Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 255 857
  • 10 614
F

Flonaldo

Eka rokote otettu ja toinen tulossa pian. Hiukan kyllä jännittää ja jopa pelottaa, kun olen kuullut kovista oireista. Tälleen yksin asuvana ei oikein innostaisi olla montaa päivää 40 asteen kuumeessa. Täytynee varuilta ostaa jääkaappi täyteen Jaffaa ja helppoja välipaloja.
Luulen että kuumeen määrää on ehkä saatettu ylimainostaa. En muista muiden kokeiden osalta tarkempia lukuja (samansuuntaisia kuitenkin), mutta Oxfordin kokeessa yksi (1) osallistuja paristakymmenestätuhannesta oli saanut ~40 asteen kuumeen. Tätä käsiteltiin vakavana sivuvaikutuksena, ja siis niin, että tieteellisissä papereissa tämä yksi kuumeen pariksi päiväksi saanut oli erikseen nostettu esille. Jos rokotteet aiheuttaisivat laajamittaisesti usean päivän ~40 asteen kuumetta, eivät ne olisi keneltäkään saaneet käyttölupaa ja annostusta olisi täytynyt keventää roimasti.

Sen sijaan päivä-puolitoista ~38 kuumetta ei ole mitenkään poikkeuksellinen sivuvaikutus. Sen ikävyyden aste on tietysti ihan toista luokkaa kuin usea päivä ~40 astetta.

Ei siis kannata sen enempää stressata! Jaffa ja välipalat sen sijaan ovat ehdottoman hyvä valinta aina :)

(Toki nyt täysin mahdotonta ei ole paikallinen annosteluvirhe. Saksassahan ensimmäisenä päivänä annettiin laimentamatonta (eli 5x) kamaa hoitajille, minkä seurauksena tosiaan oli ikäviä olotiloja ja mediajutut heti perään - toki myös varmaan ihan pirunmoinen immuniteetti.)
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Joo, siis en sen takia jätä piikkiä ottamatta :) toki pieni jännitys lienee aivan normaali reaktio.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

" Ennen vuodenvaihdetta joukkorokotuspisteellä Roos huomasi, että tekemällä tarkkaa työtä hän saa otettua pullosta kuusi kokonaista annosta, eli yhden enemmän kuin mitä valmistaja lupaa. Samalla hän kiinnitti huomiota välineistön sisään jäävän lääkehävikin määrään."

Tilastossa Tanska on edellä, mutta tiedossa ei ole, millä rokotteilla tuo etumatka olisi saatu. Yksi selittävä tekijä olisi, ettei tehosterokotteita ole vielä rokotettu, vaan kaikki rokotteet on käytetty uusiin ihmisiin.

Tuossa sinun tilastossasi on ykkös- ja kakkosrokote laskettu yhteen.

https://files.ssi.dk/covid19/vaccinationstilslutning/vaccinationstilslutning-01022021-sky5 osoitteesta selviää, että Tanskassa on toistaiseksi annettu 187 975 ykkösrokotetta ja 82 051 kakkosrokotetta.

Suomessa puolestaan on annettu 145 429 ykkösrokotetta ja 18 181 kakkosrokotetta.

Eli Tanska on sellaiset 100 000 edellä. Tämä on melko pieni ero siinä vaiheessa jos viikossa päästään rokottamaan satoja tuhansia ihmisiä, eli silloin vasta todellinen kisa alkaa. Toivottavasti Suomi ei jääräpäisesti pyhitä silloinkin viikonloppua rokottamattomaksi ajaksi.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
THL on näköjään päivittänyt arviot tulevista rokoteannoksista. Tuohan on hyvin linjassa täällä aiemmin arvioitujen määrien kanssa.

Suomeen saapuneiden rokoteannosten ja arvioitu tulevien rokoteannosten määrä
ViikkoSaapuneet rokoteannoksetArvio tulevista rokoteannoksistaRokoteannosten kokonaismäärä
52/2020 – 4/2021233 000 233 000
5/2021 48 000281 000
6/2021 103 000384 000
7/2021 120 000504 000
8/2021 105 000609 000
9/2021 170 000780 000
Taulukossa esitetään Suomeen saapuneiden koronavirusrokoteannosten määrä, arvio tulevien rokoteannosten määrästä sekä rokoteannosten kokonaismäärä Suomessa. Tiedot on päivitetty 1.2.

Lähde: Tilannekatsaus koronaviruksesta - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Ollaan edelleen siinä vauhdissa että maaliskuun lopussa on kumulatiivisesti saapunut 1,2-1,4 miljoonaa rokoteannosta eli edelleen arvioin että huhti/toukokuussa tulee rokote laajemmin tarjolle.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Lättykiekko

Nuo samat luvut olivat jo viime perjantaina ja käsittääkseni näiden pitäisi nousta tuosta hieman. Päivitysten jälkeen AZ lupasi toimittaa Q1 aikana EU-alueelle 9 000 000 annosta enemmän ja Pfitzer lupasi Q2 loppuun mennessä 75 miljoonaa lisäannosta ja toimitusmäärien pitäisi lähteä nousuun jo ensi viikosta myös heillä.

Eli tuohon voinee lisätä jonkun verran annoksia.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ihmettelynä rokotusasiaan sen verran, että kuulin tuossa kautta rantain työn puolesta, että nämä kolme rokotteen jälkeen kuollutta ihmistä olivat kaikki saattohoidossa. Jäin vain miettimään, että onko tosiaan saattohoitopotilaiden rokottaminen ihan tarpeellista, kun lähtökohtaisesti he eivät muutenkaan kovinkaan kauaa valitettavasti tässä maailmassa tallaile?

Ei sillä, että heidän elämänsä olisi yhtään vähempiarvoista meihin muihin verrattuna, ei tietenkään ole, tuli nyt vaan mieleen, että olisihan nuokin kolme rokotetta voitu jakaa "terveemmille" ihmisille?
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä vaan itsekseni ihmettelen, että miksiköhän eilen ei ole rokotettu THL:n tietojen mukaan ketään? Maahan oli viime viikon loppuun mennessä saapunut 220 000 annosta, joista pistetty on nyt 163973 eli edelleen lähemmäs 80 000 annosta makaa varastossa. Sen lisäksi tällä viikolla pitäisi saapua tuo 48 000 annosta. Jos siis on niin, että tässä tilanteessa ei uskalleta pistää uusia potilaita, niin kai siellä nyt on sentään joku odottamassa kakkospiikkiä vai onko aikaa kulunut niin vähän, ettei kakkosen odottajia voida vielä rokottaa? Joka tapauksessa huomioon ottaen, että ensi viikolla pitäisi tulossa olla 200 000 annosta luulisi nyt uskaltavan rokottaa uusiakin potilaita.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Saisiko tätä Suomeen korvaamaan tuon AZ:n kansanrokotteen? Teho olisi selvästi parempi, 91,6 % vs 59,5 %.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Saisiko tätä Suomeen korvaamaan tuon AZ:n kansanrokotteen? Teho olisi selvästi parempi, 91,6 % vs 59,5 %.
Ei onnistu, koska sitten ei saa ryypätä. Pahin mahdollinen skenaario keskivertosuomalaiselle.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sputnik - testattu lukuisilla toisinajattelijoilla. Minä en Putinin rokotteeseen koskisi ennen kuin se on testattu jossakin sivistysmaassa (= sellainen maa, missä tee sisältää teelehtiä, ei poloniumia) riittävän laajalle koehenkilöjoukolle sellaisten tiedemiesten toimesta, jotka eivät putoa ikkunasta, jos sattuvat päätymään vääränlaisiin johtopäätöksiin.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ruotsi ei suosittele AstraZenecaa yli 65-vuotiaille (TV4).

Nyt on mielenkiintoista nähdä, mihin Suomen ryhmä tänään kokouksessaan päätyy. Tulisiko varmasti toimivaa Pfitzeriä niin paljon jo lähiaikoina, että parempi antaa AZ nuoremmille?
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Tässä vaan itsekseni ihmettelen, että miksiköhän eilen ei ole rokotettu THL:n tietojen mukaan ketään?

Oisko siellä opeteltu koko päivä videolta miten saadaan 7.annos ja vähän odotetaan päätöstä saako AstraZenecaa laittaa vanhemmille ja tehdään tarkemmat viikon rokotussuunnitelmat sen jälkeen?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sputnik - testattu lukuisilla toisinajattelijoilla. Minä en Putinin rokotteeseen koskisi ennen kuin se on testattu jossakin sivistysmaassa (= sellainen maa, missä tee sisältää teelehtiä, ei poloniumia) riittävän laajalle koehenkilöjoukolle sellaisten tiedemiesten toimesta, jotka eivät putoa ikkunasta, jos sattuvat päätymään vääränlaisiin johtopäätöksiin.

Eikö Venäjällä ole reilusti osaamista lääketieteen saralla ja mm. myös urheilulääketieteessä? Itse ainakin kannattaisin Sputnik-rokotetta, koska teho on noin paljon AZ:n kansanrokotetta parempi.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ruotsi ei suosittele AstraZenecaa yli 65-vuotiaille (TV4).

Nyt on mielenkiintoista nähdä, mihin Suomen ryhmä tänään kokouksessaan päätyy. Tulisiko varmasti toimivaa Pfitzeriä niin paljon jo lähiaikoina, että parempi antaa AZ nuoremmille?

Minusta olisi hieman outoa, jos AZ aletaan heti iäkkäille piikittämään. Tehosta iäkkäille ei ole varmaa tietoa saatavilla, joten huonoimmassa tapauksessa rokotteet menevät "hukkaan", jos ne piikitetään vanhuksille.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Vaikka itse olen hyvinkin rokotemyönteinen, niin en helvetissä antaisi pistää Sputnikia itseeni pelkästään Venäjän omien dokumentaatioiden pohjalta. Todennäköisesti kyseessä on täysin turvallinen ja tehokas rokote, mutta jokin tuolla takaraivossa vain jyskyttää vastaan.

Asia eri jos aidosti puolueeton taho asian tutkii ja todentaa omassa käytössään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikö Venäjällä ole reilusti osaamista lääketieteen saralla ja mm. myös urheilulääketieteessä? Itse ainakin kannattaisin Sputnik-rokotetta, koska teho on noin paljon AZ:n kansanrokotetta parempi.

Ei taida olla ihan varmuutta tehoista kun ei ole tehty laajoja testejä, mutta kyllähän sputnik rokote voisi olla torjunnassa mukana siinä missä muutkin. Jos maailmalla olisi ihmiskuntaa uhkaava tappavana pandemia niin ei siinä silloin pitäisi liikaa katsoa kaikkea byrokratiaa jos jollain on parannuskeinoja olemassa. Tosin tässä tapauksessa ei varmasti olisi kyllä hyötyä jos ihmisiin pakotettaisiin tuota ottamaan, mutta veikkaisin että kyllä aika iso jono vapaehtoisiakin löytyisi jos maahan saataisiin heti tuota. En tiedä onko tuota sitten kuinka paljon valmistettu että onko tuossakaan mikään ratkaisu kuitenkaan mihinkään, mutta kenties voisi olla osa kokonaisuutta.
 
F

Flonaldo

Saisiko tätä Suomeen korvaamaan tuon AZ:n kansanrokotteen? Teho olisi selvästi parempi, 91,6 % vs 59,5 %.
Hienoa että Venäjältä saatiin viimein tulokset. Vaikuttaa kaikin puolin "puhtaalta" tutkimukselta ja data hyvää. Ehkä ainoa ihmetyksen aihe, että vasta-aineverikokeita oli otettu vain verrattain pieneltä joukolta.

Jos joku haluaa tarkemmin lukea tai edes selailla niin koko setti tuolla:

Minusta olisi hieman outoa, jos AZ aletaan heti iäkkäille piikittämään. Tehosta iäkkäille ei ole varmaa tietoa saatavilla, joten huonoimmassa tapauksessa rokotteet menevät "hukkaan", jos ne piikitetään vanhuksille.
Tähän ja tuohon teho% nyt vielä kertaalleen syytä todeta, että nämä kokeet eivät ole yhteismitallisia ja niiden vertailu ei aina ole tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi tuohon siteeraamaasi 59,5 % lukuun AZ:n kohdalla päädyttiin siten, että EMA heitti ulos kokonaan sen ryhmän, missä teho oli 90 %.

Pelkästään jo eri maissa eri väestöjen suhtautuminen siihen millä kynnyksellä he ilmoittavat oireistaan ja käyvät testattavana voi vaikuttaa siihen. Sen sijaan "vakava sairastuminen" ja sen estäminen on kaikkialla varmasti jo paljon luotettavampi - ja siltähän ihan jokainen näistä rokotteista suojaa tehokkaasti.

Samoin tämä "tehosta iäkkäille ei varmaa tietoa" ei kuvasta todellisuutta. Meillä on nyt jo iso nippu toimivia rokotteita ja lisäksi meillä on kolme toimivaa adenovirusvektorirokotetta (nämä + J&J). Kaikissa immuunireaktio ja vasta-ainetasot eri ikäryhmillä ovat liki identtiset, ja sen myötä myös rokotteen tarjoama suoja sekä se todettuna kokeissa. Pitäisi olla jokin teoria millä näin ei olisi juuri yhden rokotteen kohdalla.

***

Jos Suomi olisi erilaisessa tilanteessa (ei olisi lähinäköpiirissä merkittäviä määriä muita rokotteita), itse sanoisin silloin, että Sputnikia vaan tulemaan. Nyt siihen ei ehkä ole tarvetta.

Sen sijaan globaalisti on hieno juttu, että on jälleen yksi rokote lisää. Sputnikille löytyy paljon innokkaita käyttäjiä ympäri maailman, ja kun heidät saadaan sillä rokotettua, nopeuttaa se pandemian päättymistä merkittävästi.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samoin tämä "tehosta iäkkäille ei varmaa tietoa" ei kuvasta todellisuutta. Meillä on nyt jo iso nippu toimivia rokotteita ja lisäksi meillä on kolme toimivaa adenovirusvektorirokotetta (nämä + J&J). Kaikissa immuunireaktio ja vasta-ainetasot eri ikäryhmillä ovat liki identtiset, ja sen myötä myös rokotteen tarjoama suoja sekä se todettuna kokeissa. Pitäisi olla jokin teoria millä näin ei olisi juuri yhden rokotteen kohdalla.

"Viranomaiset perustelevat linjaustaan sillä, että AstraZenecan rokotteen vaikutuksista iäkkäämmille ihmisille ei ole vielä riittävästi tietoa"

Ilmeisesti Ruotsin viranomaisilla on sitten puutteelliset tiedot? Saksassa sama homma.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Sputnikin kehittänyt Gamaleya Instituutti on kyllä ihan pätevä rokotteiden kehittäjä ja on kehittänyt esim. Ebola-rokotteen. Tämä on on AZ ja J&J rokotteiden tapaan adenovirus-rokote. Uskoisin, että on kyllä myös ihan pätevä rokote koronaan, mutta itseä kyllä häiritsee eniten tuo, että poliittisella päätöksellä tavallaan skippasivat Venäjällä kokonaan tuon kunnollisen phase 3:n ja aloittivat suoraan rokottamaan porukkaa ja hoitivat sillä tuon p3:n testauksen. Jos vain EMA tuon hyväksyy niin tuon voisi jopa ottaa, eivät kuitenkaan vissiin ihan heti ole laittamassa hakemusta (olisiko ollut puhetta maaliskuusta).
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tähän ja tuohon teho% nyt vielä kertaalleen syytä todeta, että nämä kokeet eivät ole yhteismitallisia ja niiden vertailu ei aina ole tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi tuohon siteeraamaasi 59,5 % lukuun AZ:n kohdalla päädyttiin siten, että EMA heitti ulos kokonaan sen ryhmän, missä teho oli 90 %.

Pelkästään jo eri maissa eri väestöjen suhtautuminen siihen millä kynnyksellä he ilmoittavat oireistaan ja käyvät testattavana voi vaikuttaa siihen. Sen sijaan "vakava sairastuminen" ja sen estäminen on kaikkialla varmasti jo paljon luotettavampi - ja siltähän ihan jokainen näistä rokotteista suojaa tehokkaasti.

Samoin tämä "tehosta iäkkäille ei varmaa tietoa" ei kuvasta todellisuutta. Meillä on nyt jo iso nippu toimivia rokotteita ja lisäksi meillä on kolme toimivaa adenovirusvektorirokotetta (nämä + J&J). Kaikissa immuunireaktio ja vasta-ainetasot eri ikäryhmillä ovat liki identtiset, ja sen myötä myös rokotteen tarjoama suoja sekä se todettuna kokeissa. Pitäisi olla jokin teoria millä näin ei olisi juuri yhden rokotteen kohdalla.

Niin eikös esim AZ-rokotteen kanssa tuo 59,5% meinaa sitä että tuo estää tuolla prosentilla taudin saamista ylipäätänsä, mutta kuitenkin suojaa sataprosenttisesti taudin vakavammalta versiolta, jonka takia joutuisi sairaalaan tai pahimmassa tapauksessa kuolisi, ja korona olisi tässä tapauksessa "just a flu".

EMA tosiaan heitti jotain näitä tutkimuksia pois AZ arvioista, mutta nämä eivät olleet tilastotieteellisesti päteviä, joten ehkä sietäänkin heittää pois.
 
F

Flonaldo

Ilmeisesti Ruotsin viranomaisilla on sitten puutteelliset tiedot? Saksassa sama homma.
He tulkitsevat tuloksia kukin omalla tavallaan.

Meillä on viisi länsimaista ja yksi venäläinen rokote. Kaikki niistä saavat, laajamittaisilla verikokeilla todettuna, vastaavan vasta-ainetason aikaiseksi niin nuorissa kuin vanhoissa. Kaikilla näiden verikokeiden määrä vanhuksilla on vähintäänkin riittävä. Datan perusteella viidellä rokotteella ei ole tilastollisesti merkittävää eroa suojatehossa eri ikäryhmien välillä. Pitäisi olla tosiaan olemassa jokin teoria, millä näin ei olisi kuudennella.

Joo, voi sanoa, että ei ole dataa, jos dataa ei ole. Sen esittäminen, että "rokotteet menevät hukkaan" ei sen sijaan kuvasta sitä mitä nämä kokeet kuin kaikki olemassa oleva tieto historiasta rokotteiden toiminnasta kertoo.

Pfizerin datassa luottamusväli sen toimivuudelle >75-vuotiaissa lähti liikkeelle miinus 14 prosentista. Kukaan ei kuitenkaan ole ehdottamassa, että sitä ei käytettäisi yli 75:sille. Koska kaikki muu data ja ymmärrys kertoo, että ei ole mitään syytä miksi teho olisi jotain muuta kuin verrannollinen muihin ikäryhmiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen jo aikoinaan sanonut, että venäläinen rokote voi hyvinkin olla täysin toimiva. Meillä on vain mielikuva siitä, että se on tehty jostain ydinjätteestä.

Venäläinen tiede- ja teollisuusosaaminen on kuitenkin ihan helvetin kovalla tasolla, sekä valtion etua ajaa toimiva rokote.

Eli sputnik voi olla rokotteiden luotettava ak-47 eikä tshernobyl.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös