Mainos

Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 288 417
  • 10 613

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sanattomaksi vetää. Tällaisen takia oma toleranssini kaikenlaisen paskapuheen lietsonnalle on pudonnut pakkasen puolelle.

Tämä alkaa itselle muistuttaa omaan sairauteeni liittyviä ajokielto-keskusteluja. "En kerro lääkärille kohtauksesta, etten saa ajokieltoa vuodeksi". Haistakaa piip tällaiset, saatte vielä sen kohtauksenne ratin takana ja vaarannatte muidenkin terveyden. Lisäksi se on omalle hoitotasapainolle huono, koska lääkäri ei saa esim. lääkitystä muunneltua tarpeen mukaan.

Mietin, miten työnantajat kokee tällaiset "korona ei ole niin vaarallinen kuin rokote" -tyypit. Jos ovatkin saaneet tartunnan ja menee long covidiksi tai ollaan pitkään teholla. Vaikuttaahan tuo mahdollisesti työkuntoon. Eli tällöin kuormitetaan terveydenhuoltoa ja sosiaalipuolta laajemminkin.

Tuttuni oli ennen rokotusten tuloa pitkään teholla ja hänen kohdalla koen, että siellä ainakin sai täyden hoidon. Kotiutui varsin hyväkuntoisen oloisena ja taisi töihinkin palata melko nopeaan. Kiitti teho-osastoamme ja rokotuksiin suhtautuu myönteisesti.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Mites muilla? Onko täällä omakohtasta kokemusta? Onko käyty raskaana ollessa hakemassa rokote? Meillä vaimon kanssa kovasti epäilyttää tuututa sikiöön tavaraa, mitä ei suositella laitettavaksi pienille lapsille. Mietin olisko täällä "vertaistukea" Kenen kanssa keskustella asiasta.

E. Tarkotan vaan joitaki, joilla on oma odotus menossa, muitten mielipiteet ei kiinnosta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa

Taitaa olla kaikki ”tietävät” pelikiellossa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Mites muilla? Onko täällä omakohtasta kokemusta? Onko käyty raskaana ollessa hakemassa rokote? Meillä vaimon kanssa kovasti epäilyttää tuututa sikiöön tavaraa, mitä ei suositella laitettavaksi pienille lapsille. Mietin olisko täällä "vertaistukea" Kenen kanssa keskustella asiasta.

E. Tarkotan vaan joitaki, joilla on oma odotus menossa, muitten mielipiteet ei kiinnosta.
Puoliso otti ekan rokotteen juuri niihin aikoihin kun raskaus alkoi. Toisen osalta mietti asiaa ja lykkäsi jonkin verran 12 vk:sta. Otti kuitenlim pari viikkoa sitten. Itse suosittelin tehostetta aikataulun mukaisesti, mutta toki puoliso itse teki päätöksen. Nyt kun THL:kin asiaa suosittelee, en näe asiassa yhtään mitään ongelmaa.

Rokotteestahan ei siis mene aktiivista ainetta sikiöön asti vaan se jää sinne äidin olkalihakseen, jossa vasta-ainetuotanto alkaa. Vasta-aineet kiertävät sitten sikiöönkin ja tarjoavat oletettavasti jonkinlaista suojaa koronalta hetken syntymän jälkeen. Tässä ei mitään erikoista ole, erilaisia vasta-aineita sikiö saa äidiltä joka tapauksessa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Te että vissiin niinku ymmärrä lukemaanne? Vai onko vaan pakko päästä huutelemaan kaikille jotaki?

Tietääkseni en ole sinulle mitään huudellut, kunhan ohjasin tiedon äärelle.

Etköhän sinä tuolta THL:n sivuilta paremmin tietoa rokotteen vaikutuksesta raskaana olevaan/sikiöön saa kuin täältä Jatkoajasta.

Omakohtaista kokemusta on sen verran, että hoitoalalla työskentelevä tuttava oli päässyt todistamaan kun rokottamattoman äidin covid-tartunnan johdosta oli jouduttu tekemään tekemään hätäsektio raskausviikolla 29.
 
Kai mie nyt osaan itekki googlettaa, enkä tietääkseni pyytäny mitään ohjeita tiedon äärelle.

Niinku sanoin haluan puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

THL suosittelee eli asiaa on tutkittu eikä rokotteesta ole vaaraa sikiölle. Näin se varmasti tuota juttua lukemattakin on. Miksi et luota siihen vaan haluat puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa? Muuttaako se tuota THL:n suositusta tai faktoja sen takana jotenkin?

Osaan lukea ja usein vielä ymmärränkin lukemani. Kunhan vaan mielenkiinnosta kysyn.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kai mie nyt osaan itekki googlettaa, enkä tietääkseni pyytäny mitään ohjeita tiedon äärelle.

Niinku sanoin haluan puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.
Et vaikuta erityisen vastaanottavalta kaverilta tiedon suhteen. Suodatat vain haluamasi ja jatkat omalla linjallasi. Sovitaan niin, että me ollaan kaikki raskaana, niin saamme osallistua keskusteluun.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Et vaikuta erityisen vastaanottavalta kaverilta tiedon suhteen. Suodatat vain haluamasi ja jatkat omalla linjallasi. Sovitaan niin, että me ollaan kaikki raskaana, niin saamme osallistua keskusteluun.
Aika helvetin ennakkoluulosta ja ylestävää, mutta ei siinä hienon avarakatseinen olet, jätkä samaan malliin. Ku joillaki sivusta öyhyttäjien mielepiteillä ei ole mulle mitään merkitystä haluan puhua samassa tilanteessa olevien kanssa.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Pistetään nyt vielä kerran
Mites muilla? Onko täällä omakohtasta kokemusta? Onko käyty raskaana ollessa hakemassa rokote? Meillä vaimon kanssa kovasti epäilyttää tuututa sikiöön tavaraa, mitä ei suositella laitettavaksi pienille lapsille. Mietin olisko täällä "vertaistukea" Kenen kanssa keskustella asiasta.

E. Tarkotan vaan joitaki, joilla on oma odotus menossa, muitten mielipiteet ei kiinnosta.
Pistetään nyt vielä kerran, että voisin vaikka viesteillä vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, jos jollaki ei vaikka haluta puhua avoimesti, ettei joudu verenhimoisten öyhyttävien vatipäiden uhriksi, kuulemaan salaliittohörhöpaskaa.
 
Sulla on kyllä upea asenne. Ellei täältä löydy raskaana olevia niin vauvapalstalla voisi tärpätä paremmin.

Olisi ollut kiva saada vastaus viime viestissä esittämääni vilpittömään kysymykseeni, mutta turha taitaa olla toivo.
 
No mielestäni täällä on noin niinku 99,9% asiallisempaa/fiksumpaa porukkaa, ku jossaki vauvapalstalla ja tämä liittyy minusta aika suurelta osin rokotuksiin.

Siis tiiän kyllä mikä on suositus. Mutta asutaan keskellä ei mitään, jossa on koko aikana havaittu 5 tartuntaa, niin riski saada korona on miltei olematon.

Tehhään yleensä yhessä kaikki päätökset ja oltiin jo menossa rokotuksiin, ku raskaustesti näyttiki kahta viivaa, siinä kohti ajatusmaailma muuttuu. Ja alettiin epäilemään, että onkohan se sittenkään paras ratkasu. THL toki suosittelee raskaana olevillekkin rokotusta, mutta kuten sanoin, epäilyttää laittaa sitä sikiötä kantavana äitiin, kun esimerkiksi vastasyntyneeseen vauvaan sitä ei suositella laitettavaksi, mikä muuttuu siinä välissä?

Ja en koe kovin hedelmälliseksi keskustella asiasta ihmisten kanssa, jotka eivät ole samassa tilanteessa, koska on paljon helpompi huudella sivusta, jos ei ole ns oma lehmä ojassa.

Siksi haluanki kuulla samassa tilanteessa olevia/sen kokeneiden mietteitä asiasta, koska en koe muiden pystyvän asian eri puolia ymmärtämään.
 
F

Flonaldo

THL toki suosittelee raskaana olevillekkin rokotusta, mutta kuten sanoin, epäilyttää laittaa sitä sikiötä kantavana äitiin, kun esimerkiksi vastasyntyneeseen vauvaan sitä ei suositella laitettavaksi, mikä muuttuu siinä välissä?
Kuten sinulle jo vastattiin: sitä ei laiteta sikiöön, eikä sitä päädy sikiöön.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mites muilla? Onko täällä omakohtasta kokemusta? Onko käyty raskaana ollessa hakemassa rokote? Meillä vaimon kanssa kovasti epäilyttää tuututa sikiöön tavaraa, mitä ei suositella laitettavaksi pienille lapsille. Mietin olisko täällä "vertaistukea" Kenen kanssa keskustella asiasta.

E. Tarkotan vaan joitaki, joilla on oma odotus menossa, muitten mielipiteet ei kiinnosta.

Meillä vaimo nyt viikolla 10, rokotteen otti 3 viikkoa sitten. Keskusteltiin kyllä aiheesta aika paljon, mutta mikään tutkimusdata Jenkeistä/Briteistä ei antanut viitteitä riskeistä edes raskauden alkuvaiheessa ja samaan aikaan on käynyt ilmi, että deltavariantti on aiheuttanut rajuja taudinkuvia raskaana oleville (osalle jopa ennen aikaista synnytystä), niin vaimo päätti rokotteen ottaa. Samoin tuttavaperheen äiti, joka on about samoilla viikoilla.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Pistetään nyt vielä kerran

Pistetään nyt vielä kerran, että voisin vaikka viesteillä vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, jos jollaki ei vaikka haluta puhua avoimesti, ettei joudu verenhimoisten öyhyttävien vatipäiden uhriksi, kuulemaan salaliittohörhöpaskaa.

Käytännössä olet siis päättänyt, että rokote on paha ja nyt haluat päästä kuplaan, jossa tarjotaan vertaistukea?
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Meillä vaimo nyt viikolla 10, rokotteen otti 3 viikkoa sitten. Keskusteltiin kyllä aiheesta aika paljon, mutta mikään tutkimusdata Jenkeistä/Briteistä ei antanut viitteitä riskeistä edes raskauden alkuvaiheessa ja samaan aikaan on käynyt ilmi, että deltavariantti on aiheuttanut rajuja taudinkuvia raskaana oleville (osalle jopa ennen aikaista synnytystä), niin vaimo päätti rokotteen ottaa. Samoin tuttavaperheen äiti, joka on about samoilla viikoilla.
No meilläki on vielä vähän vaiheessa, keskustelua on paljon ja jos vaimo päättää, että on sittenki parempi ottaa se piikki, niin menen samalla ovenavauksella ittekki hakemaan sen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No meilläki on vielä vähän vaiheessa, keskustelua on paljon ja jos vaimo päättää, että on sittenki parempi ottaa se piikki, niin menen samalla ovenavauksella ittekki hakemaan sen.

Jos itselläni olisi raskaana oleva puoliso, (tai kuka tahansa samassa taloudessa asuva henkilö josta välitän) ottaisin kyllä rokotteen täysin riippumatta hänen valinnasta. Paljon pienempi mahdollisuus hänenkin olisi sairastua (rokote hänellä tai ei), jos itse olen rokotettu.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Kuten sinulle jo vastattiin: sitä ei laiteta sikiöön, eikä sitä päädy sikiöön.
Raskaana olevan rokotusta suositellaan, jos äidillä itsellään on perustautinsa vuoksi suurentunut riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Rokotus on tarpeen myös, jos raskaana olevalla on suurentunut riski altistua työssään koronavirukselle.

Raskaana olevien rokotusohjeita päivitetään, kun tutkittua tietoa ja käyttökokemusta kertyy lisää.

Lähde: THL

Ei tuo nyt minusta ihan pomminvarmalta vaikuta ja ku tosiaan riski saada tartunta on lähes olematon, niin on vielä aika paljon keskustelua edessä
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Jos itselläni olisi raskaana oleva puoliso, (tai kuka tahansa samassa taloudessa asuva henkilö josta välitän) ottaisin kyllä rokotteen täysin riippumatta hänen valinnasta.
Ymmärrän tuon näkökulman oikeinki hyvin. Mutta niinku aiemmin sanoin, meillä on aina ollu tapana tehhä kaikki isommat päätökset yksikkönä ja tässä nyt on vielä monet keskustelut aiheesta edessä, ja katotaan sitten mihin vaaka kallistuu. Juuri siksi haluttaiski kuulla samassa tilanteissa olevien kokemuksia asiasta, niinku noista tähänastistaki vastauksista näkyy, niin ei se ole aina niin päivänselvää
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis tiiän kyllä mikä on suositus. Mutta asutaan keskellä ei mitään, jossa on koko aikana havaittu 5 tartuntaa, niin riski saada korona on miltei olematon.

Tiedän kyllä, mutta...

Aika yleinen avaus. Sanotaan nyt näin, että kyllä se korona löytää teillekin vielä jossain vaiheessa hyvin todennäköisesti, vaikka pienellä paikkakunnalla asuisittekin.

Siksi haluanki kuulla samassa tilanteessa olevia/sen kokeneiden mietteitä asiasta, koska en koe muiden pystyvän asian eri puolia ymmärtämään.

Tästä ollaankin sitten vahvasti eri mieltä. Kyllä normaalijärkiset ihmiset pystyvät käsittelemään asioita rationaalisesti, vaikka eivät itse samassa tilanteessa olisikaan. Eihän mistään tulisi mitään mikäli luottaisi vaan sellaisten ihmisten mielipiteisiin, jotka ovat eksaktisti samassa tilanteessa. NHL-pelaajat eivät voisi keskustella NHL:stä muiden kuin toisten NHL-pelaajien kanssa jne.

Itselle tulee tästä sama fiilis kuin @Rommeli lle.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raskaana olevan rokotusta suositellaan, jos äidillä itsellään on perustautinsa vuoksi suurentunut riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Rokotus on tarpeen myös, jos raskaana olevalla on suurentunut riski altistua työssään koronavirukselle.

Minulla lukee tuon linkin takana näin:

"Rokotuksen ottaminen on erityisen tärkeää, jos raskaana olevalla on perustautinsa vuoksi suurentunut riski sairastua vakavaan koronavirustautiin tai jos raskaana olevalla on suurentunut riski altistua koronavirustartunnalle esimerkiksi työssään."

Tämän lisäksi on sen seitsemän kohtaa missä kerrotaan miksi THL suosittelee rokotusta raskaana oleville.

Lisäksi tietysti tuo @Linjatuomari n tänne aiemmin linkittämä sivusto perkaa pala palalta miksi THL suosittelee rokotetta raskaana oleville. En usko, että löydät tuolta tukea ajatukselle miksi rokotetta ei kannattaisi raskaana tai muutenkaan ottaa.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Tiedän kyllä, mutta...

Aika yleinen avaus. Sanotaan nyt näin, että kyllä se korona löytää teillekin vielä jossain vaiheessa hyvin todennäköisesti, vaikka pienellä paikkakunnalla asuisittekin.

Tästä ollaankin sitten vahvasti eri mieltä. Kyllä normaalijärkiset ihmiset pystyvät käsittelemään asioita rationaalisesti, vaikka eivät itse samassa tilanteessa olisikaan. Eihän mistään tulisi mitään mikäli luottaisi vaan sellaisten ihmisten mielipiteisiin, jotka ovat eksaktisti samassa tilanteessa. NHL-pelaajat eivät voisi keskustella NHL:stä muiden kuin toisten NHL-pelaajien kanssa jne.

Itselle tulee tästä sama fiilis kuin @Rommeli lle.

Olen kuullu paljon tuota "korona leviää kyllä kaikkialle" Juttua, mutta sitä on täällä ollu tässä noin 18 kuukauden aikana 5 tapausta, mikä tulee muuttumaan, ku se tulee täälläki käymään miltei kaikki läpi?

No jos NHL-pelajaalla on joku pelillinen ongelma, niin haluaisko se keskustella siitä toisen samassa tilanteessa olevan pelaajan/saman kokeneen valmentajan kanssa, vai mahdollisesti kysyä neuvoa mäkkärin tiskiltä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös