämän hahmon edesottamuksista.

Jotenkin tuntuu, että tämä ministeri saa jotain perverssiä tyydytystä, siitä että saa (ja pystyy) jarruttamaan tärkeitä asioita. Valtakunnanoikeuteen joutaisi mokoma *****.
 
F

Flonaldo

Nimi vaihtuu, jos pitää arvata niin kohun vuoksi.
Ajoitukseen tuo on varmasti vaikuttanut.

Mutta toisaalta: Pfizerin rokotteen nimi on "Comirnaty". AZ:n rokotteen nimestä paistaa läpi, että se on ajateltu vain placeholderiksi, kun se siis virallisesti on "Covid-19 Vaccine AstraZeneca". Ei apteekin hyllyltä löydy yhtäkään lääkettä, mikä olisi nimetty "Ibuprofeeni Särkylääke [firmannimi]".
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kait nuorisbarometri jotain kertoo; Persut ja Vihreät ihan omissa luvuissaan. Demarit 9%, eikä käy sääliksi. Kepua en laske tulevaisuuden puolueeksi vaan menneisyyden häpeätahraksi.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paljon tuli alussa annettu raippaa jokaiselle mahdolliselle taholle rokotusten suhteen, mutta nyt pitää myös ruusuja antaa, kun siihen on aihetta.

Rokotteen on saanut lähes miljoona (971.827) suomalaista ja osuus väestöstä rokotettujen suhteen on 17.5 prosenttia, mikä on jo varsin mukava lukema. Seuraavan kuukauden aikana voidaan odottaa, että rokotteen on saanut 2 miljoonaa suomalaista ja rokotettujen osuus väestöstä olisikin jo 35 prosenttia!

Kyllä tästä nähtävästi hyvää tuleekin, vaikka alku vaikutti aivan farssilta.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Seuraavan kuukauden aikana voidaan odottaa, että rokotteen on saanut 2 miljoonaa suomalaista ja rokotettujen osuus väestöstä olisikin jo 35 prosenttia!

Täytyy toki muistaa, että kohta täytyy aloittaa kunnolla myös se rokotteiden toinen kierros noiden aivan alkupäässä rokotteen saaneiden kanssa ja tämä varmaan hidastaa jonkin verran tuota rokotettujen kokonaismäärää.

Mutta kyllähän kaiken rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän Suomi on taas kerran rokote-asioissa kyntensä näyttämässä. Ollaan aivan kärkeä Euroopan alueella. Ja kun samalla epidemia-tilanne paranee ja ollaan kohta sen kausivaihtelunkin suhteen oikeassa päässä, on tunnelin päässäkin jo sentään valoa näkyvissä.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kyllähän se vauhti toisien rokotteiden antamisesta voi hidastua, mutta eikö sitä Johnson&Johnsonin rokotetta alkanut tulla 19.4 lähtien myös?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kyllähän se vauhti toisien rokotteiden antamisesta voi hidastua, mutta eikö sitä Johnson&Johnsonin rokotetta alkanut tulla 19.4 lähtien myös?

Tällästä uutisointia asiasta itse löysin.

Meille on myös tulossa Johnson & Johnsonin rokote. Sen toimitusten alkamista ei ole vielä tarkennettu, mutta on puhuttu huhtikuun lopusta tai toukokuun alusta. Määristä ei ole vielä mitään tietoa.



Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan ensimmäiset Johnson & Johnson -rokotteen annokset saapuvat Suomeen huhtikuussa.
Rokotteen osuus kaiken kaikkiaan on 2,4 miljoonaa rokoteannosta.


 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahtaako tuo vielä ensi kuussa niin paljoa hidastua, kun rokotteiden määrät liki tuplaantuvat tämän hetkisistä määristä. Joulu-tammikuussa piikin saaneita oli luokkaa 150-200t ja toisen piikin on jo saanut 90t. Eli tämän takia tahti ei hidastune.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Tällästä uutisointia asiasta itse löysin.

Meille on myös tulossa Johnson & Johnsonin rokote. Sen toimitusten alkamista ei ole vielä tarkennettu, mutta on puhuttu huhtikuun lopusta tai toukokuun alusta. Määristä ei ole vielä mitään tietoa.

Kyllä se tuolla Helsingin sanomien uutisvirrassakin oli joku päivä, mutta en nyt googlen avulla löydä..
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kyllä se tuolla Helsingin sanomien uutisvirrassakin oli joku päivä, mutta en nyt googlen avulla löydä..

Ehkäpä tämä uutinen.

 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mahtaako tuo vielä ensi kuussa niin paljoa hidastua, kun rokotteiden määrät liki tuplaantuvat tämän hetkisistä määristä. Joulu-tammikuussa piikin saaneita oli luokkaa 150-200t ja toisen piikin on jo saanut 90t. Eli tämän takia tahti ei hidastune.

Joo ja pitää muistaa että ei missään nimessä se 2 piikkikään mene missään kohti hukkaan antaa paremman suojan riskiryhmäläisille ja omalta osalta auttaa taas sairaala/kuolintilastoissa taustalla vaikka suoraan ei välttämättä itse epidemiaa hidasta. Taisi muutenkin olla että Astrazenecan kakkospiikkejä aletaan vasta toukokuussa iskemään joten tämä kuukausi päästään aika hyvin iskemään sitä tavaraa jota varastossa jos ei isoja yllätyksiä enää tule.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Kait nuorisbarometri jotain kertoo; Persut ja Vihreät ihan omissa luvuissaan.
Persuista en tiedä mutta kun työelämä ja veronmaksu alkaa niin vihreys ainakin katoaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaikka kuolleiden määrät ovat pieniä versus piikitetyt, niin tälläiset uutiset laittavat muut piikit Astran edelle haluttavuudessa

"Britannian lääkeviranomainen: Seitsemän Astra Zenecan rokotetta saanutta ihmistä kuollut veritulppaan

Britannian lääke- ja tuotevalvontavirasto (MHRA) kertoi lauantaina, että seitsemän ihmistä 30:stä on kuollut veritulppaan sen jälkeen, kun he olivat saaneet Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston koronarokotetta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

MHRA kertoi tiedotteessa saaneensa 30 ilmoitusta verisuonitukoksista koronarokotuksen saamisen jälkeen. Britanniassa on annettu 18,1 miljoonaa annosta Astra Zenecan rokotetta.

Hollanti ilmoitti perjantaina lopettavansa alle 60-vuotiaiden rokottamisen Astra Zenecan rokotteella. Veritulppia todettiin viidellä naisella, joista yksi kuoli. "
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös