Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 264 542
  • 10 614
F

Flonaldo

Mielenkiintoinen laskelma brittien rokotusjärjestystä koskien. Viimeinen sarake tuossa se kiinnostavin asia eli kuinka paljon "bang for the buck" kussakin prioriteettiryhmässä rokotteilla saadaan.

[MEDIA=twitter]1345316288860663808[/MEDIA]

***

Tämän Hesarin jutun perusteella Suomessa taas on hieman turhan paljon hirttäydytty kiinni tuohon prioriteettijärjestykseen. Kun listassa lukee koronapotilaiden hoitajat, sitten rokotetaan heitä, eikä ketään muuta. Tässähän ei ole mitään järkeä. Kuvittelisin, että Stadista olisi löytynyt pari tuhatta kasikymppistä mummoa ja pappaa, jotka olisivat olleet palttoo päällä eteisessä niin nopeasti kuin polvet ja lonkat antavat myöden, jos heille HUS:lta olisi soitettu ja kutsuttu rokotettavaksi 25.12.

Nohynekin 20 000 viikkorokotuksen tahti taas on auttamattomasti liian vähän. Mikä tahansa alle saapuvien rokoteannosten määrä on epäonnistuminen. Viikon-pari säätö ja prosessin hiominen on ymmärrettävää. Se että ei edes tavoitella sellaisia määriä, joilla olisi todellista vaikutusta, on näköalatonta ja hämmentävää.

”Pääsyyt ovat kohderyhmä ja ajankohta. Koronapotilaita hoitavasta henkilökunnasta iso osa on ollut joululomilla, ja rokotteet on annettu heille, jotka ovat olleet välipäivinä töissä”, sanoo Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

Nohynek on arvioinut, että tammikuussa päästään noin 20 000 rokotuksen viikkotahtiin.

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Yleensä varon moisen ilmaisun käyttämistä ja pidän sitä vähän hassuna tapana, mutta tähän taitaa sopia aika hyvin jo ”jossain muussa maassa olisi ministeri jo eronnut”. Farssi.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Israel on toki myös varannut palestiinalaisille nolla (0) annosta rokotetta, koska... no, se lienee jonkun toisen ketjun asia.

Tämä nyt on ihan paskapuhetta. Israel rokottaa kansalaisiaan tasavertaisesti, olivat nämä itsensä palestiinalaiseksi kokevia arabeja tai juutalaisia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tuosta taulukosta käy hyvin ilmi että rokotuskattavuus saavuttaa kohdan 9 niin voidaankin lopettaa siihen
 
F

Flonaldo

Tämä nyt on ihan paskapuhetta. Israel rokottaa kansalaisiaan tasavertaisesti, olivat nämä itsensä palestiinalaiseksi kokevia arabeja tai juutalaisia.

Deputy Israeli Health Minister Yoav Kisch said Israel would consider assisting the PA if “we see that Israel’s needs have been met and we have additional capacity.

“There is also a significance and benefit in terms of preventing entry (of carriers) to our (side), in this matter. But Israel’s citizens come first,” Kisch told Kan radio.

Kaikki Länsirannalla asuvat juutalaiset kyllä myös rokotetaan.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
En ole öykkäröinyt Suomen koronatoimia vastaan, mutta nyt alkaa vähän luotto mennä. Perheenjäsenemme saapui Tanskasta Helsinki-Vantaalle 27.12. ja siellä suoraan testiin. Olin ihan varma, että virusmuunnos, ym. touhutuksen takia erityisesti Tanskasta tulleet saavat testituloksen nopeasti, alle kahdessa vuorokaudessa. No olivat luvanneet sen 2- 5 päivässä, mistä olin vähän yllätynyt. Nyt on kuudes päivä menossa, eikä mitään kuulu. Kun yrittää soittaa kentällä saatuun numeroon, nauhoite kertoo että vastaaja on täynnä????? Soitin Vantaan koronaneuvontaan ja he kertoivat, etteivät pääse lentokentälle testattujen tietokantoihin??? Eikä heillä ole mitään numeroa, eikä mitään muutakaan neuvoa annettavaksi, sanoivat etten ole ensimmäinen asiasta soittava......

Muuten, Tanskassa on rokotettu jo noin 250 000 ihmistä. Täällä ihmettelemme Israelin lukuja ja selitykset ovat kriisiyhteiskunnan valmiustilasta. Miten Tanska sitten, onko maa valmiina Saksan invaasioon vai mistä on kysymys? Eikö Tanska ole osa EU:ta jossa rokotteet hankitaan ja jaetaan tasaisesti? Eikö Tanska ole suunnilleen Suomen kokoinen markkina, noin niiin kuin rokotteiden osatamisen kanssa? Luterilaisena maana nuo juhla-ajatkin ovat suunnilleen samanlaiset. Mitä muita selityksiä täällä on ollut Suomen muutaman tuhannen rokottamiselle?

Olen kyllä tällä hetkellä vähän sitä mieltä, että koronahelvetiltä meidät on pelastanut suomalainen etäisyyttä pitävä ja niitä epäselviäkin (maski)ohjeita kuuliaisesti noudattava kansanluonne, ei niinkään ylivertainen osaamisemme.
 
F

Flonaldo

Muuten, Tanskassa on rokotettu jo noin 250 000 ihmistä. Täällä ihmettelemme Israelin lukuja ja selitykset ovat kriisiyhteiskunnan valmiustilasta. Miten Tanska sitten, onko maa valmiina Saksan invaasioon vai mistä on kysymys? Eikö Tanska ole osa EU:ta jossa rokotteet hankitaan ja jaetaan tasaisesti?
Ero Suomeen on toki merkittävä, mutta Tanskassa on rokotettu tänään klo 04.30 mennessä 32 368 ihmistä.

lähde: Tanskan rokoteinstituutti
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82

Deputy Israeli Health Minister Yoav Kisch said Israel would consider assisting the PA if “we see that Israel’s needs have been met and we have additional capacity.

“There is also a significance and benefit in terms of preventing entry (of carriers) to our (side), in this matter. But Israel’s citizens come first,” Kisch told Kan radio.

Kaikki Länsirannalla asuvat juutalaiset kyllä myös rokotetaan.

Ööö, jokainen Länsirannalla asuva juutalainen rokotetaan, kyllä. Mutta myös jokainen ns. miehitetyillä alueilla asuva palestiinalainen Israelin kansalainen rokotetaan. Olettaisin myös, että jokainen oleskeluluvan omaava arabi rokotetaan myös (näistä valtaosa saisi Israelin kansalaisuuden halutessaan). PA:n alueella asuvat Israelin kansalaiset saavat myös rokotetteen. Mutta PA:n hallinnon alla elävät eivät saa automaattisesti rokotetta, koska PA ei hyväksy Israelin kanssa tehtävää yhteistyötä, siis virallisesti. Toki epäviralisesti PA:n klaanien jäseniä hoidetaan kyllä Israelin sairaaloissa ja myös muuta rahvasta, jotka saavat oikeuden käydä syystä tai toisesta Israelin puolella. Gazassa Hamas ei ota virallisesti mitään vastaan Israelista, no paitsi epävirallisesti humanitaarista apua, kaiken sähkön, veden, sairaaloiden hätäleikaukset.

@Flonaldo tiedoksi, ei kannata tässä asiassa pyrkiä olemaan nenäkäs. Olen työskennellyt Lähi-idässä vuosia, ollut hoidettavana Israelin sairaaloissa arabien ja juutalaisten seassa. Tunnen henkilökohtaisesti enemmän palestiinalaisia kuin tämän palstan lukijat yhteensä. YV:llä voit lähestyä ja voin jakaa korona-aikaista kuvaa Länsirannalta, kuulla epävirallisia (ei niitä jotka päätyvät Reutersiin viralliseen Pohjois-Korean tyyliin) tarinoita todellisista mielipiteistä Israelista ja omasta PA:n hallinnosta.

Mitenkäs kävi PA:n Saudia Arabiasta saapuneelle korona-avustuksille? PA ei suostunut ottamaan vastaan, koska saapuivat Tel Avivin kautta..... Normalization, you know....
 
F

Flonaldo

No tanskalainen perheenjäsenemme juuri luki mainitsemani numerot kahdesta tanskalaisesta uutislähteestä..
Sinulle selvästi henkilökohtainen kokemus on tärkeämpää. Tuossa on Tanskan valtion viralliset luvut. Jos et niitä usko, voit varmasti tehdä valituksen Mette Frederiksenille.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Sinulle selvästi henkilökohtainen kokemus on tärkeämpää. Tuossa on Tanskan valtion viralliset luvut. Jos et niitä usko, voit varmasti tehdä valituksen Mette Frederiksenille.

Käsi ylös virheen merkiksi. Ehkä tanska/ruotsi teki tepposet, sillä 250 000 oli luku, joka tarkoitti tulevan viikon aikana rokotettavia tanskalaisia (uutisten mukaan). Ei tarvi "varmasti" Mette Frederiksenin lukea valitustani.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mulla on sellainen kutina, että tässä kevään korvalla Suomessa koetaan rokotteiden kanssa vastaavanlainen surkuhupaisa episodi, kuten kävi epidemian alussa HVK:n maskihankintojen kansssa. Jos ei nyt Onni Sarmaste ja Tiina Jylhä laita tällä kertaa lusikkaansa soppaan, niin kenties tähän verrattava totaalinen kämmi sieltä kuitenkin on tulossa ja joku nevöhööd virkamies "kantaa vastuun" eroammalla tehtävästään. Some-raivo leviää, kesätapahtumat perutaan jälleen ja Krista Kiurun puheista ei ymmärrä taaskaan kukaan mitään. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä näiden arvailujeni kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Alun perin Suomi odotti, että joulun alla maahan saataisiin 100 000–300 000 rokoteannosta. Vain 10 000 tuli. Tämä on ollut pettymys.

– On pakko todeta, että onhan se hidasta siihen nähden, mitä alun perin on ajateltu. Puhuttiin sadoista tuhansista, ei kymmenistä tuhansista. Tämä on huomattavasti hitaampaa siihen nähden, STM:n Varhila sanoo.

– Hidasta on, jos näin pienillä määrillä mennään, toteaa myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Pelkäsinkin, että Suomessa väestön rokottaminen ei mene sujuvasti, mutta tämä alkaa jo olemaan aivan käsittämätöntä uunoilua. Odotetaan kiltisti jonon viimeisenä, että saadaan pieni erä rokotteita silloin tällöin. Kun rokoteannoksia saadaan, niin ei voida rokottaa, koska pyhäpäivä, viikkotunnit täynnä tai muu yhtä "pätevä" syy.

No ehkä voimme palata taas normaaliin elämään sitten vuonna 2030, kun riittävä osa kansaa rokotettu. Nyt sitten päivitellään viranomaisten taholta, että tahti rokotuksissa ja saatavuudessa on hidasta. On kai se saatavuus hidasta, kun ollaan siellä jonon perällä kiltisti ja hiljaa. Kaikille rokotuksista ja rokotteiden hankinnasta vastuussa oleville saisi antaa kenkää ja heti!
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

onko Euroopassa muut maat saaneet rokotteita reilusti ja rokottaneet jo ripeästi vai mikä homma?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mulla on sellainen kutina, että tässä kevään korvalla Suomessa koetaan rokotteiden kanssa vastaavanlainen surkuhupaisa episodi, kuten kävi epidemian alussa HVK:n maskihankintojen kansssa. Jos ei nyt Onni Sarmaste ja Tiina Jylhä laita tällä kertaa lusikkaansa soppaan, niin kenties tähän verrattava totaalinen kämmi sieltä kuitenkin on tulossa ja joku nevöhööd virkamies "kantaa vastuun" eroammalla tehtävästään. Some-raivo leviää, kesätapahtumat perutaan jälleen ja Krista Kiurun puheista ei ymmärrä taaskaan kukaan mitään. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä näiden arvailujeni kanssa.

On siinä se ero, että jos tämä kohelletaan, ei riitä enää mikään osastopäällikön ero (vrt. HVK tj). Aivan varmasti lähtee ministeri silloin, ei ole kaukana hallituksenkaan lähtö.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
onko Euroopassa muut maat saaneet rokotteita reilusti ja rokottaneet jo ripeästi vai mikä homma?

Ainakin, mitä uutisia olen seurannut, niin muualla Euroopassa on olleet systeemit rokotusten antamiseen valmiina, kun rokotteita on saatu ja päästy aloittamaan rokotukset nopealla aikataululla. Saaduista rokotemääristä maittain löytyy varmasti tietoa internetistä.

edit. DAF ehtikin jo olemaan nopeampi.
 
itse olen käsittänyt että määrät menee suhteessa asukaslukuun Euroopassa. Uskon, että Suomessa ongelma lähiviikkoina on enemmänkin se että rokotteita ei saada tarpeeksi kuin se että ei ehditä rokottamaan.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
itse olen käsittänyt että määrät menee suhteessa asukaslukuun Euroopassa. Uskon, että Suomessa ongelma lähiviikkoina on enemmänkin se että rokotteita ei saada tarpeeksi kuin se että ei ehditä rokottamaan.

Tietenkin ne menee asukaslukuun suhteutettuna, sehän oli selvää jo alusta lähtien. Suomeen on tullut nyt n. 50 000 annosta ja rokotettuja on YLE:n mukaan muutama tuhat. Niin eihän tämä nyt kauhean ripeätä toimintaa ole, ainakaan minun mielestä.

Juhlapyhät eivät ole kuin tekosyy, kyllä ne muuallakin rokottaa myös pyhäpäivinä. Toki eri mieltä saa olla, en minä sitä kiellä.

Tällä tahdilla täällä eletään poikkeusoloissa vielä monen monta vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
onko Euroopassa muut maat saaneet rokotteita reilusti ja rokottaneet jo ripeästi vai mikä homma?

"Suomi on Ourworldindata-sivuston tilastojen mukaan rokotusnopeudessa 19. sijalla "

Jossain taisi tosin olla jo uutinen, että Suomessa rokotettujen määrä on noin 5000 (tuossa tilastossa on vielä luku 1767)
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tietenkin ne menee asukaslukuun suhteutettuna, mutta Suomeen on tullut nyt n. 50 000 annosta ja rokotettuja on YLE:n mukaan muutama tuhat. Niin eihän tämä nyt kauhean ripeätä toimintaa ole, ainakaan minun mielestä. Juhlapyhät eivät ole kuin tekosyy, kyllä ne muuallakin rokottaa myös pyhäpäivinä. Toki eri mieltä saa olla, en minä sitä kiellä.

Ajankohta on mitä hankalin. Joululomien jälkeen menee vain hetkinen ennen kuin hiihtolomat painavat päälle. Niistä pääsiäiseen pystyy periaatteessa toimimaan, mutta aina välillä on arkipyhiä ripoteltu kalenteriin.

Kesällä taas ei voi, koska on lomat kaikilla. Ehkä suosiolla kannattaa tsempata syyskuusta marraskuuhun noin 20 vuoden ajan.

Ei ole helppoa järjestellä tätä maassa, jossa kuitenkin on jo olemassa rokotusohjelmat ynnä muuta pientä apua, ehkä.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tietenkin ne menee asukaslukuun suhteutettuna, sehän oli selvää ja alusta lähtien. Suomeen on tullut nyt n. 50 000 annosta ja rokotettuja on YLE:n mukaan muutama tuhat. Niin eihän tämä nyt kauhean ripeätä toimintaa ole, ainakaan minun mielestä.

Juhlapyhät eivät ole kuin tekosyy, kyllä ne muuallakin rokottaa myös pyhäpäivinä. Toki eri mieltä saa olla, en minä sitä kiellä.

Tällä tahdilla täällä eletään poikkeusoloissa vielä monen monta vuotta.

no juu onhan tässä muutamapäivä hidasteltu ja toivoisi tietty että piikkiä pistettäisiin ja vauhdilla. Tämän päivän uutisia kun katselin niin ongelma taitaa olla se että ei saadakaan tavaraa niin nopeasti kuin oltiin ajateltu. Toivottavasti muiltakin valmistajilta tulee myyntilupa ja homma nopeutuu.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Uskon, että Suomessa ongelma lähiviikkoina on enemmänkin se että rokotteita ei saada tarpeeksi kuin se että ei ehditä rokottamaan.
Niin, keskiviikkona tuli 50000 annosta ja annetaan infoa että rokotus jatkuu maanantaina.

Sopii kyllä kysyä ihan perustellusti, että onkohan meillä mitään kunnollista rokoteohjelmaa valmiina?

HUS:n lääkäri kuvauttaa itseään Lapin hangilla kun samaan aikaan rokotteet homehtuvat pakastimessa.

Vittu mitä amatöörien puuhastelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös