Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea)

  • 259 339
  • 1 480

Morgoth

Jäsen
Hampaisiin asti aseistettu P-Korea todennäköisesti pyrkii tästä eteenpäin todelliseksi ydinaseiden suurvallaksi, jos sen toimiin ei todella onnistuta puuttumaan.

Pohjois-Korealle strategisessa mielessä riittää, että esim. Soul ja Tokio ovat ydinaseiden iskuetäisyydellä. Maan resurssit on rajalliset eikä hirveällä määrällä ydinaseita enää nähdäkseni saavuteta uusia merkittäviä hyötyjä.

Jotenkin olen itse pohdiskellut niin, että tämä on lopulta Kiinan junailema juttu. Antamalla P-Korealle ydinaseen se käytännössä varmistaa ettei sen etupiiriin kimppuun hyökkää kukaan ja se on yksi työkalu USAta vastaan taistelussa maailmanherruudesta. P-Korea elää täysin Kiinan varassa, joten Kiina kokee pystyvänsä hallitsemaan tilanteen. Kunhan vain Kimmon suhteellisuudentaju ei petä tai P-Koreassa tapahdu sisäisesti jotain vallankumousta. Kertoo kai kaiken ettei Kiinan Xi 40 minuutin puheessaan maininnut P-Koreaa suoraan.

Siinä mielessä Bannon oli kyllä oikeassa. Lopulta tämä on Kiina vs. USA, jossa P-Korea on vain yksi sivujuonne. Mielenkiintoista tulee olemaan muuttuuko Kiinan ja USAn suhteissa jotain.
 
Viimeksi muokattu:

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa Kimin tapaisella uhoavalla diktaattorilla on hallussaan ehkä kaikkein pelottavimpia aseita, mitä on keksitty. Tilanne on todella vaarallinen ja mitään tilanteen lientymistä ei ole havaittavissa. Trumpin hallinto varmasti haluaisi jo reagoida tilanteeseen sotilaallisesti, mutta se ei todellakaan ole helppoa. Riskit ovat valtavia joka suhteessa. Liekö kuitenkin täälläkin syytä jo varautua isoihin taloudellisiin muutoksiin, mitä sota voi tuoda mukanaan?
Korean demokraattinen tasavalta on omilla pelimerkeillä pelannut Kimin strategiaa noudattaen yllättävän hyvin.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pohjois-Korealle strategisessa mielessä riittää, että esim. Soul ja Tokio ovat ydinaseiden iskuetäisyydellä. Maan resurssit on rajalliset eikä hirveällä määrällä ydinaseita enää nähdäkseni saavuteta uusia merkittäviä hyötyjä.

Jotenkin olen itse pohdiskellut niin, että tämä on lopulta Kiinan junailema juttu. Antamalla P-Korealle ydinaseen se käytännössä varmistaa ettei sen etupiiriin kimppuun hyökkää kukaan ja se on yksi työkalu USAta vastaan taistelussa maailmanherruudesta. P-Korea elää täysin Kiinan varassa, joten Kiina kokee pystyvänsä hallitsemaan tilanteen. Kunhan vain Kimmon suhteellisuudentaju ei petä tai P-Koreassa tapahdu sisäisesti jotain vallankumousta. Kertoo kai kaiken ettei Kiinan Xi 40 minuutin puheessaan maininnut P-Koreaa suoraan.

Toivottavasti olet oikeassa aseiden tarpeen suhteen. P-Korea voi kuitenkin vieläkin kokea olevansa uhattuna ja johtajan uhoaminen edellyttää lisää aseita, että sanoille saadaan lisää painoarvoa. Kimmon julistaessa, että P-Korea pystyy tuhoamaan USA:n ja kaikki uhkaajansa, sille pitäisi olla katetta.

Kiinan junailemana juttu olisi käsittämätön. Ydinaseiden levittäminen diktaattorille, joka tekee ydinkokeita heidän omilla rajoillaan kaikkine riskeineen. Ilman ydinaseita P-Korea olisi muutenkin paremmin Kiinan talutusnuorassa. Käsissä ei todennäköisesti olisi tällaista pakotevyöryä, eikä ongelmia maiden välisessä kaupassa. P-Korean puheessa mainitsematta jättäminen voi johtua monista syistä. Itse näen Kiinan tilanteessa hieman välikätenä. USA:han halutaan pitää suhteet kunnossa valtavan kaupan takia, mutta myös P-Korea on tärkeä. Ehkä siellä järkeillään että on fiksua olla asettumatta suoraan kummankaan puolelle, vaan enneminkin yrittää rauhoittaa tilannetta? Toisaalta tilanne on jo hieman riistäytymässä käsistä ja nyt tarvittaisiin Kiinaltakin joitain kovia toimia, jos rauha halutaan säilyttää.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Saisiko tähän surrealistiseen (känni)postaukseen jonkinlaisen suomennuksen?
Jos tarkastelujaksona on edellisen viiden vuoden kvartaalit ja verrataan Kiben politiikkaa, niin onhan se käsittämätöntä, että P-Korea ylipäätään on olemassa. Kaikki haluat valloituksen Pohjois-Korean kaupallistamiseksi ja geopolittisen sijainnin. Kiinan markkinoista puhuttaessa ei pidä unohtaa heidän valtavia kotimarkkinoita. Jossain vaiheessa voi olla tilanne, että Kiina tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa ja vierestä löytyy työvoimapankki. Kimin liittolainen Venäjä, on kummisedän roolissa, eikä missään YYA-siteessä. Globaalit järjestöt painostavat. Käytännössä Kimillä ei ole ainoatakaan todellista kaveria. Poliittisessa pokerissa valtasuhteita verrattuna resursseihin, minusta Kim on pelannut korttinsa fiksusti. Eri kysymys on "onko se oikein?" Pokkaa ainakin riittää.
 
Morgoth

Jäsen
Kiinan junailemana juttu olisi käsittämätön. Ydinaseiden levittäminen diktaattorille, joka tekee ydinkokeita heidän omilla rajoillaan kaikkine riskeineen.

Kiinan todellisen tahdon tulemme näkemään tilanteen suhteen, että tekeekö se käytännössä mitään merkittävää sen jälkeen kun Pohjois-Korealle on YKssa julistettu lisää pakotteita.

Mitäköhän vain seuraavaksi? Nythän Pohjois-Korean johto on käytännössä saavuttanet sen "immuniteetin", jota se on pitkään havitellut. Mitä se seuraavaksi haluaa? Jonkinlaisia kahdenkeskisiä neuvotteluja USAn kanssa? Lisää ohjusten testausta ja ydinkokeita? Tilannetta ei tästä enää hirveästi voi kiristää "turvallisesti".
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
On diplomatian aika. Johan Mattis tästä twiittasi. Muita ratkaisukeinoja ei ole sodan lisäksi, ja sotaa tuskin haluaa edes Korean Läski - vai mikä sen nimi nyt täällä olikaan. Ainakaan muut eivät halua.
 
Mistä sitä tietää, missä kunnossa läskipojan mielenterveys on. Päässä voi olla niin paljon sekaisin lapsuuden aivopesusta yms johtuen, että ydinsota voi ihan hyvin olla hänelle mahdollisuus päästä historian kirjoihin tai mitä lie kaiverruksia ydinsodasta jäisi jäljelle.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
]
Korean demokraattinen tasavalta on omilla pelimerkeillä pelannut Kimin strategiaa noudattaen yllättävän hyvin.
Saisiko tähän surrealistiseen (känni)postaukseen jonkinlaisen suomennuksen?
[
Näin sivusta: Riippuu miten asioita arvioi. Kimit pelaa hyvin oman dynastiansa säilymisen kannalta. Toki esim PK kansalaiset maksaa siitä hintaa mm ruokapulan aiheuttamien kehityshäiriöiden muodossa, joten kansalaisten hyvinvointi ei kuulu -kuten sosialismissa ei koskaan kuulu- hallinnon kärkihankkeisiin. Millions of North Korean children suffering from malnutrition, says UN | World news | The Guardian

Toivottavasti olet oikeassa aseiden tarpeen suhteen. P-Korea voi kuitenkin vieläkin kokea olevansa uhattuna ja johtajan uhoaminen edellyttää lisää aseita, että sanoille saadaan lisää painoarvoa.
Paitsi, että ei ole hyökätty yli ½ vuosisataan, vaikka rauhansopimusta ei ole tehty. Kimit tarvitsee ulkoista uhkaa hirmuvaltansa perustelemiseen.

On diplomatian aika. Johan Mattis tästä twiittasi. Muita ratkaisukeinoja ei ole sodan lisäksi, ja sotaa tuskin haluaa edes Korean Läski - vai mikä sen nimi nyt täällä olikaan. Ainakaan muut eivät halua.
Paksu poika haluaa elää unelmaansa PH selkänahasta ja sen turvaamiseksi tarvitaan ytimiä, jotta ulkomaailma ei puutu isisin veroiseen ihmisoikeusrikokseen. Joten ratkaisumalleja on kaksi: sota tai PK hyväksyminen ydinasemahdiksi. Diplomatialla ei saavuteta mitään eikä tulla saavuttamaan, sen pitäisi olla jo kaikille muille paitsi Tuomiojalle selvää. Kolmas malli voisi olla PK:n kaataminen, mutta se vaatisi Kiinan pistämistä puun ja kuoren väliin talouspakotteilla (eli usa määräisi kovat rangaistustullit kaikille PK:n kanssa kauppaa käyville, rajoittamaton tavaraluettelolla, mutta se iskisi myös USA:ta itseään).
Mistä sitä tietää, missä kunnossa läskipojan mielenterveys on. Päässä voi olla niin paljon sekaisin lapsuuden aivopesusta yms johtuen, että ydinsota voi ihan hyvin olla hänelle mahdollisuus päästä historian kirjoihin tai mitä lie kaiverruksia ydinsodasta jäisi jäljelle.
Se kasvoi mm Sveitsissä opiskellen eikä nuo omiaan aivopese. Kimien pitäisi pystyä hallitsemaan dynastiaa eikä toimimaan kuin viallinen robotti. Mutta tuota on kohdeltu kuin kuningasta ehkä jostain 10v asti, joten vallan pilaava vaikutus on alkanut varhain.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitä sellaista Kimillä on jota ei ollut Gaddafilla tai Saddamilla? Ydinase. Kaksi jälkimmäistä kaadettiin. Kim toimii järkevästi.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä sellaista Kimillä on jota ei ollut Gaddafilla tai Saddamilla? Ydinase. Kaksi jälkimmäistä kaadettiin. Kim toimii järkevästi.
Ja tämä järkevyys tulee leviämään kuolovalkean lailla. Jos PH kaltainen ryysyläisvaltio pystyy hankkimaan ytimet ja IBM:t, niin siihen pystyy lähes mikä tahansa valtio 10 vuodessa. Ja eiköhän paksu poika rupea myymään a-pommeja tarvitsijoille, jos hengissä pysyy. Toivottavasti ei pysy.

Saddam kaatui sotilaalliseen laajenemiseen (Kuvaitin valtaus)ja Gaddafin teurastivat omat. Molemmat ansaitsivat kuolla.
 
Morgoth

Jäsen
Ja tämä järkevyys tulee leviämään kuolovalkean lailla. Jos PH kaltainen ryysyläisvaltio pystyy hankkimaan ytimet ja IBM:t, niin siihen pystyy lähes mikä tahansa valtio 10 vuodessa. Ja eiköhän paksu poika rupea myymään a-pommeja tarvitsijoille, jos hengissä pysyy. Toivottavasti ei pysy.

Tämähän se todellinen painajainen olisi. Terroristeille ja muille halukkaille "ydinsalkkupommeja" myyntiin darkwebiin bitcoineja vastaan ja roistovaltiolle sitten tarjolla koko setti eli vetypommi+ICBM tai voisihan sitä konsultointinakin myydä. Moraalisia ongelmia tuo toiminta tuskin Kimmolle ainakaan aiheuttaisi. Toki PK maksanut hirveän hinnan saadakseen ydinaseen ja välttämättä ihan keskivertodiktaattori ei pysty samaan eli pysymään vallassa samalla kuin kansa nälkiintyy.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Terroristeille ja muille halukkaille "ydinsalkkupommeja" myyntiin darkwebiin bitcoineja vastaan
Tuskin. Terroristit käyttäisivät niitä varmasti ja kakka lankeaisi myös PK:n tuulettimeen. Ei tue diktatuurin jatkuvuuden teemaa. Lisäksi valtiot maksaa paremmin. Ei noita kaupata omakustannushintaan.

Toki PK maksanut hirveän hinnan saadakseen ydinaseen ja välttämättä ihan keskivertodiktaattori ei pysty samaan eli pysymään vallassa samalla kuin kansa nälkiintyy.
PK käyttää ihan absurdin määrän fyrkkaa eli 25%BKT armeijaan. Etenkin siksi, että maavoimat on palveluksessa jatkuvasti hirmuisella vahvuudella. PK olisi saanut rakennettua ytimensä huomattavasti pienemmällä tuskalla, jos hommaa olisi johdettu järjellä eikä vainoharhalla. Sillä rauhan takeena on ollut -53 jälkeen Kiina, ei PK asevoimat.

Venäjän mediassa kovaa puhetta: Pohjois-Korean ydinkoe on Yhdysvaltain syytä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Venäjä valjastaa propagandamyllynsä PK:n puolelle ja näyttelee YK:n äänestyksessä pyhimystä. Ihan sama on Kiinan asenne, mutta ei noin näkyvästi.

Obamalla meni useampi vuosi menettää kasvonsa Syyrian punaisilla viivoilla, saas nähdä pystyykö ameriikan läski samaan mutta alle vuodessa.
 
Carlos

Jäsen
Tässä koko PK-jutussa kyllä haisee joku vähän liian pitkälle. Aika puskista tuli kaikille että he ottivat yht'äkkiä valtavat harppaukset sekä vetypommin kanssa, yhtä aikaa sen pienentämisen kanssa siten että se mahtuu ohjukseen, ja vieläpä ICBM:n kehittämisen kanssa. Aikamoista voisi sanoa. Jopa merkittävää yhteensattumaa. Ja sitten siinä samalla Kiina sanoo että pakotteita ei laiteta, ja kaikkien osapuolten pitää palata neuvottelupöytään. Siinä samalla sitten sattumalta käy ilmi että Kimin rakettimoottorit on tulleet Venäjältä, ja Venäjä soittaa poskeaan minkä ehtii, kertoen että USA on vastuussa kaikesta.

Sori mutta kyllä tämä kaikki haisee niin pitkälle siihen suuntaan että Kiina & Venäjä ovat kehittäneet jotain plääniä keskenään, ja sitä ollaan nyt sitten toteuttamassa vauhdilla. Onko se tavoite saada "vain" USA pois Aasiasta, vaiko kokonaan pois palliltaan? Jos leikitään että Kiina ja Venäjä haluavat tuhota USA:n, niin aikamoisen suunnitelmanhan se vaatisi. Jonkun vaikka semmoisen että saadaan USA avoimeen ydinsotaan jonkun hyttysenkakan kanssa, ja sitten kun ne ovat keskittyneet siihen - aukeaa näiltä kahdelta kaverilta omat siilot. Kaikki satelliitit ym. kohdistettuna Korean suuntaan, kun sitten hönkääsöökin taivaan täyteen valojuovia ihan muualta. En usko että jenkkien reagointikyky olisi riittävä tekemään yhtään mitään - muuta kuin muuttumaan siksi kuuluisaksi lasitetuksi parkkipaikaksi.

Mikä näistä hulluista diktaattoreista tietää, Putinin egoa ei varmasti heikentäisi yhtään jos hän olisi se joka lopetti jenkkien imperiumin (parin muun hemmon avustuksella tietty).
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sori mutta kyllä tämä kaikki haisee niin pitkälle siihen suuntaan että Kiina & Venäjä ovat kehittäneet jotain plääniä keskenään, ja sitä ollaan nyt sitten toteuttamassa vauhdilla. Onko se tavoite saada "vain" USA pois Aasiasta, vaiko kokonaan pois palliltaan? Jos leikitään että Kiina ja Venäjä haluavat tuhota USA:n, niin aikamoisen suunnitelmanhan se vaatisi. Jonkun vaikka semmoisen että saadaan USA avoimeen ydinsotaan jonkun hyttysenkakan kanssa, ja sitten kun ne ovat keskittyneet siihen - aukeaa näiltä kahdelta kaverilta omat siilot. Kaikki satelliitit ym. kohdistettuna Korean suuntaan, kun sitten hönkääsöökin taivaan täyteen valojuovia ihan muualta. En usko että jenkkien reagointikyky olisi riittävä tekemään yhtään mitään - muuta kuin muuttumaan siksi kuuluisaksi lasitetuksi parkkipaikaksi.
Itse epäilen että PK:n kukistaminen ei vaatisi jenkeiltä niin kauhean kovaa resurssien keskittämistä. Enkä usko että siellä päämajassa niin tyhmiä oltaisiin että jätettäisiin tuollainen mahdollisuus. Ei millään tavalla sinua loukaten, mutta jos tälläisellä palstalla tuollainen skenaario tulee mieleen, niin varmasti se on riskianalyysissa noilla mukana.
 
Morgoth

Jäsen
Tästä on vain PK sana, joten luotettavuutta ei ole. Aino mikä tiedetään varmasti, on messevän paukun räjäytys. Sen ne on voineet saada vaikka "lainaan" Venäjältä tai Kiinalta.

Israelillakaan ei virallisesti ole mitään, mutta harva on valmis kokeilemaan mitä sieltä varastoista mahdollisesti löytyy tarvittaessa. Pohjois-Korea on kuitenkin jo tarpeeksi uskottava ydinpelotteensa kanssa, vaikka olettavasti mitään huipputekniikkaa siellä ei olekaan.
 
Tässä koko PK-jutussa kyllä haisee joku vähän liian pitkälle. Aika puskista tuli kaikille että he ottivat yht'äkkiä valtavat harppaukset sekä vetypommin kanssa, yhtä aikaa sen pienentämisen kanssa siten että se mahtuu ohjukseen, ja vieläpä ICBM:n kehittämisen kanssa. Aikamoista voisi sanoa. Jopa merkittävää yhteensattumaa. Ja sitten siinä samalla Kiina sanoo että pakotteita ei laiteta, ja kaikkien osapuolten pitää palata neuvottelupöytään. Siinä samalla sitten sattumalta käy ilmi että Kimin rakettimoottorit on tulleet Venäjältä, ja Venäjä soittaa poskeaan minkä ehtii, kertoen että USA on vastuussa kaikesta.

Niin haisee. Tässä kirjoituksessa Venäjän Zapad2017:stä oli sivuttu aihetta ihan hyvin. Analysis: #Zapad2017: Russia threatens Finland and the Baltic StatesNews Now Finland | News Now Finland

The most important element that is lacking, as some analysts say, is the surprise. Zapad2017 was announced over a year ago and everyone is looking at it. While this is true, situations can change rapidly.

The North Korean hydrogen bomb test that has followed the increasingly aggressive missile tests, is grabbing all the headlines. If USA, South Korea and Japan decide to pre-emptively strike the North Korean nuclear and missile programs, it would be the largest air and missile campaign the world has seen in decades. With most of the US strategic assets tied to the Far East, Russia would have the best window of opportunity it has had in a long time.

This kind of a perfect storm would be too perfect to be a coincidence.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Tamin Jaguar
Putlerin Venäjän kaikki sotaharjoitukset sisältää siemen hyökkäyssodalle, sillä ne on jo pari kertaa tehneet niin. Lisäksi oletusarvo on, kun otetaan huomioon nykyisin Baltiassa sijaitsevat sotavoimat, että Baltian puolustaminen tarkoittaa takaisin valtausta. Joten se takaisin valtaus vähän lykkääntyisi, jos PK operaatio veisi kaikki ohjukset.

Mitkään ennaltaehkäisevät iskut ei toimi PK kanssa. Joko poistetaan Kimien hallinto tai vain soitetaan suuta, siinä ne vaihtoehdot. Siihen poistamiseen on kaksi vaihtoehtoa yrittää:
  • Täydellinen saartaminen ja nälänhädän aiheuttaminen: joko ei ole enää kansaa mitä hallita tai ne poistaa kimit itse. Pystyykö läski pakottamaan Kiinan tähän?
  • Sota. Kiina luvannut kanssasotia PK;n kanssa.
Jos USA ja Kiina ajautuvat keskenään sotaan, niin silloin Putinille avautuu "mahdollisuuksien ikkuna".
 
Jos tarkastelujaksona on edellisen viiden vuoden kvartaalit ja verrataan Kiben politiikkaa, niin onhan se käsittämätöntä, että P-Korea ylipäätään on olemassa. Kaikki haluat valloituksen Pohjois-Korean kaupallistamiseksi ja geopolittisen sijainnin. Kiinan markkinoista puhuttaessa ei pidä unohtaa heidän valtavia kotimarkkinoita. Jossain vaiheessa voi olla tilanne, että Kiina tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa ja vierestä löytyy työvoimapankki. Kimin liittolainen Venäjä, on kummisedän roolissa, eikä missään YYA-siteessä. Globaalit järjestöt painostavat. Käytännössä Kimillä ei ole ainoatakaan todellista kaveria. Poliittisessa pokerissa valtasuhteita verrattuna resursseihin, minusta Kim on pelannut korttinsa fiksusti. Eri kysymys on "onko se oikein?" Pokkaa ainakin riittää.
Boldaus oma. Kiinassa on yli puoli miljardia ihmistä reservissä maaseudulla työmarkkinointa varten. Kiina ei todellakaan tarvitse työperäistä maahanmuuttoa.
Vaikka tarvitsisikin, PK on yksi vähäväkisimmistä Kiinan naapureista.
 
julle-jr

Juuri näin. Kiina kyllä ottaa mielellään vastaan eri alojen spesialisteja ja jopa maksaakin ihan hyvin. Riisipeltojen laidalla kasvanutta perusporukkaa kuitenkin riittänee vielä pitkäksi aikaa omastakin takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös