Kokoomus

  • 1 531 266
  • 12 740

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Marja Tiura:

Nova maksoi matkan.

Nova ei maksanut matkaani!

Ymmärtäisi nyt olla hiljaa.

No joo. Olisi vain kerralla sanonut miten asia oli, ja sillä sipuli.

Sitä kummastelen kovasti, että miksi poliitikot hätäpäissään ensiksi laukovat näitä puolivillaisia sinnepäin-totuuksia. Eivätkö nämä opi, että medialla on aikaa tonkia asioiden todellinen laita?

Onhan noissa Tiuran kommenteissa tosin havaittavissa edes jonkinlainen johdonmukaisuus. Eikä tuo mielestäni nyt niin paha juttu ole, etteikö asian todellista laitaa olisi voinut kertoa heti.
 

AxeMan73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Liverpool & Detroit Red Wings
Katainen kuumensi eduskuntaa vetoamalla lähimmäisenrakkauteen

Siis meikäläinenkin melko passiivisesti politiikkaa seuraava ihminen on nähnyt kaiken. Täytyi melkein käydä työntämässä sormet kurkkuun ja oksentamassa paha olo ulos kropasta. Siis tämähän vastaisi maailmanpolitiikassa samaa kun jompi kumpi Bushista tulisi kaapista ulos ja kehuisi Obaman terveydenhuolto uudistusta :) Ja Kataisen uskottavuus yhtä suurta kuin aikoinaan Jammu Siltavuoren haastattelu, jossa hän väitti lasten halunneen tulla tapetuksi ja poltetuksi!

Onko politiikassa enään mitään pyhää? Sotahullu kokoomuslainen vetoaa lähimmäisen rakkauteen, kun rahat on loppu? Eikös se ollut jossain Bond leffassa kun naiskaunotar sanoi Roger Moorelle, että ollaan lähekkäin ja jaetaan ruumiinlämpö? Seuraavaksi Paavo Arhinmäki varmaan ehdottaa työntekijöiden palkkojen puolittamista yritysten voittojen maksimoimiseksi?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siis meikäläinenkin melko passiivisesti politiikkaa seuraava ihminen on nähnyt kaiken. Täytyi melkein käydä työntämässä sormet kurkkuun ja oksentamassa paha olo ulos kropasta.

Jaa, en tiedä onko Jürgen nyt sotahullu, ehkä pelkkä vaan, mutta toki tämä tiivistys sai koko Yläpesälänkin hytkymään jenkan tahtiin:

"Suomen valtion velkaosuus tulee nousemaan lähivuosina vajaasta 40 prosentista jopa 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä tämä on kestämätöntä ja velkakierre pitää katkaista." (YLE)

Onko Jykä siis sitä mieltä että Jykä on toiminut jotenkin tyhmästi ja järjettömästi? Ehkä Jykän pitäisi pitää Jykän kanssa jyrkkäsävyinen palaveri kahdestaan? Ja miten sitä nyt kuluttajan pitikään käyttäytyä: ei koske Suomea ja kuluttakaa kuluttakaa, vai varokaa kohta rytisee, säästäkää säästäkää? Jykä?

Lähimmäisenrakas lahjoittaa toisen ihokkaansa jos toisella ei ole ollenkaan. Jykän puku näytti siltä että sillä vois olla toinenkin jossain garderoobissa 8en tiedä onko itse silitetty vai olisiko jopa pistänyt naisen asialle, pthyi). Pitäisikö Jykän antaa se kadulla vastaantulevalle ihokkaattomalle?

Samaan aikaan Arkki-kok Saukki ehti jo haukkumaan Jykän vetämän hallituksen toimet...

edit: Nyt on tullut lisäinfoa Marja JT:n tapauksesta. Nova onkin maksanut matkan toisin kuin Marja aiemmin väitti mutta marja on kahden vuoden ajan yrittänyt saada Novalta laskua jotta voisi sen maksaa. Nyt kaksi viikkoa sitten syystä tai toisesta tuo lasku ilmestyi.
 
Viimeksi muokattu:

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF

Hahaha. Tulee mieleen jykän omilleen pitämä MAHTAVVAA ja niin LOISTAVVAA-puhe. Nämä tämmöset pathos-puheripulit on taattua nyky-kokkaria. Tietysti poislukien niinistö.

Venataas vain kun jykän oma vero-työryhmä ehdottaa huhujen mukaan sen mahtavan kotitalousvähennyksen poistamista. Joko Jykä tulee sivuttamaan ehdotuksen, ja joutuu todennäköisesti puolustelemaan miksi kyseistä vähennystä pitää tukea lisälainalla. Tai sitten peruu sen ja oppositio saa ensimmäisen todellisen lyömäkepin juuri parhaiksi seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Jutta ja komppania varmaan terottelee jo hampaitaan, valmiina iskemään tähän paistiin. Näen jo edessäni sen hetken kun Juttis kyseenalaistaa jykän asiantuntemuksen veroasioissa kysymällä esim "mites se nyt on, onko kotitalousvähennys kansantaloudellisesti järkevä ratkaisu vai ei, ja jos on niin miksi valtiovarainministeriön omat asiantuntijat eivät ole kanssasi samaa mieltä?" En ihmettelisi jos jykältä irtoaa hetki cumbajaa ma lordia ja pari citaattia äiti teresalta.
 

Viljuri

Jäsen
Jutta ja komppania varmaan terottelee jo hampaitaan, valmiina iskemään tähän paistiin. Näen jo edessäni sen hetken kun Juttis kyseenalaistaa jykän asiantuntemuksen veroasioissa kysymällä esim "mites se nyt on, onko kotitalousvähennys kansantaloudellisesti järkevä ratkaisu vai ei, ja jos on niin miksi valtiovarainministeriön omat asiantuntijat eivät ole kanssasi samaa mieltä?" En ihmettelisi jos jykältä irtoaa hetki cumbajaa ma lordia ja pari citaattia äiti teresalta.

Kannatus voisi jopa vähetä, jos Jutta esittäisi liiankin substanssiin sidottuja kannanottoja tai olisi hankkinut esimerkiksi koulutusta talousasioissa tai jollakin muulla erityisosaamisen sektorilta.

Jutan rooli ei ole esittää asiantuntijaa, toki substanssiinkin vetoaviakin tahoja demareissa on, niin vaikeata kuin sitä onkin uskoa puolueen alimpiin yhteisiin nimittäjiin vetoavan julkisen viestinnän takia.

Toki peräkkäisten vaalien tappiot aiheuttavat voivat aiheuttaa puolueelle kuin puolueelle imago-ongelmia.

Juttahan ilmeisesti yritti profiloitua "BB-väelle" varta vasten mainostoimistolta tilatulla imagokampanjalla, mutta ei tästä tiestä näyttänyt tulevan ainakaan mitään valtatietä vapauteen, joten olemme saaneet nähdä viime aikoina myös tätä paluuta juurille, lähinnä "miljardeja sinne tänne"-linjaa, ja kun se hallitusvastuu aikanaan äänivyöryn jälkeen koittaa, niin näiden miljardien osalta koittaa kognitiivisen dissonanssin vaihe.

Reaalisen vallankäytön kannalta katsottaessa muutamien paikkojen menetykset tai voitot eivät näy demareiden valtatodellisuuden kannalta mitenkään, puolueen asema, linja ja merkitys ovat sillä tavalla teräsbetonoidut korporatiivisen puolen valtahegemoniaan ja esimerkiksi korkeimman virkamieskunnan koostumukseen.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Tai sitten peruu sen ja oppositio saa ensimmäisen todellisen lyömäkepin juuri parhaiksi seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Jos kotitalousvähennyksen poistosta/säilyttämisestä tulee THE lyämäase oppositiolle niin aika surkeissa kantimissa oppositiopolitiikka on Suomessa. Taloudellinen tilanne on antanut oppositiolle mahdollisuuksia ties kuinka paljon, mutta joko näitä mahdollisuuksia ei ole osattu hyödyntää tai sitten oppositiossa ollaan herätty siihen todellisuuteen, että esimerkiksi metsäteollisuuden rakennemuutos Suomessa on tosiasia, jolle oppositiokaan ei voi mitään.

Seuraavien eduskuntavaalien debaatteihin tulisi panostaa huolella opposition puolelta ja mieluusti jättää tällaiset "kansanpankit" ja "pienituloinen tienaa Suomessa alle 3000 euroa kuussa" -kommentit vähemmälle.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
SDP:n tuleva varjobudjetti ilmeisesti perustuu siihen että otetaan vielä 1000M€ lisää velkaa.

Eli mikään ei muutu. Jopa vasuritkin ehdottivat vain 500M€ lisäystä.
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Jos kotitalousvähennyksen poistosta/säilyttämisestä tulee THE lyämäase oppositiolle niin aika surkeissa kantimissa oppositiopolitiikka on Suomessa. Taloudellinen tilanne on antanut oppositiolle mahdollisuuksia ties kuinka paljon, mutta joko näitä mahdollisuuksia ei ole osattu hyödyntää tai sitten oppositiossa ollaan herätty siihen todellisuuteen, että esimerkiksi metsäteollisuuden rakennemuutos Suomessa on tosiasia, jolle oppositiokaan ei voi mitään.

Se olisi helppo ja hyvin toimiva keppi koska se on ollut yksi jykän omia kruununjalokiviä ja se on mahdollisimman yksinkertainen keppi. Jykä lupasi lisää työpaikkoja -> lisää verotuloja -> mikä mahdollistaa veroalennukset. Nyt jopa omat koirat (asiantuntijat) kertovat oman pomon (valtionvarainministerin)olevan väärässä. Tämä on juuri semmonen kysymys joka sopii vaaliväittelyformaattiin. Ei tarvitse selitellä, vedota omiin asiantuntijoihin ja osuu suoraan sinne mihin sattuu, eli kokkareiden oletettuun asiantuntemukseen kansantaloudesta ja veropolitiikasta. Eli maalataan kuva valtionvarainministeristä joka ei osaa tai ymmärrä niinkään helppoa asiaa kuten kotitalousvähennyksen kustannuksita versus verohyödystä. Miksi häneen sitten pitäisi luottaa muissakaan kysymyksissä?

Kuten viljuri yllä hyvin mainitsi, juttis ei ole hyvä substansissa. Mutta kysymys ei ole substanssista. Hän on moderni poliitikko joka luottaa mainostoimistoihin ja pr-konsultteihin. Hänen ongelma on, että hänen konsulttinsa on ollut tähän mennessä lähinnä säälittäviä yrityksissään muokata hänen imagoaan. Pidän vastakohtana Stubbia, joka on hyvä esimerkki onnistuneesta median hallinnasta ja julkisen imagon muovaamisesta. Joo, kyllä välillä menee naurettavuuden puolelle mutta toimii. Tämä kotitalousvähennyksen ongelmat on sopivan kokoinen telkkariin mikä voi antaa Jutalla helpon kohteen mitä rummuttaa. Ja valitettavaa on se, että ne on yleensä ne helpot ja yksinkertaiset asiat, joilla on vähemmän merkitystä, jotka ratkaisevat.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Tämä kotitalousvähennyksen ongelmat on sopivan kokoinen telkkariin mikä voi antaa Jutalla helpon kohteen mitä rummuttaa. Ja valitettavaa on se, että ne on yleensä ne helpot ja yksinkertaiset asiat, joilla on vähemmän merkitystä, jotka ratkaisevat.

Olet kyllä oikeassa tässä sopivuus-asiassa. Kotitalousvähennys on todellakin sellainen asia, joka mahtuu ns. taviksenkin ajatusmaailmaan, joten siltä pohjalta katsottuna "keppi" on varsin tukevaa laatua iskemiseen. Tarvii kuitenkin reenata kepin käyttöä, että siitä saisi sopivassa tilanteessa maksimaalisen hyödyn irti.

Tulevissa vaalikeskusteluissa on mielenkiintoista nähdä lähteekö oppositio persujen viitoittamalle tielle hakemaan "helppoja" ääniä vai luotetaanko omaan tekemiseen ja yritetään erottautua omalla politiikalla hallituspuolueista.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Katkerat punikitko täällä huutelee kun itsellä ei ole mitään parempaa ratkaisua tarjota?

Ettekö te tajua, että jos vienti ei vedä niin se ei vedä, sille ei hallitus voi mitään. Katainen, Stubb ja kumppanit ovat itse asiassa pitkään aikaan ensimmäisiä suomalaisia ministereitä, joiden osaamista arvostetaan muuallakin kuin sysimetsän työväentalolla.

Tuntuu, että suomessa on kasvava kommunistiaate (ilman että ajatellaan aatteen negatiivisia puolia), joka haluaa ottaa rikkailta rahat ja antaa ne köyhille. Onko se jotain muuta kuin kommunismia? Ikävä kyllä Suomen rikkailla ei ole niin paljoa rahaa, että sillä saataisiin maailmantalouden ongelmaan ratkaisua.

Haukkukaa jenkkejä ja euroopan pankkiireja, ne tähän ovat syypäitä EIKÄ suomen hallitus. Se on tosin helpoin kohde haukkua kun ei ymmärrä asioita.

Itse olen rajatapaus Urpilaisen köyhät-rikkaat maailmassa, mutta en epäröi hetkeäkään jos pitää valita demarien tai kokoomuksen välillä. Kokoomuksessa on osaamista ja tietoa 1000% enemmän kuin demaripuolella!

Demarit huutaa vaan lisää rahaa, mutta kun se ei edelleenkään kasva puissa. Olen nähnyt läheltä demarien toimintaa ja siellä ei todellakaan tiedetä mistä rahat tulevat. Käyttökohteita keksitään kyllä!
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
On se joo käsittämätöntä miten paljon Suomesta löytyy "Urpilaisjengiä" joka vaatii rahaa joka helvetin suuntaan jaettavaksi. Milloin kommareille sun muille maailmanparantajille aukeaa se että raha ei tule MISTÄÄN ilmaiseksi vaan se on aina jonkun selkänahasta revitty!??
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
On se joo käsittämätöntä miten paljon Suomesta löytyy "Urpilaisjengiä" joka vaatii rahaa joka helvetin suuntaan jaettavaksi. Milloin kommareille sun muille maailmanparantajille aukeaa se että raha ei tule MISTÄÄN ilmaiseksi vaan se on aina jonkun selkänahasta revitty!??

Eikös nykyistä taloustilannetta olla ihan kätisyydestä huolimatta korjattu ympäri maailman joko velalla tai painamalla lisää valuuttaa? Velan suuruuden hienosäädössä taitaa olla tällä hetkellä kyse kuitenkin vaan siitä, että ollaanko sitä hallituksessa vai oppositiossa.

Itselläni on sellainen fiilis, että tässä kun meni taannoin hyvin ihan näillä "pienituloisillakin", niin päätään nosti sellainen porvarihuuma. Oli jotenkin hienoa tituleerata itseään kokoomuslaiseksi. Nyt kun moni on menossa perse edessä puuhun, niin on mielenkiintoista seurata, että onko seuraavksi todellakin vuorossa cleanhitin mainitsema kommariaate/-buumi. Mielestäni alusta sille on olemassa. Kysymys lienee lähinnä siitä, että löytyykö vasemmistopuolelta tarpeeksi hyvää populistia, joka osaa lietsoa jengiin tuollaista. Urpilaisesta ei tuohon ole ja Arhinmäki on toistaiseksi aivan liian näkymätön tuollaiseen.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Kysymys lienee lähinnä siitä, että löytyykö vasemmistopuolelta tarpeeksi hyvää populistia, joka osaa lietsoa jengiin tuollaista. Urpilaisesta ei tuohon ole ja Arhinmäki on toistaiseksi aivan liian näkymätön tuollaiseen.

Vaikka tarpeeksi hyvä populisti löytyisikin niin homma tyssää viimeistään siihen, kun tältä kysytään miten hänen/heidän ideansa käytännön toteutus tapahtuu. Arhinmäellä on potentiaalia tulla Soinin tasoiseksi populistiksi, mutta saattapi olla, että omassa puolueessa Paavon toimintaa ei pidetä ihan loistokkaana tai toivottavana, vrt. kommentit rahan kierrättämisestä Metalliliiton ja puolueen välillä ja siihen liittyvä kulttuuri, jota Arhinmäki "ei tunne".
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Älkää nyt hyvät ihmiset ja demarit yrittäkö kaapata tätä ketjua salarakkaittenne esittelyketjuksi! Keskitytään nyt huolella vaikka Marja J. Tiuran kaltaisten valovoimaisten kykyilijöiden ja Jyken sanomisten versus tekemisten välisten kuilujen käsittelyyn. Kokoomuksen ykkösmies, seuraavaksi presidentiksikin povattu Saukki haukkui hallituksen talousosaamisen lattianrakoon. Luulisi hänen tietävän mistä puhuu.
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Olet kyllä oikeassa tässä sopivuus-asiassa. Kotitalousvähennys on todellakin sellainen asia, joka mahtuu ns. taviksenkin ajatusmaailmaan, joten siltä pohjalta katsottuna "keppi" on varsin tukevaa laatua iskemiseen. Tarvii kuitenkin reenata kepin käyttöä, että siitä saisi sopivassa tilanteessa maksimaalisen hyödyn irti.

Tulevissa vaalikeskusteluissa on mielenkiintoista nähdä lähteekö oppositio persujen viitoittamalle tielle hakemaan "helppoja" ääniä vai luotetaanko omaan tekemiseen ja yritetään erottautua omalla politiikalla hallituspuolueista.

Kun sanot yllä olevan niin muista se, että jukä käytti kotitalousvähennystä yhtenä THE ratkaisuna ja käytti sitä myös useasti. Miksi? Koska se oli helppo myydä taviksille. Demarit ja kokkarit käyvät kalassa ihan samoilla vesillä. Mikäs kuulostaa sen paremmalta kun MINÄ saan enemmän rahaa ja MINÄ saan parempia julkisia palveluja ja annan kaikille työttömille työpaikkoja. Eli jos äänestän kokkareita niin minusta tulee rikas, terve ja ole samalla hyväntekijä. Ei voi keksiä parempaa myyntipuhetta.

Valitettavasti se ei ole oikein mahdollista, minkä varmasti kaikki muut paitsi toiveajattelijat jossain määrin ymmärsi jo aikoja sitten. Kuten kyynikko jo sanoi, että jostain ne rahat on revittävä ja on näyttää siltä, että kataisen yhtälö ei toiminut.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Tieto ei ole ainakaan sinuun tarttunut missään vaiheessa.

Joskus ei ole pahitteeksi, jos vaikka ottaisi asiasta tai jopa useammastakin selvää.

EDIT: taitaapi olla itsemoderointia eli suksikaapa vittuun
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mikäs kuulostaa sen paremmalta kun MINÄ saan enemmän rahaa ja MINÄ saan parempia julkisia palveluja ja annan kaikille työttömille työpaikkoja. Eli jos äänestän kokkareita niin minusta tulee rikas, terve ja ole samalla hyväntekijä. Ei voi keksiä parempaa myyntipuhetta.
Sillä puheella myydään millä kauppa käy. Toista vaihtoehtoista lähestymistapaa hyödyntävät usein varsinkin demarit. Mikäs kuulostaa sen paremmalta kuin VÄHÄN ENEMMÄN TIENAAVA NAAPURI joutuu maksamaan nykyistä enemmän veroja ja tulonsiirtoja, ja VÄHÄN ENEMMÄN TIENAAVA NAAPURI saa entistä vähemmän vastinetta veroeuroilleen. Eli jos äänestän demareita, niin naapurista tulee yhtä köyhä ja kipeä kuin minustakin. Ei voi keksiä parempaa myyntipuhetta vetoamaan pientä sielua jäytävään kateudensiemeneen.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Luulisi hänen tietävän mistä puhuu.

Todellakin. Ihmettelenkin miksi Saukki haluaa presidentiksi, mutta kai se on yksi välietappi matkalla "suureksi valtiomieheksi".

Kun sanot yllä olevan niin muista se, että jukä käytti kotitalousvähennystä yhtenä THE ratkaisuna ja käytti sitä myös useasti. Miksi? Koska se oli helppo myydä taviksille. Demarit ja kokkarit käyvät kalassa ihan samoilla vesillä.

Kotitalousvähennys oli helppo myydä taviksille ja oli kaikkien käytettävissä, joten siinä mielessä hyvä yhtälö, joka nyt sitten osoittautuu hieman vähemmän toimivaksi kuin paperilla.

Jos demarit ja kokkarit menevät seuraavaan hallitukseen (joka on kait melko todennäköistä) niin mitenköhän tämä vaikuttaa retoriikassa vaalien alla. Ollaanko sitä periaatteessa tukkanuottasilla, mutta ei isketä tyrmääviä iskuja, vaikka paikka olisi.

Demarit ja kokoomus mainostavat itseään työväen puolueena. Toinen edustaa sitä "rehellistä" tehdasduunari porukkaa ja toinen nuoremman sukupolven tietotyöläisiä. Siinä mielessä kalassa käydään tosiaan samalla lammikolla.
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Sillä puheella myydään millä kauppa käy. Toista vaihtoehtoista lähestymistapaa hyödyntävät usein varsinkin demarit. Mikäs kuulostaa sen paremmalta kuin VÄHÄN ENEMMÄN TIENAAVA NAAPURI joutuu maksamaan nykyistä enemmän veroja ja tulonsiirtoja, ja VÄHÄN ENEMMÄN TIENAAVA NAAPURI saa entistä vähemmän vastinetta veroeuroilleen. Eli jos äänestän demareita, niin naapurista tulee yhtä köyhä ja kipeä kuin minustakin. Ei voi keksiä parempaa myyntipuhetta vetoamaan pientä sielua jäytävään kateudensiemeneen.

Tämä on tyypillistä ideologisesti yksille raiteille jämähtäneen puhetta. Kun kritisoidaan jotain puoluetta niin vastataan kritiikkiin ideologisen vastapuolen heikkouksien kautta. Pidän tätä kummallisena. Miksi näin toimitaan?

Miksi oletat minua tällä hetkellä kiinostaa mikä demareissa on vikana? Et kai vain olettanut automaatisesti että olen demari koska kritisoin Jykää? Itseasiassa kritisoin juttista ihan muutama viesti sitten. Ja voin mielelläni osallistua hänen ruoskimiseen siellä demari-osiossa.

Itse asiassa lähdin eilen mukaan tähän keskusteluun koska joku otti esille Jykän puheet eduskunnassa, jotka rupee oikeasti kullostamaan joltain vasemmisto-herätysliikkeeltä. Jopa Juttiksella olisi tekemistä tollaseen suoritukseen. Luulisi että nordiksen oikeistosiivelle tämä petturuus olisi verrattavissa peltosen kurvailuun Ilmalassa.

Jos demarit ja kokkarit menevät seuraavaan hallitukseen (joka on kait melko todennäköistä) niin mitenköhän tämä vaikuttaa retoriikassa vaalien alla. Ollaanko sitä periaatteessa tukkanuottasilla, mutta ei isketä tyrmääviä iskuja, vaikka paikka olisi.

Demarit ja kokoomus mainostavat itseään työväen puolueena. Toinen edustaa sitä "rehellistä" tehdasduunari porukkaa ja toinen nuoremman sukupolven tietotyöläisiä. Siinä mielessä kalassa käydään tosiaan samalla lammikolla.

Mielenkiintoinen asetelma. Katsotaan. Itse luulen, että sauli saa tahtonsa läpi ja hallitukseen otetaan puolueita oikealta ja vasemmalta. Todennäköisesti oppositio tulee koostumaan Keskustasta ja Persuista, kristilliset jos ne on vielä olemassa. (Vanhasen oikeistoblokki avaus haisi niin epätoivolta) Sama setti kun ryhdyttiin selvittelemään edellisen lamana jälkiä. Jos joku muistaa niin meillä oli aikoinaan kaksi (1 ja 2) valtiovarainministeriä. Ykkösenä oli sauli ja kakkosena oli muuan, silloinen vasemmistoliiton puheenjohtaja, Suvi-Anne Siimes. Nykyään taitaa olla niin, että kakkos-valtiovarainministerin hommat on sulautettu muihin laukkuihin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kuten viljuri yllä hyvin mainitsi, juttis ei ole hyvä substansissa. Mutta kysymys ei ole substanssista. Hän on moderni poliitikko joka luottaa mainostoimistoihin ja pr-konsultteihin. Hänen ongelma on, että hänen konsulttinsa on ollut tähän mennessä lähinnä säälittäviä yrityksissään muokata hänen imagoaan. Pidän vastakohtana Stubbia, joka on hyvä esimerkki onnistuneesta median hallinnasta ja julkisen imagon muovaamisesta...

Karisma ja osaaminen ovat ihmisen omia, ei niitä pysty yksikään mainostoimisto luomaan. Mainostoimisto pystyy parantelemaan hyvää, mutta ei yksikään mainostoimisto saa Urpilaisesta Stubbin tai Niinistön veroista johtajaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älkää nyt hyvät ihmiset ja demarit yrittäkö kaapata tätä ketjua salarakkaittenne esittelyketjuksi! Keskitytään nyt huolella vaikka Marja J. Tiuran kaltaisten valovoimaisten kykyilijöiden...

Eiköhän tässä paljastu syy miksi Tiura ei ole ministeri ja esim. väritön Holmlund on, Tiuralla ei osaaminen riitä. Mutta odotan kuka demareista avaa pään ja aloittaa meidän yhteisten rahojen palauttamisen ammattiyhdistyksille.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Eipä ole Tiura ministeri, eikä puolisonsa enää YLE:n politiikan toimituksessa pomona:

Ylen politiikan toimituksen päällikkö vaihtuu vaalirahakohun takia

Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola siirtyy toisiin tehtäviin. Ainola on kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran puoliso.

Yle Uutisten mukaan päätös on seurausta viime päivien Tiuraan liittyvästä kohusta.

Yle Uutisten uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen sanoo Ylen verkkosivuilla, että Ainolan kanssa sovittiin jo viime vuonna, että Ainolan tehtäviä arvioidaan uudelleen, jos tilanne sitä vaatii.

Ylen mukaan politiikan toimitusta johtaa toistaiseksi varaesimies Vesa Perälampi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä on tyypillistä ideologisesti yksille raiteille jämähtäneen puhetta. Kun kritisoidaan jotain puoluetta niin vastataan kritiikkiin ideologisen vastapuolen heikkouksien kautta. Pidän tätä kummallisena. Miksi näin toimitaan?
Heikkouksien? Luulen että monet vasemmistoa äänestävät pitävät esille tuomaani toisenlaista myyntipuhemallia kaikkea muuta kuin heikkoutena. Kohderyhmää vaan pitää puhutella oikein, ts. näin onnistutaan mobilisoimaan kannattajat uurnille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös