Eivät nämä vaikutukset ole vielä tuntuneet juurikaan. Työtä tehdään entiseen malliin, joskin hieman muuttunein keinoin. Tuttavia ei nyt ehdi tavata, mutta sosiaaliset kontaktit hoidetaan etäyhteyksin. Mökille ei nyt pääse, mutta se on kompensoitu pyöräilemällä ja lenkkeilemällä ahkerasti. Kulttuuritapahtumia ei pääse nyt katsastamaan, mutta YLE Areena, vuosien saatossa ostetut DVD:t (joissa on hyvin paljon vielä katsomatta jääneitä elokuvia ja sarjoja), levykokoelma ja hyllyllinen kirjoja riittävät tähänkin hyvin.
Paino on itse asiassa pudonnut, ja en keksi tähän mitään muuta syytä kuin sen, että nyt ne satunnaiset ravintolakäynnit ja toisinaan sukulaisvierailuilla tai mökkireissuilla tapahtuvat herkuttelut ovat jääneet kokonaan pois. Terveellistä arkiruokaa kun syö nyt jatkuvalla syötöllä, niin ei tule sinne kuukauteen niitä muutamia "herkuttelupäiviä".
Rahaa myös säästyy, kun oikeastaan ruoka ja pakolliset asumismenot ovat ainoita, mihin sitä kuluu.
Sen olen myös huomannut, että tilastotiede on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Koronan etenemistä eri maissa on ollut jopa tavallaan mielenkiintoista tutkia ja vertailla. Tätä ei pidä tulkita niin, että nauttisin jotenkin tällaisen vakavan taudin jylläämisestä. Päinvastoin. Luvut ovat karmeat, eikä sellaisia osannut odottaa varmaan kukaan. Mutta noiden tilastojen tutkimisella huomaa joitain toivon pilkahduksiakin, jotka viestivät esimerkiksi siitä, kuinka merkittäviä rajoitustoimet ovat olleet. Toisaalta tilanteen mahdollisen kiihtymisen vaara myös auttaa paremmin hyväksymään sen, että jotain uusia rajoitustoimia on mahdollisesti tulossa. Lisäksi tuolla tavalla saa itselleen mielenrauhaa, kun on edes jonkinlainen visio siitä, mitä tämän hetken näkymien perussairauksia voisi olla tulossa. Toki tuo elää kaiken aikaa, mutta tällaisina aikoina jo jonkinlaisen mielikuvan luominen itselleen rauhoittaa kummasti mieltä.
Positiivisella mielellä olen sen suhteen, että tämä yhteiskunnan pysäyttäminen ei ole ollut mikään ongelma henkisellä puolella. Toki sairauden pelko jäytää takaraivossa, ja etenkin se, että miten pahasti se iskee lähipiiriin. Mutta jotenkin luonteeseeni kuuluu, että "näillä mennään, ja tehdään nyt se, mitä pystytään, ja katsotaan mihin se riittää". Siksi murehtiminen etukäteen on sellaista, jota en oikein ole osannut ikinä.
Paino on itse asiassa pudonnut, ja en keksi tähän mitään muuta syytä kuin sen, että nyt ne satunnaiset ravintolakäynnit ja toisinaan sukulaisvierailuilla tai mökkireissuilla tapahtuvat herkuttelut ovat jääneet kokonaan pois. Terveellistä arkiruokaa kun syö nyt jatkuvalla syötöllä, niin ei tule sinne kuukauteen niitä muutamia "herkuttelupäiviä".
Rahaa myös säästyy, kun oikeastaan ruoka ja pakolliset asumismenot ovat ainoita, mihin sitä kuluu.
Sen olen myös huomannut, että tilastotiede on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Koronan etenemistä eri maissa on ollut jopa tavallaan mielenkiintoista tutkia ja vertailla. Tätä ei pidä tulkita niin, että nauttisin jotenkin tällaisen vakavan taudin jylläämisestä. Päinvastoin. Luvut ovat karmeat, eikä sellaisia osannut odottaa varmaan kukaan. Mutta noiden tilastojen tutkimisella huomaa joitain toivon pilkahduksiakin, jotka viestivät esimerkiksi siitä, kuinka merkittäviä rajoitustoimet ovat olleet. Toisaalta tilanteen mahdollisen kiihtymisen vaara myös auttaa paremmin hyväksymään sen, että jotain uusia rajoitustoimia on mahdollisesti tulossa. Lisäksi tuolla tavalla saa itselleen mielenrauhaa, kun on edes jonkinlainen visio siitä, mitä tämän hetken näkymien perussairauksia voisi olla tulossa. Toki tuo elää kaiken aikaa, mutta tällaisina aikoina jo jonkinlaisen mielikuvan luominen itselleen rauhoittaa kummasti mieltä.
Positiivisella mielellä olen sen suhteen, että tämä yhteiskunnan pysäyttäminen ei ole ollut mikään ongelma henkisellä puolella. Toki sairauden pelko jäytää takaraivossa, ja etenkin se, että miten pahasti se iskee lähipiiriin. Mutta jotenkin luonteeseeni kuuluu, että "näillä mennään, ja tehdään nyt se, mitä pystytään, ja katsotaan mihin se riittää". Siksi murehtiminen etukäteen on sellaista, jota en oikein ole osannut ikinä.
