Nyt on tullut tehtyä semmoinen aluevaltaus, jolta en koskaan olisi uskonut itseäni löytävän. Klassisen musiikin kuunteleminen on ennen kiinnostanut suunnilleen yhtä paljon, kuin maalin kuivumisen seuraaminen.
Töissä on yksi innokas Mozartin ystävä, ja ehkä sitä kautta tässä vähän nyt ajauduin tähän. Tai katsoin tuon Amadeuksen (todella hyvä leffa!), niin sen myötä tässä on sitten Mozartin ja Beethovenin sinfonioihin YouTubesta tullut vähän alusta tutustuttua. Kätevää, kun tuolta noita löytyy hyvin kuvattuina ja erinomaisilla äänillä täysimittaisina videoina.
Niin, mutta tämä itse musiikki! Niin tämähän on kolahtanut tosiaan semmoisella tavalla, että yllätti täysin itsenikin. Ehkä tämä on sitten, kun ikää tulee, niin löytää tämmöisiä odottamattomia piirteitä itsestään.
Mozartin Requiem menee juuri tuossa telkkarissa. Nämä kuoropätkät etenkin ovat ihan mielettömän kaunista musiikkia. On se aikamoista, että joku yksi ihminen tämmöistä musiikkia on osannut säveltää.
Olen ihan pienestä lapsesta saakka kuunnellut aina paljon musiikkia. Mutta tässä kiehtoo se, että maailmaan on tehty valtavasti klassista musiikkia, kuuluisia säveltäjiä on useita ja tämä on tavallaan aivan täysin uusi maailma minulle, jossa tutustuttavaa on erittäin runsaasti.

Viimeksi muokattu: