Tuo kokoomuslainen vastuunkanto nyt on ihan puhdasta sanahelinää. Katainen siitä erityisesti tykkää jauhaa, mutta hänen oma toimintansa on siihen nähden huvittavaa. Kun tulee yritysten irtisanomisuutisia, on aina työministeri Ihalainen valokeilassa selittämässä asioita ja pääministeri loistaa poissaolollaan. Mutta heti kun Google ilmoittaa mittavasta investoinnista Haminaan, on Jykke siellä rakennustyömaalla kypärä päässä hehkuttamassa tiedotusvälineille hankkeen fantastisuutta.
Sama ilmiöhän on ollut näiden tukipakettien kohdalla. Kreikan ensimmäistä apupakettia oli Vanhanen pääministerinä kiivaasti puolustamassa, kun taas Katainen meni mielellään hänen leveiden hartioiden taakse piiloon. Kun nykyhallituksen kanssa sovittiin Kreikan tuesta kaikkine vakuuksineen oli vm Urpilainen mediassa pääroolissa asian suhteen. Ja pääministeriksi noussut Katainen lymyili tällä kertaa Jutan selän takana.
Juuri nyt Suomi kaipaisi vähän toisenlaista pääministeriä kuin tuollaista imagopääministeriä. Paavo Lipposesta voi olla montaa mieltä, mutta kyllä hän oli vähän samankaltaisessa ahdingossa laajapohjaista hallitusta johtaessaan huomattavasti tomerampi. Harvemmin hän meni vaikeuksien koittaessa muiden ministerien selän taakse, vaan hän oli valmis ottamaan likasangon päälleen, niin kuin pääministerin nähdäkseni kuuluukin. Tuskin on sattumaa, että Lipponen jää historiaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaimmista ja arvostetuimmista pääministereistä ja Katainen taas tullee kuulumaan siihen toiseen ääripäähän. Suomessa on totuttu siihen, että joukkoja johdetaan edestä hyvinä ja huonoina hetkinä. Valitettavasti nyt meillä on pääministeri, joka tekee sitä vain hyvinä hetkinä.