Mainos

KooKoon yleisömäärät

  • 370 512
  • 2 040

Kurt

Jäsen
Ja lisäisin myös porukan, joka on yksinkertaisesti tässä parin vuoden aikana huomannut, että pystyvät elämään myös ilman jääkiekkopelejä. Kokemus matsista ei enää tämän parin poikkeusvuoden jälkeen tunnukaan niin hienolta, että tuntuisi pandemian tuoman ylimäräisten järjestelyjen arvoiselta. Vapaa-ajan prioriteetit ovat monella muuttuneet.

Oma eläkeläisisäni kuuluu tähän porukkaan. Ei omista älypuhelinta, mutta on kiinnostunut urheilusta ja seurailee tuloksia ja joukkueen edesottamuksia tarkkaan, useassakin eri lajissa. Mutta ei vain tunnu enää vaivan arvoiselta lähteä peliin.

Povarista löytyy kyllä paperille tulostettu koronapassi, jota on jossain tilaisuudessa jo näytettykin.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Ehdin peliin vasta kesken ottelun, joten en päässyt todistamaan kuinka sujuvasti halliin pääsy tapahtui ennen peliä, mutta ainakin itseltä, kun oli varannut puhelimeen koronapassin valmiiksi ja ajokortti ja kausari oli toisessa kädessä, niin ei siinä kauaa mennyt kun olin kuitannut itseni sisään.

Ja uskotteko kotona jos sanon, että onnistuin nauttimaan pelin aikana myös yhden oluen.
Uskon täysin ja tiedän, että onnistun nauttimaan lauantaina useamman kuin yhden oluen. Kokeiltu on jo passin aikana ja täytyy sanoa että toteutus oli jo silloin toimiva.
Eilisessä pelissä katsojamäärää rokotti myös pakkanen omalta osaltaan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja lisäisin myös porukan, joka on yksinkertaisesti tässä parin vuoden aikana huomannut, että pystyvät elämään myös ilman jääkiekkopelejä. Kokemus matsista ei enää tämän parin poikkeusvuoden jälkeen tunnukaan niin hienolta, että tuntuisi pandemian tuoman ylimäräisten järjestelyjen arvoiselta. Vapaa-ajan prioriteetit ovat monella muuttuneet.

Oma eläkeläisisäni kuuluu tähän porukkaan. Ei omista älypuhelinta, mutta on kiinnostunut urheilusta ja seurailee tuloksia ja joukkueen edesottamuksia tarkkaan, useassakin eri lajissa. Mutta ei vain tunnu enää vaivan arvoiselta lähteä peliin.

Povarista löytyy kyllä paperille tulostettu koronapassi, jota on jossain tilaisuudessa jo näytettykin.

Sehän tässä on, että jos tuon porukan määrä lisääntyy, jotka ovat sinänsä kiinnostuneita liigakiekosta, mutta eivät käy enää peleissä, niin miten liigakiekolle lopulta käy Kouvolassa tai tietysti jossain muuallakin pienemmällä paikkakunnalla. Nyt on tietysti toivottavasti poikkeusajat tai mistäpä sitä tietää vaikka korona olisi keskuudessamme vuosikausia, mutta jos koronan tai vapaa-ajan prioriteettien takia yleisömäärät romahtaisivat pysyvästi esim. 4000 katsojasta 2000 katsojaa, niin silloin joukkueen pelaajabudjetti tulee olemaan tulevaisuudessa huomattavasti pienempi ja silloin ei enää pelattaisiin kolmen viime kauden tapaan liigan kärkisijoista vaan pikemmin vajottaisiin liigan kellarikerrokseen, jos nyt ylipäätään liigakiekkoa enää pystyttäisiin pelaamaan. Välimaa kertoi joskus ennen koronaa, että on täyttä utopiaa, että kovinkaan pitkään pystyttäisiin liigassa pelaamaan jollakin parin tuhannen katsojan yleisömäärillä.
 
emz1

Jäsen
Sehän tässä on, että jos tuon porukan määrä lisääntyy, jotka ovat sinänsä kiinnostuneita liigakiekosta, mutta eivät käy enää peleissä, niin miten liigakiekolle lopulta käy Kouvolassa.
On myös ihan relevanttia kysyä, että mitä markkinoinnillisia toimenpiteitä KooKoo on tehnyt kesällä, preseasonilla, kauden käynnistyessä ja voitollisten jaksojen aikana? Mitkä ovat ne toimenpiteet joilla potentiaalisen yleisön olisi pitänyt kiinnostua KooKoosta ja uudesta joukkueesta? Olen aika mututuntumalla tässä, mutta mielikuva on sellainen että odotettiin asioiden tapahtuvan vähän itsestään ja että kyllä yleisö löytää hallille kun kansaan lyötiin kovalla tahdilla rokotuspiikkejä kesällä ja maailma oli kauniissa mielikuvassa palautumassa ennalleen. Joukkue näyttää tehneen oman osansa, mutta toimistolla vain oletettiin asioita ja nukuttiin onnen ohi.

Nyt on jo aika paljon haastavampaa aktivoida ja sitouttaa yleisöä hypeen mukaan kun hyvät peliesityksetkään eivät herätä heitä samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Niin se vain menee, että jos et oikealla hetkellä ole hereillä ja tarjoamassa ihmisille riittävästi syitä saapua hallille niin silloin he yleensä jättävät saapumatta hallille jatkossakin. Toki moni liigaseura on astunut tähän samaan kuoppaan ajattelemalla että kyllä ne tulee, kun ne on ennenkin tulleet ja työ on jäänyt puolitiehen monilta osin.
 
Joo olet aivan oikeassa toisaalta täytyy muistaa nämä poikkeusajat ja KooKoon toimistolla ja muillakin seuroilla on varmaan ollut mietittävää ja työsarkaa enemmän kuin tarpeeksi varsinkin viime kaudella millä ylipäätään kausi saatiin vietyä suhteellisin kuivin jaloin läpi ja helppoa ei ole tälläkään kaudella.

KooKoon yleisökeskiarvo tällä kaudella mielestäni on vielä kohtuullisen hyvä (2679), joka on liigan yhdeksänneksi paras samaa suuruusluokkaa kuin Pelicansilla ja KalPalla. Yli kolmen tuhannen keskiarvo on vain suuremmissa kaupungeissa Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

2019-2020 KooKoolla oli huikea lähes 4000 katsojan keskiarvo (3943). Pelaajabudjetin piti nousta ja joukkueen vahvistua seuraavalle kaudelle, mutta kausi päättyi kuin seinään ennen runkosarjan viimeistä kierrosta. KooKoo oli varmistanut liigan viidennen sijan ja oli täyttä häkää valmistautumassa pudotuspeleihin, jotka jäivät pelaamatta. KooKoo oli onneksi kuten aina ennenkin jättänyt budjetoimatta pudotuspelien tuotot, jotka jäi kuitenkin siis saamatta. Lisäksi Spengler-Cup peruttiin ja KooKoolta jäi saamatta myös turnauksen palkintorahat muistaakseni 100.000 €.
KooKoo oli kyllä hirmuisessa lennossa tuolloin ja taloudellinen tulos olisi ollut huikea ilman koronaa. No nyt taas koronan myötä vähän niin kuin palattiin lähtöruutuun ja taas askel kerraan joudutaan etenemään. Kyllähän tässä varmasti oma aikansa menee, että päästää taas samalle taloudelliselle tasolle kuin ennen koronaa.
 
Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Ehdin peliin vasta kesken ottelun, joten en päässyt todistamaan kuinka sujuvasti halliin pääsy tapahtui ennen peliä, mutta ainakin itseltä, kun oli varannut puhelimeen koronapassin valmiiksi ja ajokortti ja kausari oli toisessa kädessä, niin ei siinä kauaa mennyt kun olin kuitannut itseni sisään.

Ja uskotteko kotona jos sanon, että onnistuin nauttimaan pelin aikana myös yhden oluen.

Se on juuri näin. Mitään isompia ruuhkia ollut vaikka olisi tullut mihin aikaan. 2 ihmistä per linja tarkistaa passit ja menee kivuttomasti. Koskee myös aiempia pelejä.

Yleisömäärä oli ihan linjassa muiden paikkakuntien kanssa.

Tämä. Ja Kouvolassa jopa hieman paremmin kuin jossain muualla, mikäli laskentatapa eroaa edelleen. Sinänsä jännä juttu kun joku väitti vielä hetki sitten että ongelma koskee lähinnä Kouvolaa ja kertoi Kouvolassa olevan tältä osin junteimmat (tms) ihmiset.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä. Ja Kouvolassa jopa hieman paremmin kuin jossain muualla, mikäli laskentatapa eroaa edelleen. Sinänsä jännä juttu kun joku väitti vielä hetki sitten että ongelma koskee lähinnä Kouvolaa ja kertoi Kouvolassa olevan tältä osin junteimmat (tms) ihmiset.

Jos tarkoitit minua niin myönnän, että lähdin turhaan yleistämään. Eiköhän näitä oman elämän sankareita, jotka eivät periaatteessa voi käyttää koronapassia tai käydä rokotuksissa löydy kourallinen joka paikkakunnalta. Toki onhan niitä juntteja täälläkin. Turhaa heihin oikeastaan on käyttää yhtään enempää aikaa. Itselleenhän vain tekevät elämän vaikeaksi.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
On myös ihan relevanttia kysyä, että mitä markkinoinnillisia toimenpiteitä KooKoo on tehnyt kesällä, preseasonilla, kauden käynnistyessä ja voitollisten jaksojen aikana? Mitkä ovat ne toimenpiteet joilla potentiaalisen yleisön olisi pitänyt kiinnostua KooKoosta ja uudesta joukkueesta? Olen aika mututuntumalla tässä, mutta mielikuva on sellainen että odotettiin asioiden tapahtuvan vähän itsestään ja että kyllä yleisö löytää hallille kun kansaan lyötiin kovalla tahdilla rokotuspiikkejä kesällä ja maailma oli kauniissa mielikuvassa palautumassa ennalleen. Joukkue näyttää tehneen oman osansa, mutta toimistolla vain oletettiin asioita ja nukuttiin onnen ohi.

Nyt on jo aika paljon haastavampaa aktivoida ja sitouttaa yleisöä hypeen mukaan kun hyvät peliesityksetkään eivät herätä heitä samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Niin se vain menee, että jos et oikealla hetkellä ole hereillä ja tarjoamassa ihmisille riittävästi syitä saapua hallille niin silloin he yleensä jättävät saapumatta hallille jatkossakin. Toki moni liigaseura on astunut tähän samaan kuoppaan ajattelemalla että kyllä ne tulee, kun ne on ennenkin tulleet ja työ on jäänyt puolitiehen monilta osin.
Minusta toimisto on tehnyt asioita hyvin. Reagoinut koronarajoituksiin nopeasti ja toiminut heti laittamalla asiat kuntoon, että ihmiset pääsee katsomaan pelejä. Vähän on palvelupisteitä tullut uusia. Tai ainakin vähän uudenlaista mättöä. Kaiken kaikkiaan uskoisin Kookoon kotipelien olevan suhteellisen viihdyttävä tapahtuma.
Jos joukkueen menestys ei tuo katsojia halliin niin en oikein tiedä millä sirkustempuilla niitä sinne pitäisi kosiskella. En ainakaan itse usko mihinkään hokkuspokkus temppuihin. Pelin pitää kuitenkin olla se mikä tuo ne katsojat. Jos katsojia ei kiinnosta, sille ei voi sitte mitään. Itse aion käydä paikan päällä niin kauan kuin se vielä mahdollista on.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jätin taas menemättä. Tunsin viillon sydämessäni. Seuraava on ehkä ensi perjantain KooKoo-IFK, jossa tulee kyllä varmasti käkättimeen, mutta ehkä sinne tulee mentyä, kun on Soulsin keikka samana iltana. Seuraava ihan varma on sitten tapaninpäivän derby. Siinä voidaan kilpailla SaiPan kanssa, kummalla on paskempi vire päällä. Vähemmän huono voittaa.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Eikä kannata enempää odottaakaan noilla esityksillä kohta tapellaan säälupaikasta ja katsomossa on 1000 silmäparia.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Vitun koronapassijuntit, esim Lappeenrannassa enemmän väkeä.
Mistä tiedät mikä ja ketkä ovat syyllisiä tai aiheuttavat tämän iltaisen 1811 yleisömäärän?

Täällä on käsittämättömän tietäväistä ja viisasta porukkaa arvioimassa nykyisen tilanteen syitä ja seurauksia.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mistä tiedät mikä ja ketkä ovat syyllisiä tai aiheuttavat tämän iltaisen 1811 yleisömäärän?

Täällä on käsittämättömän tietäväistä ja viisasta porukkaa arvioimassa nykyisen tilanteen syitä ja seurauksia.

Koronapassin jälkeen määrä tippui, argumentoi oma tietosi kehiin.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Mistä tiedät mikä ja ketkä ovat syyllisiä tai aiheuttavat tämän iltaisen 1811 yleisömäärän?

Täällä on käsittämättömän tietäväistä ja viisasta porukkaa arvioimassa nykyisen tilanteen syitä ja seurauksia.
Pelilliset syyt ne ei ainakaan ole. Onhan se mielenkiintoista että alkukaudesta oltiin reilusti edellä Saipaa ja nyt ollaan jäljessä. Saipalla 9 ottelun tappioputki, Kookoo pelaa paikasta 6 sakissa.
 
Keyser

Jäsen
En nyt ehkä jäisi liikaa fakkiin tohon Saipan parempaan yleisömäärään. Menee aika pilkunviilaamiseksi mielestäni. Tuollaiset 300 henkilön erot selittyy jo ihan tavasta miten seura ilmoittaa paikallaolijat + seksikkäämpi vierasjoukkue (Lukkohan on aina ollut HMV Kouvolalaisyleisölle).

Paskasti oli väkeä molemmissa.
 
Viimeksi muokattu:

Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä seura on ainakin tehnyt parhaansa. Sisääntulo käy kivuttomasti, ja hallissa on reilusti tilaa. Mutta jotenkin veitsenterällähän tämän koronan kanssa ollaan. Oltiin jo tuudittauduttu siihen, että homma on ohi, mutta jatkuu, jatkuu. Jonkinmoinen väsymys on tainnut iskeä. Rankkaa tämä on varmasti pelaajille; ura ei parhaimmillaankaan ole liian pitkä.

Nyt vaan jokainen, jolla on mahdollisuus, hallille turvallisuusasiat huomioon ottaen. Se on meidän roolimme, seura ja pelaajat hoitavat omansa. Ja hienosti ovatkin tällä kaudella hoitaneet. Ja tulevat hoitamaan.
 
Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikä kannata enempää odottaakaan noilla esityksillä kohta tapellaan säälupaikasta ja katsomossa on 1000 silmäparia.
Niin, nyt ollaan käytännössä jo säälipaikalla, eli p/o on 1,63, jolla ollaan sijalla 9. Eroa on vielä alla oleviin, eikä alapuolella olevista 10 ottelun kuntopuntarissa ole KooKoota edellä kuin Kalpa. Tosin viiden ottelun kuntopuntarissa tilanne onkin jo ihan toinen. Kyllähän tämä huolestuttavalta näyttää, eikä pienet yleisömäärätkään varmasti nosta joukkueen fiilistä. Mielenkiintoinen huomio yleisömääriin kun niitä selitetään pelkästään koronalla. KooKoon kotiotteluiden yleisömäärät ovat tippuneet kauteen 2019-20 verrattuna 1300/ottelu, kun taas Sportin kasvaneet 100/ottelu.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jännä nähdä miten ens perjantaina HIFK vetää yleisöä. Meneekö edes 3k rikki mikä ennen oli peruskauraa

Tai oikeastaan yli 4000 katsojaa on ollut peruskauraa KooKoo-HIFK peleissä. Ei ole montaa kertaa ollut alle 4000 katsojaa HIFK-peleissä Kouvolassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös