Aika harva Suomessa kannattaa velanoton holtitonta kasvua lopulta. Eroja on siinä, miten esim. kriisitilanteessa elvyttämiseen suhtaudutaan. Esim. kokoomus ääneen arvostelee elvytykseen laitettavia summia (jopa profeetta Lepomäen suulla) samaan aikaan kun konsensus globaalisti on kääntynyt voimakkaamman finanssipolitiikan kannalle rahapolitiikan toimiessa tehottomasti finanssikriisistä toipumisen suhteen.
Kokoomuksen osalta sen verran, että arvostelua ei koske hallituksen elvytysmäärää, vaikka näin halutaankin tietyillä tahoilla asia esittää. Arvostelu koskee sitä, että osa elvytyspaketista tulisi suunnata monien muiden maiden tapaan kuluttajan veroelvytykseen ennen kaikkea arvonlisäverotusta tilapäisesti laskemalla.
Toiseksi, Kokoomuksessa nähdään, että koronarajoitustoimia tulisi keskittää alueellisesti, ja pitää siellä missä on mahdollista, pyörät pyörimässä. Tässä takana on ajattelu, että normaalin liikevaihdon mukainen euro on kaikille parempi kuin pelkkä tukieuro. Yritykset olisivat valmiimpia koronan jälkeiseen nousuun, kun valtaosa pyörisi mahdollisuuksien mukaan paremmin.
Pointtihan on siinä, että velat toki maksetaan eräpäivinä, mutta velan suhde bruttokansantuotteeseen pienenee talouden kasvaessa. Tämähän on tietysti päivänselvä konsepti sinulle ja muillekin keskustelijoille. Italian ongelma ei ole suoraan verrannollinen Suomeen, koska Italia velkaantui huomattavan korkeakorkoisilla lainoilla vuosikymmeniä sitten ja on joutunut kiristelemään vyötä ever since. Suomen osalta korkokehitys ei missään skenaariossa ole samanlainen kuin Italialla, vaikka ei korkojen nousuun tietysti täysin välinpitämättömästikään kannata suhtautua.
Kyllä. Mutta pointti on myös siinä, mistä Vihriälät kirjoittivat tarkoittaen koronan jälkeistä aikaa.
On myös todennäköistä, että viennin kasvu jää vielä pitkään heikoksi. Joiltakin osin voi esiintyä patoutunutta kulutuskysyntää, mutta useat tekijät puhuvat sen puolesta, että kotimaisen kysynnän elpyminen jää vaisuksi. V-muotoista paluuta talouden normaaliin on tuskin odotettavissa.
Laajasti lomautusten piirissä olevien kotitalouksien ostovoima on tavanomaista heikompi. Osa kotitalouksista on raskaasti velkaantunut, ja tästä aiheutuvaa velanhoitorasitusta on kevennetty tilapäisillä lyhennysvapailla. Velkaantuneisuus ja epävarmuus lisäävät todennäköisesti siihen kykenevien kotitalouksien varovaisuussäästämistä ja supistavat siten kulutuskysyntää. Kunnat ovat rahoituksellisesti ahtaalla ja lomauttavat työntekijöitään.
Yritysten kohdalla voi pitää hyvin todennäköisenä, että investoinnit jäävät vähäisiksi. Heikon kysynnän oloissa ei ole tarvetta kapasiteetin laajentamiseen. Monet yritykset ovat ajautuneet konkurssiin ja myös sen välttäneet yritykset kärsivät huonosta kannattavuudesta. Vaisut vientinäkymät ja epävarmuus vähentävät investointihalukkuutta, vaikka rahoituksen saanti olisi turvattavissa. Näkymien epävarmuus on omiaan lykkäämään investointipäätöksiä muista seikoista riippumatta.
Tässä tilanteessa tulee pohtia, kuinka suuri on julkisen talouden kestävyyshaaste. Ehkä 7-9 prosenttia, ja kun vuonna 2021 otetaan 10-15 mrd lisää velkaa, velka on 90-100 prosentissa suhteessa BKT. Kuten Vihriälät totesivat, kestävyysvajelaskelmiin vaikuttaa eniten ikäsidonnaisten menojen kasvu eli pääasiassa terveydenhuoltoon ja eläkkeisiin liittyvät menot.
Tämä kokonaisuus voi aiheuttaa Suomelle useita ongelmia, koska meillä ei ole hallitusta (nyt tai aiemmin), joka joko haluaisi tai pystyisi puuttumaan kestävyysvajeen suurimpiin ongelmiin. Ikäsidonnaiset menot jatkavat kasvuaan miljardeilla per vuosi ja ne katetaan osin/kokonaan velalla. Kun BKT ei nouse em. syistäkin sekä nettoinvestointiongelmista johtuen suhteessa yhtä paljon, velan suhde BKT voi edelleen kasvaa, ei suinkaan pienentyä.