Ennen kautta näytti, että kympin sakkiin mennään että heilahtaa, olihan joukkue vain vahvistunut paperilla Lammassaarien ja Watkinsien vaihduttua Immosiin ja Broadhursteihin.
Vallinin Arilla taisi lopulta olla korvaamaton merkitys joukkueen hitsautumiselle, työmoraalille ja sellaiselle psykologiselle ilmapiirille jossa vaikeudet kääntyvät yhdessä tehdyn päivittäisen työn kautta voitoiksi. Muistammehan esim. huhut hallin käytäviltä, kuinka laittoi loppukesästä jo mestisvälikaudella diivaillutta Rajalaa välittömästi ruotuun hommaa myrkyttämästä.
Mutta kuten sanottua, Mattilan Petrille tästä lankeaa suurin henkilökohtainen vastuu. Altavastaajakiekkoa yritettiin "nopeuttaa" kuten me katsojat nyt vaikka maajoukkuetouhuissa olemme erinäisissä turnauksissa huomanneet käyneen, ja tuloskin oli ihan yhtä hyvä: Tiiviin viisikkopelaamisen hyödyistä päästiin ja hajanaisen sekoilun haitoista saatiin nauttia. Siinä missä läpi koko avauskauden aina kevääseen saakka KooKoo kykeni peliä tappamalla myös itse vaikuttamaan ottelun kulkuun, sophomore-kaudella homma meni virtauksen hallinnan kannalta enemmän ja enemmän peleissä vastustajan mukana roikkumiseksi. Hyvin nopeasti sitten katsomoon alkoi näyttää siltä, että jengi on menettänyt uskonsa omaan tekemiseensä ja eritoten valmentajan juttuun. Tässä kohtaa sitä Vallinia oltaisiin tarvittu. Henkistä ryhtiliikettä saivat kyllä omallakin porukalla aikaan, propsit siitä Mattilalle tai kuka siellä nyt saikaan jengiä motivoitua. Se taistelun aloittaminen vaan ei auttanut, kun voittamiseen olisi vaadittu myös taktista selkänojaa.
Tuokkola hoiti hommansa oudolla materiaalilla ihan mallikkaasti. Mielenkiintoista nähdä mihin tsemppitsemppikiekko meidät tulevina vuosina vie, kun Tumppi pääsee naaraamaan markkinoilta omannäköisensä sporttiset nuoret joukkueet.