Kirjoittelija kaikella kunnioituksella, mutta peräännyn väittelystä kanssasi, koska sinä et argumentoi. Esität erittäin vahvoja yleistyksiä etkä esitä mitään dataa tukemaan omaa päättelyäsi. Uskallan väittää, että tilanne ei ole tuollainen kuin kuvailet, mutta koska sinä valitset esimerkkisi ääripäistä niin on selvää, että tilastoharha on mahdollista luoda.
Tarkoitan vaan esimerkkiäsi kympin tytöstä ja kutosen pojasta, joka on siis ihan mahdollinen skenaario, mutta erittäin harvinainen ja osuu tilaston kumpaakin ääripäähän. Loppujen lopuksi koulutuksen ja oppimisen mittareina keskiarvolliset suoritukset ovat merkittävämpiä kuin molemmat ääripäät. Systeemin toimivuus voidaan mitata parhaiten siitä, miten ns. 7-8:n oppilaat selviävät nykyisessä systeemissä ja miten he pääsevät eteenpäin, koska molemmissa ääripäissä (sekä 9-10:n oppilaissa että 4-6:n oppilaissa) tulee automaattisesti tapauksia, jotka rikkovat sääntöä.
Ja niistä laudatoreista ja kympeistä, jotka saa pelkästään pänttäämällä, eiköhän se ole ihan mahdollista kaikissa aineissa. On olemassa "aitoa" tilanteeseen perustuvaa järkevyyttä, jota yleensä tarvitsee työelämässä suorasti enemmän kuin koulun penkkiä, mutta kyllä esimerkiksi erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä ainakin itse arvostan myös muodollista koulutusta, joka antaa tiettyjä valmiuksia ja viitekehyksiä sille, että ihminen pystyy ajattelemaan asioita myös laajemmin. Se ei tosin ole pakollista.
Pitäisikö koulu- ja opiskelulaitoksen olla joku ikuinen pistokokeiden kasa, jossa testataan "sen hetken kuntoa?" Ihmisen kokemuksilla on paikkansa ja oma merkityksensä. Mielestäni koululaitos ja yliopisto sekä korkeakoulut tarjoavat laajempaa työelämän viitekehystä, jossa opetellaan niitä työelämässä tarvittavia vähän erikoisempia taitoja, joilla sitten rakennetaan strategioita, ideoita ja tulevaisuutta. Sitten sitä kokemusta voi hakea kentältä ja lopulta kaikkiin töihin oppii oikeasti vasta töitä tekemällä. Yliopiston idea ei voi missään nimessä olla se, että koulutetaan ihmisiä suoraan johonkin tiettyyn ammattiin vaan annetaan mahdollisimman iso mahdollisuuksien kirjo, joihin kaikkiin tarvitaan tekijöitä.
Samalla tulee tosin muistaa aito arvostus myös niitä aloja kohtaan, joissa meitä akateemisesti koulutettuja ei tarvita päsmärölmään ja neuvomaan ja niidenkin tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.