Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea)

  • 261 537
  • 1 486

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mannertenvälinen ohjus paksulla pojalla on. Osaavatko pienentää ydinpommin sopivaksi on vielä auki oleva kysymys. Toistaiseksi. Sen edellisen vellihousun olisi pitänyt tehdä jotain. Mutta loputon lista Obaman kriittisistä tekemättäjättämisistä saa vain jatkoa...

Juuri radiosta kuuntelin uutiset, joiden mukaan ei olisi mannerten välinen vaan keskimatkan ohjus. Yhdysvaltalaisten asiantuntioiden mukaan tällainen tieto.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Se palasi ilmakehään onnistuneesti, joten ei tuosta pitkää matkaa enää ole seuraavaan pykälään. .
Itseasiassa Yhdysvaltojen ulkoministeri vahvisti tiedon, jonka mukaan kyseessä oli sittenkin mannerten välinen ohjus. Tästä voi alkaa mielenkiintoinen ajanjakso.
 

Morgoth

Jäsen
Itseasiassa Yhdysvaltojen ulkoministeri vahvisti tiedon, jonka mukaan kyseessä oli sittenkin mannerten välinen ohjus. Tästä voi alkaa mielenkiintoinen ajanjakso.

Mikä vain muuttuu? Kiina (myöskään Venäjä) eivät omista strategisista syistä johtuen ole halukkaita lopultakaan syrjäyttämään Kimmoa. Etelä-Korea/Japani/USA taas eivät ole halukkaita aloittamaan veristä sotaa. Melkein ainoa mahdollisuus olisi neuvottelut, mutta johtaako nekään mihinkään. Kimmo tuskin helpolla ydinaseista luopuu ja USA ei suostu mihinkään ilman sitä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joten palataan strategiseen kärsivällisyyteen? No se lienee se tod näk tie, koska ihan tavanomaisillakin aseilla sotiessa etelä kärsisi karmaisevat siviilivahingot. Soul on lähellä rajaa, kuten muistamme. Kiinalle ja Venäjälle on parempi kimien diktatuuri kuin demokratian työntyminen rajoille, joten he eivät tule löysiä puheita enempää horjuttamaan P-K.

Ulkopoliittisen instituutin Aaltola: Yhdysvaltojen sotilaallinen reagointi Pohjois-Korean uhkaan lähempänä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Näköjään asiantuntijat on kanssani eri mieltä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Joten palataan strategiseen kärsivällisyyteen? No se lienee se tod näk tie, koska ihan tavanomaisillakin aseilla sotiessa etelä kärsisi karmaisevat siviilivahingot. Soul on lähellä rajaa, kuten muistamme. Kiinalle ja Venäjälle on parempi kimien diktatuuri kuin demokratian työntyminen rajoille, joten he eivät tule löysiä puheita enempää horjuttamaan P-K.

Voisi tulla Etelä-Korealle aika kalliiksi, jos heidän pitäisi elättää pohjoisemman Korean 25 miljoonaa veljeä. Halvemmaksi tulisi kuitenkin tehdä se rajan pohjoisella puolella - ja että oma valtio pysyy mahdollisimman koskemattomana.

Iltasanomien mukaan uhka kohdistuukin nyt Suomeen:
Pelottava kuva paljastaa: Pohjois-Korean ohjus kantaisi Suomeen asti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
 

Carlos

Jäsen

Joo, tää oli hieno veto. Tuskin Kim edes tietää että on olemassa valtio nimeltä Suomi. Saattaa olla ehkä "hiukan" joku muu kohde mielessä jos noita meinaa oikeasti käyttää. Venäjällä sen sijaan on paljonkin ohjuksia jotka kantavat Suomeen, ja saattavat niitä joku päivä käyttääkin - koska he tietävät maasta nimeltä Suomi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuinka iso riski tässä nyt on ohjuksen harhautumisesta testatessa? Sen kokoinen mötikkä se on, että ilman mitään varsinaista asettakin todella moni kuolisi, jos se johonkin keskustaan rysähtäisi.
 

Morgoth

Jäsen
Kuinka iso riski tässä nyt on ohjuksen harhautumisesta testatessa? Sen kokoinen mötikkä se on, että ilman mitään varsinaista asettakin todella moni kuolisi, jos se johonkin keskustaan rysähtäisi.

Kenties suurempi riski lyhyen matkan ohjuksilla, jotka altiimpia erilaisille häiriötekijöille? Mannertenväliset ammutaan suoraan avaruuteen ja muutamassa minuutissa jäljellä on enää pelkkä taistelukärki (joka on suhteellisen pieni) ja loppu tullaan painovoimalla. En tiedä voiko siinä vaiheessa enää harhautumista tulla (olettaen ballistisen lentoradan olevan laskettu oikein)Suurempi riski, että koko ohjus vain räjähtää lakaisussa ennen kuin se pääsee mihinkään? Tuo ilmeisesti se vaikein osa saada toiminaan, koska lukematon määrä erilaisia raketteja on räjähtänyt laukaisun yhteydessä ihan kunnon avaruusmaillakin. Toki varmaan mannertenvälisen ohjuksen tekeminen on hieman helpompaa.

Joutuuhan Kimmo olemaan erityisen varovainen mannertenvälisten ohjuksien testaamisen kanssa. Varmaan sen takiahan se ammutiin noin järjettömän ylös eli 2800 km korkeuteen ja varmaan osittain tuolla myös peitetään ohjuksen todellinen suorituskyky. Ymmärtääkseni optimaalinen korkeus noille on kenties vain jotain 1000 km luokkaa näillä USAn ja Venäjän ohjuksilla joiden kantomatka on tuplat näihin Kimmon ohjuksiin verrattuna. Lisäksi mikäli ohjus näyttää tulevan Kiinaan/Venäjään/USAhan (lopullinen kohde on vasta laskettavissa ihan minuutteja ennen osumista) niin nopeastihan siellä on lakaisunappia tarjolla Xille/Vladille/Donaldilla, joten aika tarkkaan nuo pitänee suunnata ainakin kohti ei-ydinaseita omaava valtiota vastaan. Tosin eipä nämä testit ihan yllättäen kuitenkaan taida tulla. Kun P-Korea tekee ohjuskokeen, tämä USAn kone on ilmassa.

Seuraavaksi Kimmon pitäisi varmaan tehdä ydinkoe, jossa testaa onko tarpeeksi pientä ydinkärkeä laitettavaksi ohjuksen kyytiin. Ilmeisesti tähän mennessä jytisty ja vain jytimisen ilosta eikä oikein mitään kuljetusmetodia kohteeseen ole ollut tarjolla. Toki emme tiedä miten menestyksekäs tuo ohjuskoe sitten lopulta oli ja miten lähellä se oikeasti meni maalialuetta, joten voihan tarvetta olla vielä muutamaan kertaan testata.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mannertenväliset ammutaan suoraan avaruuteen ja muutamassa minuutissa jäljellä on enää pelkkä taistelukärki (joka on suhteellisen pieni) ja loppu tullaan painovoimalla.

Niin joo, tietenkin. No, en kuitenkaan haluaisi kohtuullisen kovaa tulevaa pienempääkään osaa niskaani.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voisi tulla Etelä-Korealle aika kalliiksi, jos heidän pitäisi elättää pohjoisemman Korean 25 miljoonaa veljeä.
Rahan varmaan pitääkin ratkaista tämä kysymys?

Väitän, että etelän poliitikoilla ei ole pokkaa kieltäytyä, jos kimit keikahtaa, ja yleinen mielipide pohjoisessa haluaa yhdistymistä. Tai voihan heilläkin olla oma Koivistonsa, jolla menee oikea ja väärä sekä muiden edut edelle...
 

Alejandro

Jäsen
Rahan varmaan pitääkin ratkaista tämä kysymys?

Väitän, että etelän poliitikoilla ei ole pokkaa kieltäytyä, jos kimit keikahtaa, ja yleinen mielipide pohjoisessa haluaa yhdistymistä. Tai voihan heilläkin olla oma Koivistonsa, jolla menee oikea ja väärä sekä muiden edut edelle...
Jos miettii Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymistä, niin se on kustantanut yhdystyneelle Saksalle noin 100 miljardin euron kustannukset per vuosi. Sitten kun ottaa huomioon, että maiden erot eivät kuitenkaan olleet niin suuret kuin Korean eteläisellä ja pohjeisella puoliskolla tällä hetkellä. Olisihan tuo Pohjois-Korean 25 miljoonan ihmisen integroiminen aikamoinen taloudellinen itsemurha, valitettavasti. Puhumattakaan sosiaalisista ongelmista. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Etelä-Korean pitäisi ehdottomasti torpata mahdollinen yhdistyminen, mutta ymmärrän kyllä varsin hyvin, jos tällaista ei tule koskaan tapahtumaan vaikka mahdollisuus tulisikin.
 

Morgoth

Jäsen
En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Etelä-Korean pitäisi ehdottomasti torpata mahdollinen yhdistyminen, mutta ymmärrän kyllä varsin hyvin, jos tällaista ei tule koskaan tapahtumaan vaikka mahdollisuus tulisikin.

Mielestäni vaatisi ainakin sen, että pohjoisen diktatuuri romahtaisi (sisäisesti) ensin ja sen jälkeen PKssa olisi tapahtunut jonkinlaista taloudellista kehitystä. Sota ja sen jälkeen yhdistyminen kuulostaa aika todella kovalta hinnalta etelän kannalta. Kimmolla ydinasella ja itsellä USAn turvatakuut (voiko USAhan enää tosin luottaa Trumpin jälkeen?) ja toivoa niiden pitävän tilanteen tasapainossa, ehkä lopulta kuitenkin parempi vaihtoehto etelän mielestä.

Miten paljon etelässä halutaan yhdistymisestä? Onko se vähän verrattavissa sotaevakoiden Karjala haaveiluihin vai onko se paljon laajempaa?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
. Olisihan tuo Pohjois-Korean 25 miljoonan ihmisen integroiminen aikamoinen taloudellinen itsemurha, valitettavasti.
Vai mahdollisuus? Siellä odottaa 25 miljoonan ihmisen nykyaikaisten perustarpeiden kokoinen talouden piristyysruiske.

sen jälkeen PKssa olisi tapahtunut jonkinlaista taloudellista kehitystä

Taloudellinen kehitys lähtee käyntiin heti kun pakkovalta loppuu. Haasteet on kyllä kovia mm korruption suhteen. Neukkulan hajoamisesta voi oppia paljon sudenkuopista ja myös onnistumisista.
Sota ja sen jälkeen yhdistyminen kuulostaa aika todella kovalta hinnalta etelän kannalta.

Etelässä ei sotaa haluta ja kimi ei halua tehdä itsemurhaa aloittamalla sitä. Läski tietysti voi sekoittaa pakkaa ja jopa käyttää P-Koreaa huomion pois kääntämiseksi Venäjä-tutkimuksista, vaikka Kiina ja Putte tulevat pistämään tikun ristiin PK suojelemiseksi.

(voiko USAhan enää tosin luottaa Trumpin jälkeen?)
Muotoilisin kysymyksen: Voiko USA:han taas luottaa trumpin jälkeen? Tod näk kyllä, mutta liittolaiset eivät tule luottamaan. Läski maksattaa valinnastaan kovan poliittisen hinnan.
Miten paljon etelässä halutaan yhdistymisestä?
Ei mulla lukuja ole, mutta käsittääkseni nuoret ei ole kovin kiinnostuneita asiasta.

edit
Kiina ja Pohjois-Korea kävivät alkuvuonna ahkerasti kauppaa, Kiina vakuuttaa noudattavansa YK:n pakotteita | talous | Iltalehti.fi linkki IL
Tullin tiedottajan Huang Songpingin mukaan vienti Pohjois-Koreaan kasvoi 29,1 prosentilla kuuden ensimmäisen kuukauden aikana, mutta tuonti laski samaan aikaan 13,2 prosentilla.
Kiina pitää paksun pojan pystyssä ja vallassa. Kun tuonnista ja viennistä yli 80% on Kiinaan, niin se on yksin Pekingin vallassa miten P-K:ssa eletään. Lopettamalla tuon kaupan kimin valta-apparaatti hajoaisi, koska etuja ei olisi enää tarjolla.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kertoohan tämä luultavasti jotain läski-Kimmon linjasta, jos ei muuta.
Mun arvaus on, että toivotaan parasta eli linjan muutosta. Paksun pojan politiikka on jo ennestään selvillä: koveneva sisäkuri ja ulkoista turvallisuutta haetaan ydinaseista ja mannertenvälisistä kantolaitteista. Koska poika haluaa säilyttää valtansa, niin muutoksia ei ole tulossa, oman kansan nälkäkuolema ei tässä vaakakupissa paljon paina.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ohjuskokeet siis jatkuvat, mutta hyvä, että vastauskin on valmiina:

"In response, the US and South Korean military conducted a live-firing exercise using surface-to-surface missiles, a US defence official said.

The missiles were fired into the "territorial waters of South Korea along the east coast," a US military statement said."


Tuoko se vastaus todella on? Voi vain kuvitella miten Kim nauraa partaansa viskipäissään ja on ihan todella peloissaan noin hurjasta jutusta.

Entä jos vain antaisi olla eikä sano mitään tai jos sanoo, niin sanoisi jotain järkevää.
 

Morgoth

Jäsen
Tuoko se vastaus todella on? Voi vain kuvitella miten Kim nauraa partaansa viskipäissään ja on ihan todella peloissaan noin hurjasta jutusta.

Realismia on ettei P-Korealta ydinasetta enää saada pois. En ymmärrä miksi tätä samaa epäonnistunutta politiikkaa ollaan vieläkin jatkamassa. Näkisin että ainoa mahdollisuus on yrittää neuvotella Kimmon kanssa jotain. Ensin Etelä-Korean kautta ja jossakin vaiheessa sitten kahdenkeskisesti USAn kanssa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuota tietä on yritetty turhaan vaikka kuinka kauan. Sitä on kutsuttu strategiseksi kärsivällisyydeksi ja se suomentuu loputtomaksi epäonnistumiseksi.

Niin. Valkoihoisten mielestä on. Vaan onko oikeasti, siis ihan oikeasti vaikka sitten aikuisten oikeasti, kukaan kysynyt mitä sinä haluat. Ja voisimmeko neuvotella asiasta.

Qatarille tuotiin täysin naurettava vaatimuslista nenän eteen ja ne sanoi painukaa nyt vittuun sen lappunne kanssa. Siinä ei ollut mitään järkeä ja se oli täysin epärealistinen. Miten ne edes kehtasivat yrittää tuollaista.

Realismi on nyt se ydinase ja oma valtio missä tapahtuu pahuuksia. Putin kävi Suomessa ja kaikki olivat innoissaan ja neuvottelivat. Taivas tietää mitä pahuuksia hänen maassaan tapahtuu ja silti neuvotellaan ja paiskataan lapasta.

Kim on nyt samassa asemassa ja silloin jutellaan ja keksitään joku aito neuvotteluratkaisu.
 

Morgoth

Jäsen
Tuota tietä on yritetty turhaan vaikka kuinka kauan. Sitä on kutsuttu strategiseksi kärsivällisyydeksi ja se suomentuu loputtomaksi epäonnistumiseksi.

Kimmon kanssa ei olla neuvoteltu. Etelä-Korean johdolla kannattaisi tunnustella onko mitään edellytyksiä vai onko se samanlaista jahkaamista kuin joskus vuosituhannen vaihteessa. Realismia on myös se, että ei Kiina suostu Pohjois-Koreaa kukistamaan eikä USA pysty Kiinaa pakottamaankaan siihen. Mitään sotilaallista vaihtoehtoa ei ole. Mitä jää jäljelle?

Tuntuu että ennen floppia Trumpilla on käsissään lähinnä 2-7, kun Kimmolla kaksi ässää. Odotellaan epätoivoisesti pakotteiden kanssa, että josko flopissa osuisi 2-7 kohdillleen. Voihan se osua ja Kimmo myös syödä ja juoda itsensä hengiltä jne. mutta ei kauhean todennäköistä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valkoihoisten mielestä on.
Valkoiset hallitsee maailmaa -> älyllisesti parempia. Vai mitä tarkoitit?

Vaan onko oikeasti, siis ihan oikeasti vaikka sitten aikuisten oikeasti, kukaan kysynyt mitä sinä haluat. Ja voisimmeko neuvotella asiasta.
Sosialismin sortumisen jälkeen useaan otteeseen. On yritetty hyvällä ja pahalla. Nyt taitaa olla aika yrittää erittäin ilkeästi...

Pohjois-Korean idea on olla 25 miljoonan ihmisen aivopesukone ja yhden ihmisen oikkujen toteuttamo kaikkien muiden hengen kustannuksella. P-K on törkein ihmisoikeusrikos valtioista ja sitä ei ole lainkaan kohdeltu tämän aseman vaatimalla tavalla. Kiitos Kiinan suojelun.

Putin kävi Suomessa ja kaikki olivat innoissaan ja neuvottelivat.
?
Putte kävi vetämässä propaganda pläjäyksen huonoilla käytöstavoilla höystettynä, Niinistö kunnostautui aisankannattajana. Media rinkirunkkasi, kun oli niin ihanaa.
Taivas tietää mitä pahuuksia hänen maassaan tapahtuu ja silti neuvotellaan ja paiskataan lapasta.
On se pääpiirteittäin tiedossa. Keskitysleirit vielä toistaiseksi puuttuu. Muuten sortoa ja varastamista joka muodossa.
Kim on nyt samassa asemassa ja silloin jutellaan ja keksitään joku aito neuvotteluratkaisu.
Ei keksitä, koska se ei sovi kimien piirustuksiin. Edes miljoonia henkiä vaatinut nälänhätä ei kiinnostanut niin paljon, että ruoka-apu olisi saanut saapumaan neuvottelupöytään. Eikä P-K voi avautua, sillä se olisi kimien loppu.
Etelä-Korean johdolla kannattaisi tunnustella onko mitään edellytyksiä vai onko se samanlaista jahkaamista kuin joskus vuosituhannen vaihteessa.
Jos kimmo haluaa säilyttää valtansa, niin edellytykset on suljettu yhteiskunta, jatkuva aivopesu (ensin täysi työpäivä ja sen päälle monta tuntia propagandaa eli aivopesua perinteisten oppien mukaan väsyneille ihmisille) ja täysi kontrolli ihmisten olemisesta höystettynä THE ulkoisella vihollisella. P-K on juuri sellainen kuin pomot haluaa, ainoastaan Neuvostoliiton hunajaruukku puuttuu. Omillaan tuollainen sosialistinen järjestelmä tule koskaan toimimaan.
. Voihan se osua ja Kimmo myös syödä ja juoda itsensä hengiltä jne. mutta ei kauhean todennäköistä.
Se on vielä sen verran nuori, että kuolemaa pitää avustaa, jos sen halutaan auttavan vallanvaihtoa. Tukevan pojan tappamisen pitäisi olla pöydällä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Valkoiset hallitsee maailmaa -> älyllisesti parempia. Vai mitä tarkoitit?

Se on vielä sen verran nuori, että kuolemaa pitää avustaa, jos sen halutaan auttavan vallanvaihtoa. Tukevan pojan tappamisen pitäisi olla pöydällä.

No ihan vaan tätä demokratian ihannointia, vaikka se ei toimi. Meilläkään ei ole kidutusleirejä, mutta kilometrin leipäjonot on.

Kimilla on hyvä terveydenhuolto aivan varmasti ja kenties joitain elintasosairauksia. Tottahan se tosin on, että yleensä niihin ei vielä tuossa iässä menehdy.

On kai se muuten varmaa, että joku salainen tapposuunnitelma on olemassa. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos ei olisi. Julkisia esiintymisiä on aivan riittävästi ja homma olisi sillä hoidettu.
 

Morgoth

Jäsen
Pohjois-Korea ei aio neuvotella ydinaseista - tuomitsee pakotteet (IS)

Mikään yllätyshän tuo ei ole, mutta aika huolestuttavaksi tämä alkaa muuttua. Trump taitaa olla golffailemassa pari viikkoa, joten sieltä suunnalta tuskin hetkeen tulee komenttia.

Tätä ennen Kiina kehotti Kimmoa tulemaan järkiinsä, mutta Kiina puhunut lämpimikseen paljon muutakin tekemättä mitään.

Kiina kehottaa Pohjois-Koreaa: luopukaa ydinkokeista, aloittakaa neuvottelut (IS)

Lopuksi vielä juttu pakotteiden toimivuudesta...

Näin PK kiertää pakotteita (IS)
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mikään yllätyshän tuo ei ole, mutta aika huolestuttavaksi tämä alkaa muuttua.

Huolestumisen syitä on paljon. P-Korealla on jo todennäköisesti jonkunlainen "mannerten välinen" paukku, johon voidaan ladata vaikka kemiallisia aseita. Toimintavarmuus tuolla aseella on ainakin vielä auki, joten sehän voi tipahtaa lopulta täysin vääräänkin osoitteeseenkin. Pelkästään noissa testeissä joku ongelma voisi pudottaa testiohjuksen vaikka Japaniin. Luottonaapureidenkin huolet lisääntyvät koko ajan. Kiina ja Venäjä osoittavat suunanmuutosta suhtautumisessaan P-Koreaan, mutta eivät halua silti USA:ta leikkimään naapuriinsa. P-Korealle Kiinan ja Venäjän tuki on ollut elintärkeää ja ilman sitä tasapaino muuttuu.

Kim ei osoita mitään merkkejä sovusta. Hänellä olisi ollut ison poliittisenpelin paikka lähteä neuvotteluihin ja pelata edes aikaa, mutta hänellä ei taida olla yhtään pelisilmää. Teollaan hän vaaransi heti miljoonien kansalaistensa hengen, jos pakotteet puristetaan todella tiukalle, myös Venäjän ja Kiinan toimesta. Yksi riski tässä tilanteessa on se, että P-Korea alkaa myydä rahapulassa hyvin arvelluttaville tahoille todella kovaa aseistusta ja entistä kyseenalaisempia tuotteita.

P-Korean pahentaessa edelleen tilannettaan voi yllättävä sopukin löytyä vielä ennaltaehkäisevistä sotilaallisista toimista USA-Kiina-Venäjä akselilta, missä Kim syrjäytetään ja USA pysyy tilanteesta hieman etäämpänä. Trumpin haluja tällaiseen diiliin voisi odottaa. Panoksena on jo pakotteiden ja aseiden kautta miljoonat ihmiset, joten jos iskujen avulla päästään vähemmällä niille voisi olla jopa perusteita. Liike olisi kuitenkin historiallisen kova ja pitäisi koordinoida todella hyvin. Valtavia evakointeja ja suojautumisia pitäisi tehdä ennen operaation aloittamista lyhyellä varoitusajalla ja varsinkin P-Korean tykistö olisi pystyttävä tuhoamaan heti. Vaikka kaikki menisi nappiin uhreja tulisi valtavasti ja hinta olisi hirveä. Hinta on myös karmea, jos P-Korea jatkaa nykylinjalla ja kehittää asevarastoaan entistä tuhoisammaksi, kansan samalla kuollessa nälkään. Taitaa miljoonia olla jo kuollutkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös