Mainos

KooKoon taloudellinen tilanne

  • 252 562
  • 887

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Näissä tuloksissa on hyvä huomioida, ettei mukana ole valtion kustannustuen neljättä korvauskierrosta, joka tulee muutaman viikon päästä hakuun. Sen kautta joukkueet voivat hakea korvauksia menetetyille ansioille maalis-toukokuu välillä, jolloin pelattiin tyhjille katsomoille. Eli oletettavasti jokainen joukkue tulee takautuvasti saamaan keväälle tuen kautta jonkin verran lisätuloja, jotka toki eivät näy enää viime kauden tilinpäätöksessä.

Tälläinen oli yleisessä keskustelussa. Eli tarkemmin ottaen KooKoon tulos voisi olla positiivinen niin kuin aiemmin kirjoitinkin huhua kuulleeni. Se ei tosin näy tuloksessa vaan tulee ylimääräiseksi tuloksi tällekaudelle.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Aivan mahtava suoritus. Toivottavasti tuleva kausi pelattaisiin rajoittamattomalle yleisölle ja vielä yleisö löytäisi paikalle. Selkeästi kouvolalaiset myös haluavat liigaseuran paikkakunnalle.
 
Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Upea uutinen! Varmaan jokainen pelkäsi paljon pahempaa tulosta, varsinkin kun on katsonut muiden seurojen tuloksia. Yhteisö on kyllä osoittanut arvonsa tässä taistelussa. Toivottavasti tuleva kausi tosiaan päästään pelaamaan yleisön kanssa, sillä toista samanlaista kautta ei kyllä tule monikaan joukkue kestämään.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jossain vaiheessa oli puhetta, että tulos jää vähän jopa voitolle, mutta ehkä ihan imagosyistä on kikkailtu loppusaldo miinukselle. Hieno juttu joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tämä on näitä hattu päästä hetkiä. Kiitos toimisto, kannattajat/yleisö ja joukkue.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toimitusjohtajan lausunto Iltasanomissa tammikuussa (11.1):
– Meidät on ajettu todella ahtaalle, ja kaikki keinot, joilla voimme hankkia lisätuloja, ovat käytössä. Valitettavasti on myös edelleen jouduttu lomauttamaan henkilöstöä. Toivon hartaasti sitä, että helmikuussa saamme ottaa taas yleisöä, jotta meidän toimintamme jatkuu myös ensi kaudella, Välimaa sanoi.

Joko hän valehteli tai on ammattitaidoton. Hyvät lähtökohdat jatkaa toimintaa. Vai oliko vaan säkää että toiminta jatkuu? Näin sitä luottamusta tehdään.
 
Paremmin silti vetää kun teidän taannoinen Vincentti ja hänen lakeijansa. Toinen tappiollinen tulos 11 vuoteen.

Käytännössä on myös hyvä muistaa se, että liikevaihto tippui dramaattisesti ja se, että KooKoo sai jokusen kuusinumeroisen summan tuon tammikuun jälkeen, joka osaltaan muutti tilannetta dramaattisesti (kustannustuet, fanimyynti.

Ei tästä voi kun olla tyytyväinen.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joko hän valehteli tai on ammattitaidoton. Hyvät lähtökohdat jatkaa toimintaa. Vai oliko vaan säkää että toiminta jatkuu? Näin sitä luottamusta tehdään.

No jos tuo on ammattitaidottomuutta, että vallitsevassa tilanteessa saa seuran luotsattua tappiotta edellisen tilikauden osalta niin puolestani jatkakoot valitsemallaan tiellä. Säkällähän juu taloutta varmasti hoidetaan. On ollut hyvää säkää, että nyt päättynyt tilikausi oli KooKoolle vasta toinen tappiollinen tilikausi viimeisen 11 vuoden aikana, jos nyt 1800 euron miinusmerkkiä voi edes tappiollisena pitää. Hyvää työtä KooKoon toimistolta siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se mitä viivan alle jää on käsittääkseni olennaisempaa, kuin mitä Välimaa on jorissut lehdessä esittäessään hätähuudon kaikkien liigaseurojen puolesta.
 
Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kun lukee yllä olevan artikkelin, niin tajuaa taas kuinka erilaisilla rersusseilla joukkueet Liigassa operoivat. Toki hyvää juniorityötä saa tehdä jokainen joukkue, mutta onhan Turun alueen väestöpohja aivan toinen kuin vaikkapa Kouvolassa. Ja tämä väestöpohjan vaikutus näkyy kaikessa, sponsorirahasta junioreiden määrään. Tästä resurssien erilaisuudesta johtuen Jussi Ahokaskaan ei ole huomenna Lumon Areenalla KooKoon vaihtoaitiossa.

Kyllä täytyy nostaa hattua KooKoon toiminnasta ja taloudesta vastaaville, jotka joutuvat tekemään työtä joukkueen ja sen budjetin kasaamiseksi joka vuosi aivan eri lähtökohdista kuin vaikkapa TPS. Sieltä parhaat viedään NHL-kaukaloihin, kun KooKoosta taas parhaat siirtyvät muihin liigaseuroihin, Euroopan sarjoihin tai KHL:aan.
 
Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hatunnosto on tarpeen. Etenkin, kun emme ole kovin vahvalla talousalueella. Ja samaa niukkaa kakkua jakavat Kookoon lisäksi KPL, Kouvot ja vielä suuri ravitapahtuma. Ja kun Kouvola onnistui vielä suututtamaan suuren urheilun tukijan, Jatkeen. On siinä taituroimista rahojen haalimisessa.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kannattaa lukea oheinen artikkeli. Artikkelista ehkä saa jonkinlaisen käsityksen, miksi liigajoukkueet eivät juurikaan ole enää pystyneet hankkimaan vahvistuksia.
Toivottavasti tänään KooKoo-Kärpät otteluun saataisiin hieman enemmän yleisöä, kuin edellisissä peleissä, muuten ei hyvä heilu.

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lumon Areenalle pitää tehdä kohta lisää aitioita. B- ja D-katsomoiden taakse mahtuisi lisää aitoita. Loppuvuoden osalta aitiot on myyty käytännössä loppuun. KooKoolla on vielä ennen vuoden vaihdetta 12 kotiottelua ja ainoastaan Jukurit-pelissä on yksi ja HPK-pelissä niinikään yksi aitio vapaana. Aitioiden käyttöaste loppuvuoden osalta huikea 98% ja kyllähän nuo yksittäiset vapaat aitiot 20.11. ja 8.12. tullaan varmasti vielä myymään. Kohta KooKoo joutuu myymään aitioiden osalta ei oota. Aitioilla kuitenkin tehdään hyvää tiliä, kun yleisömäärät vielä hieman laahaavat perässä. Huikeaa toimintaa.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Muutenkin kun luin Välimaan kommentteja yleisömääristä niin vaikutti aika levolliselta, vaikka varmaan lisäyleisö kelpais. Mut niin kauan kun/jos Välimaa on suht tyytyväinen, minäkin olen tyytyväinen.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo
Välimaa muistaakseni pari kautta sitten haaveili, että tämä parviravintolan, aitioiden ja orpe -klubin muodostama toinen taso kiertäisi koko hallin. Tila siis olisi, mutta raha puuttuu.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Välimaa muistaakseni pari kautta sitten haaveili, että tämä parviravintolan, aitioiden ja orpe -klubin muodostama toinen taso kiertäisi koko hallin. Tila siis olisi, mutta raha puuttuu.
Kaupunki olis voinut käyttää viisaammin ne rahat mitkä on mennyt terminaalihankkeeseen ja tappiota tuottaneisiin tonttikauppoihin. Urheilu ja kulttuuri olisi varmaan kiittänyt rahoista.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaupunki olis voinut käyttää viisaammin ne rahat mitkä on mennyt terminaalihankkeeseen ja tappiota tuottaneisiin tonttikauppoihin. Urheilu ja kulttuuri olisi varmaan kiittänyt rahoista.

Älä unohda varsinaista turhuuden kaivoa eli Kimolan kanavaa. Se ei tuota juurikaan mitään mutta vie kaupungilta rahaa hamaan tappiin asti. Kaupunki ei saa edes jäähallin A-katsomon revenneitä penkkejä korjattua.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Kimolan kanavaa ja RRT:tä tulee tarkistella 50-vuoden säteellä, jos silloin todetaan kannattamattomaksi voidaan laittaa päättäjien piikkiin. Itse halliin sen verran, että toivottavasti eivät kuitenkaan ala rakentamaan uimahallia parkkipaikalle (tätä on jossain väläytelty), koska julkisten puuttuessa vähentäisi jo ennestään hallille saapuvia. Julkinen liikenne voi olla vaikka kuinka maksutonta, mutta jos linjat ei kulke niin silloin ne eivät vain kulje.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli

Jos laitellaan 50-vuoden päästä "päättäjien piikkiin" niin ne piikit on jo mullan alla ja pehmeinä. Tai ehkä nuorimmat on viettämässä makoisia eläke-ehtoita.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse halliin sen verran, että toivottavasti eivät kuitenkaan ala rakentamaan uimahallia parkkipaikalle (tätä on jossain väläytelty), koska julkisten puuttuessa vähentäisi jo ennestään hallille saapuvia.

Käsittääkseni ainakaan viimeisissä suunnitelmissa uutta uimahallia ei ole kaavailtu parkkipaikan kohdalle. Kaupunginjohtaja esittää uimahallin rakentamista nykyistä uimahallia vastapäätä nykyisen urheilupuiston koulun alueelle. Keskustan uusi koulu on päätetty rakentaa Marjoniemeen. Kun uusi koulu valmistuu, vanhan koulun tilalle voidaan alkaa rakentaa uimahallia.
Moni asia liittyy siis toisiinsa eli paljon uutta tullaan rakentamaan ja vanhaa purkamaan. Järjestys lienee kutakuinkin seuraava:
Ratamo-keskus valmistuu -> terveyskeskus puretaan -> keskustan koulu terveyskeskuksen paikalle -> urheilupuiston koulu puretaan -> uusi uimahalli urheilupuiston paikalle. Tämä lienee tällä hetkelle vahvimmin esillä oleva suunnitelma. Urheilupuiston nykyinen uimahalli on ollut tarkoitus muuttaa sisäliikuntahalliksi, mutta saa nähdä miten siinä käy. Tänään Kouvolan Sanomissa oli juttu, että halli on oletettua huonommassa kunnossa ja muutostyöt tulisi maksamaan useita miljoonia euroja.
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaupunki olis voinut käyttää viisaammin ne rahat mitkä on mennyt terminaalihankkeeseen ja tappiota tuottaneisiin tonttikauppoihin. Urheilu ja kulttuuri olisi varmaan kiittänyt rahoista.
Vittu mitä paskaa. Kouvolaa ei edes olisi jos tänne ei olisi aikoinaan päätetty sijoittaa rautatien risteystä. Jos Kouvola ei sijoittaisi EU:n päättämään yhteen Euroopan pää rautatieterminaaliin niin silloin se tosiaan olisi Suomen turhin kaupunki.
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tuo uimahalli on visuaalisesti ollut yksi vahva kaupungin merkeistä.
Sinänsä harmi jos pitää purkaa. Onko jäähalli nyt muuten - kuin aitiosuunnitelmien osalta - ajokunnossa muutaman vuoden? Onko talotekniikka vuodelta ? En tarkoita kuutiota, penkkejä etc.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Vittu mitä paskaa. Kouvolaa ei edes olisi jos tänne ei olisi aikoinaan päätetty sijoittaa rautatien risteystä. Jos Kouvola ei sijoittaisi EU:n päättämään yhteen Euroopan pää rautatieterminaaliin niin silloin se tosiaan olisi Suomen turhin kaupunki.
Kerro toki mitä lisäarvoa terminaali tuo Kouvolalle. Edes tyhjiä junia sieltä ei enää ole lähtenyt. Todella tärkeä kilometrinmittainen tyhjä terminaali. Maailmalla pystytään vilkkaammissakin paikoissa lataamaan junat puolet pienemmissä terminaaleissa. Tämä ei tosin mitenkään liity KooKoon talouteen joten jätän tämän tähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös