Kokoomus

  • 1 500 065
  • 12 633

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Tämä nyt kaikki on ihan täyttä spekulaatiota mutta onko perättömien syytöksien kohteeksi joutuminen esimerkiksi ei hyväksyttävää käytöstä?

Viittasin Rydmanin puolustelijoiden logiikkaan, että kaikki on ok kun ei ole syytettä tai tuomiota.

Pajulasta en sano mitään kunhan vähän ihmettelen Valtosen ottamaa kantaa. Ehkä hänellä on varmaa tietoa tapauksesta.
 
Byvajet

Jäsen
Pajulasta en sano mitään kunhan vähän ihmettelen Valtosen ottamaa kantaa. Ehkä hänellä on varmaa tietoa tapauksesta.

Eihän hänellä voi olla. Hän on kerrotun varassa, mutta ihmiset tapaavat valehdella.

Koska raiskaus- ja ahdisteluväitteet leimaavat ihmisen voimakkaasti riippumatta oikeuden tuomiosta, minusta niistä ei pitäisi uutisoida ennen tuomiota silloinkaan, kun kysymys on yhteiskunnallisesti merkittävästä ihmisestä.

Esimerkiksi Rydmaniin jäi leima, joka ei enää kokonaan haalistu. Jos Pajulaa ei tuomita syylliseksi, niin ihomerkkiä hän silti jää kantamaan.
 
Noh jos jotakuta vastaan nostetaan syyte raiskauksesta, niin kyllä se aika erikoista on poliitikolta asettautua raiskauksesta syytetyn puolelle. Entä uhri? Toivottavasti on kunnossa.

Syytettä ei nosteta jos on pelkkää savua ilman tulta. Esimerkiksi Rydmania kohtaan ei nostettu syytettä.
Valtosen kommentit kyllä omituisia mutta kyllähän syytteitä nostetaan ja ihmisiä myös tuomitaan tilanteissa joissa ollaan vain sana sanaa vastaan. Eli ei siellä aina ole mitään muuta kuin jonkun kertomus asiasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näinköhän kykypuolue näyttää tälle yllätysmunan jakelijalle ovea vai lakaistaanko maton alle?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Pajula oli eduskuntavaaleissa Valtosen kampanjapäällikkö, joten Valtonen tuntee tämän luultavasti paremmin kuin pelkkänä nimenä.
Muuten en tiedä asiasta mitään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pajula oli eduskuntavaaleissa Valtosen kampanjapäällikkö, joten Valtonen tuntee tämän luultavasti paremmin kuin pelkkänä nimenä.
Muuten en tiedä asiasta mitään.
Jep, ja ilmeisesti aika paljon luottaa ystäväänsä. Tuskinpa Elina on paikalla ollut, että tietäisi onko joku oikeasti raiskattu vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Oikeistolaisiin/kokoomuslaisiin arvoihin ei varsinaisesti kuulu empatia, niin en ylläty että vetää puoleensa tietynlaisia ihmisiä. Ei kai se sattumaa ole että nämä ahdistelijat ym. tuppaavat olemaan kokoomuslaisia.
Ehkäpä empaattisen vasemmistoraiskaajan tunnistaa siitä, että tämä käyttää kumia, jos sellainen on löytynyt raiskattavan taskuja verotettaessa.

Pajulan tapaukseen ja vastaaviin pätee edelleen sama kuin aiemminkin, eli oikeus ratkaiskoon asian ja tästä vedettäköön johtopäätökset. Mielestäni on tarpeetonta spekuloida lehtereiltä käsin syyllisyydellä tai syyttömyydellä, kun en tunne asianosaisia enkä tiedä yksityiskohdista.

Raiskaukset ja kaikki sen suuntaiset ovat kyllä viheliäisiä tapauksia, niin selvät, epäselvät kuin tekaistutkin tapaukset, eri syistä vaan. Eikä voi sitäkään sulkea pois, että joskus menisi läpi vääriä tuomioita, suuntaan tai toiseen, kun pöydällä on ainoastaan sana sanaa vastaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mistä tiedät tämän varmasti?

Kyse siis keskusteluista vuosia aiemmin ennen asian tuloa julkisuuteen.

Kokoomuksen sisäisistä keskusteluista jo aiemmin Rydmanin kanssa kertoivat keskusteluja käyneet eikä Rydman keskusteluja kieltänyt. Päinvastoin, Rydman kertoi silloin Kokoomuksen puoluesihteeri Kokolle oman näkemyksensä. Tällä perusteella voi sanoa varmasti, että keskusteluja käytiin aiemmin.

Pajulan tapauksessa ei ole ollut tällaista vuotta tai vuosia kestänyttä prosessia.

Oikeistolaisiin/kokoomuslaisiin arvoihin ei varsinaisesti kuulu empatia, niin en ylläty että vetää puoleensa tietynlaisia ihmisiä. Ei kai se sattumaa ole että nämä ahdistelijat ym. tuppaavat olemaan kokoomuslaisia.

Väkivaltarikollisuus on suhteessa koulutukseen. Mitä vähemmän koulutusta, sitä herkemmin tartutaan väkivaltaan. Seksuaalirikoksissa pätee sama. Vähän koulutusta, enemmän rikoksia. Tämän perusteella voisi arvella, että Kokoomuksessa tilanne on keskimäärin parempi kuin vähän koulutusta saaneiden kannattamissa puolueissa. Esimerkkinä vaikkapa vasemmistoliiton piiripomo ja pormestariehdokas vaimoineen:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Joku voisi estää Patrickilta pääsyn Twitteriin, tai kokeneempi kokoomuspolitiikko jyrähtää, ettei enempää vahinkoa pääse enää käymään.

Kyllä minä tuon logiikan sinällään ymmärrän, että jos lihan tuotanto nyt yhtäkkiä kiellettäisiin niin aika paljon eläimiä joutuisi teuraalle ja eläinten kokonaismäärä maailmassa laskisi huomattavasti. Tuota ei kuitenkaan ole tapahtumassa ja argumentaatio on aika nolla tasoa muutenkin. Semmoinen mitä voisi odottaa noin lukio ikäiseltä tyypiltä joka luulee tietävänsä paljon asioita.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Semmoinen mitä voisi odottaa noin lukio ikäiseltä tyypiltä joka luulee tietävänsä paljon asioita.

Eli kuvasitkin juuri täydellisesti Itäniemen. Kokoomusnuorissa on aina ollut näitä nuoria troolaajia, eli perinteitähän tässä vain noudatetaan. Eiköhän ikä karsi pahimmat höpinät tämänkin veijarin kohdalla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Aika sopivassa raossa Kokoomus otti ulkopolitiikan haltuunsa. Orpo, Häkkänen, Valtonen ja vielä Niinistö. Sisäpolitiikka ei nyt kiinnosta ketään.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ymmärtääkö tuo Itäniemi vuodon ja julkisen tiedon eroa? Jos minä saan Fonectan kautta tietooni jonkun henkilön osoitteen ja puhelinnumeron ei Fonecta ole sitä minulle vuotanut. Tai jos käyn etsimässä käräjäoikeuden päätöksiä rikostuomioista ei kukaan minulle niitä vuoda jos saan ne käsiini. Ne kun ovat julkista tietoa.

Niin, minä ainakin tulkitsen Itäniemen kritisoivan nimenomaan tuota julkisuutta.

En minäkään kyllä oikein ole ymmärtänyt, mitä muuta hyötyä verotietojen julkistaminen kaikelle kansalle tuo, kuin nuo iltapäivälehtien lööpit.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Niin, minä ainakin tulkitsen Itäniemen kritisoivan nimenomaan tuota julkisuutta.

En minäkään kyllä oikein ole ymmärtänyt, mitä muuta hyötyä verotietojen julkistaminen kaikelle kansalle tuo, kuin nuo iltapäivälehtien lööpit.
Kyllä sitä voi kommentoida ilman että alkaa höpöttelemään vuodoista. En itse katsele ihmisten verotietoja kun ei minulla ole mitään ihmeempää tarvetta saada tietää kuinka paljon joku tienasi edellisen vuoden aikana. Pärjäisin siis ihan hyvin ilman noita tietoja.

Pärjäisin myös hyvin ilman sitä että ihmiset jakaisivat noita Itäniemen juttuja, kun sieltä tuntuu tulevan pääasiallisesti typeriä lausuntoja. Ovatko ne sitten nuoren miehen varmuutta omasta tietämyksestään tai tahallista trollaamista, olisi varmasti kaikille parempi jos sitä ei jaettaisi eteenpäin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pärjäisin myös hyvin ilman sitä että ihmiset jakaisivat noita Itäniemen juttuja, kun sieltä tuntuu tulevan pääasiallisesti typeriä lausuntoja. Ovatko ne sitten nuoren miehen varmuutta omasta tietämyksestään tai tahallista trollaamista, olisi varmasti kaikille parempi jos sitä ei jaettaisi eteenpäin.

Onhan se jotenkin outoa, että 17-vuotiaan lukiolaisen juttujen jakaminen jotenkin harmittaa joitakin niin paljon, että pitää kommentoida ettei niitä jaettaisi.

Mitä sisältöön tulee, äkkiseltään paljon ihan osuvia nostoja. Ulkoministeri, joka osaa saksaa. Kritiikkiä hallitusohjelmaan työperäisestä maahanmuutosta, verotietojen julkistamisen kritiikkiä, yritysjohtajien näkemyksiä jne.

Tietenkin jos poimii somesta jakoon laitetun yhden twiitin, sen perusteella sitten voi sanoa, että älkää jakako. Mutta typerä ajatus, Itäniemi on ikäisekseen fiksu, vaikka ikä näkyy joissakin näkemyksissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Niin en näe mitään erityistä pointtia jakaa noita johonkin Facebook/Twitter/muu some ryhmiin ja siellä sitten haukkua kuinka tyhmiä juttuja tältä tulee. Tai jos joku huomiohuoraa typerillä kommenteilla niin ei pitäisi tarttua niihin vaan jättää huomiotta.

Onhan nuo tänne jaetut jutut esimerkiksi sisältäneet viittauksia siihen kuinka homojen suvaitseminen johtaa pedofiliaan tai eläimiin sekaantumiseen, lihansyönti on luonnon monimuotoisuuden suojelua ja nyt kommentoidaan kärkkäästi sitä kuinka verotietojen julkisuus johtuu vain kateudesta.
 
Pahoitteluni, ymmärsin ajatuksesi väärin viestien jakamisesta. Kävin lyhyesti läpi hänen viestejä enkä nähnyt mitään outoja asioita. Lähinnä ikäisekseen fiksuja uudelleentwiittauksia ja muutamia näkemyksiä.

Fiksuus on kaukana, jos hän on kirjoittanut/jakanut homouden mm. johtavan pedofiliaan. En sellaiseen törmännyt.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Fiksuus on kaukana, jos hän on kirjoittanut/jakanut homouden mm. johtavan pedofiliaan. En sellaiseen törmännyt.
Taisi poistaa viestin, mutta tämän toisen sankarin kuvakaappauksesta se vielä löytyy. On kyllä aika jännä tapaus. Tuntuu, että nuoruuden innolla ammutaan vähän kaikkea mikä liikkuu. No mutta, kuten tänne kirjoitettu, niin elämä hioo suurimmat särmät pois, tai sitten ei. Se, että 17-vuotiaana tapaa Euroopan napahenkilöitä, joista moni ammattipoliitiikkokin olisi kateellinen, kertoo että ei sellaisen järjestäminen ihan tampiolta suju. Ttuossa twiitissä tuntuu olevan pieni ajatusvirhe.

Edit: Mutta ehkä nuoren miehen kirjallisen annin repostelu on omalta osaltani ainakin tässä.
 
Viimeksi muokattu:

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Itäniemi on älykäs nuori, jonka tulevaisuus näyttää eittämättä valoisalta. Twiittaamisen suhteen toivoisin toki hänen saavan hienoista ohjausta (ja voi olla toki että on jo saanutkin), koska noita twiittejä tullaan kyllä tulevaisuudessa nostelemaan ylös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös