Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 464
  • 10 613

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suomessa on reilu viikko rokotettu ja siinä ajassa arvio koko kansan rokottamisesta on viivästynyt puolella vuodella.

Maltan tuskin odottaa mitä lähiviikot tuo tullessaan. Kyllä tässä on henkisesti varauduttava siihen, että rajoituksia ei höllätä tämän vuoden aikana.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@Cloaca Maxima ymmärrän täysin, että sitä mitä ei ole ei voi käyttää. Mutta miksi sitä mitä on ei ole jo käytetty, kuten vaikka Tanskassa? Miksi asiasta ei ole viestitty järkevästi ja miksei ongelmakohtiin ole puututtu? Jotta sitten kun rokotetta on saatavilla ja sitä ei vieläkään saada kunnolla jakoon, voidaan mennä sen taakse piiloon, ettei ole vielä ehditty rokottaa niitä ensimmäisiäkään riskiryhmiä koska se oli jonkun muun syy. Tältähän se nyt vaikuttaa.

Silloin kun jotain kielletään, rajoitetaan tai suljetaan, ollaan maailman tehokkaimpia. Muuten ollaankin sitten ihan mañana-linjalla.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomella olisi mahdollisuus päästä ulos pandemiasta käyttämällä optio AstraZenecan rokotteen hyväksymisestä ohi EU:n linjan, mutta tätä ei jostain syystä haluta käyttää. Mielestäni tämä kertoo siitä, että Suomessa ei ole tarpeeksi halua sekä uskallusta johtajatasolla, vaan halutaan ennemmin elää siinä löysässä hirressä, kuin päästä siitä pois.

Saksa panee muita EU-maita kuivana kakkoseen hankkimalla rokotteita ohi sen "yhteishankintalinjan", samaan aikaan kun Suomessa voivotellaan, kun rokotteita ei tulekkaan niin paljon kun niitä haluttiin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ymmärrän oikein hyvin (ja itseänikin harmittaa) että porukalla alkaa hermo menemään kun homma ei lähde kunnolla käyntiin, mutta onkohan siinä tapauksessa odotukset olleet hieman liian korkealla alunperinkin?

Näin voi olla. Ne odotukset on luotu puhtaasti viranomaisviestinnällä. On lupailtu maaliskuuta, kevättä, kesään mennessä ohi. Vielä kaikkein pessimistisimmillä suilla (Lehtonen, Nohynek). Nyt tilanne on sitten ykskaks yllättäen muutamasta, päivässä muuttunut, mutta mitään ei ole tehty väärin. Lisää raippaa.

Sivistysvaltiossa ministeri olisi jo eronnut, oikeasti.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Tässä vähän vastausta itselleni, eli EMA:n edustajan mukaan AstraZeneca ei ole vielä edes hakenut(juttu päivätty 30.12) EMAlta myyntilupaa: AstraZeneca-Oxford Covid-19 vaccine not ready for EU market approval

AstraZeneca on hakenut kyllä markkinointilupaa EMA:lta. Asiasta on tiedotettu seuraavasti:

30.12.2020 UK antaa hyväksynnän AstraZenecan rokotteelle
30.12.2020 EMA antaa vastineen jossa selittää että vaikka UK on hyväksynyt rokotteen niin EMA ei voi vielä hyväksyä rokotetta (linkki: EMAn nettisivut)
30.12.2020 AstraZeneca tiedottaa lyhyesti että on jo nyt toimittanut merkittävän datasetin EMA:lle (saman datasetin jonka perusteella UK antoi hyväksynnän rokotteelle) (linkki: AstraZenecan nettisivut)

Tämä haisee minun nenääni siltä että EMA yllätettiin housut kintuissa tuolla UK:n hyväksynnällä, varsinkin kun aiemmin viime viikolla ja myös tällä viikolla usea eri taho on kommentoinut että AstraZenecan rokotteen hyväksyntä siirtyy eteenpäin. Itse rokotehan on todettu turvalliseksi ja tarpeeksi tehokkaaksi joten tämä EMA:n hyväksynnän viivästyminen haiskahtaa siltä että vaaditaan lisätietoa joka ei varsinaisesti tuota hyväksynnälle varsinaisesti mitään lisäarvoa.

Jokainen ymmärtää että Brexitin jälkeen poliittinen paine AstraZenecan rokotteen hyväksynnälle on valtava. Pahimmillaan/parhaimmillaan UK on jo rokottanut laumasuojaan vaadittavan verran väkeä siihen mennessä kun EU vasta antaa hyväksynnän ko. rokotteelle eli tämä tarkoittaisi että UK voi palata normaalielämään 3-6kk EU:ta aikaisemmin. Ruokkisi varmaan sopivasti populistipuolueiden agendaa eri jäsenmaissa EU -erolle eli tuskin antavat tämän tapahtua.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
@Cloaca Maxima ymmärrän täysin, että sitä mitä ei ole ei voi käyttää. Mutta miksi sitä mitä on ei ole jo käytetty, kuten vaikka Tanskassa?

Ihan validi kysymys ja syitä lienee useampia, ehkä tässä on jonkinlaista "pelkoa" alkaa pistämään täydellä höyryllä piikkejä kun toistaiseksi rokotteita on tullut Suomeen niin pieniä määriä ja niistä halutaan väkisin varata se tehosterokote jokaiselle jo rokotteen saaneelle jne. ettei vaan käy niin, että joku nyt alkuvaiheessa rokotettu jää ilman sitä. Onko tämä huoli sitten miten aiheellinen, sitä voinee jokainen arvioida itse. Fakta on kuitenkin myös se, että vaikka nuo kaikki olisi jo pistetty miettimättä sen enempää, niin määrät on edelleen niin pieniä etteivät ne itse pandemiaan ja rajoitteisiin olisi vielä käytännössä vaikuttaneet.

Toinen syy on varmastikin logistiikassa, eli tuon rokotteen vaatima kylmäketju ja sen hallinta. Olet siinä ihan oikeassa, että varsinkin tätä logistiikkapuolta (jos se nyt aidosti on haaste) olisi voinut hioa ennakkoon paremmin koska kyllähän tuo asia on ollut tiedossa jo pitkään.

Itselleni tässä tulee enemmänkin mieleen se, että mediaan on taas annettu (ja mediahan tunnetusti repii otsikoita) ihan liian optimistisia arvioita rokotetahdista. Kaikki se perustui tosiaan hyvin pitkälti siihen, että AstraZenecan rokote tulee markkinoille hyvin pian ja sitä se muutama miljoonaa saadaan. Eli tämä malli perustui siihen jos-kaikki-menee-kuin-elokuvissa -skenaarioon ja nyt kun näin ei olekaan käymässä niin ymmärrettävästi tilanne vituttaa.

Jos alunperin olisi sanottu, että kaikki suomalaiset on _todennäköisesti_ rokotettu vaikkapa syksyn aikana ja sitten oltaisiinkin saatu porukka hyvin pitkälti rokotettua jo kesällä, niin monella olisi ihan eri ääni kellossa.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Suomella olisi mahdollisuus päästä ulos pandemiasta käyttämällä optio AstraZenecan rokotteen hyväksymisestä ohi EU:n linjan, mutta tätä ei jostain syystä haluta käyttää. Mielestäni tämä kertoo siitä, että Suomessa ei ole tarpeeksi halua sekä uskallusta johtajatasolla, vaan halutaan ennemmin elää siinä löysässä hirressä, kuin päästä siitä pois.

Kuten tuossa aiemmin laittamassani artikkelissa kerrottiin, AstraZeneca ei ollut hakenut EMA:lta myyntilupaa vielä ainakaan joulukuun lopussa, eli vaikea Suomenkaan on siirtyä ohituskaistalle jos valmistaja ei sinne ole myös tulossa.
 
Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sovitaan 70+ & riskiryhmät ja tehdään kaupat. Suomen reilusta 550 kuolleesta alle 70-vuotiaita on 57 kpl ja heistä riskiryhmään kuuluvia todnäk 50+ eli perusterveitä alle seitenkymppisiä vain kourallinen.

Tähän etäkäteen! En vain halunnut olla sairaita ja vanhuksia vihaava natsi, kun sellaisiakin näköjään löytyy...
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suomella olisi mahdollisuus päästä ulos pandemiasta käyttämällä optio AstraZenecan rokotteen hyväksymisestä ohi EU:n linjan, mutta tätä ei jostain syystä haluta käyttää. Mielestäni tämä kertoo siitä, että Suomessa ei ole tarpeeksi halua sekä uskallusta johtajatasolla, vaan halutaan ennemmin elää siinä löysässä hirressä, kuin päästä siitä pois.

Saksa panee muita EU-maita kuivana kakkoseen hankkimalla rokotteita ohi sen "yhteishankintalinjan", samaan aikaan kun Suomessa voivotellaan, kun rokotteita ei tulekkaan niin paljon kun niitä haluttiin.

Kaikki merkit tästä oli nähtävissä jo marraskuussa, kun Suuri Johtajamme sai taas neljän viikonloppuextra-aukeaman verran kerätä irtopisteitä.

"Pääministeri Sanna Marin perää koronarokotteen jakeluun solidaarisuutta. – Meidän on kannettava globaalia vastuuta, hän sanoo."

"Moni haluaisi kahmia koronarokotteen heti omille kansalaisilleen, mutta Marin peräänkuuluttaa globaalia oikeudenmukaisuutta."

Tämä solidaarisuus tässä tarkoittaa sitä, että annetaan ne rokotteet suosiolla muille. Kyllä siellä Merkel, Macron, Boris ja muutama muu tykkää, kun ollaan reiluja ja kyllä tulee kehuja.

Ken tietää, vaikka tämä nykyinen rajoituspolitiikkakin olisi osa suurempaa politiikkaa. Jokainen tartunta vähemmän on yksi vähemmän Euroopan tilastoissa. Kyllä meidän nyt perkele pitää olla solidaarisia.

Sanna Marin valmistaa IS-haastattelussa Suomea jopa yli ensi syksyn venyvään koronataistoon, mutta vakuuttaa: ”Tilanne tulee lopulta päättymään”
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Saksa panee muita EU-maita kuivana kakkoseen hankkimalla rokotteita ohi sen "yhteishankintalinjan", samaan aikaan kun Suomessa voivotellaan, kun rokotteita ei tulekkaan niin paljon kun niitä haluttiin.
Ja veikkaan vähintään Ranskan seuraavan. Siellä kun ollaan Suomen rokote nopeudesta aivan helvetisti jäljessä, jos oikein ymmärsin.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Näin voi olla. Ne odotukset on luotu puhtaasti viranomaisviestinnällä. On lupailtu maaliskuuta, kevättä, kesään mennessä ohi. Vielä kaikkein pessimistisimmillä suilla (Lehtonen, Nohynek). Nyt tilanne on sitten ykskaks yllättäen muutamasta, päivässä muuttunut, mutta mitään ei ole tehty väärin. Lisää raippaa.

Näinhän se on. Ja sitten kun media ei tosiaan jätä paikkaa käyttämättä jos tällaisia lausuntoja tulee vaan siitä revitään isot otsikot ja iskostetaan mieliin, että muutama kk vielä ja homma on ohi.

Itse nyt olen perusluonteeltani muutenkin pessimistinen ja monessa projektissa ihan työmaailmassakin nähnyt, että harvoin asiat menee sen halutun suunnitelman mukaan, niin siksi tulee aina tällaisiin suhtauduttua varauksella ja ajeteltua mieluummin, että erinäisiä ongelmia ja viivästyksiä varmasti tulee.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
AstraZeneca on hakenut kyllä markkinointilupaa EMA:lta. Asiasta on tiedotettu seuraavasti:

30.12.2020 UK antaa hyväksynnän AstraZenecan rokotteelle
30.12.2020 EMA antaa vastineen jossa selittää että vaikka UK on hyväksynyt rokotteen niin EMA ei voi vielä hyväksyä rokotetta (linkki: EMAn nettisivut)
30.12.2020 AstraZeneca tiedottaa lyhyesti että on jo nyt toimittanut merkittävän datasetin EMA:lle (saman datasetin jonka perusteella UK antoi hyväksynnän rokotteelle) (linkki: AstraZenecan nettisivut)

Nopeasti nuo käytyäni läpi, niin noissahan kerrotaan AstraZenecan toimittaneen myyntilupahakemukseen liittyvän ennakkotietopaketin, ei myyntilupahakemusta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ja veikkaan vähintään Ranskan seuraavan. Siellä kun ollaan Suomen rokote nopeudesta aivan helvetisti jäljessä, jos oikein ymmärsin.

Ranskalla on käsissään sellainen hassu juttu että ihmiset eivät ole kovin innoissaan ottamassa rokotusta vapaaehtoisesti.
 
K

kiwipilot

Jos jotain positiivista, niin tämä perseily vaikuttanee suoraan alentavasti demarien kannatukseen. Negaatiivista taas on se, että kaikki sataa suoraan persujen laariin. On kyllä kovin harmillista, että median paine hallitusta, STM:ää sekä THL:ää kohtaan on melko olematonta. No, jospa viimeistään siinä vaiheessa heräilisivät kun rokotemaaottelu Tanska-Suomi on loppuviikosta tilanteessa 100 000 - 10 000.
 
Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Nopeasti nuo käytyäni läpi, niin noissahan kerrotaan AstraZenecan toimittaneen myyntilupahakemukseen liittyvän ennakkotietopaketin, ei myyntilupahakemusta.

Niin siis käytännössähän puhutaan samasta asiasta. AstraZenecan rokote oli ensimmäinen rokote jolle EMA edes aloitti "rolling review" menettelyn 1.10.2020 (linkki EMA nettisivuille). Rolling review puolestaan tarkoittaa että EMA aloittaa datan käsittelyn sitä mukaan kun sitä toimitetaan heille, kun normaalisti kaikki data pitää olla kasassa yhdessä kaikkien lomakkeiden kanssa ennen kuin aloittavat datan käsittelyä.

Tuo linkittämäsi kommentti oikeastaan tukee tätä ajattelua että EMA on yllätetty housut kintussa. Jonkun lomakkeen puuttuminen "hakemuksesta" on täysin haista paska -argumentti, jolla koitetaan hämätä suurempaa yleisöä, ja pehmentää tätä faktaa että UK:n viranomaiset ovat hyväksyneet rokotteen tiedoilla joilla EMA ei ole saanut rokotetta hyväksyttyä.
 
F

Flonaldo

edit: kerrottiin myös että rokote säilyy 5pv (!!!) jääkaappilämmössä. On kyllä paska logistiikka Suomessa jos sitä ei saada viidessä päivässä annettua, sen jälkeen kun rokote otettu pois siitä -70 asteesta. Eiks meillä ole kuitenkin täällä esim. teitä. Ettei lumikengillä joudu niitä eri paikkoihin viemään.
Kun rokote on sulatettu jääkaappilämpöön, sitä ei voi sen jälkeen siirtää. Jos se haluaa saada annetuksi jossain korvessa, koko pakkaus pitää siirtää paikan päälle superpakkasessa ja sulattaa siellä.

Sanottiin että hoivakotien rokotukset ovat hitaita, koska joissain tapauksissa pitää kysyä omaiselta lupa rokotukseen. Mietin vain, eikö näitäkin olisi voinut kysyä etukäteen ja siis onko kysytty?
Ranskassa on vedetty ässä hihasta ja ensin buukattu vanhuksille "keskusteluaika", missä käydään läpi rokotusta ja sen jälkeen mahdollisesti varataan johonkin tulevaisuuteen uusi rokotusaika. Kuulostaa hienolta mallilta.

Tässä vähän vastausta itselleni, eli EMA:n edustajan mukaan AstraZeneca ei ole vielä edes hakenut(juttu päivätty 30.12) EMAlta myyntilupaa: AstraZeneca-Oxford Covid-19 vaccine not ready for EU market approval
AstraZeneca on hakenut kyllä markkinointilupaa EMA:lta. Asiasta on tiedotettu seuraavasti:
Kuten tuossa aiemmin laittamassani artikkelissa kerrottiin, AstraZeneca ei ollut hakenut EMA:lta myyntilupaa vielä ainakaan joulukuun lopussa, eli vaikea Suomenkaan on siirtyä ohituskaistalle jos valmistaja ei sinne ole myös tulossa.
Tämä nyt vähän on muna-kana.

Jos EMA sanoo, että mitään papereita ei voida käsitellä ennen kuin on tämä ja tuo lippulappu kalkkeeripaperilla ja ne solmittuna kansioon, missä on Elisabetin sinetti päällä, sitten "ei ole haettu lupaa" ennen kuin näin on toimittu.

Aiemmin EMA ilmoitti, että kriteerinä on mm. täysimittainen, viimeisen päälle suunnitelma kokeen toteuttamisesta lapsille. Oxford/AZ ei ole missään vaiheessa edes suunnitellut, että tätä nyt ihan tässäjustjanyt annettaisiin lapsille, vaan meille aikuisille. Jos siis lupaa ei voi hakea ennen tuota suunnitelmaa, sitten on varmasti pilkunnussinta-näkökulmasta totta, että lupaa ei ole haettu.

Yhtä lailla on totta, että AZ on toimittanut EMA:lle kaiken saman materiaalin kuin brittien MHRA:lle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuo linkittämäsi kommentti oikeastaan tukee tätä ajattelua että EMA on yllätetty housut kintussa. Jonkun lomakkeen puuttuminen "hakemuksesta" on täysin haista paska -argumentti, jolla koitetaan hämätä suurempaa yleisöä, ja pehmentää tätä faktaa että UK:n viranomaiset ovat hyväksyneet rokotteen tiedoilla joilla EMA ei ole saanut rokotetta hyväksyttyä.

Jos olet huomannut, niin briteissä on jo ruvettu suunnittelemaan tehosterokotuksen lykkäämistä valmistajien ohjeistuksen vastaisesti vaikka se voi heikentää rokotteen tehoa merkittävästi. Mikä taas kertoo siitä että briteissä ollaan valmiit oikomaan ns. vitusti että saadaan kansalle käytettyä että täällä kyllä tehdään jotain.
 
Tästä nyt on jo toki aiemmin keskusteltu ketjussa.

Jos rokotteita on rajallinen määrä käytössä, on parempi suojata kaksi ihmistä 80 % sairastumiselta (ja korkeampi % sairaalahoitoa vaativalta taudilta) kuin yksi ihminen 95 % ja toinen ihminen 0 %. Tullaan tietysti sitten eettiseen keskusteluun siitä, että onko tämä reilua tai kohtuullista yhden ihmisen kohdalla, kun hänelle ei anneta parasta mahdollista lääkettä.

Ei tuo mitään oikomista tai kansalle näyttämistä ole, vaan pikemminkin kylmää logiikkaa.

Ja vaikka Pfizer ei tuollaista vaihtoehtoa testannut, heidän kokeensa datasta löytyy kyllä informaatio siitä, että suojataso jo yhdellä annoksella on hyvä (parempi itse asiassa kuin mitä muutama kuukausi sitten yhdellekään rokotteelle uskallettiin edes toivoa).

Pfizerin 21 vrk annosväli ei ole myöskään mikään tie ja totuus. Se nyt sattuu olemaan se, mitä he päätyivät testaamaan. Kun joskus tulevina vuosina mRNA-rokotteita ja niiden toimintatapoja testataan huomattavasti laajamittaisemmin, voidaan saada tulokseksi, että lyhyt- ja pitkäaikaisen suojan kannalta oikea rokotusväli on 28, 56, 90 tai 180 vrk.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On suhteellisen turhaa väittää, että kaikki on tehty hyvin, jos jo maahan saatuja rokotteita ei keritä antamaan. On turha itkeä, että saadaan vain 50 000 annosta viikossa jos pystytään rokottamaan 20 000. Nyt kannattaisi oikeasti vetää se sormi pyllystä ja lopettaa tekosyiden keksiminen. Liikkeelle voisi lähteä vaikka seuraavilla toimenpiteillä:

1. Annetaan lupa AZ:lle ohi EU:n byrokratian ja ostetaan tarvittava määrä rokotetta maahan ennen kuin osingoille ehtii muita saman ajatuksen saaneita. Jos tämä on EU-lainsäädännön vastaista, sitten maksetaan sakot. Se on pientä verrattuna odottelusta aiheutuviin kustannuksiin.

2. Annetaan logistiikan ja rokottamisen suunnittelu puolustusvoimien tehtäväksi niin siitä tuleekin jotakin. Ennen muuta pidetään STM:n ja THL:n (kuvitteellisiin) muniinsa puhaltelijat kaukana tästä prosessista.

Jos näitä ei muuten tehdä niin kernaasti myös

3. Nykyhallitus hakemaan vauhtia farmista ja kentälle pelitaitoista jengiä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaveri kertoi että hänen sairaanhoitaja-vaimonsa, joka on Uudellamaalla töissä, oli aamulla kysynyt HUS:n pomoilta että missä järjestyksessä ja milloin heitä rokotetaan. Vastaus oli ettemme tiedä.

Iltapäivällä oli sitten tullut sähköpostia, että heidän sairaalan henkilöstö rokotetaan jossain toisessa sairaalassa, yksi kerrallaan. Kullekin tulee erikseen kutsu, joskus. Hieman tätä kuulema ihmeteltiin kun kuitenkin iso sairaala kyseessä. Eivät sitten siellä voi rokottaa toisiaan?

Eli näin ihan täällä HUS:n alueella. Mitenköhän syvemmällä Suomen korvissa?
 
F

Flonaldo

Katsoin tuon STM:n lehdistötilaisuuden nyt. Tulin surulliseksi.

– Tämä ei ole poliittista päätöksentekoa, tämä on lääketiedettä ja logistiikkaa. Tämä on terveydenhuollon ammattilaisten ja kuntien työtä, selvensi osastopäällikkö Tuija Kumpulainen STM:stä.
Sen lisäksi, että vastaus vaikutti ensisijaisesti ylimieliseltä, se tuntui epäsopivalta poikkeustilanteeseen. Nyt sitä poliittista ohjausta ja täysilaidallinen. Hallitus pistää kovat tavoitteet, niille päivittäisen valvonnan ja antaa kaikki tarvittavat resurssit myös normaalin asiankulun ulkopuolelta.

Kyllä, hallitus ei sooloile mitä sairaaloiden ja hoivakotien sisällä tapahtuu, mutta prosessin iso kuva ei ole kenellekään hallussa.

Kesään mennessä odotetaan saatavan 5–7 miljoonaa rokoteannosta.
Näin todettiin sekä lavalla että tiedotteessa. Sen sijaan ei osattu antaa, yhtään minkäänlaista, vastausta siihen montako annosta minkäkin valmistajan rokotetta tässä 5-7 miljoonassa on. Joko numero on siis täysin hatusta vedetty tai sitten kusetettiin tai sitten STM:n ylin johto ei tiedä edes tärkeimpiä yksityiskohtia.

***

Lisäksi on muutettu koko asetelmaa loppukeväästä / kesästä tms. loppuvuoteen ei-riskiryhmien rokottamisen osalta, mikä on tietysti massiivinen muutos. Tämä meni läpi ilman sen suurempaa haastamista medialta. Vaikuttaa selvästi siltä, että minkäänlaista tarvetta toimia suurimmalla mahdollisella nopeudella ei ole - koska Suomen tartuntatilanne on niin hyvä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
STM ja THL vaikuttavat todella ylimielisiltä kaikessa dialogissaan rokottamiseen liittyen. Kaikki on tehty hyvin, rokotetta on vaan niin vähän. Ette te ymmärrä. Ja muihin maihin turha verrata. Ja hallitus saa ylistystä Koronan hoidosta, niin rokottaminen ei enää olekaan politiikkaa vaan logistiikkaa.
 
F

Flonaldo

Ja muihin maihin turha verrata.
Tämä muuten unohtui edellisestä viestistä. Tanskassa on kuulemma lyhyet välimatkat, joten mahdollinen ero rokotetahdissa johtuu siitä. Ilmeisesti Suomessa rokotteita kuljetetaan täyssähköautoilla, joten tulee Kumpulaiselle range-ahdistus.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kyselin mutta ei tullut vastausta, yritän sitten syvällisemmin pohdiskella jospa sillä saisi avattua kysymystä paremmin.

Eli jos vastuu siirretään nyt kunnille, tarkoittaako se automaattisesti sitä että esim työterveys ei osallistu talkoisiin millään tavalla? Vai saako kunnat käyttää mielensä ketä tahansa tässä?

Voisi kuvitella että yksityiset mielellään lähtee tähän mukaan, mutta miten logistiikka onnistuu mikäli tämä on kuntien vastuulla? Mistä ne yksityiset edes saa tätä rokotetta tilattua?

Olen aivan vitun hämilläni tästä koko jutusta. Eihän tämän pitänyt näin mennä.

Suomi voisi tehdä jokerin nyt ja tilata sputnikkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös