Tästähän voidaan saada vielä pitkään vellova keskustelu:
Kaikki tuet on voitava kyseenalaistaa Saul Schubak
On tämä Schubak mainio veikko; kirjoittelee ensin sujuvasti julkisesti "heikommasta aineksesta" ja päivittelee sitten blogipuheenvuorossaan, kuinka
"[m]oni on tehnyt mauttomia natsivertauksia ulostuloni johdosta." Myös blogikirjoituksen marttyyrihenkinen loppukaneetti
"Lapsen edun tulee myös painaa vaakakupissa enemmän kuin ihmisten halut hankkia lapsia, vaikka muiden huollettaviksi ja kustantamiksi. Jos näiden mielipiteiden takia haluatte minut tuomita, niin kaikin mokomin" on jotenkin surullinen. Oletan nimittäin, että kovin moni ei niinkään ole tuomitsemassa Schubakia tämän lapsilisäjärjestelmää koskevan kritiikin vuoksi, vaan nimenomaan siksi, että keskustelua aikaansaadakseen (?) tämä puhuu
heikommasta aineksesta 2010-luvun Suomessa.
Korostettakoon kuitenkin myös, että Schubak antoi keväällä itsestään ihan fiksun ja asiallisen kuvan vieraillessaan Ylen A-Stream-ohjelmassa vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa. Broilerit väänsivät perustulosta, ja mielestäni Schubak pesi keskustelukumppaninsa mennen tullen. Anderssonin lähes sokean puusilmäinen, suorastaan kiihkollinen suhtautuminen asiaan jäi täysin Schubakin asia-argumentoinnin varjoon - ja hyvä niin. Sikäli on harmillista, että Schubak nostaa nyt omia teemojaan julkisuuteen skandaalihakuisin keinoin.
Itse asiasta sen verran, että uusliberalistinen suuntaus valtion tarjoaman sosiaalisen turvaverkon heikentämisessä on ollut suomalaisella agendalla jo pitkään riippumatta siitä, mikä puolue on ollut hallitusvastuussa. Siksi hyvinvointivaltio-termi on korvattu jo ajat sitten hyvinvointiyhteiskunta-käsittellä, mikä tarkoittaa mm. kolmannen sektorin laajempaa osallistumista hyvinvointipalvelujen järjestämiseen tocquevilleläisessä hengessä. Schubakin avaus lapsilisien poistamisesta onkin linjassa edellisen kanssa.
Tästä syystä on mielestäni kummallista, että edelleenkään tässä maassa ei ole otettu käyttöön tai edes keskusteltu esim. kokoomuksen suulla ns.
Tanskan mallin mukaisesta joustavasta työttömyysturvajärjestelmästä, joka aktivoisi työntekoon mutta tarjoaisi samalla työntekijän muutosturvaksi korkean työttömyyskorvauksen. Tällainen järjestelmä torjuisi mielestäni hyvin tehokkaasti yleistä työmarkkinapassiivisuutta sekä ei-työperäistä maahanmuuttoa, kannustaen sitä vastoin motivoitunutta työvoimaa muuttamaan Suomeen.
Aloitettaisiinko talkoot vaikka sillä, Schubak, Sasi, Stubb & co.?