Mainos

KooKoon yleisömäärät

  • 370 490
  • 2 040

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mulla on kausikortti, mutta minä en tänään olisi päätyyn päässyt vaikka olisin halunnut. Eli täältä ainakin tuli -1
 
Suosikkijoukkue
KK
Eli sinun mukaasi ei kai pitäisi a) edes rokottaa ketään b) mistään syystä pitää mitään rajoituksia?

Noiden jälkeen vaihtoehdot ovat
1) jättää kaikki koronaan sairastuneet hoitamatta ja antaa osan heistä kuolla tuskaisesti
2) hoitaa koronaan sairastuneet jotka täyttäisivät jo yksinään varmasti kaikki tehohoidon paikat ja täten ihmisiä kuolisi tehohoidon puutteen takia taatusti

En sano, että tuo olisi idiotismin multihuipentuma, mutta sitä voi jokainen miettiä itse onko niin.

Kirjoitat aivan naurettavaa kuraa ja sinun sietäisi hävetä. Tai selvittää pääsi. Tämä ei ollut henkilökohtaisesti sinulle, vaan tuolle sinun mielipiteellesi.

Yleisömäärä on 1921 ja se ei ole edes kauden pienin KooKoon kotiotteluissa. Onneksi KooKoon toimistolla on töissä fiksuja ihmisiä jotka ymmärtävät tilanteen ja osaavat toimia oikein tilanteen vaatimin tavoin.

Tänä viikonloppuna on suosituin pikkujouluviikonloppu, mikä myös vaikuttaa yleisömäärään. Toivotaan, että joulun jälkeen yleisö tulee hallille tilanteen kehittyessä parempaan suuntaan.
Näinkö olen sanonut? Olen sitä mieltä että kuten influenssassa riskiryhmät tulee rokottaa, mutta sekaan ei tod näk auta kaikkia. Se että perusterveet ja lapset rokotetaan tulee enemmän ongelmia näihin ryhmiin.

Myös yhteiskunnallisesti kuten esim KooKoon organisaatio tästä kärsii. Tämä tästä. Yritän vain kesksustella KooKoon yleisömäärissä ja siintä, onko tämä kaikki haitat/hyödyt. No tämä tästä. Ei munkaan tarvi kauaa keskustella. Kirjoitain vain yleisömääristä ja multa lähtee tunnukset, än, yy, tee, nyt!
 

Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rummutus on juuri nyt niin kovaa, että porukka on hmoilasena. On deltaa, uutta eteläafrikkalaista ja mitä vielä. Tampereella taisi olla 13000 silmäparia. Ja kyllä niitä täälläkin vielä tulee olemaan. Ei tämä lymyily voi loputtomiin jatkua. Eteenpäin. Ja kiitos Pojille!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kauhea yleisömäärä, kerrassaan. Ei tässä voi toivoa kun sitä, että porukka hankkii passit ja tulee paikalle.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Näinkö olen sanonut? Olen sitä mieltä että kuten influenssassa riskiryhmät tulee rokottaa, mutta sekaan ei tod näk auta kaikkia. Se että perusterveet ja lapset rokotetaan tulee enemmän ongelmia näihin ryhmiin.

Myös yhteiskunnallisesti kuten esim KooKoon organisaatio tästä kärsii. Tämä tästä. Yritän vain kesksustella KooKoon yleisömäärissä ja siintä, onko tämä kaikki haitat/hyödyt. No tämä tästä. Ei mukaan tarvi kauaa keskustella. Kirjoitain vain passaa ja multa lähtee tunnukset, än, yy, tee, nyt!
Nyt sykkeet alas. Keskustellaan täällä KooKoosta sekä yleisömääristä ja jätetään kupat, nuhat ja muut hivit toisiin osioihin.
Btw. vinkkinä suosittelen simoissa sulkemaan keskustelupalstan än... nyt.

Voin ottaa santtulaatikon vetoa, että ensi viikon lauantaina on enemmän yleisöä Lumonilla mitä tänään oli.

Kyllä se tästä kehittyy yleisömäärien suhteen. Kuten KooKoon pelikin, kun saavat lisää ykköstaitoa lasaretista takaisin. Mutta voiko peli kehittyä tai parantua vielä tästä vaikka tulisi McDavid ykkösen keskelle? No ehkä vähän voi.
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ei mikään ihme ettei tänään väki liiku kun kukaan osaa uudesta variantista sanoa mitään. Ei siinä passit auta kun ei edes tiedetä toimiiko piikki siihen. Jos olisin vanha tai riskiryhmässä niin en ehkä menisi juuri nyt peliin.
Uusimmissa tutkimuksissa on, että rokote toimii hyvin.
 

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Sitä on löydetty pari täältä pk-seudulta. On aika epätodennäköistä, että se olisi vielä Kouvolaan ehtinyt.

Korkeintaan minä olisin voinut sen tuonne matsiin tuoda. Joten ottakaa nyt oikeasti järki käteen siellä.
Menee vähän ohi aiheen, mutta itse uskon että sitä on varmasti jo muuallakin kuin pk-seudulla. Kaikissa varianteissa ollaan aina tultu tunnistamisessa jälkijunassa, eikä tämä ole varmaankaan poikkeus. Mutta ihmetyttää kaikesta huolimatta yleisömäärien vaisuus. Täytyy vaan toivoa että kevättä kohti tilanne kohentuu. Ei se ole hääviä muuallakaan Kouvolaan verrattavilla talousalueilla.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Uusimmissa tutkimuksissa on, että rokote toimii hyvin.

Kyllä ja että kyseessä saattaisi olla lievempi versio viruksesta muutenkin. Kun tämä ruljanssi alkoi niin muistan jonkun tutkijan kertoneen, että loppu voi tulla äärimmäisen tarttuvan mutta lievän muunnoksen muodossa, joka jyrää läpi maailman. No saas nähdä.

Mutta toivottvasti dataa tulee lisää ja saataisiin väki liikkeelle.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ite oon töistä sen verran naatti että jöi superperjantai väliin. Eli KooKoon peli ja Flaming Sideburns rokissa.
Se oli kieltämättä superperjantai. Hyvä nimitys. Meinasin itsekin tuota yhdistelmää KooKoo vs. Paskalintu ja Fleimarit vielä sen jälkeen, mutta töiden venähtäminen torppasi ajatuksen tehokkaasti, kun välimatkaa on 130 kilometriä. Kouvola on lähempänä Helsinkiä kuin esimerkiksi Turku tai Tampere, mutta matka-aika on autolla suht sama, ja tunninkin heitto aikatauluissa tarkoittaa sitä, että reissu jää tekemättä.

Toivottavasti tulee vielä joku superlauantai, eli KooKoon matsi ja sen perään joku hyvä keikka. Tuollaiseen minunkin olisi mahdollista päästä, ellei töitä ala olemaan lauantaisinkin. Liiga elää tietysti omaa elämäänsä ja keikkajärjestäjätkin ottavat bändit silloin kun ne saavat, mutta olisi mahtavaa, jos joku tuollainen superilta vielä järjestyisi.

Olen muuten sitä mieltä, että pitäisi rakentaa Helsinki-Kouvola moottoritie. Tai siis kuutostie Koskenkylästä Kouvolaan saakka pitäisi olla motaria. Helpottaisi Kouvolassa käymistä merkittävästi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Perjantaina KooKoo-Pelicans yleisöä 1921.
Lauantaina Pelicans-KooKoo yleisöä 4304.

Mitenkäs koronapassin vastustajat selittävät tämän?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Perjantaina KooKoo-Pelicans yleisöä 1921.
Lauantaina Pelicans-KooKoo yleisöä 4304.

Mitenkäs koronapassin vastustajat selittävät tämän?

Kouvolassa ei ole printtereitä ja/tai älypuhelimia.

Lahden menolle peukku
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolassa ei ole printtereitä ja/tai älypuhelimia.

Lahden menolle peukku

Juuri näin. Surullista huomata, että Kouvola on liigan juntein kaupunki tällä saralla. Tampereella 2 x 13000 katsojaa, Lahdessa 4304, Oulussa 3529 Hämeenlinnassa 3016, Mikkelissä 2548 ja Kouvolassa vittu alle 2000 katsojaa ja jotkut Kouvolan urpot selittivät jo aikaisemmin, että eivät voi käydä peleissä, kun kaljaa ei saa ilman koronapassia.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lahden kaupunki oli ostanut kaikki irtoliput ja jakanut/arponut niitä ympäri kyliä.

En kyllä vastusta koronapassia.

Niin en varsinaisesti ottanut kantaa lipun hintoihin. Täällä jotkut ovat kertoneet koronapassin olevan syy KooKoon kehnoihin yleisömääriin. On kerrottu, että peleissä käyminen on loppunut, koska ei pääse ilman koronapassia juomaan kaljaa. No sehän ei asiaan auta vaikka KooKoon peleihin pääsisi ilmaiseksi. Karu totuus kuitenkin on, että KooKoolla oli perjantaina vähemmän yleisöä kuin jopa SaiPalla vaikka KooKoo taistelee liigan kärkisijoilla ainoastaan neljän pisteen päässä ykköspaikasta ja SaiPa taas on putoamassa jopa säälipleijareista. Ei Kouvola oikeastaan ansaitse näin hyvää liigajoukkuetta, jos liigapeliin ei saada edes 2000 katsojaa. Tämähän tulee taas vääjäämättä näkymään tulevien kausien pelaajabudjeteisssa, mutta eihän sille tietysti mitään voi, jos jääkiekko ei kiinnosta. Ei sinne hallille ketään pakottaakaan voi.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Perjantaina KooKoo-Pelicans yleisöä 1921.
Lauantaina Pelicans-KooKoo yleisöä 4304.

Mitenkäs koronapassin vastustajat selittävät tämän?
Lahdessa oli ilmaispeli. Lahdessa oli Kiira Korven show ennen peliä. Lahdessa jatkui bileet vielä pelin jälkeen. Lahdessa oli varmasti noin 2000 katsojaa vähintään jotka eivät olisi tulleet pelkkään peliin.

Oliko muuta?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siis ootko nyt tosissaan vai leikitkö tyhmää? Ilmaispeli ohjelmalla versus normipeli? Euroopan hienoimman hallin avajaiset versus normipeli.

Oletko itse tyhmä vai idiootti? Oli siellä muitakin pelejä kuin Lahden ja Tampereen pelit. KooKoo oli perjantaina liigassa toisena ja KooKoon pelissä kävi viikonloppuna kaikkein vähiten yleisöä. Onko vaikea ymmärtää? Täällä KooKoon palstalla on siitä asti, kun hallin ravintoloihin pääsyn vaatimukseksi tuli koronapassi en muista ketkä eikä kiinnosta on toitottaneet, että eivät voi käydä peleissä koska kaljaa ei saa ilman koronapassia. Perjantaina seitsemän ottelun tappioputkessa liigassa sijalla 13. olevalla SaiPalla ja sijalla 11. olevalla KalPalla sekä eilen mm. Jukureilla ja sijalla 14. olevalla JYP:llä oli enemmän yleisöä kuin KooKoolla. KooKoon yleisökeskiarvo ennen koronaa oli 3930 ja esim. KalPalla 3304, SaiPalla 3406 ja Jukureilla 2694 ja nyt näillä kaikilla oli enemmän yleisöä kuin KooKoolla. Taisi tämän koronapassittoman kaljamiehen arvio Kouvolan yleisöstä osua valittavasti oikeaan siinä mielessä, että koronapassilla oli suurin vaikutus KooKoon yleisömääriin. Muualla ilmeisesti ollaan fiksumpia ja osataan elää valllitsevan tilanteen mukaisesti. Mitenkäs perustelet, että koko alkukauden rämpineillä SaiPalla ja JYP:llä oli enemmän yleisöä kuin KooKoolla? Kummallakaan ei ilmeisesti ole Euroopan hienoimmat hallit eikä ilmaistapahtumia eikä menestyskään ole ollut kovinkaan hääppöistä. Eniten tässä huolettaa, että KooKoolla käy yhtä vähän yleisöä vaikka oltaisiin liigassa jumbona kymmenen ottelun tappioputkessa. Liigassa toisena olevalla KooKoolla hävettävän vähän yleisöä 1900 ja joku selittää, mutku muualla on Euroopan hienoimmait puitteet ja ilmaislippuja jaossa. Se on vittu ihan sama mitä muualla on, mutta tuo Kouvolan yleisömäärä on järkyttävän huono. Miten myö saataiisiin näille urpoille koronapassit?
 
Viimeksi muokattu:

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Oletko itse tyhmä vai idiootti
Mitä ilmeisemmin idiootti. Hienosti sä aina keräät rusinat pullasta. Vuosia oot höpöttänyt täällä kuinka KooKoo on ainut kun ilmoittaa oikeat määrät, muut ilmoittaa myös myydyt kausikortit. Oot keksinyt syitä miksi väki ei käy hallilla ja kertonut kuinka ei Kouvola ansaitse liiga joukkuetta. Luojan kiitos se ei oo susta kiinni, muuten ois ollut lappu luukulla jo ensimmäisellä kaudella. SaiPalla sata enemmän niin ollaan perseestä, KalPalla 500? Enemmän niin kouvola ei ansaitse joukkuetta. Voi Jeesus! Sitten kun tajuat sen että se johtuu täällä(kin) koronasta ja siitä kuuluisasta passista niin tehdään sekin älyttömän uhriutumisen kautta.


Perjantaina KooKoo-Pelicans yleisöä 1921.
Lauantaina Pelicans-KooKoo yleisöä 4304.

Mitenkäs koronapassin vastustajat selittävät tämän?
Tässä hieno esimerkki miten se saadaan kuulostamaan pahalle!
Niin en varsinaisesti ottanut kantaa lipun hintoihin. Täällä jotkut ovat kertoneet koronapassin olevan syy KooKoon kehnoihin yleisömääriin. On kerrottu, että peleissä käyminen on loppunut, koska ei pääse ilman koronapassia juomaan kaljaa. No sehän ei asiaan auta vaikka KooKoon peleihin pääsisi ilmaiseksi. Karu totuus kuitenkin on, että KooKoolla oli perjantaina vähemmän yleisöä kuin jopa SaiPalla vaikka KooKoo taistelee liigan kärkisijoilla ainoastaan neljän pisteen päässä ykköspaikasta ja SaiPa taas on putoamassa jopa säälipleijareista. Ei Kouvola oikeastaan ansaitse näin hyvää liigajoukkuetta, jos liigapeliin ei saada edes 2000 katsojaa. Tämähän tulee taas vääjäämättä näkymään tulevien kausien pelaajabudjeteisssa, mutta eihän sille tietysti mitään voi, jos jääkiekko ei kiinnosta. Ei sinne hallille ketään pakottaakaan voi.

Ja tässä missä puhutaan puhdasta paskaa ja käännetään asiat omaan höpönlöpön egoon sopivaksi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä ilmeisemmin idiootti. Hienosti sä aina keräät rusinat pullasta. Vuosia oot höpöttänyt täällä kuinka KooKoo on ainut kun ilmoittaa oikeat määrät, muut ilmoittaa myös myydyt kausikortit.

Väännetään nyt viimeisen kerran rautalangasta. Verrataan ennen koronaa olevaa yleisökeskiarvoa viikonlopun yleisömääriin, kun hallilla vaadittiin koronapassi.
Muutama otanta. Jätetään Euroonpan hienoimmat puitteet ja ilmaisliput huomioimatta.

KooKoo 3930 => 1921
SaiPa 3406 => 2008
KalPa 3304 => 2592
Jukurit 2694 => 2548

Tämän lyhyen otannan perusteella Jukureilla on fiksuimmat kannattajat. Heillä ei korona ole juurikaan vaikuttanut yleisömäärään, jos otetaan viikonlopun yleisömäärät vertailuun yleisömääriin ennen koronaa. KooKoolla yleisömäärän lasku noin 50%.

KooKoolla oli tällä kaudella jo muutamassa pelissä yleisöä noin 4000 katsojaa ja nyt puolet vähemmän, kun urpot ei voi mennä peliin, kun ilman koronapassia ei saa kaljaa. Muualla kyllä menevät menestyksestä riippumatta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kerrotko vielä mistä ja miltä ajalta tämä otanta on?

Koronapassia on vaadittu eri paikkakunnilla siis eri aika. Ja jossain ei vaadita vieläkään, edes kaljalle.

Nuo yleisökeskiarvot kaudelta 2019-2020 ja jälkimmäinen yleisömäärä joko perjantailta tai lauantailta, kun koronapassi vaadittiin.
Ainakin Lappeenrannassa vaadittiin koronapassi. Myös esim. Hämeenlinnassa vaadittiin lauantaina koronapassi ja silti HPK:lla yleisöä yli 3000. Kouvolassa koronapassin vaikutus joka tapauksessa suurin vaikka tätä kääntelisi miten päin tahansa ja joukkueen menestyksellä ei näytä tässä olevan mitään vaikutusta. Väki äänestänyt jaloillaan, koska koronapassi. Ei voi kun ihmetellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös