Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 464
  • 10 613

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja kun tähän ei tunnetusti lähdetty, niin rokotetta tulee vasta sitten kun se myyntilupa saadaan eikä sitä voida tuoda maahan etukäteen varastoon odottamaan.
Jotakuinkin noin se nähdäkseni meni, mutta jäin Lasse Lehtosen jostain haastattelusta sellaiseen kuvitelmaan, että esteenä tässä oli nimenomaan FIMEA ja sen omat tulkinnat lääkelaeista, eli AZ kyllä toimittaisi Suomen erät jos varastopaikka tarjottaisiin, ja ehkä jotkut maat ovat tarjonneetkin.

Eikös se miljoona rokotusta kuukaudessa ollut ihan perustahti, josta pystytään paljonkin kiristämään. Ja miljoonia niitä oli Suomellekin jo valmiina. Eli jokainen tunti joka aloituksessa voitetaan olisi ns kotiinpäin.
 
K

kiwipilot

Hienoa. Yksi pikkujuttu vain uupuu. Tarvittava määrä rokotteita. Uskallatko veikata, milloin Mikkelin seuudulla alkaa täysimittaiset piikkisulkeiset?

Essoten rokotemitarin mukaan seuraavasti:

Itse arvioisin, että helmi-maaliskuun vaihteessa viimeistään. Talon sisällä on vahva usko siihen, että aloitus on kiinni rokotteiden saatavuudesta.
 
F

Flonaldo

Helsinki oli luvannut 32 000 rokotusta viikossa valmiuden olevan kunnossa helmikuun alussa. Se on toki hyvä saavutus, mutta silläkin tahdilla aikuisväestön rokottamisessa menisi reilut puoli vuotta - ja se siis tilanteessa, missä rokotteita olisi rajattomasti koko ajan käytettävissä. Hyvä startti siis, mutta vielä vähän kiristämisen varaa.

Toisaalta Stadissa on helppo edetä lyhyiden matkojen ja runsaiden tarjolla olevien tilojen myötä. Toisaalta isoissa väestökeskuksissa näitä rokotuspaikkoja pitää olla paljon. Jossain pienemmässä paikassa itse helpohkosti paikalle pääsevät saataisiin tosiaan rokotettua hyvinkin lyhyessä ajassa, mutta moni rokotteen tarvitseva voi olla hankalampi saada sinne kirkonkylälle.

Jotakuinkin noin se nähdäkseni meni, mutta jäin Lasse Lehtosen jostain haastattelusta sellaiseen kuvitelmaan, että esteenä tässä oli nimenomaan FIMEA ja sen omat tulkinnat lääkelaeista, eli AZ kyllä toimittaisi Suomen erät jos varastopaikka tarjottaisiin, ja ehkä jotkut maat ovat tarjonneetkin.
En usko AZ:n toimittavan yhtään erää yksittäisille EU-valtioille ennen lupapäätöksiä. Heidän näkövinkkelistään vain sähläämistä ja sekoilua. Eivät he halua, että jokainen maa alkaa soittelemaan ja tilailemaan omia pakettejaan kukin omalla tavallaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä aika pitkälti vahvistaa sitä omaa mielikuvaa, että vaikka julkisuudessa tämä rokoteprosessi on esitetty varsin sekavana ja ei-toimivana, niin loppujen lopuksi tässä maassa kyllä saadaan piikkiä iskettyä kovaa tahtia, kunhan vain on mitä pistää. Eli ts. kunhan vaan AZ:lle se myyntilupa saadaan ja rokotteet maahan tulee, niin alkaa kunnon rähinä. Ja ihan positiivisessa mielessä.

Komppaan tätä.
Syksyittäin tykitetään pari miljoonaa influenssarokotetta ilman mitään julkisuusmylläkkää ihan normi menettelyin. Rokoterekisteri laahaa jäljessä, mikä median julkaisemana tarkoittaa, ettei mikään täällä toimi. Mutta kun toimii. Hyvin. Kunhan on vaan millä rokottaa, ja sitä kamaa hamuaa aika moni pitkin maailmaa tällä hetkellä.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samanlaisen vaikutelman olen itsekin saanut. Onneksi sh-piirit vaikuttavat olevan ajantasalla.

Vaikka meidän pandemiapäällikön säätäminen ensihoidon operatiivisessa toiminnassa on välillä suoraan sanottuna vituttanut, niin isossa kuvassa ja varsinkin rokottamisessa täytyy nostaa äijälle hattua, sillä selvästikin kaikki on valmiina: tilat, työntekijät sekä järjestelmät.
Hienoa kuulla. Ehkä tässäkin asiassa tekijät tekee ja nämä puhuvat päät erittäin sekavine lausuntoineen sotkevat pakkaa piruja maalailemalla. Kohta päästään harrastamaan ja juhlimaan vanhaan malliin. Piikille mars!
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsinki oli luvannut 32 000 rokotusta viikossa valmiuden olevan kunnossa helmikuun alussa. Se on toki hyvä saavutus, mutta silläkin tahdilla aikuisväestön rokottamisessa menisi reilut puoli vuotta - ja se siis tilanteessa, missä rokotteita olisi rajattomasti koko ajan käytettävissä. Hyvä startti siis, mutta vielä vähän kiristämisen varaa.
Kun tätä nykyistä ilmapiiriä haistelee, niin 100% aikuisväestöstä ei aio ottaa rokotetta. Jolloin kolmessa kuukaudessa saataneen valtaosa halukkaista piikitettyä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Essoten rokotemitarin mukaan seuraavasti:

Itse arvioisin, että helmi-maaliskuun vaihteessa viimeistään. Talon sisällä on vahva usko siihen, että aloitus on kiinni rokotteiden saatavuudesta.

Onkohan tehty plan B

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Olisi ihan kiva tietää onko luvassa jotain sanktioita näille rokotefirmoille? No tässä sitä nyt saatana ollaan.. Toivotaan nyt jotain, ollaan huolissaan. Ei vittu saatana mitä paskaa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paljonko tuo Suomen osuus AZ:n kansanrokotteesta alun perin oli huhtikuun loppuun asti? Siitä määrästä siis ilmeisesti 60 % leikkautuu pois AZ:n tuotannon vaikeuksien takia.

Toki ensin pitää odottaa tuo AZ:n myyntilupakin.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Voi voi. Ei ole hyviä uutisia AZ:lta nuo.

Toisaalta kuten on keskusteltu niin EMA:n viivyttely AstraZenecan hyväksymisen kanssa vaikuttaa enemmän ja enemmän silkalta idiotismilta ja pilkun liialliselta viilaamiselta. Tämä siis koska ymmärtääkseni turvallisuuden suhteen ei ole kysymysmerkkejä vaan että onko nimellinen testitulosten osoittama teho nyt 60%, 70% vai 90%. Tämä ei ole mielestäni relevantti tieto siltä näkökulmalta että huonoimmassakin tapauksessa rokote on hyväksymiseen riittävän tehokas.. lisäksi joka tapauksessa AZ rokotteen pitäisi antaa yli 90% suoja vakavampia tautimuotoja vastaan jolloin jo ensimmäisen piikin jälkeen vaikutus kuolleisuuteen ja sairaanhoidon kantokykyyn on erittäin suuri.

Laskin aiemmin (päässäni) arvion että UK saa AZ:n aikaisemman hyväksymisen avulla yhteiskunnan kokonaan auki jopa 3-6kk ennen EU:ta, eli puhutaan jopa maaliskuun alkupuolesta kun UK voi poistaa rajoitteet suurilta osin. Tämän suhteen siis tulee olemaan yksittäinen ensimmäinen iso erävoitto heille UK vs EU narratiivissa kun vaikutus kansantaloudellisesti on varmaan useita miljardeja euroja per kuukausi.

Tämän EMA:n viivyttelyn rokotteen hyväksymisessä voisi nostaa noiden uutisten myötä taas esille. Varsinkin kun tiedetään että tuotantokapasiteetti skaalautuu ylöspäin nimenomaan rokotteiden hyväksymisen myötä. EU olisi täysin eri tilanteessa jos rokote olisi hyväksytty 1-2 viikkoa sitten, edelleen pidän tätä koko keskustelua nimellisestä tehosta täysin turhana koska ei liity rokotteen turvallisuuteen tai hyödyllisyyteen mitenkään.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Olisi ihan kiva tietää onko luvassa jotain sanktioita näille rokotefirmoille? No tässä sitä nyt saatana ollaan.. Toivotaan nyt jotain, ollaan huolissaan. Ei vittu saatana mitä paskaa.

EU voi syyttää vain itseään kun viivyttelee rokotteen hyväksynnän kanssa. Tuotantokapasiteetti skaalautuu hyväksymisten myötä.

Suomen osuus on n. 1,2% eli jos tuo 60% leikkaus toimitusvolyymeistä toteutuu niin helmi- ja maaliskuussa tulee 60 000 - 70 000 rokotetta per viikko. Alkuperäinen osuus oli siis 160 000 - 170 000 rokotetta per viikko.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Reutersin EU-lähteen mukaan toimituksia leikattaisiin jopa 60 prosentilla ensimmäisenä vuosineljänneksen aikana. Uutistoimiston mukaan EU saisi vain 31 miljoonaa annosta aiemmin odotetun 80 miljoonan annoksen sijaan.

Reutersin lähteen mukaan ei ollut myöskään varmaa, pystyisikö AstraZeneca toimittaa 80 miljoonaa annosta edes toisella vuosineljänneksellä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo kohta huolettaa:

The company had also agreed to deliver more than 80 million doses in the second quarter, but on Friday was not able to indicate delivery targets for the April-June period due the production issues, the official said.

The company said the cut was due to production problems at a vaccine factory in Belgium run by its partner Novasep, the official said.

Eli myös Q2:n toimitusten osalta on epävarmuutta. Ja ongelmakohta olisi Belgian tehtaan ongelmat.

No, sanoin joskus, että toivottavasti tuo oma piikki tulee ennen kesäkuuta, mutta henkisesti olen varautunut myös siihen, että se voi venyä elokuullekin, kun viiveet ovat mahdollisia. Katsotaan, miten tuo lopulta menee.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tuo kohta huolettaa:

Eli myös Q2:n toimitusten osalta on epävarmuutta. Ja ongelmakohta olisi Belgian tehtaan ongelmat.

No, sanoin joskus, että toivottavasti tuo oma piikki tulee ennen kesäkuuta, mutta henkisesti olen varautunut myös siihen, että se voi venyä elokuullekin, kun viiveet ovat mahdollisia. Katsotaan, miten tuo lopulta menee.

Tuleehan tuo elokuu ensi vuonnakin
 
K

kiwipilot

Onkohan tehty plan B

Niin no, jos viikko muuttuu kahdeksi ja puoleksi niin ei siitä maailma kaadu suuntaan eikä toiseen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuleehan tuo elokuu ensi vuonnakin

Tulee. Toivottavasti. Korona vaan on sellainen ketku, että se muuttaa aikamääreitä. Kaksi viikkoa on esimerkiksi varsin moninainen käsite nykyään.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kaikki riskiryhmät saadaan kuitenkin ilman vielä paljon pahempaa hidastelua kesään mennessä rokotettua.

Tämän pitäisi ainakin jo tarkoittaa sitä, että kesä pystytään jo viettämään melko normaalisti. Kaikkein isoimmat massatapahtumat, eli festarit yms. ovat varmasti edelleen liipaisimella ja matkustamisen mahdollisuus ulkomaille riippuu ihan siitä, että miten maat rupeavat availemaan rajojaan.

Mutta tieto siitäkin, että esimerkiksi urheilua pääsisi kesällä jo seuraamaan normaalisti tai että maan sisällä voisi matkustaa huolettomasti merkitsisi itselleni jo paljon. Odotan tulevaa pesäpallokautta innolla.
 
Kristallipalloni sanoo seuraavaa: Krista Kiuru kertoo viikon parin sisään, että nyt on hyviä uutisia, sillä Krista on tehnyt sopimuksen Venäjän valtion kanssa ja saamme kesään mennessä 5 miljoonaa Sputnik-rokotetta.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka kauan AstraZeneca on ollut tietoinen tästä asiasta, samoin päättäjät.

Tämä helkkarin perseily on kyllä todella paha asia. Koko Eurooppa on odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sitten kun h-hetki on käsillä vedetään matto alta. Ja tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta. Loistavaa!
 
Suosikkijoukkue
KK
Niin no, jos viikko muuttuu kahdeksi ja puoleksi niin ei siitä maailma kaadu suuntaan eikä toiseen.
Ei niin. Virus ehtii muuntauta ja uusia rokotteita joudutaan mahdollisesti kehittämään. Saattaa mennä pitkälle vuoteen 2025 ennen kuin tilanne on hallinnassa.

Missäköhän vaiheessa hanskat lyödään tiskiin mitä yritin taudin kuvan alusta asti kertoa. Annetaan mennä vaan. Kaikkia ihmisiä me ei voida pelastaa ja nyt mennään per se edellä puuhun.
 
F

Flonaldo

Miksei tuota valmistusta voi ulkoistaa alihankintana useammalle yhtiölle? Eihän se nyt perkele voi olla, että jonkun yksittäisen nyrkkipajan tuotantovaikeudet pistää koko Euroopan rokotusohjelman uusiksi.
Niin se on ymmärtääkseni tehtykin.

Käsittääkseni pelkästään UK:n tarpeisiin AZ:lle rokotetta valmistaa kolme alihankkijaa, joista kaksi briteissä olevaa ainakin näin. Kun rokote muhii bioreaktoreissa, voi hyvin olla, että jossain tehtaalla sitä prosessia ei vain saada toimimaan oikein. Yksittäisen bioreaktorin yksittäinen satsi voi olla miljoonia, useita miljoonia rokoteannoksia, joten melko helposti siitä saattaa syntyä merkittävä vaje.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Varmasti näin. Silti en voi olla pohtimatta, että jos kiinalaiset rakensivat vuosi sitten kuukaudessa sairaaloita kun tilanne niin vaati ja tässä on kuitenkin ollut vuosi aikaa valmistautua rokotuksiin, eikö tuossa ajassa olisi ollut mahdollista varautua paremmin ja saada pystyyn vähän laajempaa tuotantokapasiteettia, ettei yhden belgialaisen tehtaan kyykkääminen aiheuta tällaista viivettä koko EU:n kattavan rokotusohjelman toteutumiseen.

EMA:n byrokraatit voisivat kyllä haistaa pitkän paskan ja tukehtua papereihinsa.
 
F

Flonaldo

Varmasti näin. Silti en voi olla pohtimatta, että jos kiinalaiset rakensivat vuosi sitten kuukaudessa sairaaloita kun tilanne niin vaati ja tässä on kuitenkin ollut vuosi aikaa valmistautua rokotuksiin, eikö tuossa ajassa olisi ollut mahdollista varautua paremmin ja saada pystyyn vähän laajempaa tuotantokapasiteettia, ettei yhden belgialaisen tehtaan kyykkääminen aiheuta tällaista viivettä koko EU:n kattavan rokotusohjelman toteutumiseen.
Ihan samaa mieltä noin yleisesti ottaen ja tuosta viimeisestä pointista erityisesti.

Nuo tällaiseen tarkoitukseen soveltuvat bioreaktorit eivät ole kuitenkaan ihan mitään rautakaupan hyllykamaa, eikä rokotteen valmistaminen vain reseptin seuraamista.

Jos nyt vertaisi tätä, niin siitä jos sinä tai minä saisimme sen reseptin ja oikeat ainesosat ja pistäisimme pöntön pörisemään vierashuoneessa, niin kiljuahan siitä tulisi.

Jos laittaisimme pienpanimon pystyyn ja hankkisimme sinne kunnon sammion ja alkaisimme treenata sitä valmistusta, ei pulloja kaupan hyllylle tulisi vuoteen.

Ja sitten taas sellaisia loppuun asti hiottuja Olvin tehtaita on harvassa ja vielä harvemmalla on vapaata kapasiteettia, kun tankissa hautuu jotain muuta koko ajan.

Miksei sitten Merkel ole mennyt Olvin johtajan pakeille jo loppukesästä ja todennut että nyt loppuu se muun kuran paneminen ... se on se tuhannen D-markan kysymys. Toisaalta tuntuu, että vähän kaikkialla päätöksenteko on siiloutunut. Yksi taho vastaa ostosta ja sopimusten tekemisestä, toinen taho antaa luvat ja tutkii datan, ja sitten se kolmas taho jonka pitäisi olla joka päivä ajan tasalla valmistuprosessin tilanteesta puuttuu, kun normaalitilanteessa sellaista ei ole olemassa.

(Ja kiinalaisten "sairaalat" kyllä taisivat olla keskimäärin pre-fab parakkeja, joissa varustukseen sisältyi sänkyjä ja... siinäpä se sitten oli.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös