Koira – ihmisen paras ystävä

  • 436 923
  • 2 214

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kertoisitko vielä miten aggressiivinen määritellään? Rotumääritelmän mukaan Rottweiler on hyvin kaukana aggressiivisesta, jonka voit koska tahansa käydä varmistamassa minkä tahansa oikein kasvatetun Rotikan luona.

Rotumääritelmän mukaan mikään rotu ei ole aggressiivinen. Ei edes koirasusirotu ceskoslovensky vlcak: sekin on leikkisä ja oppivainen, jolla on vain voimakas laumavietti. Heh. On aivan päivän selvää, että tietyt rodut ovat vaativia koulutettavia, kuten esimerkiksi rottweilerit ja bullmastiffit. Juuri nuo kaksi rotua ovat aiheuttaneet viime aikoina ongelmia. Kaikkien koiraoppaiden mukaan haasteita on esim. rotikoissa, mutta riskeistä ei puhuta halaistulla sanallakaan: ei mainita siis mitään siitä, mitä voi tapahtua, jos esim. koulutuksessa menee jotain vikaan. Lisäksi kasvattajia pidetään vastuullisina, kenelle he koiria antavat: mistä vitusta ne voisivat sen tietää, kun ehtivät näkemään uuden omistajan kanssa 2-3 kertaa ennen luovutusta.

En ole sitä mieltä, että suuret ja haasteelliset koirarodut pitäisi kieltää, mutta ehdottoman tärkeää olisi, että koirat saavat oikeanlaisen omistajan ja omistaja oikeanlaisen koiran. Tuota on jotenkin pystyttävä kontrolloimaan. Ja nuo tiettyjen rotujen riskit on tuotava konkreettisemmin esille, jotta omistajat tietävät mitä saattaa tapahtua, jos koiraa ei ole koulutettu oikein. Kasvattajille on vain vaikeaa myöntää, että heidän kennelistään luovutettavat koirat voisivat olla vaarallisia heidän viettiensä saadessa yliotteen koulutuksesta. Ja koirakirjoissa ei koirien laumavietin mukanaantuomista riskeistä mainita juuri mitään.

EDIT: Aika säälittävää, että täällä jotkut tulevat kertomaan, kuinka koirat eivät ole aiheuttaneet maailman historiassa pahaa, vaan ihmiset. Siitä nyt ei tässä yhteydessä taida ihan olla kyse.
 
Viimeksi muokattu:
K

kiwipilot

Asennoitumiseni koskee ennen kaikkea niitä rotuja, jotka hyökätessään ihmisen kimppuun surmaavat, kuten rottweiler. Itse en juuri kuullut tapauksista, joissa kääpiövillakoira on ihmisen surmannut, mutta jos tiedät paremmin, niin valista ihmeessä. Ihan älytöntä hulluutta mielestäni, että väitetään täysin samanlaisiksi < 10 kg painavan pikkupuudelin ja > 50 kg painavan rotikan hyökkäystä. Sillä siitä tässä on kyse. Puudelikin voi hyökätä ihan yhtä lailla kuin rotikka, mutta puudeli ei hyökätessään ole tappava ase kuten rotikka, vaan vain kivulias harmi kuten mojova vasaranlyönti peukaloon tai levypainon tiputtaminen varpaiden päälle.

Olenko ainoa, joka näkee tämän eron tässä?

Et ole. Itse en vain millään jaksa vääntää asiasta koiraihmisten kanssa, on se vain sellainen loputon suo.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Sinulla on siis faktaa olemassa, että lapsi ei millään lailla ärsyttänyt koiria, eli oli täysin viaton? Mielenkiintoista, tilanteella kun ei ollut silminnäkijöitä. Ja ei, en ole sitä mieltä että kuolema on oikea rangaistus ärsyttämisestä. En myöskään ole sitä mieltä että pelkkä läsnäolo aiheuttaa kuolemantuomion, muutenhan tässä ei uskaltaisi minnekään liikkua, jos vaikka sattuisin näkemään jonkin rikoksen.

Toisen koiran syyllisyyttä ei ole millään lailla todennettu, mutta silti se piikitettiin. Ja sinä väität että minulla ei olisi empatiakykyä vaikka se olen minä joka kauhistelen viattoman koiran tappamista.

Kirjoitat tuolla, että isot ja aggressiiviset koirat tulisi kieltää. Ok, mutta luonnollisestihan saman tulee päteä ihmisiin. Isot ja aggressiiviset ihmiset ainaostaan työkäyttöön, muille piikkiä persuksiin. Kummatkohan muuten ovat enemmän tappaneet, ihmiset vai koirat? Niinpä.
Mikä sua vaivaa? Lapsi ei viaton? Ei sitä tässä tarvitse kenenkään todistaa. Molemmat koirat ansaitsevat luodin tai piikin, kun ei ole tietoa hyökkäsivätkö molemmat.
Ja mitä höpiset "koiran syyllisyyttä ei ole todennettu". Kyllä tässä on molemmat koirat lopetettava jos ei ole 100 % varmuutta, että toinen ei osallistunut tapahtuneeseen. Ja omistajan halutessa silloinkin.

Todella sinä vaikutat aika empatiakyvyttömältä, kun syyllistät kuollutta lasta. Koirahan ei ole viaton eikä viallinen, se on vain koira ja elää vaistojensa varassa tietämättä tai piittamatta mistään syyllisyyksistä pätkääkään. Siksi onkin meidän ihmisten tehtävä päättää koirien elämästä ja kuolemasta. Aivan samoin kuin auto, joka ei enää ole liikenneturvallinen, poistetaan käytöstä samoin koira, joka ei ole ihmisille turvallinen, poistetaan käytöstä.

Tuo lopun vertauksesi lähteekin taas täysin lapasesta. Usko jo, ihmisiä ja eläimiä ei voi, eikä saa arvostella samoilla kriteereillä. Ihminen on ihminen ja eläin on eläin. Sinulle ja nimim. Rocket Richardille suosittelisin kyllä pientä reality-checkiä.
 

Cube

Jäsen
Juurikin näin. Enpähän voisi olla enempää samaa mieltä.
Tuollainenkin mielipide on perseestä. Koira ei ole ihminen, vaan eläin, joka on arvoasteikolla ihmistä alempana, vaikkei missään mielessä tietenkään arvoton. Jos koiran yrittää kasvattaa ihan kuin se olisi ihminen, niin tuloksena saattaa olla tuollainen Elimäen kaltainen tragedia, jossa voisin veikata koiran/koirien puolustaneen asemaansa perheen sisäisessä hierarkiassa. Näin ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan monen asian on mentävä ensin pieleen ja vastuu on omistajalla (koska koira on eläin).
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Et ole. Itse en vain millään jaksa vääntää asiasta koiraihmisten kanssa, on se vain sellainen loputon suo.

Eihän tuossa nyt ole mitään vääntämistä. Kyllä sinä koiraihmisten kanssa vääntämään pääset, mutta et tuosta. Totta helvetissä se on vakavampi asia, mikäli käytöshäiriöinen/mielenvikainen koira on aikuisen miehen kokoinen. Tappava ase sellainen koira on kaiken mennessä pieleen.

Tästä kirjoitin esimerkin ylempänä, vaikka tuttuni koira käy helpohkosti kiinni, se ensinnäkin näykkäisee, ei tee vahinkoa - ja tosiaan on sellainen kainaloon laitettava pörrökasa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Suhtauduin aina suurella varauksella seuraaviin kommentteihin:

"Meidän Turre koskaan ketään ole purenut" tai
"Tämä rotu on vaativa koulutettava, mutta hyvin koulutettuna ihana ja uskollinen"

Koiranomistajat on kuin auton omistajia, omassa merkissä ei ole koskaan vikaa ja sen just se paras valinta, vaikka ohjaus puoltais hengenvaarallisesti ja talvirenkaiden kanssa saisi ajaa kuulosuojaimet korvissa. En tajua, miksi tiettyjen vahti- ja taistelukoiriksi jalostettujen rotujen kieltämistä pidetään kauheana loukkauksena eläimiä kohtaan, ei se ole eläimen vika, että ihminen on jalostanut siitä aluksi agressiivisen tappokoneen, jota sitten koitetaan jatkojalostaa ja kasvattaa helpommaksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Buccaneer kirjoitti:
Sinulle ja nimim. Rocket Richardille suosittelisin kyllä pientä reality-checkiä.

Ja minkäköhän takia, jos saa kysyä? Sen takia, että pidän koiraa ihmisen kanssa tasavertaisena ja kaiken lisäksi vielä satun todella pitämään tästä tasavertaisesta otuksesta? Vai sen takia, että satun olemaan kanssasi eri mieltä?
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuollainenkin mielipide on perseestä. Koira ei ole ihminen, vaan eläin, joka on arvoasteikolla ihmistä alempana, vaikkei missään mielessä tietenkään arvoton.

Sinun mielipiteesi on vain sinun mielipiteesi, ei totuus.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suhtauduin aina suurella varauksella seuraaviin kommentteihin:

"Meidän Turre koskaan ketään ole purenut" tai
"Tämä rotu on vaativa koulutettava, mutta hyvin koulutettuna ihana ja uskollinen"

Juuri tätä tarkoitin edellisessä viestissä. Miksi helvetissä niissä kirjoissa ei voi lukea, että tämä rotu voi olla vaarallillen väärin pidettynä ja koulutettuna. Kun se nyt vain on näin: esimerkiksi väärin pidetty rotikka saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, jos sen vaistot "nousevat koulutuksen yläpuolelle". Jos rotikka on oikein ja vaativasti koulutettu oikeissa olosuhteissa ja oikein valvottu, on se varmasti hyvä lemmikkieläin.
 

Puolikaspakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito kilpailu ja rehellinen tuomaritoiminta
Tuollainenkin mielipide on perseestä. Koira ei ole ihminen, vaan eläin, joka on arvoasteikolla ihmistä alempana, vaikkei missään mielessä tietenkään arvoton.

Tästä olen täysin eri mieltä. Ihminen on eläin siinä missä koira tai lehmä, ja jos tarkastellaan käyttäytymistä olemme vielä valitettavan lähellä parasiittiä, siksi tehokkaasti me tuhoamme ja kulutumme omaa elinympäristöämme. Ainoa ero muihin eläimiin verrattuna on, että me olemme aikojen kuluessa kehittäneet tavan perustella eläimellinen käyttäytyminen jollakin tavalla hyväksyttäväksi.

Mitä arvostukseen tulee, tässä maassa on minun arvoasteikossa huomattavasti paljon Rottweilereita alempana lukematon määrä ihmisiä ja jos minun pitäisi valita heidän tai rottweilerin hengen välillä, olisi tässä maassa monta puupäätä vähemmän.
 
K

kiwipilot

Eihän tuossa nyt ole mitään vääntämistä. Kyllä sinä koiraihmisten kanssa vääntämään pääset, mutta et tuosta.

Lähinnä tarkoitin tätä yleistä meininkiä: 99 prosenttisesti (huomaa puuttuva prosentti) näissä koira vs. ihminen keskusteluissa vastakkain ovat kaksi täysin eri aaltopituuksilla olevaa ihmisryhmää ja rakentavan keskustelun aikaansaaminen on aika pirun vaikeaa molempien pitäen kynsin hampain kiinni omista käsityksistään. Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa joka keväinen Koiranpaska -ketju.
 

Cassu

Jäsen
No johan on taas mitä ihmeellisempiä tekstejä. Huh huh... Tästä ikävästä tapahtumasta sen verran, että vaikka lapsi on uusi perheenjäsen niin en kyllä usein ole kuullut että koirat noin käyttäytyvät. Kyllä siinä on jotain muuta omasta mielestäni pakko olla taustalla.
Joku laittoi linkin näihin juttuihin, missä rotikka oli ihmisen tappanu. No muutamassa oli ihan selvästi koira käyttäytynyt jo aikaisemmin agressiivisesti joten näissä tapauksissa syyttävä sormi kohdistuu puhtaasti koiran omistajaan. Itselläni ei rotikkaa ole vaan toinen pk-rotuinen koira, mutta yhtälailla ne tarvitsevat hyvän koulutuksen, eikä mitään alkeiskurssia pentuaikana. Se vaatii paljon omistajalta. Ja ei koskaan voi sanoa ettei oma koira tee mitään. Koira on kuitenkin eläin, jonka ajatuksia ei ihminen voi lukea. Sen ei tarvitse olla kuin toisen ihmisen käytös tai vaikka takin väri, joka saa aikaiseksi jonkun odottamattoman reaktion. Ja muuten kyllä pienestä villakoirastakin saa helvetin vaarallisen jos sen koulutuksen unohtaa. Ei koira ole tyhmä, kyllä se käyttää ihmisen lepsuilun heti hyödykseen ja äkkiä on joku pikkupiski perheen pomona.
Mutta lyhyesti, eiköhän meidän koiranomistajien pidä katsoa ensin ja pitkään siihen peiliin
 
Viimeksi muokattu:

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kertoisitko vielä miten aggressiivinen määritellään? Rotumääritelmän mukaan Rottweiler on hyvin kaukana aggressiivisesta, jonka voit koska tahansa käydä varmistamassa minkä tahansa oikein kasvatetun Rotikan luona.

Tuo tummennettu kohta pätee kaikkiin koiriin. Koiran viat löytyvät yleensä remmin toisesta päästä. Harvoin koiralla on mielenvikaisuutta. Rotikoilla on kuitenkin taipumusta aggressiiviseen- tai häiriökäytökseen, jos niitä ei kouluteta kunnolla. Ei kannata unohtaa mihin tarkoitukseen mikäkin koirarotu on jalostettu. Rotikat jalostettiin käyttäytymään agressiivisesti ryöstäjiä kohtaan. Geeneissä se on säilynyt, olkoonkin vaikka kuinka syvällä, mutta sieltä se löytyy. Jokaisella koirarodulla omat vaistonsa ja viettinsä, eikä ne helpolla häviä geeneistä vaikka ovat nykyään lemmikkejä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rottweiler

Rottweiler tarvitseekin hyvän peruskoulutuksen, koska etenkin urokset saattavat pyrkiä hallitsemaan muita uroksia ja jopa perhettään.

Rottweiler on alunperin jalostettu aggressiiviseksi suojeluskoiraksi, mikä osittain selittänee koiran käyttäytymistä.

Poikahan oli uusi tulokas perheessä, mikä luultavasti laukaisi rotikan kokeilemaan paikkaansa laumassa.

Se mitä minä eniten ihmettelen on se, että tuon ikäinen kakara saa olla yksin kahden ison koiran kanssa. Pienestä lähtien olen ollut tekemisissä koirien kanssa, mutta yksin koiran kanssa kanssa en ole ollut, jos en ole ollut kyvykäs hallitsemaan koiraa. Tuon kokoisten koirien kanssa yksin olisin ollut teini-iässä lähempänä aikuisuutta kuin lapsuutta. Silloinkin olisin kyvykäs hallitsemaan vain yhtä tuon kokoista koiraa.

Tuskin sitä toista koiraa on syyttä lopetettu. Hei katoppa tuolla sisällä on toinen rotikka. Pistetään sekin päiviltä. Niillä on vielä kissa ja kultakala. Nekin lähtee myös. Muutamat taitavat lukea liian kirjallisesti sen, että talossa oli toinen koira.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En nyt viittaa tuohon surulliseen tapaukseen, mutta muutama huomio kuitenkin:

Ison koiran omistajalla on aina enemmän vastuuta. Taas toisaalta ison koiran omistaja saa aina enenmmän turhaa "palautetta", vaikka koira käyttäytyisi tasan samalla tavalla tai paremmin kuin pienempi koira. Esimerkiksi tilanne, jossa ulkoiluttaja päästää pienen puudelinsa kulkemaan vapaasti, ja jossa tuo samainen koira tulee räksyttämään isomman koiran eteen, kun tämä on hihnassa. Siinä sitten jos isompi koira edes haukahtaa, leima on valmis. "ompas vihainen koira". Pikkupuudeli on vain "leikkisä". Tämä vitutti itseäni aikoinaan. Koira suojeli omistajaa "hyökkäystä" vastaan, ja itse pidin koiraa (Saksanpaimenkoira) kaksin käsin kiinni, niin, että koira oli takajaloillaan pää ylöspäin. Ettei vaan olisi näykkässyt pientä puudelia. Ja samalla odotin, josko se pienen puudelin omistaja tulisi ottamaan koiransa kiinni, että itsekin pääsisi jatkamaan matkaa. Sanallinen palaute tuli kyllä noista tilanteista annettua.

Nykyään meillä on "tuo mikä tuossa makaa", eli Parsonrussellinterrieri (joskus hommataan vielä taas koira), ja selkeästi olen huomannut, että suhtautuminen on aivan eri laista kuin mitä oli kun entinen koiramme, joka jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi, kerran murahti.

Mitä tulee koiriin ja lapsiin, niin aivan samalla tavalla tuo terrieri pystyy lopettamaan lapsen kuin iso rotikka. Joten ei se ole kokokysymys, jos koiralla on "aikaa". Jos vaikka on tunnin lapsen kanssa kotona, kun muut on kaupassa. Tietenkin lapsen ikä riippuu tässä paljon. Hulluksi tullut iso koira tappaa pahimmassa tapauksessa myös aikuisen. Moni varmaan yllättyisi jos näkisi miten rotat, minkit yms. saa kyytiä pienen "leikkisän" terrierin toimesta esim. hevostalleilla...

Meillä lapset tuli kotiin sairaalasta noin 2 kiloisina, ja itselläni on vieläkin hauskoja kuvia siitä, kun iso Saksanpaimenkoira haistelee pieniä nyytejä, ja on ikäänkuin vahtina. Tietenkään ei jätetty koiraa yksin lapsien kanssa, koska se kilahtamisen mahdollisuus on olemassa, siinä missä ihmiselläkin. Joskus hain postit nopeasti rivitalon postilaatikosta, koska luottoa oli. Onneksi ei käynyt mitään, oltaisiin oltu varmaan keskustelupalstoilla.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä sua vaivaa? Lapsi ei viaton? Ei sitä tässä tarvitse kenenkään todistaa. Molemmat koirat ansaitsevat luodin tai piikin, kun ei ole tietoa hyökkäsivätkö molemmat.
Ja mitä höpiset "koiran syyllisyyttä ei ole todennettu". Kyllä tässä on molemmat koirat lopetettava jos ei ole 100 % varmuutta, että toinen ei osallistunut tapahtuneeseen. Ja omistajan halutessa silloinkin.

Todella sinä vaikutat aika empatiakyvyttömältä, kun syyllistät kuollutta lasta. Koirahan ei ole viaton eikä viallinen, se on vain koira ja elää vaistojensa varassa tietämättä tai piittamatta mistään syyllisyyksistä pätkääkään. Siksi onkin meidän ihmisten tehtävä päättää koirien elämästä ja kuolemasta. Aivan samoin kuin auto, joka ei enää ole liikenneturvallinen, poistetaan käytöstä samoin koira, joka ei ole ihmisille turvallinen, poistetaan käytöstä.

Tuo lopun vertauksesi lähteekin taas täysin lapasesta. Usko jo, ihmisiä ja eläimiä ei voi, eikä saa arvostella samoilla kriteereillä. Ihminen on ihminen ja eläin on eläin. Sinulle ja nimim. Rocket Richardille suosittelisin kyllä pientä reality-checkiä.

Kerropas aika vitun nopeasti missä syyllistän kersaa. Minä en ollut paikalla näkemässä ärsyttikö hän koiraa vai ei. Hyvä niin, koska silloinhan minut pitäisi tappaa.

Niin, autothan eivät aiheuta onnettomuuksia vaan kuskit, eivät ne autot yksinään siellä tiellä liiku. Eli meidän ihmisten tulee päättää kuka kuski poistetaan käytöstä ja kuka ei. Ei muuta kuin piikiä persuksiin onnettomuuksia aiheuttaville kuskeille!

Miksi ei saa arvostella samoilla kriteereillä? Missä se on kielletty? Sinäkö yrität kieltää minulta mielipiteeni? Entäs jos arvostelee, piikkiä persuksiin? Se kun tuntuu olevan ratkaisusi kaikkeen.

Tämä asiani on osaltani loppuunkäsitelty, kun näköjään menee turhaksi vänkäämiseksi. Kersa kuoli ja kaksi koiraa kuoli. Surullista.
 
Viimeksi muokattu:

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Uskallan väittää, että villakoira hyökätessään lapsen kasvoja saa aikaan varsin pahaa jälkeä, vaikka ne vammat saataisiinkin nykyisellä lääketieteellä osittain paikattua ja henki pelastettua.

Uskaltaisinko tiedustella kantaasi omistajan vastuuseen? Vaikka oma ja rakas rotikkani onkin rauhallisuuden perikuva, en koskaan jätä sitä vahtimatta lasten seuraan. Miksi siis sinusta en saisi pitää ja kasvattaa lemmikkiäni?
Uskallan väittää, että jos ko. Elimäkeläinen perhe olisi omistanut kahden urosrottweilerin sijasta kaksi uroskääpiövillakoiraa, olisi tuo 10-vuotias poika yhä elossa koko lailla hyvässä kunnossa. Kenties paria naarmua rikkaampana, mutta kuitenkin.
Onhan omistajilla vastuu, jonka tässä tapauksessa omistajat kantoivat raskaimman kautta.
Sinunkin lemmikissäsi on se vika, että jos se hyökkää lapsen kimppuun, lapsi on hengenvaarassa. En tiedä minkä kokoinen ukko olet, mutta hyvin mahdollista on, että koirasi on sinua vahvempi eikä edes läsnäolosi pysty huonoimmassa tapauksessa hyökkäystä pysäyttämään. Kääpiövillakoiran hyökkäyksen pystyy aikuinen omistaja pysäyttämään aina helposti.

Uskomatonta, miten tätä pitää rautalangasta vääntää joillekin.
 

Cube

Jäsen
Mitä arvostukseen tulee, tässä maassa on minun arvoasteikossa huomattavasti paljon Rottweilereita alempana lukematon määrä ihmisiä ja jos minun pitäisi valita heidän tai rottweilerin hengen välillä, olisi tässä maassa monta puupäätä vähemmän.
Olen itsekin kirjoittanut tälle palstalle joskus, että tappaisin mielummin ihmisen kuin koiran, jos joku minut pakottaisi tällaisen valinnan joskus tekemään. Olen edelleen tätä mieltä, joskin tietty ehdottomuus on varmaan karissut pois viimeisimpien vuosien aikana. Kuitenkin ymmärrän hyvin mielipiteen siitä, että löytyy monia ihmisiä, joiden kuuluisi kuolla monia koiria ennemmin. En myöskään usko, että koira ymmärtää itseensä kohdistuvaa väkivaltaa, kun taas ihmisen pitäisi tietyssä mielessä ymmärtää kuoleman hetkellä saavansa mitä ansaitsee. Tämä on kuitenkin näkemykseni vain henkilökohtaisella tasolla - yleisellä tasolla näen kyllä ihmishengen arvokkaampana ja pidän satunnaisen ihmisen kuolemaa selvästi ikävämpänä asiana kuin satunnaisen koiran kuolemaa.

Lähtökohtaisesti en kuitenkaan halua tappaa ketään.

Yhtä kaikki: Jos ihminen kasvattaa koiran antaen sille samat oikeudet kuin muille perheenjäsenille tai ihmisille, niin metsään mennään ja pahasti. En usko, että kukaan asiasta oikeasti jotain tietävä olisi kanssani eri mieltä. Ihmisen tulee olla koiran isäntä ja asettamalla itsensä (ihminenhän se kasvattajakin on) koiran tasolle tai jopa sen alle saa koira täysin häiriintyneen ja väärän kuvan siitä miten asiat ovat.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Ja minkäköhän takia, jos saa kysyä? Sen takia, että pidän koiraa ihmisen kanssa tasavertaisena ja kaiken lisäksi vielä satun todella pitämään tästä tasavertaisesta otuksesta? Vai sen takia, että satun olemaan kanssasi eri mieltä?
Näiden takia:

Samanlaisia "piikitettäviähän" ne ovatkin. Ihmisellä ja eläimellä on tasan samanlainen oikeus elämään.

Kirjoitat tuolla, että isot ja aggressiiviset koirat tulisi kieltää. Ok, mutta luonnollisestihan saman tulee päteä ihmisiin. Isot ja aggressiiviset ihmiset ainaostaan työkäyttöön, muille piikkiä persuksiin. Kummatkohan muuten ovat enemmän tappaneet, ihmiset vai koirat? Niinpä.

Tästä olen täysin eri mieltä. Ihminen on eläin siinä missä koira tai lehmä, ja jos tarkastellaan käyttäytymistä olemme vielä valitettavan lähellä parasiittiä, siksi tehokkaasti me tuhoamme ja kulutumme omaa elinympäristöämme. Ainoa ero muihin eläimiin verrattuna on, että me olemme aikojen kuluessa kehittäneet tavan perustella eläimellinen käyttäytyminen jollakin tavalla hyväksyttäväksi.

Mitä arvostukseen tulee, tässä maassa on minun arvoasteikossa huomattavasti paljon Rottweilereita alempana lukematon määrä ihmisiä ja jos minun pitäisi valita heidän tai rottweilerin hengen välillä, olisi tässä maassa monta puupäätä vähemmän.

Puolikaspakki lisätty joukkoonne siis.
 

Cassu

Jäsen

Tuo mitä sanoit isoista koirista pitää täysin paikkansa. Oma saksanpaimenkoirani nyt on vielä pentu, joten kauheasti en ole omastani kommentteja kuullu. Mutta sitäkin enemmän vituttaa ne pikkuset tiskirätit, jotka tulla räkyttää tiellä vastaan. Ei vittu olen sitten täys hirviö, mutta olen meinannu pari kertaa vääntää niskat nurin niiltä. Oma pentuni vähän aristelee niitä ja aivan varmasti isompana en kyllä omaani kiellä haukkumasta jos toinen tulee siihen räkyttämään. Ja se palaute mitä omistajille annan ei tosiaankaan ole painokelpoista!
 

Puolikaspakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito kilpailu ja rehellinen tuomaritoiminta
Puolikaspakki lisätty joukkoonne siis.

Valitettavasti myöskään sinä et kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka selviäsi hengissä valintatilanteesta elämän oikeudesta rottweilereiden kanssa.

Mielestäni oleellisinta koko keskustelussa on omistajan vastuu. Se nyt on päivänselvä juttu, että koiraa, oli se sitten minkä rotuinen tai kokoinen tahansa, ei voi kasvattaa tasavertaiseksi perheenjäseneksi. Ihan yhtälailla kuin pitäisi olla selvää, ettei koiraa jätetä kaksin lasten kanssa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielestäni oleellisinta koko keskustelussa on omistajan vastuu. Se nyt on päivänselvä juttu, että koiraa, oli se sitten minkä rotuinen tai kokoinen tahansa, ei voi kasvattaa tasavertaiseksi perheenjäseneksi. Ihan yhtälailla kuin pitäisi olla selvää, ettei koiraa jätetä kaksin lasten kanssa.

Aivan samalla tavalla kun keskusteluun kusipäisistä lapsista liittyy vanhemmat, keskustelu huonosti käyttäytyvistä koirista liittyy oleellisesti koiran omistajiin ja kouluttajiin. Eikä se ole kokokysymys. Tietty kuri on oltava ihan pienimmilläkin koirilla. Ja se paska haisee kenkien pohjassa ihan samalta, vaikka sitä olisi vähemmän.

Hyvä esimerkki oli taas eilen, kun keittiön ikkunasta seurattiin (kyttääjä=aina) erään pariskunnan koiran ulkoiluttamista. Niin vain meni hihna vapaana minne sattui ja kuseskseli, pasko ihmisten postilaatikoiden viereen. Itse kun lähden koiran kanssa ulos on 100-varma, että koira ei tarpeitaan tee minne sattuu. Toisaalta täytyy myöntää, että kuulun siihen joukkoon, joka ei paskoja kerää, täällä landella kun löytyy noita ojien pohjia/metsiä mihin voi tarpeensa tehdä (isommatkin eläimet tekee) ilman ihmisten paheksuntaa. Mutta se on sitten toinen juttu.

Koulutus on siis kaiken perusta, varsinkin jos iso koira hankitaan perheeseen. Siitä saa aika helposti vaarallisen itselleen ja muille, jos tekee perusasioita väärin. Ja sitten ollaan lehtien palstoilla ja koira saa kuulan kalloon. "Huonosti koulutettu" lapsi saa pahimmillaan pari vuotta linnaa, ja sitten jatkaa entistä kusipäisenä mellastamistaan yhteiskunnassa. Reilua? Ei välttämättä, mutta eihän kaikki asiat tässä maailmassa menekään tasan.

En tiedä tutkimuksista mutta useasti näissä koirien tekemisissä, mistä saa lukea iltapäivälehdistä on ollut kysymys "kilahtamisesta" tai sitten siitä, että koiraa on jollain tavalla ärsytetty. Ei ole puolustus, mutta samalla tavalla kilahtelee ihmisiä eri puolilla maailmaa ja jälki on yleensä vieläkin surullisempaa. Ja yleensä näissäkin tapauksissa jotain löytyy historiasta, kasvatuksesta, koulutuksesta...

No, jeesustellaanhan sitä keskustelupalstoilla aina esim. kouluampumistenkin yhteydessä. Voihan sitä tehdä myös koirien kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Buccaneer kirjoitti:
Näiden takia:

Joo nyt sitten kaipaisin kipeästi sinulta selkeää perustelua siitä, mikä tekee ihmisestä korkeampi arvoisen kuin koira? Miksi ihmisellä on suurempi oikeus elämään kuin koiralla? Perustele.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo nyt sitten kaipaisin kipeästi sinulta selkeää perustelua siitä, mikä tekee ihmisestä korkeampi arvoisen kuin koira? Miksi ihmisellä on suurempi oikeus elämään kuin koiralla? Perustele.

Onko se nyt sitten pelkästään koira joka on vähintään yhtä arvokas kuin ihminen? Mites kissat? Supikoirat? Rotat? Varpuset? Leppäkertut? Banaanikärpäset? Mihin se raja vedetään?

Jos ei näe mitään eroa ihmisen ja eläimen välillä, niin vähin mitä voi tehdä on olla ottamatta mitään lemmikkiä. Ja vakavaa keskustelua jonkun ammatti-ihmisen kanssa kannattaisi harkita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös