Kokoomus

  • 1 654 712
  • 13 303
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Onko tämä nyt se kuuluisa eri asia? :D
Ymmärrän mitä koetat ajat takaa, mutta on tuossa yksi aika keskeinen nyanssiero näillä kahdella asialla.

Taannoisessa Iltalehden artikkelissa Pia Kauma toi esille hahmottamiaan riskejä Inkooseen ajatellusta tehdasinvestoinnista, johon Kokoomuksessa on nähdäkseni suhtauduttu suurella positiivisuudella. Iltalehti löysikin tähän mahdollisen ja ehkäpä todennäköisen syynkin, eli Kauman mökin sijainnin. Liekö sitten mökkimaisema ja sitä myötä mökin arvo vaarassa.

Sen sijaan Lindenin oppositiosta esitetty kuningasajatus napsia tulevaisuuden budjeteista puoli miljardia "terveyskeskusten pelastamiseksi" ei ole pahemmin ristiriidassa SDP:n nykyajassa omaksumien ajattelumallien kanssa. En näe tuota minään yksittäisen kansanedustajan irtiottona. Velanotto ja varsinkin tulevaisuudessa oletetusti tapahtuvaan talouskasvuun nojaaminen budjetoinnissa on tuttu juttu SDP:n keinovalikoimassa jo entuudestaan. Tietysti infrainvestointeja on järkevääkin ajatella elinkaaren tasolla ja vaihtoehtoiskustannusten kautta, jolloin investoinnin merkitystä kansantaloudelle ja alueelle on mahdollista arvottaa, mutta enemmän tai vähemmän kulutukseen rinnastettavissa menoissa tällainen tulevaisuuden tuotoista "lainaaminen" on pidemmän päälle juurikin tuota hölmöläisten peitonpalasten leikkaamista ja ompelemista.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers

Eli sinun subjektiivinen näkemyksesi luo sen nyanssieron? Tähän ketjuun on linkattu vaihtoehtobudjetti, jossa velkaa otetaan 430 miljoonaa euroa vähemmän kuin nykyhallitus kuluvana vuonna. En siis näe nyt tätä sinun väittämääsi yhteyttä, jossa budjetista otetaan puoli miljardia pelastamaan jokin terveyskeskus olisi nimenomaan demareiden talouspolitiikan ydintä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eli sinun subjektiivinen näkemyksesi luo sen nyanssieron? Tähän ketjuun on linkattu vaihtoehtobudjetti, jossa velkaa otetaan 430 miljoonaa euroa vähemmän kuin nykyhallitus kuluvana vuonna. En siis näe nyt tätä sinun väittämääsi yhteyttä, jossa budjetista otetaan puoli miljardia pelastamaan jokin terveyskeskus olisi nimenomaan demareiden talouspolitiikan ydintä.
Esitin oman näkemykseni siitä, miten kaksi esiin nostamaasi tapausta eroavat toisistaan, joten tottakai näkemykseni on subjektiivinen. Tosin perustelin sen. Kaumasta ja Lindenistähän sinä kysyit, ja hahmottamani ero oli tuossa.

Jos nyt olet politiikkaa seurannut, niin aika pitkään SDP:n keinovalikoimassa ovat pyörineet velanotto ja tulevaisuuden oletettuun talouskasvuun nojaaminen, kun haetaan vastausta kysymykseen mistä rahat. Mutta jos kovasti haluat, niin voidaan tällä kertaa kuitata Lindenin tokaisu puolueesta riippumattomana yksityisajatteluna, vaikka näen siinä viitteitä myös demariajattelusta. Kauman tehdasinvestointia koskevat näkemykset ovat joka tapauksessa hänen omiaan, vaikka joku muukin Inkoon seudun mökinomistaja, kokoomuslainen tai joku muu, saattaa hyvinkin ajatella, että tuleepa moinen laitos harmillisen lähelle. En pidä Pia Kaumaa kovin kummoisena poliittisena ajattelijana, paremminkin tavanomaisena pyrkyrinä.

Kovin tunnut olevan ihastunut demaripuolueen varjobudjettiin. No mikäs siinä. Näitähän voi kuka hyvänsä heitellä vailla minkäänlaista pelkoa vastuusta, koska yhtäkään varjobudjettia ei tulla ottamaan sellaisenaan käyttöön. Ne ovat jossittelukortteja, joihin oppositiopuolue voi aina vedota erilaisten ongelmien äärellä. Demarien varjobudjetissa voisi yhtä hyvin lukea, että velat muuttuvat saataviksi. Ketä kiinnostaa. Aina voi esittää vaihtoehtotodellisuuksia ja väitteitä, ja niitä ovat oppositiopuolueet kukin vuorollaan ennenkin tehneet.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Jos nyt olet politiikkaa seurannut, niin aika pitkään SDP:n keinovalikoimassa ovat pyörineet velanotto ja tulevaisuuden oletettuun talouskasvuun nojaaminen, kun haetaan vastausta kysymykseen mistä rahat.
Ja kokoomuksessa keinot ovat velanotto, verojen alentaminen ja kova usko sen tuomiin dynaamisiin vaikutuksiin. Eli ihan samanlaista höpöhöpöä kun demareillakin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Demarien varjobudjetissa voisi yhtä hyvin lukea, että velat muuttuvat saataviksi. Ketä kiinnostaa. Aina voi esittää vaihtoehtotodellisuuksia ja väitteitä, ja niitä ovat oppositiopuolueet kukin vuorollaan ennenkin tehneet.

Totta ja Marinin aikana köyhyys ja lapsiperheköyhyys lisääntyivät sekä reaaliansiot putosivat merkittävästi. Ansiotasoindeksiin ja kansalliseen kuluttajahintaindeksiin perustuvan arvion mukaan palkansaajien reaaliansiot ovat romahtaneet vuoden 2009 tasolle. Orpon hallituksen aikana köyhyys ja lapsiperheköyhyys mahdollisesti supistuvat koska reaalipalkat nousevat pari prosenttia ainakin 2024 ja mahdollisesti edelleen sen jälkeen. Taustalla on palkankorotukset loppuvuodesta 2023 ja 2024 sekä kaikkien ansiotuloluokkien veronalennukset 2024.

Kumpikaan tulos ei ole kuin osin hallituksen ansiota tai vika, sillä isot ulkopuoliset tekijät vaikuttavat suomalaisten elintasoon.

SAK:n ja sen liittojen toiminta poliittisten lakkojen muodossa sekä mm. Saksan talousongelmat vaikuttavat Suomen talouteen ja investointihaluihin Suomeen/Suomessa jatkossa. Parhaimmillaan Suomi lähtee nousuun loppuvuodesta 2024 ja viimeistään 2025 aikana.

Riippumatta näkökulmasta hallituksen ajamiin uudistuksiin, uudistukset on tehtävä, jotta Suomi saisi kiinni muiden maiden etua. On toinen asia, tulisiko mukana olla myös mm. SAK:n vaatimia elementtejä. Ehkä ja varsinkin, jos niiden avulla muut uudistukset vietäisiin maaliin. Muussa tapauksessa Suomea odottaa sivuraide.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Totta ja Marinin aikana köyhyys ja lapsiperheköyhyys lisääntyivät

Eikös tämä ollut se, joka Krista Kiurun (?) mukaan oli Orpon hallituksen vika? Sitä ei toki kyetty täsmentämään, että miten Orpon hallituksen 0 taloustoimea sillä hetkellä tähän olivat vaikuttaneet.

Pahoittelut ketjua päivystäville SDP-henkisille jo etukäteen, jos muistin väärin.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Palkkaneuvotteluthan käytiin 2022 kesällä ja syksyllä. Jotka vaikuttaa huomattavasti ostovoimaan. Vähentää myös sinun mainitsemaa lapsiperheköyhyyttä.

Ainakin omalta osaltani on noita korotuksia tulossa vielä 1.6.2024, eli vaikka ne neuvottelut on käyty aiemmin, niiden vaikutukset alkavat osittain näkyä vasta nyt...
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toki mutta M-hallituksen aikana nämä palkkakierrokset käytiin.

Kyllä, mutta eikö puhe ollut nimenomaan niiden vaikutuksesta lapsiperheköyhyyteen ja ansiotuloihin kummankin hallituksen aikakaudella? Eihän siihen vertailuun vaikuta se milloin neuvottelut on käyty, paitsi toki niiltä osin, mitkä on ehtinyt tulla maksuun jo M-kaudella...
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Niin M-hallituksen aikana käydyillä palkkaneuvottelu kierroksilla vähennettiin siis lapsiperheköyhyyttä.

Hyvä että nämä neuvottelut käytiin, vaikka vaikutuksen näkymisessä voikin kestää. Jotkut maksut ajoittuu jo varmasti 2022 ja 2023 vuosille.
 
Kaupunginvaltuutettu Matias Pajulaa epäillään raiskauksesta.

Näinköhän kykypuolue näyttää tälle yllätysmunan jakelijalle ovea vai lakaistaanko maton alle?

Ei mennyt tämä syyte lopulta oikeudessa läpi.

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Puoluetoimistolla varmasti itketty pari kyyneltä, kun Sture Fjäder EI eronnutkaan kokoomuksesta. Melkoinen huru-ukko Sturesta on kyllä kuoriutunut Akavan puheenjohtajuuden jälkeen, mutta pyrkyä politiikan pöytiin näyttää yhä riittävän, vaikka kansa häntä ei niihin haluakaan.

Jollain sairaalla tavalla haluaisin kyllä nähdä Fjäderin perustavan oman puolueensa. Siitä vaan pienpuoluetenttiin sekoilemaan.

Ai niin, hyvinvointiyhteiskunta on tiensä päässä ja reippaita leikkauksia tarvitaan. Paitsi tietty eläkeläisiltä, joiden etua Sturen mukaan kukaan ei Suomessa valvo (twiittasi näin viimeksi tänään). Kyllä ne Sturen mielestä Sturen rahoja ovat, mieshän itse on eläkkeellä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Melko kova tämä "puolueohjelma". Mm. tasaveroprosentin taso on varmasti viimeiseen asti harkittu.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Jossain näin ilmoituksen, että Kokoomus hakee työntekijäksi jotain viestinnän superammattilaista, joka tekee seitsemän ihmisen työt. Hoitakaa nyt äkkiä se rekry maaliin, nämä poseerauskuvat on hieman vaivaannuttavia.

Mannerheim, check
Katse kaukaisuuteen, check
Pienoismalli-hävittäjä, check

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mikähän tuossa ylempänäkin on se ongelma? Puolustusministeriö julkaissut kuvan puolustusministeristä työhuoneessaan. Taitaa se ainoa ongelma olla Kokoomus ja hallituskokoonpano, joten kuuluuhan tuostakin mielensä pahoittaa.

Jos tuolle linjalle lähdetään, löytyy varmasti ihan jokaisen puolueen edustajien kuvista huomautettavaa, mutta luulisi ihmisillä olevan noin muuten tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Toisaalta mikäli tuon julkaisun kaltainen kuva on suurimpia ongelmia elämässä, silloin voisi todeta asioiden olevan enemmän kuin hyvin.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Mikähän tuossa ylempänäkin on se ongelma? Puolustusministeriö julkaissut kuvan puolustusministeristä työhuoneessaan. Taitaa se ainoa ongelma olla Kokoomus ja hallituskokoonpano, joten kuuluuhan tuostakin mielensä pahoittaa.

Jos tuolle linjalle lähdetään, löytyy varmasti ihan jokaisen puolueen edustajien kuvista huomautettavaa, mutta luulisi ihmillä olevan noin muuten tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Toisaalta mikäli tuon julkaisun kaltainen kuva on suurikin ongelma elämässä, silloin voisi todeta asioiden olevan enemmän kuin hyvin.
Jos se sinun mielestä on ok, niin mikäpä siinä. Viestinnälisesti aivan hirveä kuva, kun nykyään ei olla enää 80-luvulla, jossa tämmöisiä kuvia tehtiin.
Aivan turha tulla jostain elämän ongelmista paasaamaan, kun niistä ei ole kyse.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muistaakseni Marinin poseerauskuvien kritisoiminen/ivaaminen todettiin kateellisten panetteluksi tai setämiesten turhaksi höpinäksi, mutta tämä on varmasti sitten #eriasia. Tai mahdollisesti sitä parempaa kritisoimista/ivaamista.
 
Mulle nyt on ihan se ja sama, mitä kuvia Marin, puolustusministeriö tai joku muu julkaisee. Ainahan joku tykkää ja joku toinen pahoittaa mielensä milloin mistäkin ja tyylikin on katsojan silmässä, turha siitä on alkaa kiistelemään.

Seuraavaksi sitten vaan kaivelemaan mun vanhoja viestejä, kuten tapoihin kuuluu. Varmasti sieltä löytyy jotain, en sitä epäile itsekään. Ja tää viimeinen ei ollut osoitettu lainaamalleni kirjoittajalle.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Vaikka kuvassa onkin ehkä hieman tahatonta komiikkaa mukana, niin pääasia, että kokoustivat. Sitä pitää nyt jokainen jalkarätti ja murkula mikä liikenee, saada Ukrainan rintamalle. Se, että onko tuo se elin, missä asioista päätetään, niin en tiedä, mutta uskon, että puolustusministeri Häkkänen on osannut kertoa näkemyksensä, jos jollain kollegalla ilmenee tilannekuvan vajavaisuutta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kieltämättä koominen kuva, mutta eikös tuo ole ministeriön eikä Kokoomuksen julkaisema. Eli tuskinpa Kokoomuksen viestinnän henkilö näitä hoitelee tai hoitelisi. Meemimateriaalia toki silti.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Todella huono ja varsinkin vanhanaikainen kuva. Hävettää olla suomalainen, kun on julkaistu kuva ministeristä luuri korvalla. Kaikki sen nykyään tietää, että ministerit hoitaa tällaiset asiat tekstarilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös