Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 255 706
  • 10 614

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rokotustahti on THL:n tilastojen perusteella nyt hidastunut. Tässä taitaa nyt näkyä kaksi asiaa. Näistä ensimmäinen on se, että Pfizer toimittaa nyt pienempiä määriä, joskin väliaikaisesti. Toinen, ja minusta merkittävämpi, syy on se, että THL tilastoi rokotettujen henkilöiden määrää, eikä annettuja annoksia, jolloin tilasto ei erittele yhteen ja kahteen kertaan rokotettuja. Ja tällä viikolla on mahdollisesti taas ollut isompi osuus toiseen kertaan rokotettuja henkilöitä, jotka eivät kasvata tätä tilastoa. Koska tilastossa on suurta vaihtelua eri päivien mukaan, viikkokeskiarvo on ainoa oikea tapa laskea rokotusvauhtia. Nyt piikin on saanut hieman alle 5900 henkilöä vuorokaudessa. Neljä päivää sitten luku oli hieman alle 8000 henkilöä vuorokaudessa.

Tuo joka tapauksessa nopeutuu, kun AstraZenecan rokotteet alkavat saapua maahan. Syytä onkin. Tällä menolla oma piikkini tulisi vasta joskus vuoden päästä. :)
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Vakavaksi luokitellaan haittavaikutus, joka on johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaala hoitoon tai sen pidentymiseen. Myös esimerkiksi rokotteesta aiheutuneet pysyvät vammat ja toimintakyvyn alenemiset lukeutuvat vakaviin haittavaikutuksiin.

Luin tämän jutun listaa, ja koin tuon samanlaiseksi kuin lääkkeitteni haittavaikutukset. Media voisi tuota lainattua kohtaa muotoilla hieman toisin. Vetoan edelleen lukuisiin lääkeselosteisiin, niistä saa mallia.

Suurimmat luvut oli siis rokotuskohdan kivun, väsymyksen ja päänsäryn kohdalla. Näihin verrattuna esim. sydämen tykyttelyä oli vähän. Itse en varmaan ilmottaisi minnekään pikkukipua tai väsymystä.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Tästä ensimmäinen seurantapiste on ainakin lupaava, 22.1.2021 7. pv. ka. kuolleiden määrästä olisi nyt 50. Muutos siis 45 -> 50, mutta ilman rokotetta tuon olisi lähtökohtaisesti pitänyt kasvaa paljon enemmän.

Tuossa kuolleiden määrän kehityksessä pitää huomioida myös maan tekemät rajoitustoimet, Israel on esimerkiksi nyt lockdownissa jonka myötä tartuntamäärät tippuvat. Kuitenkin nämä 22.1.2021 ja 29.1.2021 mittauspisteet ja kuolleiden määrän kehitys pitäisi olla edelleen hyvä suuntaviiva, koska tartuntamäärät tai rajoitustoimenpiteet ei vaikuta kuolleisuuteen näin lyhyellä aikajanalla.

Odotan että varsinkin Israelin tapauksessa tulee erittäin nopea lasku kuolleisuuteen seuraavan viikon tai kahden aikana, tämä siis koska rokotustahti on ollut poikkeuksellisen nopea jolloin tuo kriittinen piste jolloin ensimmäinen rokote alkaa suojaamaan vakavaa taudin muotoa vastaan tulee vastaan monien kohdalla samoihin aikoihin. UK:ssa ja EU:ssa vastaavasti rokotustahti on hitaampaa joten myöskään kuolleisuudessa ei tule varmastikaan niin suurta pudotusta kerralla vaan se tapahtuu tasaisemmin.

Voisin kirjoitella vielä päivityksen tähän seurantaan, 29.1. mittauspiste näyttää kuolleiden 7. pv. ka:n kehitykseksi 50->62 verrattuna 22.1. tilanteeseen.

Näyttää että kuolleiden määrässä huippu on saavutettu, ja lisäksi ilman rokotetta lähtökohtaisesti kuolleiden määrän keskiarvon olisi pitänyt kasvaa paljon enemmän. Seuraavat kaksi viikkoa ovat kriittiset, tietenkin Israelissa on rokotteiden lisäksi tiukat rajoitteet jotka ovat laskeneet tartuntojen määrää, mutta ilman rokotetta kuolleiden määrä pitäisi silti laskea melko tasaisesti. Oletukseni on että rokotusten myötä 'kriittisen pisteen' (=tarpeeksi moni yli 65 vuotias on ollut tarpeeksi kauan rokotettuna) jälkeen kuolleiden määrän lasku on erittäin nopea ja raju.

Sen jälkeen on tietenkin seurattava tarkasti a) milloin Israel alkaa toden teolla purkamaan rajoituksia b) miten kuolleiden määrä kehittyy tässä tapauksessa kun rajoituksia puretaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Palvon valideja pointteja tuossa:
Kiitos kuuluu myös edellisille hallituksille, jotka leikkaavat aina koulutuksesta ja tutkimuksesta. Sipilällä oli suorastaan pakkomielle kyykyttää Helsingin yliopistoa, Suomen ainoaa kansainvälisestikin tasokasta yliopistoa.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Oliko tässä ketjussa vielä muuten pelattu Sipilä-korttia? Virkistävää!
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En voi sanoa että EU:n johto nauttisi sen enempää minun luottamustani kuin Suomen hallituskaan.
Sen sijaan, että tuolla nyt kiukutellaan twitterissä kuin uhmaikäiset lapset ja aiheutetaan mahdollisesti vahinkoakin tällä toiminnalla, niin onko siellä ihan oikeati otettu lusikkaa kauniiseen käteen. Nyt voisi olla hyvä hetki kysyä ihan nätisti näiltä valmistajilta, joilla on valmis rokote, että mikä on tuotannossa pullonkaula ja onko jotain mitä EU&hallitukset voisivat tehdä, jotta tuotantoa saadaan kasvatettua. Jos ongelmana on raaka-aineet, niin hankitaan lisää, jos ongelmana on työtahti, niin aletaan tekemään kahdessa tai kolmessa vuorossa ja jos ongelmana on säätely tai työvoiman saatavuus, niin korjataan ongelma. Nyt ei ole tarvetta säästää pennejä tai miettiä yleviä ideologioita. On hemmetin vaikea uskoa näillä näytöillä, että tässä olisi vielä täydellisyyttä saavutettu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Entinen duunikaveri postaa facebookissa että alkaen ensiviikosta etsitään n. 50 rokottajaa tuntitöihin helsinkiin kolmeen rokotuspisteeseen klo 8-16 vuoroihin.

Jotenkin tulee mieleen A. Nyt vasta? B. 50 on hyvä määrä jos se on lisäresurssia C. Jos rokotteita on, nin rokotteita tulisi pistää klo 8-20.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Entinen duunikaveri postaa facebookissa että alkaen ensiviikosta etsitään n. 50 rokottajaa tuntitöihin helsinkiin kolmeen rokotuspisteeseen klo 8-16 vuoroihin.

Ei helvetti nuo 8-16 toimistoajat! Taisi olla EsSote joka jo aiemmin ilmoittin, että heillä ei tunneta toimistoaikoja tai arkipyhiä vaan silloin rokotetaan, kun rokotteita tulee heille saataville. Siinä on oikea asenne eikä mikään "jaahas, kello lähestyykin jo neljää täytyy lyödä piikit takaisin kaappiin"
 
p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit

Valmisteluja on ainakin ESSOTE:lla tehty hyvissä ajoin jotta massarokotukset saadaan aikanaan kunnolla vauhtiin, joten kunhan piikkiä vain saadaan koko alueen asukkaat on rokotettu viikossa. Käytössä olisi ilmeisesti Saimaa-stadiumi ja drive-in pisteet ja näillä toimistyöajoilla voi pyyhkiä lattiaa siinä vaiheessa. Toivottavasti myös muualla saadaan organisoitua nämä massarokotukset hyvissä ajoin, eikä aleta miettimään siinä vaiheessa kun rokotteita enemmän saapuu, että mikäs liikuntasali myö saatais käyttöön Ma-Pe klo.8-16 välisenä aikana, ruokatunnit ja kahvibreikit huomioiden, voi luoja.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Herkässä on täälläkin kun jonkun entisen duunikaverin fb-postaus tarkoittaa heti sitä, että rokotteita annetaan vaan tuolla välillä mihin lisävoimaa haetaan.

Onko mahdollista, että virka-aikana laitetaan eniten piikkejä ja sen takia halutaan lisää pistäjiä sille ajalle? Vai tarkoittaako tuo hakemus tosiaan automaattisesti sitä ettei tuon ajan ulkopuolella rokoteta ollenkaan?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nyt ei ole tarvetta säästää pennejä tai miettiä yleviä ideologioita.
No, ne tiedot, että EU olisi rokoteneuvotteluissa mennyt kustannukset edellä kuulostavat kyllä niin saksalaiselta toiminnalta ettei tosikaan. Jos näin on ollut niin ei hyvää päivää. Britannia ei tuossa kohtaa ole miettinyt mitään hintaa vaan haalinut kaiken mahdollisen.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Belgia on ilmoittanut että AZ:ltä tulisi ensimmäisinä toimituksina 7.2. 80 000 annoksen toimituserä ja 17.2. 200 000 annoksen toimituserä.

Suomeen tuo tarkoittaisi 37 500 + 96 000, eli keskimäärin oltaisiin siinä 66 750 per viikko mikä on hieman korkeampi kuin aiemmin arvioitiin AZ:n ilmoitettua toimitusvaikeuksista. Toivottavasti tietenkin tuo 96 000 vakiintuu viikkotoimitusmääräksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Herkässä on täälläkin kun jonkun entisen duunikaverin fb-postaus tarkoittaa heti sitä, että rokotteita annetaan vaan tuolla välillä mihin lisävoimaa haetaan.

Onko mahdollista, että virka-aikana laitetaan eniten piikkejä ja sen takia halutaan lisää pistäjiä sille ajalle? Vai tarkoittaako tuo hakemus tosiaan automaattisesti sitä ettei tuon ajan ulkopuolella rokoteta ollenkaan?
Spekuloin itse mielessäni sitä, että prosessin alussa toimitaan virka-aikaan, koska nyt ei ole edes välttämättä tiedossa sellaisia määriä rokotteita, että piikkiä voidaan lyödä kellon ympäri.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
En oikein ymmärrä, miksi tää rokotusten logistinen touteuttaminen aiheuttaa niin paljon huolta kansalaisissa. Eikö oikeesti sen vertaa oo uskoa valtioon, että saadaan kaks piikkiä pistettyä olkapäähän? Aika paljon monimutkasempiakin systeemejä täällä pyörii.

Kun niitä rokotteita tänne tulee niin kyllä ne kaikki käytetään ja hyvin lähelle niin nopeesti kuin mahdollista.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No, ne tiedot, että EU olisi rokoteneuvotteluissa mennyt kustannukset edellä kuulostavat kyllä niin saksalaiselta toiminnalta ettei tosikaan. Jos näin on ollut niin ei hyvää päivää. Britannia ei tuossa kohtaa ole miettinyt mitään hintaa vaan haalinut kaiken mahdollisen.
Jos minä olisin Britannia niin ilmoittaisin kohta, että muistattatteko ne brexit-neuvottelut. Meillä olisiko nyt rokotteita myynnissä 25€ kappale, käteisellä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jos minä olisin Britannia niin ilmoittaisin kohta, että muistattatteko ne brexit-neuvottelut. Meillä olisiko nyt rokotteita myynnissä 25€ kappale, käteisellä.

Ja toisaalta, jos minä olisin EU ilmoittaisin pallorvavariantin luojille, että me voidaan toki vaikeuttaa saarille tulevaa tavaravirtaa ja toisaalta, meillä on hammaslääkäripalveluita myynnissä
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja toisaalta, jos minä olisin EU ilmoittaisin pallorvavariantin luojille, että me voidaan toki vaikeuttaa saarille tulevaa tavaravirtaa ja toisaalta, meillä on hammaslääkäripalveluita myynnissä
Toisesta näistä rikotaan tehtyä sopimusta, toisessa ei. Kai tuosta joku sanktio on sovittu jos sopimusta rikotaan.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Toisesta näistä rikotaan tehtyä sopimusta, toisessa ei. Kai tuosta joku sanktio on sovittu jos sopimusta rikotaan.

Paitsi, että ei. Jos logistiikan puolella noudatettaisiin kaikkea pilkun tarkasti, olisi autot taas jonossa helvetisti pahemmin kuin ne tällä hetkellä ovat.

Inbound voisi vielä sujua mutta outboundin saisi lukkoon jos vain haluaisi
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Paitsi, että ei. Jos logistiikan puolella noudatettaisiin kaikkea pilkun tarkasti, olisi autot taas jonossa helvetisti pahemmin kuin ne tällä hetkellä ovat.

Inbound voisi vielä sujua mutta outboundin saisi lukkoon jos vain haluaisi
Ehkä ne rokotteet kannattaa myydä kuitenkin jollekin muualle kuin EU:n kaltaisille mulkuille, niin eipähän tule sanomista. Olkoon lockdownissa koko syksyn.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt saakin jo 7 annosta rokotepulloista, kun oikealla tekniikalla otetaan niistä viimeiset pisaratkin irti. Ihme että jäykkä THL:kin tämän nopeasti hyväksyi ilman kuukausia kestävää tutkimista ja vatvomista. Näyttää tosin sen verran tekniseltä suoritukselta, että onnistuukohan ihan jokaiselta rähmäkäpälältä vaikka olisi kuinka opastettu...

F

Flonaldo

Juuri samaa olin tulossa linkittämään. Ja loistavaa tekemistä tältä hoitajalta! Ei ollut hänen vastuullaan, ei saanut siitä lisää liksaa ja täysin oma-aloitteisesti vielä suoritti lisätutkimuksia. Ihan jokaisen piikittäjän ei välttämättä tosiaan kannata tuota yrittää, mutta kyllä sillä silti saadaan tuhansia lisäannoksia käyttöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös