Dogs on hea...lead
Viestin lähetti girlzilla
...pelotelkaa minut lopullisesti erilaisilla kauhukuvilla siitä miksi koiraa ei pitäisi ottaa.
Arvostaisin toki myös niitä positiivisia puolia näistä karvaturreista.
En tiedä kuinka ummikko olet, vaiko jo perusjutut hallitseva, mutta tämä setä rupeaa nyt väsäämään tälläistä koirakoulusettiä. Enemmän tosin omaksi huvikseen(ja mahdollisesti yleiseksi hyödyksi), joten ei tarvitse tuntea oloa vaivautuneeksi.
Ensiksi: Miksi haluaa koiran ja onko siihen valmis sitoutumaan? Koira ei ole ihmislapsi tai ihmisperheenjäsen, eikä sitä tule niin kohdella, mutta se on ehdottomasti osa perhettä(=susilaumaa) ja vaatii joskus jopa enemmän huolenpitoa kuin toinen ihminen. Sitten asuinympäristö, eli onko käytössä omaa tonttia ja minkä kokoista, ja jos ei ole, niin kuinka hyvät ulkoilumahdollisuudet muuten? Ja onko valmis uhraamaan aikaa koiran kasvatukseen ja opettamiseen, silloinkin kun huvittaisi tehdä jotain muuta?
Jos alkukysymyksiin omaa mielestään hyvät vastaukset, niin sitten minkälainen koira ja mihin tarkoitukseen? Kaikki koirat pitävät seuraa, jos ei hanki jotain itsenäiseen työskentelyyn jalostettua paimenkoiraa itärajan takaa, mutta koiran koko on aika ratkaiseva tekijä jo kahden ensimmäisen kysymyksen kannalta. Jos haluaa koiran pelkästään seuraksi ja satunnaiseksi lenkkikaveriksi, kannattaa hankkia joku kissan kokoinen koira, kaupanpäälle tulee myös hälylaite lähes satavarmasti, vaikkei sellaista tarvitsisikaan. Eli haukkumiseen, jota ei pääse koiran ollessa yksin kontrolloimaan, kannattaa varautua, jos omaa naapureita seinän takana.
Jos haluaa koiran myös pitkille lenkeille kaveriksi, ja mahdollisesti vahdiksi, niin silloin kokoluokan lisäksi kasvavat vaatimukset koiran koulutuksen ja ihan yleisen huolenpidon suhteen, varsinkin kaupunkiympäristössä.
Sukupuolesta: Jos taloudessa on vain yksi koira, ei sukupuolella ole suurta merkitystä, mutta yleistäen urokset ovat hieman aggressiivisempia ja nartut taas sähläävät enemmän. Jälkimmäisten kanssa pitää varautua myös juoksuihin eli koiran kuukautisiin, jotka jo itsessään saavat mut valitsemaan aina uroskoiran. Myös valeraskaudet ovat narttukoirilla yleisiä, eli leluja, kenkiä yms. aletaan hoivaamaan ja suojelemaan kuin pentuja, mutta jälkimmäinen ei nyt mikään ongelma yleensä ole. Ja tietenkin: urokset unohtavat heti kaikeni heille opetetun, kun näkevät kiimaisen nartun.
Rodusta: Tämä on tietty kun automerkeistä puhuminen ja jokaiselle "merkille" löytyy oma kannattajakuntansa. Kuitenkin erot rotujen välillä ovat todellisia myös, ja etenkin, koiramaailmassa. Itselläni kokemusta eniten on perinteisistä palveluskoiraroduista eli dobermanneista, rottweilereista, saksanpaimenkoirista ja näitä voin periaatteessa suositella ihan seurakoiriksikin, sillä ehdolla, että koira on ehdottomasti kasvatuksen lisäksi myös koulutettava, muutenkin kuin istumaan je menemään maahan. Noista kolmesta sakemannit ovat "helpoimpia" sikäli, etteivät ole kovinkaan itsepäisiä vaan erittäin lojaaleja(pahimillaan tietynlaisia orjasieluja) ja siten suht' helposti koulutettavia.
Rottweiler on vähän rauhallisempi, mutta kovempi, itsepäisempi ja näistä kolmesta myös itsenäisin(täysin seurakoiraksi soveltuva silti, eikä todella mikään pihakoira).
Dobermanneissa on terrieriverta ja se tarkoittaa etteivät ole ainakaan tylsiä seuramielessä, mutta temperamentilla on toinen puolensa ja se ilmenee tietynlaisena räjähdysherkkyytenä, mikä ei tarkoita välttämättä aggressivisuutta vaan ihan yleistä energian purkamisen tarvetta vähän joka asiassa. Lisäksi ne ovat erittäin isäntä/emäntäkeskeisiä, eli "koviksillakin" ikävä ilmenee liian usein rasittavana vinkumisena, ihan kun niitä ei saisi jättää minuutiksikaan yksin...paitsi jos saavat päähänsä lähteä itse jonkin kiinnostavan saaliin(kissa, rusakko, toinen koira) perään. Lisäksi dobberit ja rottweilerit eivät lyhytkarvaisena sotke paikkoja niin paljon. Toisaalta dobermanneilla aluskarvan puute tekee niistä vilukissoja ja sietävät kuumaakin huonommin kuin muut rodut. Dobberi on urbaanikoira liikkuvalle ihmiselle, jolta löytyy luonnetta myös itseltään, koska ne vaativat kuria(ilman alistamista huom!) vähän enemmän kuin kaksi edellä mainittua.
Lisäksi jos haluaa välttämättä alkuperäismallisen typistetyn dobberin tai rotikan(eli korvat ja/tai hännätä leikeltynä pian syntymän jälkeen), niin sellainen pitää käytännössä tuoda ulkomailta. Tällöin pitää myös muistaa, että kyseessä on esteettinen kirurgia eikä mikään muu, vaikka monet uskottelevatkin töpähäntöjen ja korvien hyötytarkoituksista itselleen. Korvat pystyssä on tosin koiran luonnollinen olotila ja se paikantaa äänet paremmin kuin luppakorva.
Kaikki edellä mainitut ja muut vastaavan kokoiset rodut vaativat säännöllistä liikuntaa paljon. Yleisesti kaikki ns.palveluskoirarodut, jotain poikkeuksia lukuunottamatta, ovat ihan kelpo kotivahtejakin, eli hälyttämisen lisäksi toimivat monia tunkeilijoita kohtaan myös peloitteena. Vahtikoiran kolmatta vaihetta, eli emännän/perheen puolustamista, ei vastoin yleistä luuloa kannata koiralta odottaa tositilanteessa, vaan pahimmillaan koiraa voi joutua suojelemaan itse. Eli mitään mahdottomia vahtitehtäviä varsinkaan yksinäiseltä koiralta on turha odottaa. Toki oikeitakin(=miehen pysäyttämiseen yksinään pystyviä) vahtikoiria on, mutta niistä lätiseminen menee jo ohi ketjun aiheen.
Vielä yksi varoituksen sana kaikista ns. rotukoirista. Tolkuton "jalostaminen" on heikentänyt geeniperimää ja vastustuskykyä sen verran, että eläinlääkärilaskuihin on varauduttava - ja valitettavan usein myös liian aikaiseen lopettamispäätökseen. Tämä koskee oikeastaan kaikkia suosittuja koirarotuja. Jos saa jostain tietoa pennun emän ja isän suvun sairauksista ja eliniästä, niistä voi vetää surutta johtopäätöksiä myös oman koiran tulevasta terveydestä. Jos koiran terveys on priotiteetti yksi, niin paras vaihtoehto on sekarotuinen, jonka molemmat vanhemmat ovat suht' terveestä suvusta.
Pennusta: Ennen ostopäätöstä pentuja kandee aina käydä itse katsomassa ja valita, koiran käyttötarkoituksista riippumatta, se pesueen rohkein ja ennakkoluulottomin. Tosin tällöin koiran kasvattaja saattaa vaatia jotain harrastamista tms., mitkä on aika yleisiä "parhaan" pennun valitsemisen ehtoja. Myös pentujen emän käytöksestä voi päätellä jotain tulevan perheenjäsenen luonteesta, tosin jos tuntee koiria huonosti, voi suosiolla jättää tarkkailut vähemmälle ja muistaa, että on esim. ihan normaalia pentujen emäkoiralta käyttäytä hyökkäävästikin pennunostajia kohtaan. Jos on mahdollista tarkkailla pennun emää ja isää muutenkin kuin oston yhteydessä, niin kuten terveyden ennustamisen kohdalla, myös pennun luonteesta voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen vanhempia seuratessa.
Kun pentu on kotona, niin sitä kannattaa ensijärkytyksen jälkeen totuttaa mahdollisimman monipuolisesti ympäristöön, eli autot, vieraat ihmiset ja muu häslinki eivät saa jäädä peloittamaan tulevaa sankaria. Parhaiten näissä tilanteessa ihminen käyttäytyy mahdollisimman luonnollisesti, jopa hieman välinpitämättömästi, pentua kohtaan. Jos siinä leperrellään tai muuten hötkyillään, pentu luulee helposto jotain uhkaavaa olevan tekeillä ja tällöin koko totuttelun tarkoitus kääntyy päinvastaiseksi.
Jo ensi kuukausien aikana pennulle on tehtävä perusjutut selväksi. Ihminen, tai ainakin isäntäperhe, on aina lauman pomo. Tämä ei tarkoita koiran retuuttamista(silloin on jo yleensä tehty jotain väärin) vaan johdonmukaista arvojärjestyksen säilyttämistä esim. jos sohva on koiralta kielletty paikka aikuisena, se on sitä myös pentuna. Koiran kanssa leikitään silloin kun isännälle sopii, eikä päinvastoin jne.. Näissä pätee ihan yleisjärki ja riittää, että muistaa koiran olevan laumaeläin, joka voi parhaiten mahdollisimman selkeässä hierarkiassa. Moni myöhempi juttu kasvattamisessa/koulutuksessa sujuu melkein itsestään, jos on tehnyt perusasiat oikein.
Koulutuksesta: Näistä löytyy päteviä opuksiakin pilvin pimein, ja olen sitä mieltä, ettei varsinainen koulutus ole edes välttämätöntä(tosin *aina* suositeltavaa) jos kasvatus(=koiran asema laumassa) on tehty hyvin ja perusasiat opetettu. Ylivoimaisesti tärkein juttu koiralle opettaa on luoksetulo. Eli jos koira ei vietä koko elämäänsä luukun ulkopuolella remmiin kytkettynä, ei ainakaan pitäisi viettää, niin luotamus isäntään(tai edelleen emäntään kun girlzilla kejtun pystyyn laittoi) on ehdottomasti tärkein juttu. On monia tapoja miten saada vapaana oleva koira tulemaan luotettavan varmasti luokse, eikä mitään yhtä oikeaa keinoa ole, koska se riippuu vähän koiran luonteestakin. Peruskuvio kuitenkin tämä: isännän/emännän luokse tuleminen kutsuttaessa on aina koiralle hyvä juttu ja palkitsevaa, eli
koskaan koiraa *ei* kutsuta luokse rankaisumielessä, muuten menee päin persettä. Ja kun opetusvaiheessa (jo pennulle huom!) koiralle opetettaan luoksetuloa, niin makupalojen käyttäminen(=toimii aluksi aina) palkintona kannattaa vaihtaa mahdollisimman pian johonkin sen suosikkileikkiin ihmisen kanssa.
Summa summarum:
- Miksi haluaa koiran? (=onko realistista hankkia koiraa?)
- Tuleva ympäristön kartoitus. (=onko realistista pitää koiraa?)
- Sukupuolen ja rodun valinta.
- Valmius kasvattaa koirasta laumaeläin hieman erilaisten laumaeläinten, eli ihmisten sekaan.
edit: yleistä höyläystä
