Mainos

KooKoo kaudella 2019–2020

  • 542 106
  • 2 252

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieno viesti ja lähes light-evertonmainen sinääntulo palstalle muutoinkin, arvostan. Silti pakko kysyä, ihan anekdoottina, onko tuo DD = defensive defenseman ja OD = offensive defenseman? Lähinnä siis tuo Berger kiekollisena leaderina ja yv-pakkina ihmetyttää. Tiukkana ja aavistuksen ärsyttävänä all-around-pakkina minä jampan enemmän näkisin ja jos jossain on kehitettävää, niin juuri siinä kiekollisuudessa, joka on nykyisin kuitenkin vielä aika kulmikasta.

Kiitos. Juu, eli DD=puolustava p. ja OD=hyökkäävä puolustaja.

Berger oli niin pitkään poissa, että kevättalvesta kun palasi takaisin meidän valmiiksi kulahtaneeseen ja hapoilla olleeseen puolustukseen, niin mulla varmaan on jäänyt vaan vääränlainen muistikuva muutaman vauhdikkaan keskialueen ylityksen johdosta. Jos nämä luokkaantumisuutiset pitävät paikkansa, niin harmin paikka hänen osaltaan. Veeti Vainio tulee mieleen, tosin Berger on vähän (paljon) enemmän pelannut meillä tähän mennessä.

Mutta, mutta...Seppälää ja Salmelaa vaan siihen tontille sitten syksyllä :)
 

Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Näin ulkopuolisen silmin katsottuna KK:n joukkue vaikuttaa todella iskukykyiseltä ja mielenkiintoiselta. Odotan innolla KK:n ensimäistä vierailua Raumalla.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Berger oli niin pitkään poissa, että kevättalvesta kun palasi takaisin meidän valmiiksi kulahtaneeseen ja hapoilla olleeseen puolustukseen, niin mulla varmaan on jäänyt vaan vääränlainen muistikuva muutaman vauhdikkaan keskialueen ylityksen johdosta. Jos nämä luokkaantumisuutiset pitävät paikkansa, niin harmin paikka hänen osaltaan. Veeti Vainio tulee mieleen, tosin Berger on vähän (paljon) enemmän pelannut meillä tähän mennessä.
Minäkin muistelisin Bergerin nousseen useasti vauhdikkaasti keskialueen yli, mutta sitten se kiekon liikkeelle pistäminen on pienoinen heikkous. Etenkin laukaus. Laukoo suht hanakasti/haluaa laukoa paljon, mutta laukauksen laatu on niin kauhea, että ehkäpä ainut pelaaja, jonka toivoisin ennemmin syöttävän kuin laukovan. En siis kiekolliseksi luokittelisi.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kova hankinta tämä Bucek! Tulee ihan varmasti painamaan sen +40p, tuskin on älyttömän kalliskaan. Mahtava haku! Muutenkin KooKoon joukkue näyttää hyvältä, joko vihdoin riittää pleijareihin?
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minäkin muistelisin Bergerin nousseen useasti vauhdikkaasti keskialueen yli, mutta sitten se kiekon liikkeelle pistäminen on pienoinen heikkous.

Bergerillä on ihan hyviä ominaisuuksia, mutta pelikäsitys ei vaikuttaisi kuuluvan niihin. Painaa menemään laput silmillä ja vedot paukkuu sinne tänne. Mutta tosiaan, on niitä hyviäkin puolia.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Bergerillä on ihan hyviä ominaisuuksia, mutta pelikäsitys ei vaikuttaisi kuuluvan niihin. Painaa menemään laput silmillä ja vedot paukkuu sinne tänne. Mutta tosiaan, on niitä hyviäkin puolia.

Harmi, ettei Turun kiekkohautomoiden laboratorioissa aikanaan muottiin puristettu Kaltin Bergtolaa, vaan nyt joudumme peluuttamaan erikseen koohottaja Bergeriä ja hidasta Valtolaa.
 

Eipou

Jäsen
Minulla on Bergeristä taas enemmänkin sellainen trappaavan, oman pään luudan ja osittain karvaavankin puolustajan kuva. Voimaa eittämättä löytyy ja ehdottomasti tykkää taklata, sekä muutenkin pelata fyysisesti. Pelaa fyysisenä puolustajana kyseiselle pelitavalle tyypillisellä intensiteetillä, mikä ei ole huono asia, vaikka välillä Bergerin vahva temperamentti vaikuttaa olevan koetuksella. Soittaa myös suutaan silloin tällöin. Kiekollisia avuja ei minunkaan mielestäni nyt ihan liikaa Bergerillä ole, mutta siihen rooliin on KooKoolla jo lähtökohtaisesti suunniteltuna muita puolustajia. Olemassaolevilla näytöillä en usko Bergerin saavan kovinkaan paljoa ylivoima-aikaa, ellei (kopkop) tule pahaa loukkaantumissumaa puolustuksen kohdalle.

Jos pysyisi odotetun lokakuun paluun jälkeen kasassa, niin en epäilisi, etteikö tonttiaan pystyisi kunnialla hoitamaan. Napsun verran paremmalla hermokontrollilla Berger olisi kehityskäyrän jatkuessa samana sekä kasassa pysyessään tulevaisuudessa erittäin hyvä puolustaja roolissaan Liiga-tasolle.
 

Nordle

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, MyPa
Paha tuosta Bergeristä sanoa, ainakin sai vastuuta terveenä ollessaan, mutta ei mitään ihmeitä vielä tehnyt. Nuo hankinnat taas ja vielä 2 vuoden soppareilla aika kultakimpaleita. Molemmat nuoria ja motivoituneita kehittymään. Luultavasti jo tällä kaudella iskevät hyviä tehoja tauluun. Hienoa kuulla myös, että se yksi sentteri vielä hakusessa ja toivottavasti tosiaan olisi suhteellisen hyvä sellainen. Kultanen ja Ahokas onnistuneet jo nyt naaraamaan kasan mielenkiintoisia pelaajia ensikaudeksi.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Aika kovaa rosteria on KooKoo kasaamassa verrattuna naapuriin. Toivottavasti Hakulinen kestää kasassa niin taivas on auki miehelle. Kunhan kateellisena tulin kommentoimaan. Teillä on maalivahdit ja hyökkäys loistavalla pohjalla, eikä tuota puolustustakaan voi pahemmin morkata. Joku mitali kaakonkulmalle myös Mestis mestaruuksien lisäksi!
 

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hienoja hankintoja, joten propsit toimiston suuntaan.

Hakulinen - Karlsson - Mingoia
Bucek - Strömberg - Haataja
Gallo - Ojantakanen - Oden/Koivisto
Suuronen - Friberg - Koivisto/Oden
Jokinen

Täältä kanssa kiitosta toimiston suuntaan. Katkera kausi 2018-2019 on jo unohdettu ja tulevalle kaudelle kivasti kasattu joukkue saa ainakin meikäläisen odottamaan jo kauden alkua.
Rosterista löytyy useita mielenkiintoisia uusia pelaajia vanhojen lisäksi. Saas nähdä kuinka käy syksyllä?!

Timin hahmotelmat näyttävät ihan hyvältä, mutta mielestäni Oden ja Koivisto eivät ole sopivia pelaajia nelosen laitaan. Näistä siis minun papereissani toinen tipahtaa poppareille kaikkien ollessa (toivottavasti) kauden avauksessa pelikunnossa. KooKoonpanoon nousee Markus "Mare" Jokinen, jota JYPin osiossa on kehuttu logolle pelaavaksi luotettavaksi sotaratsuksi ja joka antaa illasta toiseen kaikkensa joukkueen eteen.
Odenille kun sitä vastuuta ja onnistumisia toivoo, niin olkoon se 13. hyökkääjä toistaiseksi sitten Koivisto, joka paikkaa tarvittaessa jonkin kokoonpanosta pudonneen laiturin.

Sentterikin on vielä hakusessa. Ai että..
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Alkais jo kausi. Aluksi näytti että mitähän hittoa on tulossa mut sit toimisto pistelikin aika mielenkiintoisia ukkoja rosteriin. Vielä kun joku sentteri tuohon lyödään niin avot. Posia myös että SaiPan veljet alkaa olla kateellisia (hymiö)
Milloin muuten viime kauden tilinpäätös tulee? Vähän tulossa miinusta mut ei paljoa?
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Tuo KooKoon Bucek aika mielenkiintoinen seurattava. Samaa ikäluokkaa mitä Sportin Aaro Vidgren ja pelasivat samassa joukkueessa USHL:ssä tehden suunnilleen samat tehot. Myös samantyyppisiä isokokoisia hyökkääjiä. Saas nähdä onko Bucek sitten tehoiltaan samanlainen mitä Vidgren ollut eli joku 15 pistettä oletettavissa, vai miten. Tai sitten molemmat nyt kun ensikaudella vastuuta luvassa niin tekevät läpimurrot.

Sportisshan pelasi aikanaan Slovakian Liigassa hirmutehoja tehnyt Gabriel Spilar, mutta hän oli todellinen floppi. Toivotaan että Bucek saisi tehot Liigassakin realisoitumaan.
 

Eipou

Jäsen
Tuo KooKoon Bucek aika mielenkiintoinen seurattava. Samaa ikäluokkaa mitä Sportin Aaro Vidgren ja pelasivat samassa joukkueessa USHL:ssä tehden suunnilleen samat tehot.
Jaa'a. Minusta nämä kaksi nimeä eivät ole kovinkaan suoraan verrannollisia. Buček ja Vidgren eivät ensinnäkään ole samaa ikäluokkaa, vaan Vidgren (s. 1997) on vuoden Bučekia (s. 1998) vanhempi. Tuossa iässä vuoden kehitysjakso on parhaimmillaan valtava. Bučekilla on sopimus Detroitin kanssa, joka on tunnettu laadukkaasta kykyjenetsinnästään, kun taas Vidgrenissä ei ole nähty riittämiin Pohjois-Amerikkan potentiaalia. Fyysisesti ovat kyllä suhteellisen saman kokoisia, mutta kehonkoostumukset yms. eivät käy noista mitoista ilmi. Lisäisin vielä, että kätisyyksiltään eroavat myös toisistaan Vidgrenin ollessa lefti ja Buček pelaa oikea käsi alhaalla.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Jaa'a. Minusta nämä kaksi nimeä eivät ole kovinkaan suoraan verrannollisia. Buček ja Vidgren eivät ensinnäkään ole samaa ikäluokkaa, vaan Vidgren (s. 1997) on vuoden Bučekia (s. 1998) vanhempi. Tuossa iässä vuoden kehitysjakso on parhaimmillaan valtava. Bučekilla on sopimus Detroitin kanssa, joka on tunnettu laadukkaasta kykyjenetsinnästään, kun taas Vidgrenissä ei ole nähty riittämiin Pohjois-Amerikkan potentiaalia. Fyysisesti ovat kyllä suhteellisen saman kokoisia, mutta kehonkoostumukset yms. eivät käy noista mitoista ilmi. Lisäisin vielä, että kätisyyksiltään eroavat myös toisistaan Vidgrenin ollessa lefti ja Buček pelaa oikea käsi alhaalla.
Vidgren ehkä enemmän rouhija ja sellainen fyysisempi ja sitten Bucekilla taitoa enemmän. Saa nähdä kumpi lopulta paremman kauden pelaa, Bucekille varmaan isompaa roolia tarjolla.
 

Ralph

Jäsen
Bučekilla on sopimus Detroitin kanssa, joka on tunnettu laadukkaasta kykyjenetsinnästään
Mistä löytyy tästä lisätietoa. Itse en löytänyt mistään juttua, että hänellä olisi NHL-sopimus.
 

Ralph

Jäsen
En osaa sanoa mistä löytyisi lisätietoa, mutta Bucekin sopimuksen yhteydessä puhuttiin, että Detroit olisi siirron Kouvolaan järjestänyt.
Onhan se mahdollista, että Red Wings on KooKoota suositellut. Mutta sopimusta ei ole julkaistuna ja Bucek on kesällä vielä varattavissa NHL:ään. Vähän hassulta kuulostaa, jos Red Wings haluaa Bucekin Kouvolaan, mutta sitten vaikkapa Sharks varaa Bucekin ja Red Wings jää tyhjin käsin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan se mahdollista, että Red Wings on KooKoota suositellut. Mutta sopimusta ei ole julkaistuna ja Bucek on kesällä vielä varattavissa NHL:ään. Vähän hassulta kuulostaa, jos Red Wings haluaa Bucekin Kouvolaan, mutta sitten vaikkapa Sharks varaa Bucekin ja Red Wings jää tyhjin käsin.

Niin missäänhän ei varsinaisesti taideta puhua Bučekin ja Detroit Red Wingsin välisestä sopimuksesta. Jonkinlainen kytköshän hänellä luulisi olen Red Wingsiin, koska siirto Kouvolaan oli Bučekin mukaan NHL-seura Detroit Red Wingsin järjestämä. Erikoista sikäli, että KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas toimii NHL-joukkue Chicago Blackhawksin konsulttina eli tarkkailee ja antaa heille tietoa pelaajista. Homma on toiminut myös toisin päin, eli Ahokas on saanut sieltä päin vinkkejä pelaajien kartoittamiseen. No oli miten oli niin Buček teki KooKoon kanssa kahden vuoden sopimuksen. Pelaako Kouvolassa sitten yhden vai kaksi kautta sen aika näyttää. Oheisena Kouvolan Sanomien jutut aiheesta.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/urheilu/5ce409de-8d55-4a47-883c-4548ee0e5157

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/urheilu/84412c95-d019-409e-9feb-f2ba0c481193
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kultasen haastattelussa mainitaan, että KooKoo hakee vielä sentteriä ennen Pitsiturnausta ja tämä tulee todennäköisesti ulkomailta. KooKoolla on jo nyt kuutta eri kansalaisuutta rosterissa, saa nähdä tuleeko sieltä vielä seitsemäs....
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kultasen haastattelussa mainitaan, että KooKoo hakee vielä sentteriä ennen Pitsiturnausta ja tämä tulee todennäköisesti ulkomailta. KooKoolla on jo nyt kuutta eri kansalaisuutta rosterissa, saa nähdä tuleeko sieltä vielä seitsemäs....
Samassa maininta siitä, että Haukeland näki KooKoossa eniten peliaikaa ja se oli ykkösprioriteetti tulla Kouvolaan Ruotsin sijaan.

Myöskin Salmelalta, Seppälältä ja Odenilta odotetaan paljon. Kultasen kertoman sisältö muistaakseni oli jotakuinkin, että "heidän onnistuminen vaikuttaa paljon ensi kauden onnistumiseen joukkueena".
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ed Wittchow ei pelaa ensi kaudella KooKoossa. KooKoolla oli optio jatkosta, mutta sitä ei käytetty. Kultasen mukaan jos KooKoo pitäisi kaikki pelaajat ketkä haluavat, kopissa pyörisi 50 pelaajaa. Aina joudutaan tekemään kompromisseja.

Samuel Bucekilla ei ole NHL-varausta, mutta hän on menossa kesällä Detroit Red Wingsin leirille.
Detroit on ollut hänestä erittäin kiinnostunut. On tietysti olemassa riski, että Red Wings haluaa viedä hänet heti Pohjois-Amerikkaan. Tällä hetkellä kaikki osapuolet ovat kuitenkin sitä mieltä, että kausi Liigassa olisi hyvä välisteppi Bucekille ennen NHL-kuvioihin siirtymistä. Tosin Samuel Bucek teki KooKoon kanssa kahden vuoden sopimuksen, mutta nyt tämän päivän haastattelussa siis todettiin, että yksi kausi liigassa olisi hyvä välisteppi Bucekille. Tietysti, jos hän ei saa NHL-sopimusta niin siinä tapauksessa pelaa KooKoossa sopimuksen mukaisesti.
 
Viimeksi muokattu:

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Laskeskelin huvikseen viime kauden pisteitä. Huomasin, että KooKoosta lähti vähemmän pisteitä, kuin jäi. Laskin vielä mukaan Keskitalon ajatuksissani, mutta ilman häntä erotus olisi vieläkin suurempi.

KooKoossa jatkavat puolustajat tekivät 52 pistettä, kun lähtevät tekivät 35. Ilman Keskitaloa 22. Ja jos ei lasketa Wittchow'n hyökkääjänä tehtyjä pisteitä, niin vielä vähemmän. Mutta lasketaan nyt.

KooKoossa jatkavat hyökkääjät tekivät 229 pistettä, kun lähtevät tekivät 184. Yllätyksekseni huomasin, ettei sieltä edes lähtenyt kärkiosaamista, kuin Malten, Pitkäsen ja Kähkösen muodossa.

Bucek, Gallo ja Mingoia pystynevät täyttämään tuon lähtevän kolmikon saappaat. Sisäisen kasvun kautta tullee myös tehoja, Odenin muodossa. Koiviston pysyessä kasassa, häneltäkin voi odottaa pisteitä. Kuitenkin pelasi vain kolmanneksen kaudesta. Korhonenkin voi nostaa helposti omia tehojaan tuosta neljästä.

Pisteiden osalta vaikuttaa lupaavalta. Saas nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Yllätyksekseni huomasin, ettei sieltä edes lähtenyt kärkiosaamista, kuin Malten, Pitkäsen ja Kähkösen muodossa.

Bucek, Gallo ja Mingoia pystynevät täyttämään tuon lähtevän kolmikon saappaat.
Strömwall, Pitkänen ja Kähkönen tekivät yhteensä 129 pistettä. Tokihan tuo uusi kolmikko voi yllättää, mutta tosissasiko uskot, että tekevät keskiarvona 43 pistettä mieheen? Pitäisin 90:tä pistettäkin tosi optimistisena, vaikka jokainen (erityisesti Keski-Euroopan kaiffarit) on mielestäni hyvä hankinta.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Strömwall, Pitkänen ja Kähkönen tekivät yhteensä 129 pistettä. Tokihan tuo uusi kolmikko voi yllättää, mutta tosissasiko uskot, että tekevät keskiarvona 43 pistettä mieheen? Pitäisin 90:tä pistettäkin tosi optimistisena, vaikka jokainen (erityisesti Keski-Euroopan kaiffarit) on mielestäni hyvä hankinta.
Ei suoraan tuota määrää, mutta mainitsemani sisäisen kasvun (Oden, Koivisto, Korhonen) takia ei tarvita noin kovaa pistekeskiarvoa tuolle kolmikolle.
 

Tussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikähän mahtaa olla viime kaudella A-nuorissa pelanneen Aleksi Honkasen tilanne? Kaveri kuitenkin reenannut edustuksen mukana viime kauden lopusta tähän päivään asti, mutta sopimusta ei kuitenkaan taida olla tulossa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös