Koirille ympäristövero

  • 9 509
  • 105

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sen sijaan luksuksen verottaminen ei mielestäni ole vastaava ongelma.

Luksuksen määrittely on sitten oma asiansa. Toki ymmärrän pointtisi, enkä koiranomistajana pistäisi pahakseni vaikka kymmenen kilon koiranruokasäkin hinta nousisi muutamalla (3-5) eurolla, jos voisin olla varma, että kyseinen korotus kohdentuu sitten oikeaan osoitteeseen eikä vain huku tuotantoportaan tilipusseihin. Mutta jos ei voida olla ehdottoman varmoja siitä, että kyseinen luksusvero kohdentuu oikeaan osoitteeseen, minusta sellaista ei tule laatia.

Siinä mielessä en pidä koiraa luksuksena kuten ehkäpä sinä pidät, koska monelle ihmiselle koiralla on psyykkisesti tervehdyttävä vaikutus (tästä on tieteellistä tutkimustietoa taustalla), moniin vanhankoteihin saavat koirat tehdä vierailuja tai niillä on kummikoiria, koska on havaittu, että koirat (tai miksei kissatkin) lisäävät vanhusten mielenvirkeyttä ja vierailuilla on ehdottoman positiivinen vaikutus (toki allergikot on otettava huomioon näissä tapauksissa). Kansanterveydellisesti koirista on enemmän hyötyä kuin haittaa, ja paljon enemmän hyötyä kuin vaikkapa siitä 32" taulutelevisiosta, joten tässä suhteessa voidaan miettiä, että onko koira sittenkään luksusta? On monia muitakin hyötynäkökohtia vaikka ei edes oteta huomioon ammattikoiria tai tiettyjä harrastekoiria, kuten rauniokoirat, jälkikoirat joita käytetään loukkaantuneiden eläinten jäljestämisessä, ruumiskoirat tms.

vlad.
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kansanterveydellisesti koirista on enemmän hyötyä kuin haittaa, ja paljon enemmän hyötyä kuin vaikkapa siitä 32" taulutelevisiosta, joten tässä suhteessa voidaan miettiä, että onko koira sittenkään luksusta?

Olisiko laittaa jotain tutkittua tietoa siitä, että koirasta on kansanterveydellisesti paljon enemmän hyötyä kuin televisiosta? Äkkiseltään luulisi, että television välityksellä kansalaisia ohjataan kohti terveellisempiä elämäntapoja ja että television ajankohtais- ja asiaohjelmilla olisi mielenvireyttä parantava vaikutus. Toisaalta, tiedonhan sanotaan lisäävän tuskaa, joten mistä näistä tietää. Minun terveydelleni on televisiosta kuitenkin enemmän hyötyä kuin koirasta. Uskoisin, että myös vanhainkodissa televisio avaa vanhusten ikkunan ulkopuoliseen maailmaan ja näin ollen parantaa vanhusten vireyttä. Toki vierailevista koiristakin voi olla hyötyä, mutta vierailevatko ne kaikissa vanhainkodeissa päivittäin, viikoittain vai jotain siltä väliltä?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
koska monelle ihmiselle koiralla on psyykkisesti tervehdyttävä vaikutus (tästä on tieteellistä tutkimustietoa taustalla),

Eikä pidä unohtaa sitäkään että monelle ihmiselle koiralla on myös fyysisesti tervehdyttävä vaikutus. Tunnen nimittäin sellaisiakin ihmisiä jotka ovat joskus olleet varsinaisia sohvaperunoita jotka eivät ole liikuntaa harrastaneet, mutta koiran hankkiminen on pakottanut nämäkin ihmiset lenkkeilemään aktiivisesti ja parantanut heidän fyysistä kuntoaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olisiko laittaa jotain tutkittua tietoa siitä, että koirasta on kansanterveydellisesti paljon enemmän hyötyä kuin televisiosta? Äkkiseltään luulisi, että television välityksellä kansalaisia ohjataan kohti terveellisempiä elämäntapoja ja että television ajankohtais- ja asiaohjelmilla olisi mielenvireyttä parantava vaikutus. Toisaalta, tiedonhan sanotaan lisäävän tuskaa, joten mistä näistä tietää. Minun terveydelleni on televisiosta kuitenkin enemmän hyötyä kuin koirasta. Uskoisin, että myös vanhainkodissa televisio avaa vanhusten ikkunan ulkopuoliseen maailmaan ja näin ollen parantaa vanhusten vireyttä. Toki vierailevista koiristakin voi olla hyötyä, mutta vierailevatko ne kaikissa vanhainkodeissa päivittäin, viikoittain vai jotain siltä väliltä?

Päätelmä oli oma ja se perustuu lähinnäkin artikkeleihin joita olen lukenut (toki esim. Koiramme-lehti tms. voi olla puolueellinen julkaisu) sekä siihen tosiasiaan, että pääsääntöisesti televisio tekee ihmisistä passiivisia. Suurimmalle osa tv on viihdykekanava, jolla ei ole suurta vaikutusta positiviiseen suntaan ts. se aika jonka olet tv:n ääressä on poikka jostain muusta ja usein juuri liikunnasta. Vastaavasti, jos olet vähänkin aktiivisempi ja koiraasi ajattelevampi koiranomistaja, tulet ulkoilleeksi useamman kerran päivässä ts. terveydellinen vaikutus alkaa olla jonkinlainen vaikka ulkoilu olisikin verkkaista. Tiedetään kuitenkin, että ulkoilu ja ulkonaolo virkistää ihmistä vaikka varsinaista kuntoliikuntaa ei harrastaisikaan, sitten jos mukaan tulee kuntoilu koiran kanssa, tulos on entistäkin parempi ja ero tv:n katseluun tulee suuremmaksi.

Tietenkään ei pidä täysin kieltää tv:n positiivista vaikutusta. Sieltä voi ammentaa tietoa, opastusta kohden parempia elintapoja (mutta silti suomalaiset lihovat ja tietyt kansantaudit lisääntyvät vuosi vuodelta) ja saada näkökulmia erilaisiin asioihin mutta elämän ei tule täyttyä siitä tv:stä vaan siihen tulisi mahtua muutakin.

Tämä koirien ja vanhainkotien "symbioosi" on vaihteleva. Toisissa kunnissa tai jopa vanhainkodeissa sitä harjoitetaan hyvin säännöllisesti ja siitä on saatu todella positiivista palautetta. Vanhukset odottavat koiria todella innoissaan ja jos suinkin mahdollista niin haluavat viettää niiden kanssa aikaa myös ulkona - usein se on mahdotonta koska muut resurssit ovat niin rajalliset. Tällaisiin elämyksiin verrattuna tv on ikävä kyllä passivoittava monien vanhusten kohdalla. En tiedä kuinka paljon olet ollut vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla. Minulla on niistä hitusen kokemusta ja varsin usein vanhukset katsovat apaattisina televisiota ja usein jopa "ohi" sen. Hyvin pieni joukko vanhuksista katsoo aktiivisesti sitä ohjelmaa ja todella seuraa tapahtumia ja haluaa ammentaa virikettä tv:n kautta elämäänsä. Toki kannatan sitä, että vanhainkodeissa on televisiot ja mieluiten jokaisessa huoneessa oma, jotta mahdollisuus katsoa sitä on suuri. Lisäksi olisi hyvä jos vanhainkodeissa olisi muitakin virikkeitä tv:n ja radion ohella, tällaisiä elämyksiä ja virikkeitä juuri vierailevat koirat/kissat voivat olla ja ne ovat usein huomattava ohjelmanumero vanhuksille.

***

Ohessa linkki kaverikoiratoimintaa käsittelevään opinnäytetyöhön (Niina Kettinen helmikuu/2007 Jyväskylän AMK sos. ja terv. ala):

https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6416/TMP.objres.478.pdf?sequence=1

"Koirilla ja lemmikeillä yleensä on todettu olevan paljon hyviä ja positiivisia vaikutuksia ihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin ja terveyteen. Koiran hyvistä vaikutuksista voivat nauttia myös ihmiset, jotka eivät itse omista koiraa, mutta saavat olla koirien seurassa säännöllisesti. Koiran läsnä ollessa sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy. Se rauhoittaa tilannetta ja ihmisiä. Koira motivoi liikkumaan ja ottaa osaa niin suruun kuin iloonkin. Koiraan on helppo koskea ja sille on helppo puhua. ...".

Myös koirien merkitystä läpsen elämässä on tutkittu, pikaisella haulla löysin yhden päättötyön aiheesta: Koiran merkitys lapsen elämässä.

Koirilla on minun mielestä myös positiivinen kansanterveydellinen vaikutus, ei yksin liikuntaa ja aktiivisuutta lisäävänä tekijänä vaan myös laajemmassa mitassa tarkasteltuna - yhteisöllisyys, sosiaalisuus, turvallisuus, läheisyys, luotettavuus etc. Onko se sitten televisiota suurempi, on jokaisen pääteltävissä, mutta minä pidän merkitystä huomattavana.

vlad.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja mielestäni TosiFani puhuu tässä täyttä asiaa, joskaan ei ehkä tarkoituksella.

Ihan tarkoituksella olen puhunut ympäristö- ja luksusveron erosta ketjun avaajalle, mutta hän hokee mantraansa kuin muutama muu kirjoittaja. Miksi muuten viime aikoina näitä jumittajia on ollut säännöllisen väliajoin? Ennen oli vain TOJ, nyt on kuukauden sisällä ollut psychodad, finnishninja, Mr. Fox ja nyt Stonewall, Toejoen Veikko on säestänyt vähän sivussa. Onko täällä menossa joku käyttäytymistieteen aineistonkeruu?
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Äkkiseltään luulisi, että television välityksellä kansalaisia ohjataan kohti terveellisempiä elämäntapoja ja että television ajankohtais- ja asiaohjelmilla olisi mielenvireyttä parantava vaikutus.

Tän on pakko olla vitsi.

Noin ketjun aiheeseen, ehkä typerimpiä ketjun avauksia tän palstan historiassa. Toisaalta täytyy tunnustaa, että mun kahdesta koirasta tulee aika paljon päästöjä, vanhempi kun piereskelee nykyään aika paljon. Ei kyllä yhtä paljon kuin minä, onneksi.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Toisaalta täytyy tunnustaa, että mun kahdesta koirasta tulee aika paljon päästöjä, vanhempi kun piereskelee nykyään aika paljon. Ei kyllä yhtä paljon kuin minä, onneksi.
Kokeile vaihtaa ruokavaliota. Jos nyt on riisipohjaista nappulaa, vaihda perunapohjaiseen. Ja koirille myös.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mielestäni on väärin verottaa ihmiselle välttämättömiä asioita ainakaan raskaasti. Näitä ovat ilma, vesi ja ravinto. No kahta jälkimmäistä jo välillisesti verotetaan, mutta itse koen että niiden pitäisi olla jokaisen oikeus. Katson, että lemmikki ei ole täysivaltainen yhteiskunnan jäsen vaan omistajansa hyödyke, jonka aiheuttamista kustannuksista ja haitoista omistajan tulisi vastata eikä sälyttää tätä yhteiskunnan kontolle.
Ihmiselle ei ole mitenkään välttämätöntä syödä lihaa. Hyviä proteiinin lähteitä on runsaasti kasvipuolella. Luksusta siis lihantuotanto, verolle pantava.

Muuten olen sitä mieltä, että olet harvinaisen putkinäköinen omaan napaasi tuijottaja. Over and out.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hämeenlinnan Kaurialan kentällä järjestetään tällä viikolla suojeluskoirien MM-kisat. Hyvä tapa vaikuttaa tähän yhteiskunnallisesti polttavaan asiaan on mennä tämäniltaisen kulkueen varrelle osoittamaan mieltä sopivin banderoillein ja huudoin.

P.S. En suosittele pukeutumista anorakkiin, pipoon ja käsivarsisuojuksiin.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Koirilla on minun mielestä myös positiivinen kansanterveydellinen vaikutus, ei yksin liikuntaa ja aktiivisuutta lisäävänä tekijänä vaan myös laajemmassa mitassa tarkasteltuna - yhteisöllisyys, sosiaalisuus, turvallisuus, läheisyys, luotettavuus etc. Onko se sitten televisiota suurempi, on jokaisen pääteltävissä, mutta minä pidän merkitystä huomattavana.

vlad.

Mielestäni olet aivan oikeassa koirien positiivisestä vaikutuksesta. Kiistatta niistä on monenlaista hyötyä. No, toki joku kokee niistä olevan haittaakin vaikkapa jokapaikasta löytyvien ulosteiden, tai joskus (harvoin) tapahtuvien aggressiivisten hyökkäysten muodossa. Jonkun mielestä yksikin hyökkäys ihmistä vastaan on liikaa.
Mielestäni ehdottomaani veroa ei pidä missään nimessä nähdä koirien vastaisena. Kyllä autoistakin on sekä hyötyä että haittaa, mutta päästövero niille on lätkäisty päästöjen takia. Jonkun mielestä aivan varmasti koirasta aiheutuvat hyödyt ovat suuria ja päästöt niin pieniä, että vero ei ole kannatettava. Minä haluaisin, että koirien ja yleisemmin lemmikkien elinkaaripäästöt selvitettäisiin ja mikäli ne osoittautuisivat suuriksi, niille asetettaisiin vero.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko laittaa jotain tutkittua tietoa siitä, että koirasta on kansanterveydellisesti paljon enemmän hyötyä kuin televisiosta? Äkkiseltään luulisi, että television välityksellä kansalaisia ohjataan kohti terveellisempiä elämäntapoja ja että television ajankohtais- ja asiaohjelmilla olisi mielenvireyttä parantava vaikutus.
Tästä tuli mieleen, että jos koirat vielä saastuttaa kovin paljon, niin pitäisikö Suomen rohkeasti lähteä sille linjalle että ihmisten koirat vaihdettaisiin televisioihin? Joku terveyskampanja 2011 tms, jossa siis kansalaisia tuettaisiin jos he vaihtaisivat saastuttavan koiran terveellisiä elämäntapoja edistävään telkkariin.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Hesarin mukaan koirat tuottavat kakkaa yli 30 miljoonaa kiloa (linkki). Ja kuten tunnettua koiran paskasta ei ole lannoitteeksikaan. Ihmettelen vaan Hesarin koiranomistajien nuolentaa, kun tässäkin muka kysellään onko se paljon vain vähän. No on se todella paljon. Ja aivan hemmetin paljon liikaa. Varsinkin kun lähes kaikki koiran omistajat ovat vastuutonta sakkia ja jättävät jätökset vielä kaupunkien ja kuntien kerättäväksi. Miksi ihmeessä koiraverosta luovuttiin? Olisko koiranomistajien vastustus nujerrettavissa ympäristösyihin vetoamalla? Koirat verolle!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hesarin mukaan koirat tuottavat kakkaa yli 30 miljoonaa kiloa (linkki). Ja kuten tunnettua koiran paskasta ei ole lannoitteeksikaan.
Tuosta syystä en jätä meidän koirien jätöksiä mättäille, vaan siirrän siististi asfaltille, missä se ei haittaa kasveja.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koirat verolle!
Mutta tässä on huomioitava, että osa koiran paskasta on energiakuormitukseltaan neutraalimpaa, eli osa koiranpaskaksi päätyvästä materiaalista menisi joka tapauksessa "haaskuun". Toisaalta taas koiranpaska voitaisiin polttaa lämmöksi, kuten lehmänpaskalle nyt suunnitellaan, jolloin koiranomistajat voisivat sitoutumalla paskattaa koiransa erityisillä koiranpaskaenergiakentillä, saada rahaa koiransa paskantamasta energialähteestä.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse olen noin periaatteesta kaikkia ylimääräisiä veroja vastaan. Jos kaksijalkainen haluaa ottaa elätettäväkseen nelijalkaisen, niin siitä vaan. Siihen ei valtion pidä puuttua mitenkään.

Toisaalta olen vahvasti kääntymässä sille kannalle, että tuolle ulosteongelmalle pitäisi tehdä jotain. On järkyttävää, että tuolla ei tällä hetkellä oikein pysty kävelemään normaalisti, vaan pitää koko ajan väistellä ja varoa näitä sulavia fekaaliläjiä. Jumalauta, kadut ovat täynnä PASKAKASOJA. Paskaa joka paikassa.

Itselläni ei noin muuten juuri ole mitään koiria vastaan, mitä nyt jotkut omistajat eivät osaa niiden kanssa muutenkaan ulkona liikkua muita häiritsemättä, mutta tälle asialle pitäisi kyllä tehdä jotain. En käytännössä näe loppupeleissä oikein eroa sen naapurin persereikä pystyssä tuolla joka ilta nylkyttävän noutajan sonnan ja ihmisen tuottaman läjän kanssa. Ei yksinkertaisesti voi mennä niin, että kadut ovat näin täynnä paskaa talven jäljiltä.

Mitä asialle sitten voisi tehdä? Minulla on kaksi mahdollista ratkaisua asiaan.

1. Kollektiivinen rangaistusmaksu kaikille koiranomistajille kunnes ongelma poistuu.

Tämä olisi kaikkein yksinkertaisin tapa. Kyseessä ei olisi vero, vaan rangaistusmaksu. Tilanteen kehittymistä ja rangaistusmaksun vuosittaista langettamista valvomaan perustettaisiin erityinen viranomaiselin ympäristöministeriön alaisuuten, jonka tehtävä olisi määrittää selkeät kriteerit sille, missä olosuhteissa rangaistusmaksu otettaisiin käyttöön luomalla selkeät rajat sille miten vähän paskaa esimerkiksi per aari tietyissä salaisissa tarkastuspisteissä ympäri maan saisi olla, jotta tältä kollektiiviselta maksulta vältyttäisiin. Mahdollisesti voitaisiin myös määrittää useampia erilaisia tasoja rangaistukselle, jotta hommasta saataisiin joustava. Uskon, että kollektiivisen rangaistusmaksun myötä vertaispaine kerätä ne paskat talteen nousisi sen verran suureksi, että ongelma vähintään helpottaisi muutaman vuoden kuluessa.

2. Valtakunnanlaajuinen sakkokampanja.

Tämä olisi tietyllä tapaa inhimillisempi keino saada kaduilla lainehtiva haiseva paska kuriin, sillä välttyisimme "syyttömien" koiranomistajien rankaisemiselta. Toistaiseksihan ongelmana on ollut, ettei näitä koiraansa kaduille paskottavia sankareita saada oikein millään kiinni itse teossa. Mutta tähän on olemassa ratkaisu: nimittäin koirien pakollinen rekisteröinti ja DNA-rekisterin luonti. Tämän jälkeen voitaisiin yksinkertaisesti jalkauttaa näytteenkerääjät kaduille paskanäytteitä keräämään. Esimerkiksi 50e pikasakko per läjä kattaisi varmasti operaation juoksevat kustannukset ja toisi vähän ylimääräistäkin. Uskon, että ongelma poistuisi muutamassa vuodessa lähes kokonaan. Rekisteröintimaksu puolestaan kattaisi DNA-rekisterin luonnin ja ylläpidon. Siltä varalta, että jonkun postitse kotiin saapuvat pikasakot ylittävät henkilön maksukyvyn, antaisin mahdollisuuden muuntaa sakot vankeusrangaistuksen sijaan koiran lopetustuomioon.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Toisaalta olen vahvasti kääntymässä sille kannalle, että tuolle ulosteongelmalle pitäisi tehdä jotain. On järkyttävää, että tuolla ei tällä hetkellä oikein pysty kävelemään normaalisti, vaan pitää koko ajan väistellä ja varoa näitä sulavia fekaaliläjiä. Jumalauta, kadut ovat täynnä PASKAKASOJA. Paskaa joka paikassa.

Kokonaisuudessaan hyvää tekstiä. Itsekään en ole koiria vastaan, joskin pidän eläinrääkkäyksenä pitää laumaeläintä yksin pienessä asunnossa (tai isommassakin) sillä välin kun lauman ihmisjäsenet ovat jossain töissä tms. Yksinäiset työelämän ulkopuoliset henkilöt sitten ehtivät viettämään koiran kanssa enemmän aikaa, joskin aika pieni laumahan kaksi jäsentä on.

Mutta paskaongelmaan en kyllä usko ratkaisua löytyvän. Sen takia on vähän vaikeaa tajuta miksei koiran kaltaista luksustuotetta saada verolle, varsinkin kun siitä aiheutuu kiistatta kustannuksia. Pahin ongelma on tietenkin vastuuttomat omistajat, jotka eivät piittaa tuon taivaallista varsinkaan muiden hyvinvoinnista eivätkä aina lemmikkinsäkään. Viimeksi eilen Rovaniemellä tapahtui onnettomuus, kun kelkkailija joutui väistelemään irti ollutta koiraa. Onni onnettomuudessa tosin, ettei koiran hyökkäyksen kohteena ollut vaikkapa hiihtäjä tai alaikäinen. Paskojen kanssa on sama juttu. Isolle osalle omistajista ei vaan pitäisi antaa koiraa, koska eivät kerran osaa sitä hoitaa niin etteivät kadut paskoonnu. Jos laitettaisiin oikein reilu vero, niin ehkä pidemmällä aikavälillä koirien määrä vähenisi. En nimittäin pistä yhtään toivoa siihen, että omistajat oppisivat tavoille.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Näissä narun päässä persreikää ihailevissa on vielä niitäkin jotka keräävät rytöläjänsä tuotteet pussiin mutta jättävät sitten sen pussin asfaltille tai polulle/sen viereen. Ehkä hieman mukavampaa satunnaisesta tallustelijasta astua pussiin mutta miten tyhmä/laiska voi ihminen olla?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sen takia on vähän vaikeaa tajuta miksei koiran kaltaista luksustuotetta saada verolle, varsinkin kun siitä aiheutuu kiistatta kustannuksia.
Minusta pitäisi olla valtion tuki niille, joilla ei ole vielä varaa hankkia omaa koiraa. Toki 15% pitää säästää itse, esim. koirasäästötilille, mutta loppu rahoitettaisiin sitten valtion takauksella. Eipä enää hypittäisi Stonewallin nenälle, kun statuksessa löytyy!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisaalta olen vahvasti kääntymässä sille kannalle, että tuolle ulosteongelmalle pitäisi tehdä jotain. On järkyttävää, että tuolla ei tällä hetkellä oikein pysty kävelemään normaalisti, vaan pitää koko ajan väistellä ja varoa näitä sulavia fekaaliläjiä. Jumalauta, kadut ovat täynnä PASKAKASOJA. Paskaa joka paikassa.

Siis onko Turussa (puhdas arvaus lempiseuran perusteella) noin paljon PASKAA?

Mä kävin päivällä juoksemassa +10km lenkin ihan kävelyteitä pitkin, eikä tarvinnut kuin pari kertaa hypätä vähän pidemmälle, kun oli lumipenkoista tulleita sulamisvesilätäköitä tiellä. Paskaa ei näkynyt. Ehkä en osannut katsoa. Oiskohan sitä kengän pohjassa. Toisaalta ei kyllä vielä ole emäntäkään huomauttanut, että lenkkarin pohjasta tulisi jotain paskan käryä.

Sitten kävin koiran kanssa ulkona, enkä astunut paskaan silläkään kerralla. Koirakin paskansi, mutta kun oltiin keskellä metsää (joka alkaa tuosta tontin reunasta) ja juoksi vastuuntunnottamasti vielä vapaana, niin jäi korjaamatta. Eipä tullut vielä 35-vuotiseen elämääni ensimmäistä kertaa, että olisin korjannut koiran paskaa pussiin. Hevosen paskat olen kyllä kerran kerännyt, tai lapioinut lenkkipolulta pöpelikön puolelle kun tavarat oli tullut väärään paikkaan.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ihanaa, minulla on Stonewallin mukaan luksusta kotona, oikein kaksin kappalein. Luxus 1:n ja Luxus 2:n elämisen kustantamiseen menee paljon rahaa ja yhteiskuntakin hyötyy välillisesti alv:n muodossa. Siitä verorahasta on kiva maksella valtionosuuksia sinne Napapiirin tienoolle, kun ei siellä omilla pärjätä.

Pitääkin muistaa seuraavalla Lapin reissulla paskattaa Luxukset mennen tullen Rovaniemellä keskelle raittia ihmisten iloksi. Saisitte sitten tekin nauttia vähän luksuksesta elämässänne.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ihanaa, minulla on Stonewallin mukaan luksusta kotona, oikein kaksin kappalein. Luxus 1:n ja Luxus 2:n elämisen kustantamiseen menee paljon rahaa ja yhteiskuntakin hyötyy välillisesti alv:n muodossa.

Lukus on jotain mitä ei tarvita mihinkään, mutta on ostajan mielestä kivaa. Suurin osa koirista menee tähän kategoriaan. Koiriahan on tosiaan aivan liikaa, jos niitä on varaa pitää kaupungissa kaksin kappalein. Jossain maalla, missä ne eivät joudu kärsimään ahtaissa asunnoissa ei omistajakaan rääkkää lemmikkejään. En nyt väitä, että juuri sinun koirasi asuvat ahtaassa kerrostaloasunnossa, varmaankin päinvastoin isolla pihamaalla, mutta hämmästyisit, jos tietäisit kuinka paljon moisia lemmikeistään piittaamattomia on.
Kylläkai yhteiskunta on vastaanottavainen erilaisiin konsteihin paskaongelman ratkaisemiseen, mutta tulokset ovat toistaiseksi aivan olemattomia. Itse olen sillä kannalla, että raha on paras motivaatio moneen asiaan, varsinkin saamaan ihmiset siivoamaan rumaa käytöstään. Yksi konsti voisi toisaan olla korottaa tuota mainitsemaasi alv:tä koirien ruokien kohdalla. En tiedä. Ehkä jollakulla on joku muu toimivampi ratkaisu.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minua hämmästyttää pikemminkin se, kuinka paljon koirista ja niiden kanssa elämisestä mitään ymmärtämättömiä ihmisiä on ja tuo sen kirjoituksillaan julki.

Olen sitten ilmeisen varakas, kun mulla olisi varaa ja tilaa pitää kaupungissa vielä useampiakin. Pitäisiköhän hommata vielä yksi - ja katumaasturi niiden kuljettamiseen. Sehän saastuttaa vähemmän kuin yksikään luksuksistamme.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Minua hämmästyttää pikemminkin se, kuinka paljon koirista ja niiden kanssa elämisestä mitään ymmärtämättömiä ihmisiä on ja tuo sen kirjoituksillaan julki.

Olen sitten ilmeisen varakas, kun mulla olisi varaa ja tilaa pitää kaupungissa vielä useampiakin. Pitäisiköhän hommata vielä yksi - ja katumaasturi niiden kuljettamiseen. Sehän saastuttaa vähemmän kuin yksikään luksuksistamme.

Toki se on "hirveän" kiinostavaa kuulla montako koiraa kukanenkin haluaa hankkia. Vielä Kiinostavampaa olisi kuitenkin ainakin tässä ketjussa pohtia yksilötasoa yleisemmällä tasolla keinoja vähentää mm. koirien paskaa ym. niistä koituvia haittoja. Ylättävän paljon on välinpitämättömiä koiranomistajia, jotka aiheuttavat mielipahaa ympäröiville ihmiselle. Ei toki vain jokapaikaan jätettyjen ulosteiden vaan myös koirien irralla pidon takia. Ehkä korkeamman verotuksen lisäksi keinona voitaisiin kokeilla jonkinlaisen pakollisen koulutuksen ja lisenssin suorittamista koiran omistamista harkitsevalle?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Stonewall: Vaihda nyt jo levyä. Ei tuollaista lapsellista jankkaamista kukaan enää jaksa. Sulla ei ole argumentin puolikastakaan ja etsit ratkaisua ongelmaan, jota ei edes ole.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Stonewall: Vaihda nyt jo levyä. Ei tuollaista lapsellista jankkaamista kukaan enää jaksa. Sulla ei ole argumentin puolikastakaan ja etsit ratkaisua ongelmaan, jota ei edes ole.

Hienoa ylemmyyttä halveksua muiden kokemia ongelmia. Mikähän herra/neiti tämänkin nimimerkin takana kirjoittelee. Miksi kokemistaan asioista ei saisi kirjoittaa? Millähän valtuuksilla haluat sensuroida sanavapautta? Voihan olla, että koet olevasi kovastikin älykäs, ja sillä varjolla voit huoleti väheksyä, halveksua ja alentuen kommentoida alempia olentoja. En ole havainnut, että olisit kauhean perusterikkaita argumenttejä asiaan tuonut, mutta katsot silti olevasi niin paljon muiden kirjoittajien yläpuolella, että voit komentaa heidät hiljaiseksi. Onnea vaan sinulle, mahtaa olla terve itsetunto siellä norsunluutornissa. Jos et voi itse asiasta argumentoida, niin mahdollisesti saattaisi olla paikallaan harkita itse toteuttaa tuota muille auliisti jakaamaasi neuvoa, eikös vaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös