Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 256 013
  • 10 614

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Entä sitten ne, jotka eivät suostu ottamaan rokotusta? Varsinkin vanhempi väestönosa. Pidetäänkö sitten sulkua päällä ikuisesti, että voimme suojella näitä rokottamattomia/tautiin vielä sairastumattomia ja riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä? Onko hallitus pohtinut tätä?
Jos minulta kysytään, niin kieltäytyminen rokotteesta aiheuttaa sitten 100% omavastuun taudin suhteen. Eihän se nyt voi olla niin, että näiden jäärien vuoksi maa pidetään rajoitustoimien alla nyt ja ikuisesti.
Pakkorokotuksiakaan kun ei ole luvassa.
 
F

Flonaldo

En olisi kovin huolissani riskiryhmien kohdalla rokotuksista kieltäytymisistä. Esimerkkejä nyt on briteistä ja Israelista. Molemmissa riskiryhmien kohdalla rokotuksista kieltäytyviä on 1-5 %. Näissäkin sitten on tapauksia, missä perilliset ovat sen kiellon antaneet yms. Briteissä taas muissa ryhmissä rokotushalukkuus on ollut 98-99 %, mutta mustat karibialaistaustaiset eivät ole suostuneet läheskään samalla % - mihin on pitkät historialliset syynsä.

Suomessa riskiryhmien rokotuksien ja rajoitusten välillä en usko syntyvän mitään yhteyttä. Koko väestön tasolla sitten rokotushalukkuus on oma asiansa. Siihenkään ei nyt ihan ensimmäisenä kannata alkaa pakkoa miettiä, vaan kokeillaan kaikki muut, monet toimet ensin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka itse olen hyvinkin rokotemyönteinen, niin en helvetissä antaisi pistää Sputnikia itseeni pelkästään Venäjän omien dokumentaatioiden pohjalta. Todennäköisesti kyseessä on täysin turvallinen ja tehokas rokote, mutta jokin tuolla takaraivossa vain jyskyttää vastaan.

Asia eri jos aidosti puolueeton taho asian tutkii ja todentaa omassa käytössään.

Pitkälti näin. Toinen itseäni huolettava seikka tuossa rokotteessa on sen laadunvalvonta. Eli voidaanko luottaa siihen, että saadaan varmasti "tasalaatuista" tavaraa, jota on säilytetty oikein kaikessa kohtaa tuotantoketjua? Venäläinen käsitys tästä kun saattaa poiketa hieman meidän vastaavastamme.

Jos kansainväliset laatustandardit täyttyvät, ja kansainvälinen tiedeyhteisö toteaa rokotteen tehokkaaksi ja turvalliseksi, niin sitten olisin valmis harkitsemaan tuon käyttöönottoa myös EU:ssa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen jo aikoinaan sanonut, että venäläinen rokote voi hyvinkin olla täysin toimiva. Meillä on vain mielikuva siitä, että se on tehty jostain ydinjätteestä.

Venäläinen tiede- ja teollisuusosaaminen on kuitenkin ihan helvetin kovalla tasolla, sekä valtion etua ajaa toimiva rokote.

Eli sputnik voi olla rokotteiden luotettava ak-47 eikä tshernobyl.

Tähän oikeastaan samat sanat kuin edelliseen viestiini. Ydinjätettä tuo tuskin sentään on, mutta venäläinen käsitys laadusta koko tuotantoprosessin aikana saattaa olla erilainen kuin meillä. Ja toinen kysymys on sitten rokotteen tehon ja turvallisuuden laita. Niistä pitäisi saada länsimaalaisten riippumattomien tahojen analyysit. Kun nuo ehdot täyttyvät, niin tämä plutoniumista, suolakurkkujen liemestä ja vodkasta Ladan bensiinitankissa valmistettu liemi voidaan ottaa käyttöön. :)
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myös Ranska rokottaa AZ:lla vain alle 65-vuotiaita. Vaikea nähdä, että Ranskan, Saksan ja Ruotsin päätösten jälkeen Suomi poikkeaisi näistä.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Tähän oikeastaan samat sanat kuin edelliseen viestiini. Ydinjätettä tuo tuskin sentään on, mutta venäläinen käsitys laadusta koko tuotantoprosessin aikana saattaa olla erilainen kuin meillä. Ja toinen kysymys on sitten rokotteen tehon ja turvallisuuden laita. Niistä pitäisi saada länsimaalaisten riippumattomien tahojen analyysit. Kun nuo ehdot täyttyvät, niin tämä plutoniumista, suolakurkkujen liemestä ja vodkasta Ladan bensiinitankissa valmistettu liemi voidaan ottaa käyttöön. :)
Ellen nyt ole ihan väärässä tästä Idän-liemestä on lähetetty dataa Eurooppaan arvioitavaksi.

Itse en kyllä usko että Sputnik olisi mitenkään "huonompi" kuin muut vastaavat tuotteet. Kun järjellä miettii se on myös Venäjän etu että rokote oikeasti toimii.

Olisivat vain Venäjällä ymmärtänyt olla elokuussa noin typeriä että menivät hehkuttamaan valmista tuotetta. Tätä keskustelua rokotteen tehosta ja turvallisuudesta tuskin olisi näin suuri polemiikki mikäli tuo julistus olisi jäänyt tekemättä.
 
F

Flonaldo

  • Analyses reveal single standard dose efficacy from day 22 to day 90 post vaccination of 76% with protection not falling in this three-month period
  • After the second dose vaccine efficacy from two standard doses is 82.4% with the 3-month interval being used in the UK. (82.4% effective, with a 95% confidence interval of 62.7% - 91.7% at 12+ weeks)
  • Analyses of PCR positive swabs in UK population suggests vaccine may have substantial effect on transmission of the virus with 67% reduction in positive swabs among those vaccinated
No niin, nyt saatiin Oxford/AZ:aan lisää jytyä. Pelkästään yksi annos suojaa 76 %, eikä suoja laske ennen 3 kk päästä annettavaa tehostetta. Lisäksi hyvin merkittävä vaikutus tartuttavuuteen / oireettomien tartuntojen estämiseen.

Jos voidaan olettaa (kuten hyvin voidaan), että tuo 76 % suoja oireelliselta taudilta / 67 % oireettomalta toistuu muiden rokotteiden kohdalla, on tuo helvetin hienoa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ellen nyt ole ihan väärässä tästä Idän-liemestä on lähetetty dataa Eurooppaan arvioitavaksi.

Itse en kyllä usko että Sputnik olisi mitenkään "huonompi" kuin muut vastaavat tuotteet. Kun järjellä miettii se on myös Venäjän etu että rokote oikeasti toimii.

Niin en minäkään usko, että venäläiset niinkuin omaehtoisesti alkaisi jakamaan rokotetta väestöönsä, jota ei olisi kunnolla tutkittu.

Länsimaissa on opittu, että venäläisten touhut on aina niin ja näin ja siksi varmaan kukaan ei uskaltaisi ottaa täällä tuota rokotetta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin en minäkään usko, että venäläiset niinkuin omaehtoisesti alkaisi jakamaan rokotetta väestöönsä, jota ei olisi kunnolla tutkittu.

Länsimaissa on opittu, että venäläisten touhut on aina niin ja näin ja siksi varmaan kukaan ei uskaltaisi ottaa täällä tuota rokotetta.

Itse näkisin, että ainoa länsimaalaisia tyydyttävä ratkaisu voisi olla se, että rokotteet lisenssivalmistettaisiin länsimaalaisessa tehtaassa länsimaisten prosessien ja standardien mukaisesti. Venäläisille tämäkin olisi varmasti melkoinen propagandavoitto.

Aikataulullisesti tuo ei kuitenkaan hyödyttäisi, sillä tuota ei melkoisella varmuudella ehdittäisi saada riittävään tuotantoon ennen kuin AstraZenecan, Modernan, Pfizerin ja mahdollisesti jonkun muun tahon rokotteet ovat jo tuoneet rokotesuojan koko EU:n alueelle.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ovelta ovelle kuljeskelevia koronarokotteita kaupittelevia huijareita liikkeellä. Epäilen, että kohteet on tavalla tai toisella valikoitu ennalta. Olisi silti hauska kohdata omalla ovella tällainen huijari. Kieltäytyisin ostamasta mitään, mutta yrittäisin myydä sille tyhjiä pulloja.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No niin, nyt saatiin Oxford/AZ:aan lisää jytyä. Pelkästään yksi annos suojaa 76 %, eikä suoja laske ennen 3 kk päästä annettavaa tehostetta. Lisäksi hyvin merkittävä vaikutus tartuttavuuteen / oireettomien tartuntojen estämiseen.

Jos voidaan olettaa (kuten hyvin voidaan), että tuo 76 % suoja oireelliselta taudilta / 67 % oireettomalta toistuu muiden rokotteiden kohdalla, on tuo helvetin hienoa.
Eikö tämän tiedon valossa tulisi muuttaa koko rokotusstrategiaa niin että aluksi annetaan yksi rokotus kaikille ja toinen kierrosta aloitetaan vasta sen jälkeen loppukesästä tai alkusyksystä.

Se suoja ei varmasti vielä neljän tai viidenkään kuukauden kohdalla dramaattisesti laske, mutta sitä toki voidaan tutkia ja seurata rinnalla ja jos kierros kovasti venyy niin sitten taas hieman tuunata pläniä ja esim alkukesästä rokottaa kriittisimpiä ryhmiä toistamiseen.

Olettaisin myös että tulos on yleistettävä ainakin jossain määrin myös Pfizerin ja muihin.
 
Suosikkijoukkue
KK

Boldaamaani kohtaan:
Tuskin Suomi haluaa mikään testiryhmä olla ja testailla rokotteita ja mahdollisesti rokottaa uudelleen kansaa. Kansa varmasti tykkäisi tästä, eiku. Mennään nyt näillä jookos?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Boldaamaani kohtaan:
Tuskin Suomi haluaa mikään testiryhmä olla ja testailla rokotteita ja mahdollisesti rokottaa uudelleen kansaa. Kansa varmasti tykkäisi tästä, eiku. Mennään nyt näillä jookos?
Eikun toimitaan just niinkuin fiksua on. Tuon hyödythän olisivat valtavat. Todennäköisesti britit tekevät tämän saman johtopäätöksen tai ovat osittain jo aiemmin tehneet. Eihän tuossa tarvita kuin seurantaryhmä, jolta vasta-aineiden määrää mitataan. Todennäköisesti sitä seurantaa tehdään jokatapauksessa muutoinkin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eikun toimitaan just niinkuin fiksua on. Todennäköisesti britit tekevät tämän saman johtopäätöksen tai ovat osittain jo aiemmin tehneet, eikä tuossa muutenkaan tarvita kuin kevyt seurantaryhmä jolta vasta-aineiden määrää mitataan. Todennäköisesti sitä tehdään jokatapauksessa muutoinkin.
Eli otetaan kevyt otanta ja sitten mahdollisesti perse edellä puuhun vai tehdään asiat kerralla kunnolla? Rokotemäärät lähtevät kesällä kuitenkin hyvin käyntiin ilman tuollaista testaamista. Nykyiset rokotteiden tuottajat saavat kapasiteettiin pian lisää potkua ja uusia rokotteita on tulossa markkinoille. Joten en näe mitään syytä pidentää tuota 3kk väliä tehopisteen otossa.
 
Mikä siinä on vaikeaa että seurataan vasteainemääriä ja eletään sen mukaan. Jos niiden määrä laskee niin aloitetaan toinen kierros, mutta jos ei laske niin voidaan rokottaa kaikki aluksi kertaalleen. Jälkimmäinen lyhyntäisi immuniteetin saamista usealla kuukaudella eli säästäisi useita miljardeja.

Onko tämä nyt taas jotain rokotevastaista paskaa taas?
 
No jos joku haluaa mennä ns testiryhmään ei se minulta tosissaan ole millään tavalla pois. Itseäni ei kyllä kiinnostaisi olla osana testiryhmää ja käydä vähän väliä tsekkauttamassa vasta-ainearvoja. Toisekseenen usko, että Suomi ottaa minkäänlaista riskiä, että tehosterokotteiden tuonnissa Suomeen tulisi jokin odottamaton viive esim tuotantolaitoksen tuotannon laskussa. Tämähän on jo sanottu monesti. Toki voit olla erimieltä ja uskoa, että jokin yhtiö saa varmasti toimitettua tehosteet ajallaan. Ja kun tietääkseni tehoste pitää saada samasta rokotteesta josta ensimmäinen annos on otettu.

Edit. Kuka haluaisi aloittaa jo annetut rokotteet alusta? Tämähän ei maksa mitään? Tämähän ei kuormita rokotusasemia? Turhaa riskinottoa sanon ma.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No jos joku haluaa mennä ns testiryhmään ei se minulta tosissaan ole millään tavalla pois. Itseäni ei kyllä kiinnostaisi olla osana testiryhmää ja käydä vähän väliä tsekkauttamassa vasta-ainearvoja. Toisekseen en usko, että Suomi ottaa minkäänlaista riskiä, että tehosterokotteiden tuonnissa Suomeen tulisi jokin odottamaton viive esim tuotantolaitoksen tuotannon laskussa.
Minä voisin mittauksessa käydä kerran kuussa jos vastineeksi saisi ensimmäisen rokotteen ensin. Tosin veikkaan että vapaaehtoisia löytyisi ihan riittävästi ilmankin. Ihan samoja rokotteita ne tehosteet on kun ensimmäisetkin, mutta tuo nyt oikeasti reaaliseksi uhkaksi nähdään, niin voisi pieni puskuri olla jemmassa.
 
Tää keskustelu on kyllä tyhmää, mutta kuukaudessa vasta-aineet saattavat pudota huimasti tai jopa kadota niin pieneksi, ettei se enää suojaa virukselta ja saat jostain kumman syystä sen vakavan tautimuodon. Kyllä se tehostepuskuri on mielestäni hyvä jättää ensimmäisen piikin saaneille. Ei tämä sinun jankkaus muuta linjaani mihinkään.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No niin, nyt saatiin Oxford/AZ:aan lisää jytyä. Pelkästään yksi annos suojaa 76 %, eikä suoja laske ennen 3 kk päästä annettavaa tehostetta. Lisäksi hyvin merkittävä vaikutus tartuttavuuteen / oireettomien tartuntojen estämiseen.

Jos voidaan olettaa (kuten hyvin voidaan), että tuo 76 % suoja oireelliselta taudilta / 67 % oireettomalta toistuu muiden rokotteiden kohdalla, on tuo helvetin hienoa.

"Rokotteen teho kasvoi 82,4 prosenttiin, kun ensimmäisen annoksen ja tehosteannoksen välillä oli vähintään 12 viikkoa. Jos taas tehosteannos annettiin alle kuudessa viikossa ensimmäisestä annoksesta, rokotteen teho jäi 54,9 prosenttiin."

"Tuore tutkimus ei kuitenkaan avannut rokotteen tehoa iäkkäillä. Pisin väli rokoteannosten välillä 56-vuotiailla ja vanhemmilla oli 6–8 viikkoa. Tietoa siitä, miten 12 viikon väli vaikuttaa iäkkäisiin, ei siis ole. "
 
Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

"Rokotteen teho kasvoi 82,4 prosenttiin, kun ensimmäisen annoksen ja tehosteannoksen välillä oli vähintään 12 viikkoa. Jos taas tehosteannos annettiin alle kuudessa viikossa ensimmäisestä annoksesta, rokotteen teho jäi 54,9 prosenttiin."

"Tuore tutkimus ei kuitenkaan avannut rokotteen tehoa iäkkäillä. Pisin väli rokoteannosten välillä 56-vuotiailla ja vanhemmilla oli 6–8 viikkoa. Tietoa siitä, miten 12 viikon väli vaikuttaa iäkkäisiin, ei siis ole. "

Nää Astra Zenecan tutkimustulokset on kyllä varsin erikoisia ja tulkinnanvaraisia. Ainoa mistä tämä mielestäni kertoo, on että otos ei ole ollut tarpeeksi suuri ja lopullisia tutkimustuloksia odotellaan sitten massarokotusten kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös