Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 012
  • 10 613
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Jatketaan kaikkiakiinnostaa -seurantaa. Noin kymmenen tuntia piikistä alkoi pieni otsajomotus ja naaman kuumotus, sekä käsi meni sillain kipeäksi, kuin se normaalistikin menee. Ja siitä yön yli tähän hetkeen eli nyt noin kymmenen tuntia, niin olo on aika sama kuin ennen nukahtamista. Pari kymmenystä näytti olevan lämpöä, joten illemmalla menee kuumeen puolelle, jos oireet eivät lakkaa ennen sitä. Siitä taitaa olla kohta kolme vuotta, kun olen viimeksi ollut kipeänä, niin jo tämä tuntuu vähän vittumaiselta. Ikään kuin pieni krapula ilman vatsanväänteitä tai flunssa ilman räkää.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Semmotti. Toivottavasti kaikki taas laillista.


– Kolmannen rokotuskierroksen käynnistäminen ennen asetuksen voimaan tuloa on poikkeuksellista, mutta katsoimme, että rokotteiden vanheneminen on riittävä peruste tähän ratkaisuun. Olemme olleet yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön ja saaneet suullisen luvan, kertoo alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja Jari Petäjä.



 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jos minulta kysyttäisiin, tuon rokotusten riskiryhmä-ohjeistuksen voisi jossain vaiheessa muuttaa samaan mitä influenssa-rokotteissa. Ei sillä, että haluaisin itseni änkeä riskiryhmiin, mutta olisi selkeämpi monille. Tuossakin riskiryhmä-listassa vaikkapa oma sairauteni löytyy tästä kohdasta: "Henkilöt, joiden neurologinen perussairaus voi pahentua tai edetä influenssan tai infektion aikana." Ja olettaen nyt, että kolmatta, neljättä... rokotetta alettaisiin antaa laajemminkin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ikään kuin pieni krapula ilman vatsanväänteitä tai flunssa ilman räkää.

Vähän tuollaista se oli itsellänikin. Eräs tuttu ratkaisi tuon sivuvaikutusten ja krapulan samankaltaisuuden menemällä rokotteen jälkeen istumaan iltaa vähän railakkaammin. Sanoi, etteivät sivuvaikutukset poikenneet mitenkään normaalista krapulasta.

Itselläni oli piikin jälkeen pari päivää kestänyt outo yskä. Tuli välillä yskäkohtauksia, mutta keuhkoissa ei ollut limaa eikä mitään tukkoisuutta. Eikä tuo ollut myöskään kurkun ärsytystä, vaan nimenomaan se yskän tunne tuli palleasta tai keuhkoista. Veikkaan palleaa, koska se on lihas, ja lihaskipuja noihin sivuvaikutuksiin kuitenkin tunnetusti kuuluu. Siskon kanssa tuli juteltua, ja hänellä oli täysin samanlainen yskä tehosteen jälkeen.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Itse sain toisen piikin siis viime keskiviikkona ja käden kipuilu oli varmaan kohtalaista saman illan sählypelienkin takia. Seuraavana päivänä oli vielä samaa vaivaa, mutta kummasti helpotti, kun meni Lukon peliin ja siinä vähän viinaa ja kaljaa kitusiin. Perjantaina olikin vuorossa perinteinen mökkireissu ja perjantai ja lauantai menivät sen siliän tien. Sunnuntaina oli tietysti vähän huono olo, mutta käsi ei ole tuon jälkeen vaivannut enää yhtään ja tämä viikko on ollut aivan normaali fiilis.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsingin Sanomissa on todella hyvä artikkeli rokotettujen sairaalaan joutumisesta ja tilastoharhasta, mitä käytetään usein virheellisenä argumenttina rokotteiden toimimattomuudesta.

Artikkeli lienee maksumuurin takana, ja se sisältää havainnollisia kuvia, joten pääkohtien lainaaminen on haastavaa. Ohessa lyhyt lainaus:

ELOKUUN puolivälissä Israelin sairaaloissa runsas puolet koronapotilaista oli kahdesti rokotettuja. Tällä perusteella on väitetty, että rokotteet eivät toimi. Se ei pidä paikkaansa.

Kyse on tilastollisesta harhapäätelmästä. Päättelyvirhe tunnetaan englanninkielisellä nimellä base rate bias, suomeksi perustasoharha.

”Jos väestöstä sata prosenttia olisi rokotettu, kaikki sairaalapotilaat olisivat rokotettuja”, toteaa Turun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri ja valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja Juhani Knuuti.

-clip-

Rokotuskattavuuden kasvaessa rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa, vaikka sairastuneiden määrä vähenisi.

Artikkeli kannattaa lukea, jos aihe vähänkin kiinnostaa.

 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jos tämäkin saisi edes yhden oman elämänsä pikkutieteilijän ja suuren ajattelijan hetkeksi miettimään, sekä kenties jopa hakemaan ne rokotteet.

Valitettavasti taitaa olla turha toive. Tiedän jo vasta-argumentit, joita tuosta tulee:

1. "Mies oli artikkelin mukaan salskea, eli todennäköisesti ylipainoinen. Minä en ole".
2. "Miehellä oli todennäköisesti joku perussairaus, jota ei vain kerrottu".
3. "Tapahtuman todennäköisyys on niin äärimmäisen pieni, ettei sitä voi käyttää esimerkkinä".
4. "Kuolema johtui uutisen mukaan aivoverenvuodosta, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä koronan kanssa".
5. "Tauteihin nyt vain kuolee ihmisiä, ja taudit ovat osa elämää. Rokotteiden aiheuttamat kuolemat olisivat turha ja luonnoton lisä tähän päälle".
6. "Rokotettukin voi sairastua ja kuolla koronaan".

Itse en vain yksinkertaisesti usko, että artikkelilla tulee olemaan tuota toivomaasi vaikutusta. Tuossa rokotevastaisessa porukassa usko omaan näkemykseen on surullisen vahva. Ja se on sinänsä sääli. Lisäksi tuntuu, että heistäkin valitettavan iso osa taitaa olla lähipiirinsä manipuloimia uhreja. Propaganda uppoaa joihinkin ihmisiin valtavan hyvin...
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
@Sistis

Hämmentävintä on se, että tuo rokoteskeptismi ei ole mitään pelkkää hörhöporukoiden ja MV-lehdestä sivistyksensä hakevien ihmisten juttuja.

Tiedän useitakin ihan perusfiksuja ja korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat jättäneet rokotteet ottamatta. Vierestä olen kuunnellut sitä "ei ole testattu tarpeeksi" mantraa ja perusteet näille väitteille on ongittu ties mistä. Tämä aika on jotain taas meistä ihmisistä kyllä opettanut.

Minä en kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään sitä, että olisiko näille ihmisille sitten todellakin ok se, että me säädettäisiin näiden tiukkojen rajoitusten kanssa ties miten monta vuotta tästä eteenpäin. Se kun olisi sitten se toinen vaihtoehto, jos rokotteita ei otettaisi ja kaikki toimisivat, kuin he itse. Minulle se ei ainakaan todellakaan ole ok.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Alba

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Sistis

Hämmentävintä on se, että tuo rokoteskeptismi ei ole mitään pelkkää hörhöporukoiden ja MV-lehdestä sivistyksensä hakevien ihmisten juttuja.

Tiedän useitakin ihan perusfiksuja ja korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat jättäneet rokotteet ottamatta. Vierestä olen kuunnellut sitä "ei ole testattu tarpeeksi" mantraa ja perusteet näille väitteille on ongittu ties mistä. Tämä aika on jotain taas meistä ihmisistä kyllä opettanut.

Sepä se. Pakko myöntää, että tunnen tällaisia ihmisiä itsekin.

Vähän veikkaan, että kun tauti kiertää kunnolla yhteiskunnan läpi ensi talvena, rokotteet alkavat kiinnostaa ihmisiä ihan toisella tavalla kuin nyt. Sikainfluenssa ja narkolepsia niittävät edelleen satoa ihmisten joukossa. Ja lisäksi taustalla on se, että rokotteiden hyötyjä ei ole suuremmin nähty omin silmin, kun vaarallista kulkutautia, jonka ne torjuvat, ei ole aikoihin esiintynyt laajalti.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Helsingin Sanomat näemmä yrittää pelotella rokottamattomia. Varmasti tehoaa osaan. Minuun ei.
Sillä näen ihmisen tarpeen suojella itseään kulkutaudeilta oksettavana.
Ihannoidaan loputonta elämää. Maapallon väestö paisuu. Hukutetaan itse itsemme 'fiksuudellaan' ja ahneudellaan toinen toisiimme. Elinikä lisääntyy ja lapsia halutaan tehdä aivan liikaa globaalisti katsottuna. Kyllä on Jeesuksen oppeja kuunneltu ahkerasti vuodesta 1170 lähtien. 'Täyttäkää maa!'
Raamattua on luettu ahkeraan isien ja esivanhempien toimesta ja samat opit olennaisessa osassa yhteiskunnassa edelleen vaikka kirkosta eroaminen on voimissaan. Peruspilarit kuitenkin kaikki raamatusta opittuja sunnuntain lepopäivästä lähtien.

Kaikilla eläimillä on loisensa jotka pitää kantoja kurissa, etteivät kasva liian suureksi. Ihminen taistelee tätä hyvin keskeistä ja normaalia luonnon toimimisen mekanismia vastaan. Koska pelkää kuolemaa.

Sama ihminen menee metsään ja pelkää joutuvansa karhun tai susilauman raatelemaksi. Minulle taas eläimen tai viruksen tappamaksi joutuminen olisi ihannekuolema. Silloin olisin luonnonkiertokulussa se palanen joksikin se on tarkoitettukin maapallon kokonaiskuvan hyvinvoinnin kannalta.
Tottakai minäkin haluan elää mahdollisimman pitkään, mutta en välttele kuolemaa ylisuuresti, kuten suurin osa nykypäivän ihmisistä tekevät. Aikoinaan toimittiin toisin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
@Keskiviiva Milloin aikoinaan? Silloin kun rokotteita viruksia vastaan ei ollut olemassa?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
@Keskiviiva Milloin aikoinaan? Silloin kun rokotteita viruksia vastaan ei ollut olemassa?

Tämä on klassinen esimerkki siitä, ettei ihmisen älykkyys ja lauma-ajattelu sekä fyysiset ominaisuudet, jotka mahdollistavat näiden täysimääräisen hyödyntämisen, ole luonnollisia, vaan ihmisen ajatellaan olevan yksi apina muiden kädellisten joukossa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sepä se. Pakko myöntää, että tunnen tällaisia ihmisiä itsekin.

Vähän veikkaan, että kun tauti kiertää kunnolla yhteiskunnan läpi ensi talvena, rokotteet alkavat kiinnostaa ihmisiä ihan toisella tavalla kuin nyt. Sikainfluenssa ja narkolepsia niittävät edelleen satoa ihmisten joukossa. Ja lisäksi taustalla on se, että rokotteiden hyötyjä ei ole suuremmin nähty omin silmin, kun vaarallista kulkutautia, jonka ne torjuvat, ei ole aikoihin esiintynyt laajalti.
Todennäköisesti tauti kiertää nimenomaan yhteiskunnan rokottamattoman osa läpi kunnolla ensi talvena, esim. Israelin data (millä pelotellaan ihmisiä siitä ettei rokotteista olisi hyötyä kuin pariksi kuukaudeksi) itse asiassa alleviivaa sitä miten piikitetyt on täysin eri asein varustettu vakavaa tautia (tai tautia ylipäätään) vastaan verrattuna piikittämättömiin.

Tuossa hesarin jutun kommenttiosiossa oli sinänsä ihan aiheellinen huomio ettei näitä kulkutautivastaisiakaan perusteita saisi esittää tunteisiin vetoavilla yksittäistapauksilla, toisaalta hirveän (surullisen) suurelle määrälle ihmisiä vaikuttaisi tilastot olevan täysin käsityskyvyn ulkopuolella oleva asia, mutta mikä tahansa yksittäistapaus kerrottuna tunteisiin vetoavasti henkilöiden kautta kiveenhakattu ja sellaiseen yleistettävä totuus.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Helsingin Sanomat näemmä yrittää pelotella rokottamattomia. Varmasti tehoaa osaan. Minuun ei.
Sillä näen ihmisen tarpeen suojella itseään kulkutaudeilta oksettavana.
Ihannoidaan loputonta elämää. Maapallon väestö paisuu. Hukutetaan itse itsemme 'fiksuudellaan' ja ahneudellaan toinen toisiimme. Elinikä lisääntyy ja lapsia halutaan tehdä aivan liikaa globaalisti katsottuna. Kyllä on Jeesuksen oppeja kuunneltu ahkerasti vuodesta 1170 lähtien. 'Täyttäkää maa!'
Raamattua on luettu ahkeraan isien ja esivanhempien toimesta ja samat opit olennaisessa osassa yhteiskunnassa edelleen vaikka kirkosta eroaminen on voimissaan. Peruspilarit kuitenkin kaikki raamatusta opittuja sunnuntain lepopäivästä lähtien.

Kaikilla eläimillä on loisensa jotka pitää kantoja kurissa, etteivät kasva liian suureksi. Ihminen taistelee tätä hyvin keskeistä ja normaalia luonnon toimimisen mekanismia vastaan. Koska pelkää kuolemaa.

Sama ihminen menee metsään ja pelkää joutuvansa karhun tai susilauman raatelemaksi. Minulle taas eläimen tai viruksen tappamaksi joutuminen olisi ihannekuolema. Silloin olisin luonnonkiertokulussa se palanen joksikin se on tarkoitettukin maapallon kokonaiskuvan hyvinvoinnin kannalta.
Tottakai minäkin haluan elää mahdollisimman pitkään, mutta en välttele kuolemaa ylisuuresti, kuten suurin osa nykypäivän ihmisistä tekevät. Aikoinaan toimittiin toisin.

Sairaustuessasi luonnollisesti kieltäydyt keinotekoisista lääkkeistä ja hoidoista, kohtaat mitä luonto tarjoaa, luonnollisesti. Säästät myös meiltä keinotekoisiin keinoihin satsaavilta melkoisen summan rahaa, luonnollisesti.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Helsingin Sanomat näemmä yrittää pelotella rokottamattomia. Varmasti tehoaa osaan. Minuun ei.

Harva kehtaa nykyään tunnustaa olevansa rokottamaton. Tai itse en ainakaan tunne kuin pari vaikka tilastollisesti ajateltuna niitä on tutuissa varmasti huomattavasti enemmän. En tietenkään ole jokaiselta tutulta kysynyt "oletko ottanut piikin tai kaksi?"
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
2. "Miehellä oli todennäköisesti joku perussairaus, jota ei vain kerrottu".

Tämä argumentti häiritsevä siinä mielessä, että läheskään kaikkia perussairauksia ei löytynyt riskiryhmä-listasta, eli miten kukin tulkitsee.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todennäköisesti tauti kiertää nimenomaan yhteiskunnan rokottamattoman osa läpi kunnolla ensi talvena, esim. Israelin data (millä pelotellaan ihmisiä siitä ettei rokotteista olisi hyötyä kuin pariksi kuukaudeksi) itse asiassa alleviivaa sitä miten piikitetyt on täysin eri asein varustettu vakavaa tautia (tai tautia ylipäätään) vastaan verrattuna piikittämättömiin.

Totta tuokin. Tosin siinä mielessä tauti kiertää koko yhteiskunnan läpi, että myös rokotetut altistuvat kaiken aikaa, ja rokotesuojaa testataan kovalla kädellä. Varmasti läpäisyinfektioita tulee määrällisesti paljon, mutta suhteellisesti erittäin vähän, ja niiden merkitys on yhteiskunnallisesti mitätön.

Toisaalta kaikki todennäköisesti tuntevat suoraan tai mutkan kautta jonkun onnettoman harhaanjohdetun, joka ei ole rokotetta ottanut. Näitä ikäviä tapauksia, joissa seurauksena on vakava taudinkuva tai kuolema, tulee paljon. Pohjantähden Akseli Koskelaa lainaten: "Lähellä on se aika, jolloin naisväki tarvitsee paljon mustia hameita".

Tämä argumentti häiritsevä siinä mielessä, että läheskään kaikkia perussairauksia ei löytynyt riskiryhmä-listasta, eli miten kukin tulkitsee.

Tämäkin on totta. Itse viittasin toki tässä kohtaa niihin perussairauksiin, jotka ovat tunnettuja riskitekijöitä. Mutta eipä tuokaan ole ihan yksiselitteistä. Mitä olen käsittänyt, niin kuolemattomina itseään pitävillä rokotekriitikoilla listan ulkopuolinen perussairaus, joka heillä on, ei ole uhka. Mutta jos koronaan kuolleilla on tuollainen ollut, kuolema johtuu vain ja ainoastaan siitä.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Pandemian torjunta on menossa globaalilla tasolla vituiksi, koska rokotteiden jakelu tökkii pahasti. Kyseessä on siis tilanne, jossa markkinat eivät pysty allokoimaan resursseja optimaalisella tavalla - eli markkinahäiriö.

Markkinahäiriöiden korjaaminen onnistuu vain markkinoiden toimintaan puuttumisella. Tässä tapauksessa se pitäisi toteuttaa vapauttamalla rokotteiden lisenssivalmistus.

Toinen vaihtoehto on jatkuva kierre tehosteiden ja tehosteiden tehosteiden, koronapassien ja vastaavien kanssa sekä länsimaissa että muualla, kun laajasti rokottomattomissa kehittyvissä talouksissa haudotaan variantteja.

 
F

Flonaldo

Markkinahäiriöiden korjaaminen onnistuu vain markkinoiden toimintaan puuttumisella. Tässä tapauksessa se pitäisi toteuttaa vapauttamalla rokotteiden lisenssivalmistus.
Tätä on tarjottu useilta tahoilta ratkaisuksi jo pitkään, ja vieläpä niin, että *naps* mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin sormiaan napsauttaa.

- Missään päin ei ole tyhjänä seisovia rokotetehtaita, jotka vain odottaisivat pääsevänsä pukkaamaan tavaraa ulos.
- Sellaisen tehtaan rakentamisessa tyhjästä kestää useita vuosia. Ja vaikka tehdas olisikin, sinne pitäisi olla erittäin kokenutta henkilöstöä.
- N. kaikista rokotteiden valmistuksessa tarvittavista raaka-aineista on koko ajan ollut pulaa. Patenttien purkaminen ei vaikuttaisi tähän mitenkään.
- Tähän mennessä >95 % Covaxin rokotteista on ollut AZ:aa. Osin siksi, että suuressa osassa maailmasta (lieventyneistä vaatimuksista huolimatta) mRNA-rokotteiden käyttäminen ei ole mahdollista. Rokotetta valmistetaan jo nyt omakustannehintaan ja on haalittu kapasiteettia ympäri maailmaa niin paljon kuin vain on irronnut.

Jos siis patentit poistuisivat huomenna, mitä tapahtuisi jotta Afrikassa sen seurauksena alettaisiin saada rokotteita? Kuka ne maksaisi, missä ne valmistettaisiin, mistä raaka-aineet, mistä henkilöstö, mistä laadunvalvonta?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jos siis patentit poistuisivat huomenna, mitä tapahtuisi jotta Afrikassa sen seurauksena alettaisiin saada rokotteita? Kuka ne maksaisi, missä ne valmistettaisiin, mistä raaka-aineet, mistä henkilöstö, mistä laadunvalvonta?

Lisenssivalmistus antaisi mahdollisuuden muillekin valmistajille valmistaa toimivia rokotteita ja reagoida kysyntään.

Mutta jos kapasiteettia ei sitten ole eikä sitä voi kasvattaa, niin se on erittäin ikävä kuulla. Ainoaksi vaihtoehdoksi näyttää siis jäävän määräämättömän mittainen kikkailu tehosteiden, tehosteiden tehosteiden, tehosteentehosteen tehosteiden ja todennäköisesti koronapassien kanssa (koska laajamittaista ja rokotettujen ihmisten rajoituksia ei enää tulla hyväksymään). Virus ei jatkossakaan nimittäin pysähdy rajoille tässä globalisoituneessa maailmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitäs sille curevacin rokotteella tapahtui? Heinäkuussahan tuon alunperin piti markkinoille ilmaantua, mutta jotain viivästyksiä tuli silloin testituloksia johdosta. Osaako joku kertoa missä tuon kanssa mennään nyt?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Koronarokote kuulemma tappaa T-soluja, kumpaakin. Pitääkö paikkansa?
 
F

Flonaldo

Mitäs sille curevacin rokotteella tapahtui? Heinäkuussahan tuon alunperin piti markkinoille ilmaantua, mutta jotain viivästyksiä tuli silloin testituloksia johdosta. Osaako joku kertoa missä tuon kanssa mennään nyt?
Kokeessa teho ei ylittänyt edes 50 %. Selitykseksi kerrottiin uudet variantit. Koko homma siis piti aloittaa alusta. Haasteena löytää jostakin populaatio, missä rokotetta voi luotettavasti testata (=laajasti rokottamaton väestö, mutta silti luotettava testaus yms.).
Koronarokote kuulemma tappaa T-soluja, kumpaakin. Pitääkö paikkansa?
Ei. Se on biologisesti mahdotonta, että mRNA voisi tuollaista tehdä, eikä se mitenkään myös T-soluihin päädy.

Sen sijaan rokottaminen nostattaa merkittävästi T-solujen määrää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös